Avaruusajan alkuvuosina Marsin-lennot olivat pahamaineisen vaikeita, mutta aina takaiskusta noustiin uuteen yritykseen. Kuvat: Nasa, Esa ja Isro. Grafiikka: Tiede

Tämä on yksi syy, miksi Mars kiehtoo meitä.

Oletko tullut ajatelleeksi nykyihmisen historiaa uuden etsimisen ja löytämisen historiana? Jos et, ajattelepa.

Lajimme Homo sapiens kehittyi nykyiseen muotoonsa Afrikassa vajaat 100 000 vuotta sitten. Noin 60 000 vuotta sitten se lähti liikkeelle ja työntyi Aasiaan ja Eurooppaan. Runsaat 10 000 vuotta sitten pieni joukko eteni Amerikkaan, ja vähitellen kaksoismanner täyttyi pohjoisesta etelään.

Sadan viime vuoden aikana lajimme on ottanut haltuunsa koko maapallon napa-alueita ja valtamerten syvyyksiä myöten. Kuusi vuosikymmentä sitten lähetimme matkaan ensimmäisen avaruusluotaimen, ja viisikymmentä vuotta sitten lensimme Kuuhun. Sen jälkeen laitteemme ovat tavoitelleet aina vain lisää uusia kohteita.

Tätä vasten ei enää ihmettele, että niin monet tahot tähyävät Marsiin – ovat tähynneet hyvän aikaa.

Seurattu kaksi vuosituhatta

Marsin liikkeistä tekivät merkintöjä kalentereihinsa jo muinaisen Babylonian taivaantarkkaajat 2 400 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Heitä seurasivat egyptiläiset, jotka kutsuivat Marsia Punaiseksi, ja roomalaiset, joiden perintönä me nimitämme naapuriamme Marsiksi.

Kun 1600-luvulla saatiin käyttöön ensimmäiset tähtikaukoputket, astronomit pääsivät laskemaan Marsin kiertorataa ja vuoden ja päivän pituutta. 1800-luvulla teleskoopeilla alkoi näkyä yksittäisiä pinnan rakenteita, aivan kuin meriä ja mantereita, ja Marsista tuli Maan pikkuveli, jossa saattoi olla elämääkin niin kuin täällä.

Avaruuslentojen aikakaudella Marsia on tutkittu ahkerammin kuin muita aurinkokunnan planeettoja yhteensä. Sinne on lähetetty luotaimia ja laitteita enemmän kuin minnekään muualle. Parhaillaankin Marsia kuvaa ja mittaa kuusi kiertolaista ja kuopii kaksi robottikulkijaa. Ne keräävät tietoa – ja avaavat uutta rajaa ihmisen ylittää.

Moni tahtoo siirtokunnan

Maailman avaruusjärjestöt ovat jo simuloineet miehitettyä Marsin-lentoa pitkillä suljetun tilan kokeilla, ja Yhdysvalloissa kuuluisa kuulentäjä Buzz Aldrin on patistellut myös maan senaattia tavoittelemaan Marsin-matkoja ja siirtokuntia.

Viime syksynä Yhdysvalloissa ilmaantui näyttämölle myös yksityinen yritys. Uusiokäyttöisiä raketteja kehittävän SpaceX:n perustaja Elon Musk kertoi käynnistävänsä oman Mars-ohjelman ja pyrkivänsä tekemään miehittämättömän lennon naapuriin jo ensi vuonna.

Muskin kunnianhimoisena tavoitteena on lähimmän kymmenen vuoden kuluessa kehittää alus, joka lennättää Marsiin ihmisiä. Omien sanojensa mukaan miljardööri innostui koko avaruustoiminnasta alun pitäen siksi, että haaveili Marsin asuttamisesta.

Mitä avaruusammattilaiset edellä, sitä avaruusfanit perässä. Kun eurooppalainen Mars One -hanke vuonna 2013 etsi halukkaita siirtolaispioneereja suuren yleisön keskuudesta, hakemuksen jätti 200 000 ihmistä eri puolilta maailmaa, vaikka luvassa oli vain menolippu.

Marsiin meno on ihmiskunnalle looginen askel, yksinkertaisesti siksi, että yhä kauemmaksi tunkeutuminen on lajimme perusvietti.

 

Lue lisää

Tammikuun Tiede-lehdessä laaja artikkeli, jossa tunnettu tähtitieteilijä, professori Heikki Oja tarjoaa kaikkiaan kymmenen hyvää selitystä siihen, miksi Mars kiehtoo meitä. Luontaista löytöretkeilijäämme vetävät sinne muutkin syyt kuin silkka vietti.

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa painettu lehti tai iPad-digilehti.

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea artikkelin uudessa Digilehdet-palvelussa kirjautumalla tilaajatunnuksillasi alla olevasta linkistä.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

offmind
Seuraa 
Viestejä13461
Liittynyt19.8.2008

Mars vetoaa sisäiseen löytöretkeilijäämme

Eiköhän taide kuitenkin vain jäljittele todellisuutta, eli kirjallisuudessa ja elokuvissa on seikkailtu Marsissa paljon juuri siitä syystä että se planeetta vetoaa niin voimakkaasti mielikuvitukseen ja uteliaisuuteen (eli tuohon sisäiseen löytöretkeilijään). Ja eihän se tarve mennä jonnekin (vain koska se on siellä) lopu vain Marsiin.
Lue kommentti

“He was a dreamer, a thinker, a speculative philosopher...or, as his wife would have it, an idiot.” Douglas Adams

Aalto-2 laskettiin avaruuteen Kansainvälisltä avaruusasemalta.

Suomalainen Aalto-yliopistossa rakennettu nanosatelliitti Aalto-2 vapautettiin kansainväliseltä ISS-avaruusasemalta kiertoradalle torstaina.

”Satelliitti irrotettiin Tyynenmeren päällä, ja se avasi antennit lähellä Etelä-Afrikkaa. Ensimmäinen signaalivahvistus saatiin Japanista”, kertoo projektin vetäjä, professori Jaan Praks Aalto-yliopiston tiedotteessa.

Aalto-2 osallistuu kansainväliseen hankkeeseen, jonka tarkoituksena on tuottaa ensimmäistä kertaa kattava malli Maan ilmakehän ja avaruuden välisen rajakerroksen termosfäärin ominaisuuksista.

Projektiin osallistuu kymmeniä nanosatelliitteja. Satelliittiparven on tarkoitus tutkia 90–320 kilometrin korkeudella sijaitsevaa alempaa termosfääriä. Vyöhykkeen läpi kulkiessaan ne mittaavat muun muassa yläilmakehän plasman ominaisuuksia ja hiukkasia.

Satelliitit ohittavat yleensä nopeasti termosfäärin. Joukkovoiman etu onkin siinä, että parvi pystyy keräämään yksittäistä satelliittia enemmän ja monipuolisempaa dataa.

Aalto-2:n matka kiertoradalla kestää noin puoli vuotta. Sitten se tippuu muiden missioon osallistuvien satelliittien tavoin ilmakehään ja palaa ilmanvastuksen voimasta.

Aalto-yliopiston toinen satelliitti, Aalto-1, laukaistaan avaruuteen kantoraketin matkassa Intiasta kesäkuussa.

Tosin se kestää kovempana vain kaksi vuotta.

Työnantajat Britanniassa ovat usein kehuneet Keski- ja Itä-Euroopasta tulleiden siirtolaisten työmoraalia paremmaksi kuin kantabrittien. Nyt käsitykselle on saatu ensi kertaa tutkimuksen tuki.

Kovemmasta työmoraalista kertoo se, että maahanmuuttajat ovat yli kolme kertaa epätodennäköisemmin poissa töistä kuin synnynnäiset britit. Näin laski ryhmä tutkijoita Bathin, Southamptonin ja Leicesterin yliopistoista.

Tulokkaiden työmoraali ei kuitenkaan pysy kovempana kahta vuotta kauemmin. Tämän jälkeen se laskee samalle tasolle kuin kantaväestöllä.

Ylimääräinen ahkeruus kahden ensimmäisen vuoden aikana selittyy näytön halulla, uskovat tutkijat.

Maahanmuuttajat tuntevat tarvetta vakuuttaa työnantajat siitä, että he ovat hyviä työntekijöitä. Vakuuttamista alkuun vaikeuttaa puutteellinen kielitaito sekä se, että brittiläiset työnantajat eivät välttämättä osaa arvioida heidän kotimaassaan suorittamiensa tutkintojen arvoa.

Työteliäisyyden kieltä työnantajat kuitenkin ymmärtävät, ja sitä maahanmuuttajat käyttävät. Ahkeruuteen motivoi lisäksi Britannian paremmat palkat, arvioi tutkimusryhmä Bathin yliopiston verkkosivulla.

Sitten keskimäärin kaksi vuotta maahan tulon jälkeen tapahtuu käänne. Kielitaito on kohentunut ja maahanmuuttajat tuntevat paremmin Britannian työelämän. Näin he ovat sopeutuneet sikäläiseen työkulttuuriin eivätkä enää tunne tarvetta todistaa arvoaan lisäponnistelulla.

Tutkimus käsitteli vuosilta 2005–2012 kahdeksasta Keski- ja Itä-Euroopan maasta Britanniaan saapuneen maahanmuuttajan työpoissaoloja. Kun maat liittyivät Euroopan unioniin vuonna 2004, niistä muutti satojatuhansia ihmisiä työn perässä Britanniaan.

Tutkimuksen julkaisa Work, Employment and Society.

Tyttöjen ja poikien erilainen kohtelu alkaa viimeistään jo yksi-kaksivuotiaana.

Isät suhtautuvat jo yhden tai kahden vuoden ikäiseen lapseensa eri tavoin sen mukaan, onko tämä poika vai tyttö. Asenne-ero on havaittu laboratorio-oloissa jo ennenkin, mutta nyt yhdysvaltalaiset tutkijat onnistuivat näkemään sen arkielämän tuoksinassa.

Arkeen tutkijat pääsivät käsiksi kiinnittämällä isien vyöhön pienen äänitallentimen. Se nauhoitti kahtena päivänä viikossa isien ja lasten kanssakäymistä.

Nauhoitteista paljastui, että isät puhuvat ja leikkivät eri tavoin tyttären ja pojan kanssa.

Ensinnäkin isät huomioivat tytärtä herkemmin vastaamalla tämän kutsuun useammin kuin pojan. Tyttären kanssa isät puhuivat myös tunteista ja käyttivät näiden kanssa ollessaan enemmän ikäviä tunteita tarkoittavia sanoja, kuten suru, itku ja yksinäinen.

Rikkaampi tunnekieli kertoo tutkijoiden mielestä siitä, että isät ovat sallivampia tytärten tunteille kuin poikien. Tällainen tunteiden tunnustaminen ja hyväksyntä voi auttaa tyttöjen tunteiden hallinnan ja myötäelämisen kyvyn kehittymisessä. Pojillekin se tekisi tutkijoiden mukaan hyvää.

Poikien tunnekehitystä kuitenkin avittaa nujuaminen, jota isät harrastavat enemmän heidän kanssaan kuin tytärten. Erilainen leikillinen kutittelu ja tuupiskelu on niin ikään omiaan kehittämään tunteiden säätelyn taitoja ja empatiaa.

Pojille isät myös puhuivat enemmän voimasta ja saavuttamisesta. Heidän kanssaan tavallisempia sanoja olivat paras, voittaa ja huippu.

Tyttärille sitä vastoin puhuttiin kehosta. Isät käyttivät heidän kanssaan enemmän sellaisia sanoja kuin maha, masu, poski tai jalka.

Tällainen vartaloon viittaava puhe voi tutkijoiden mielestä jo pienestä pitäen ruokkia tyttöjen kehotietoisuutta. Tiedetään, että tyttöjen ulkonäköhuolet alkavat usein painaa jo esimurrosiässä.

Tytöt kuulevat isiltään myös enemmän analyyttistä kieltä. Sen on todettu olevan hyödyksi koulussa. Isän käyttämän kielen on aiemmissa tutkimuksissa huomattu vaikuttavan lapsen myöhempiin kielellisiin taitoihin.

Tutkija uskovat, että isät haluavat parastaan lapsilleen eivätkä he välttämättä tiedosta sukupuolivinoumaa suhtautumisessaan lapsiinsa. Isät voivat myös ajatella, että he ohjaavat lastensa käytöstä sukupuoliroolien mukaisiksi siitä uskossa, että koituu lapsen eduksi.

”Meidän tulisi olla tietoisia siitä, miten tiedostamattomat käsitykset sukupuolesta vaikuttavat siihen, miten kohtelemme jopa aivan pieniä lapsia”, muistuttaa Emory-yliopiston Jennifer Mascaro, yksi tutkimuksen tekijöistä tutkimustiedotteessa.

Isien suhtautumiserot poikiin ja tyttäriin näkyivät myös isien aivoissa. Tutkimuksen toisessa osassa he katselivat lastensa valokuvia samalla, kun heidän aivojaan skannattiin magneettikuvauslaitteella.

Isien aivot reagoivat voimakkaammin kuviin onnellisesta tai iloisesta tyttärestä kuin onnellisesta pojasta. He olivat tutkijoiden tulkinnan mukaan siis tyytyväisempiä tytön onnellisuuteen kuin pojan.

Havainto sopii sekä siihen, että isät huomioivat arjessa enemmän tyttäriään, että siihen aiemminkin huomattuun seikkaan, että tytöiltä odotetaan enemmän onnellisuutta kuin pojilta.

Pojissa puolestaan vetosi tyttöjä enemmän neutraali ilme. Neutraalius ei tarkoita merkityksettömiä kasvoja, ilmeisesti tässä tapauksessa on juuri päinvastoin.

Tutkijat arvelevat, että isät voivat liittää neutraalin eli ei iloisen muttei surullisenkaan ilmeen kivoihin touhuihin, kuten nujuamisleikkeihin, joita he poikien kanssa harrastavat.

Tutkimuksen julkaisi Behavoiral Neuroscience.

Sinkkumiehet eivät näytä kokevan samanlaista tarvetta.

Jotkut sinkkunaiset eivät halua näyttää ammatillisesti liian kunnianhimoiselta. He ilmeisesti kokevat, että urasuuntautuneisuus uhkaa heidän mahdollisuuksiaan parisuhdemarkkinoilla.

Naisten asennoituminen paljastui monivaiheisessa tutkimuksessa, jonka kohteena olivat yhdysvaltalaisen huippuyliopiston johtajakoulutuksen eli MBA-ohjelman opiskelijat.

Ensinnäkin MBA-ohjelman sinkkunaisista kolme neljästä kertoi kyselytutkimuksessa, että he olivat välttäneet tekemästä asioita, jotka saisivat heidät näyttämään liian kunnianhimoisilta, määrätietoisilta tai pyrkyrimäiseltä. Parisuhteessa olevat naiset olivat tehneet tätä paljon vähemmän ja miehet vieläkin harvemmin.

Ei tässä kaikki. Tutkijat osoittivat myös kokeellisesti, miten sinkkunaiset pitävät kynttilää vakan alla.

Siihen tutkijat käyttivät yliopiston urapalvelujen opiskelijoille lähettämää kyselylomaketta. Lomakkeen vastaukset painavat vaa’assa, kun opiskelijat tavoittelevat ensimmäisen kesän harjoittelupaikkaa. Harjoittelujakso on tärkeässä asemassa koko uran kannalta.

Lomakkeessa opiskelijoilta kysytään uraan liittyviä tavoitteita, kuten palkkatoiveita sekä valmiutta omistautua työnteolle.

Tutkijoiden juoni oli siinä, että toisille, satunnaisesti valituille opiskelijoille kerrottiin, että vastaukset näki vain uraneuvoja, kun taas toisten vastaukset näkyisivät myös muille opiskelijoille.

Asetelma vaikutti vastauksiin mutta vain sinkkunaisilla.

Kun lomakkeen näkisi vain uraneuvoja, sinkkunaiset vastasivat kuten muutkin. Kunnianhimon taso kuitenkin laski tilanteessa, jossa muut opiskelijat näkisivät heidän vastauksensa. Nyt sinkkunaiset pudottivat palkkatoivettaan 18000 dollaria (16000 euroa) vuodessa sekä kertoivat olevansa valmiita neljä tuntia lyhyempään työnviikkoon ja matkustamaan seitsemän päivää vähemmän kuukaudessa.

Kyse ei ollut vain sinkkunaisten vaatimattomuudesta muiden opiskelijoiden katseiden alla. He näet arvottivat kirjoitustaitonsa aivan yhtä korkealle silloin, kun muut opiskelutoverit näkisivät heidän vastauksensa. He halusivat siis peitellä vain ura-ambitioitaan.

Seuraava koe osoitti, että sinkkunaisia kiinnosti nimenomaan se, mitä miespuoliset opiskelutoverit saattaisivat ajatella heistä.

Opiskelijat täyttivät jälleen kyselylomakkeen, jossa tällä kerta piti valita kahden eri työpaikan väliltä. Niistä sitten keskusteltaisiin pienryhmissä.

Osa sinkkunaisista päätyi ryhmään, jossa kaikki muut olivat miehiä, kun taas muilla oli ryhmässään pelkkiä naisia. Osoittautui, että ambitiotaso oli kiinni siitä, oliko miesten vai naisten joukossa.

Kun sinkkunaiset olivat toisten naisten kanssa, heistä 68 prosenttia piti parempana työtä, jossa pitäisi tehdä enemmän tunteja viikossa mutta palkka olisi suurempi. Osuus laski 42 prosenttiin, kun muut ryhmäläiset olivat miehiä.

Samoin naisten kesken sinkkunaisista 79 prosenttia valitsi työpaikan, jossa urakehitys olisi nopeaa mutta pitäisi matkustaa paljon. Miesten seurassa vain 37 prosenttia valitsi tämän vaihtoehdon. Mitä enemmän sinkkumiehiä ryhmässä oli, sitä enemmän sinkkunaiset laskivat uratavoitteitaan.

Tutkijoiden johtopäätös on, että jotkut sinkkunaiset eivät halua näyttää urasuuntautuneilta siinä pelossa, että se laskisi heidän kiinnostavuuttaan mahdollisena aviokumppanina.

Riski saattaa olla todellinen. Joidenkin tutkimusten mukaan myös eliittiyliopistojen miesopiskelijat pitävät naisista, jotka ovat vähemmän kunnianhimoisia.

Tosin sinkkunaiset voivat joko yli- tai aliarvioida uransuuntautuneisuuden aiheuttamaa riskiä heidän avioliittonäkymilleen, toteavat tutkijat.

Yhdysvaltain taloustutkimusvirasto julkaisi tutkimuksen sivuillaan.