Meritursaat kuuluvat mesopelagisen merivyöhykkeen eläimiin. Nyt vyöhykkeen eläinten ääntelystä on saatu vihiä. Tämä tursas kuvattiin Helsinki Sea Life -merimaailmassa. Kuva: tuomas selänne
Ylägrafiikassa näkyy, kuinka merieläimet siirtyvät pintavesiin öisin etsimään ravintoa. Alakuva esittää siitä saatua äänihavaintoa. Ääni tulee monista eri eläimistä ja se on siksi huminaa. Ääntä syntyy noin kaksi tuntia päivässä ja se on 3–6 desibeliä äänekkäämpää kuin taustahumu. Äänen taajuus on 300–900 hertsiä. Grafiikka: Simone Baumann-Pickering

Pienemmät merieliöt päästelevät myös ääniä, kuten isot valaat ja delfiinit.

Valtava määrä kaloja, katkarapuja ja mustekaloja elää merissä noin 200–1000 metrissä merenpinnan alla.

Meritutkijat ovat selvittäneet näiden eläinten liikkeitä ääniluotauksen avulla. Ääni syntyy, kun iso määrä kaloja, katkarapuja ja kalmareita liikkuu pimeyden tullessa lähelle merenpintaa ja sitten taas alas.

Nämä eliöt painavat yhdessä noin kymmenen miljardia tonnia. Ravintoketjussa ne ovat linkki mikroskooppisen planktonin ja meren petoeläinten, kuten tonnikalan, ja isojen merinisäkkäiden välissä.

Äänihavainnot voivat ehkä auttaa ymmärtämään paremmin ekosysteemiä, jota ei tunneta vielä kovin hyvin, sanoo biologi Simone Baumann-Pickering Kalifornian yliopistosta San Diegosta.

Valtamerten aluetta, jossa nämä eläimet elävät, kutsutaan ns. mesopelagiseksi merivyöhykkeeksi. Se on valtamerten tai isojen vesistöjen pinta- ja väliveden vyöhyke, jossa ei enää ole rantojen kasvillisuutta.

Se on tumma maailma. 200–2000 metrin syvyyksiin suodattuu enää hyvin vähän valoa. Alueella on myös ravintoa vähemmän kuin pintavesissä.

Siksi alueen merieliöstö vaeltaa pimeässä ylös pintavesiin, jossa on enemmän ravinteita. Pimeys suojaa saalistajilta. Kun aamu sarastaa, eläimet vajoavat takaisin pimeään, mesopelagisen vyöhykkeen tarjoamaan suojaan.

Mertentutkija Baumann-Pickering ryhmineen havaitsi, että näihin päivittäisiin matkoihin ylös- ja alas liittyy selvästi ääni. Hän sai tallennettua herkillä akustisilla laitteilla matalataajuista huminaa.

Tutkijat eivät ole vielä varmaa, mitkä eläimet tuottavat ääniä. Baumann-Pickering epäilee yhdeksi äänten tuottajaksi luukaloja.

Ääni on kolmesta kuuteen desibeliä kovempaa kuin meren taustamelu. Ihmisen korvan on vaikea sitä erottaa. Silti se voisi tarjota uuden tavan tutkia tämän alueen eliöitä.

Ääni kestää noin kaksi tuntia päivästä riippuen, sanoo Baumann-Pickering. Hän esitteli löytöään alkuviikosta merentutkijoiden kokouksessa Yhdysvalloissa. Siitä kertoi myös verkkopalvelu Science Daily.

Delfiinien, valaiden ja muiden isojen merinisäkkäiden ääntely tunnetaan jo melko hyvin, mutta ei pienempien merenelävien.

Mesopelagisen merialueen eliöstö voi myös välittää tietoa äänen avulla. Äänen avulla ehkä viestitään saalistajista.

Akustiikan avulla voisi ehkä selvittää, kuinka ilmastonmuutos tai ylikalastus vaikuttavat tämän alueen eläimiin.

Nyt planeetalta etsitään vettä. Lämpötila on vedelle sopiva.

Pieni kiviplaneetta kiertää Auringon lähintä naapuritähteä Proxima Centauria. Eksoplaneetta on nimetty Proxima b:ksi. Ensimmäisen kerran on maan ulkopuolinen planeetta havaittu näin läheltä.

Planeetan massa on noin 1,3 kertaa suurempi kuin Maan. Planeetta kiertää emotähtensä noin 11 päivässä. Planeetan pinnan lämpötila on alueella, jossa vesi voisi säilyä nestemäisessä muodossa.

Proxima Centauri on punainen kääpiötähti vain hieman yli neljän valovuoden päässä aurinkokunnastamme. Se sijaitsee taivaalla Kentaurin tähdistön suunnassa.

Vaikka tähti on lähellä, se ei näy paljaille silmille. Proximalla on naapurissaan paljon kirkkaampi kaksoistähti, joka tunnetaan nimellä Alpha Centauri AB.

Mullistavasta eksoplaneetan löydöstä kertoi tiedelehti Nature ja Euroopan eteläinen observatorio Eso. Tähän mennessä eksoplaneettoja on löytynyt tuhansia, mutta paljon kauempaa. Löytöjä on kertynyt Nasan eksoplaneettatilaston mukaan liki 3 400 elokuun puoliväliin mennessä.

Lähilöydön teki tähtitieteilijä Guillem Anglada-Escudé ryhmineen. Hän työskentelee Lontoon Queen Maryn yliopistossa.

Anglada-Escudé seurasi Proxima Centauria vuoden 2016 alkupuoliskolla Harps-spektrografilla, joka on osa Eson 3,6-metristä kaukoputkea. Se sijaitsee La Sillassa Chilessä.

Seuranta oli osa Red Pale Dot -kampanjaa. Se seurasi, onko Proxima Centaurin lähellä eksoplaneettaa, jonka massa huojuttaisi hieman emotähteään. Juuri huojunta kertoisi eksoplaneetasta.

”Saimme ensimmäisiä havaintoja eksoplaneetasta jo vuonna 2013, mutta ne eivät olleet tarpeeksi luotettavia”, kertoo Anglada-Escudé Eso:n sivuilla. Työ jatkui 2016.

Anglada-Escudé kertoo, että hän seurasi vuoden 2016 alkupuolella Proxima Centaurin huojuntaa joka päivä 60 päivän ajan. Mitä pitemmälle seuranta eteni, sitä varmemmaksi hän tuli eksoplaneetasta.

Proxima Centauri lähestyy Maata tavallista kävelyvauhtia eli noin viisi kilometriä tunnissa ja joskus etääntyy samaa vauhtia. Tämä säännönmukaisuus toistuu 11 päivän jaksoissa.

Tähtitieteilijät pystyivät mittaamaan huojuntaa niin sanotun Dopplerin siirtymän avulla. Se osoitti vääjäämättömästi, että Proxima Centaurin lähellä on eksoplaneetta, jolla on laskujen mukaan vähintään 1,3 kertaa Maan massa.

Planeetta kiertää emotähteään seitsemän miljoonan kilometrin päässä. Se on vähemmän kuin kuuman sisäplaneetta Merkuriuksen etäisyys omaan Aurinkoomme. Etäisyys on vain viisi prosenttia Maan ja Auringon välisestä etäisyydestä, joka on keskimäärin 149 miljoonaa kilometriä.

Vaikka eksolaneetta Proxima b kiertää emotähteään hyvin lähellä, on sillä niin sanottu lauhkea vyöhyke. Se tarkoittaa, että planeetan pintalämpötila voi periaatteessa sallia sen, että planeetan pinnalla säilyy nestemäinen vesi. Se ei haihdu avaruuteen tai jäädy ikiajoiksi.

Tämä johtuu siitä, että emotähti Proxima Centauri on paljon pienempi kuin Aurinkomme.

Lähiaikoina tähtitieteilijät tutkivat yhä tarkemmin Proximan b:n ilmakehää. Ehkä silloin selviää, onko eksoplaneetan pinnalla nestemäistä vettä ja voisiko se pitää yllä elämää.

Proxima b voi kuitenkin kärsiä runsaasta kosmisesta säteilystä. Lähitähdistä tulevat energiset roihut saattavat heikentää eksoplaneetan kaasukehää ja estää alkeellisten elämänmuotojen kehityksen. Säteily olisi paljon kovempaa kuin mitä maapallo saa nyt osakseen avaruudesta. Vielä ei tiedetä, onko planeetalla suojaava magneettikenttä kuten Maalla.

Elämän synnylle on kuitenkin edellytyksiä.

”Tähti Proxima Centaurin elinkaari on useita satoja tai tuhansia kertoja pidempi kuin Aurinkomme”, toteaa tähtitieteilijä Artie Hatzes Naturen tausta-artikkelissa.

Siellä voisi siksi alkaa kehittyä elämää vasta sitten, kun Aurinko ja Maa ovat kuolleet. Elämä loppuu liialliseen kuumuuteen Maan päällä, kun Aurinko paisuu punaiseksi jättiläiseksi ja kärventää Maan.

Asuttavia maailmoja voi löytyä kotigalaksistamme Linnunradasta todella paljon, jos vesiplaneetta löytyy jo lähinaapurista, pohtii Hatzes Naturessa.

Tähtitieteilijät ovat pyrkineet löytämään Maan kaltaisia ​​planeettoja juuri lauhkean vyöhykkeen tähdiltä. Lauhkealla vyöhykkeellä planeetan pintalämpötila ei ole liian kylmä eikä liian kuuma.

Proxima Centaurin massa on paljon pienempi kuin Auringon massa eli vain 12 prosenttia siitä.

Tämän kokoiset viileät tähdet ovat tähtien luokituksessa niin sanotussa M-sarjassa. M-tähtien läheltä voi löytää mahdollisesti asuttava planeettoja huojunnan avulla, koska planeetta huojuttaa pientä emotähteään näkyvämmin. Huojunnan avulla löytyi ensimmäinen eksoplaneetta tavallisen tähden ympäriltä vuonna 1995.

Huojunta on riittävän suurta eli jopa metrin sekunnissa, ja se voidaan havaita nykyisillä laitteilla. Vertailun vuoksi Maa heiluttaa Aurinkoa noin 0,09 metriä sekunnissa.

Jos vain M-kääpiöiden pienen murto-osankin läheltä löytyy lauhkean vyöhykkeen planeettoja, voisi kuvitella, että galaksimme kuhisee elämää.

M-tähdet ovat pitkäikäisiä. Proxima Centauri antaa valoa paljon pidempään kuin oma Aurinkomme. Elämä voisi siellä kehittyä jopa moneen kertaan.

Jäämuumion takki oli eläinten nahkojen tilkkutäkki.

Kuparikauden talven vaatemallistoon kuului Alpeilla erityisesti vuohen ja myös lampaan vuotia. Hattu oli karhunturkista. Takki oli tilkkutäkki vuohen ja lampaan nahoista. Kengännauhat oli tehty lehmännahasta.

Tämä on paljastunut jäämuumio Ötzin vaatetuksesta. Nyt on selvitetty dna:n avulla aiempaa tarkemmin, mitä maailman kuuluisimmalla jäämuumiolla oli yllään noin 5 300 vuotta sitten.

Ehkä vaatteet olivat erityisesti Tirolin Alppien tyyliä. Ötzi näet löytyi jäätiköltä Italian Alpeilta aivan Itävallan rajan tuntumasta vuonna 1991.

Tutkijat vertasivat yhdeksästä Ötzin läheltä löydetystä nahankappaleesta eristettyä mitokondriaalista dna:ta elävien eläinten dna:han.

Vertailu paljasti, mitä vuotia ja turkiksia Ötzillä oli yllään, sanoo paleogeneetikko Niall O'Sullivan Science News -lehdessä.

Tutkijat ovat tienneet aika vähän siitä, miten eurooppalainen ihminen vaatetti itseään Ötzin aikaan. Nähtävästi ihmiset kuitenkin valitsivat huolellisesti, mitä eläimiä käytettiin vaatteissa.

Ötzin takissa oli palasia ainakin neljän eri vuohen ja lampaan nahoista, kertovat tutkijat Scientific Reports - tiedelehdessä. Takkia oli aika ajoin paikattu nähtävästi sen eläimen nahalla, jota oli saatavilla.

Tämä todistaa sen, minkä Ötzin tutkijat tiesivät jo aiemmin. Ruoasta ja monesta muusta tarvekalusta suuri osa tuli kotipiiristä eikä villistä luonnosta. Monien nahkojen yhdistely vaatteissa viittaa kuitenkin siihen, ettei haluttua nahkaa aina ollut saatavilla.

Vuohta oli myös jäämiehen nahkahousuissa. Lannevaate oli lammasta.

Villieläimistä Ötzi oli napannut hattuunsa ja sen hihnaan karhunturkkia ja -nahkaa. Nuolikotelo oli puolestaan metsäkauriin nahkaa.

”On mahdotonta tietää, arvostiko Ötzi millään tapaa karhua. Hän saattoi olla karhunkaataja tai hyödyntää sen haaskaa”, sanoo O'Sullivan Dublinin yliopistosta.

Hän tutki jäämiestä Eurac-tutkimuskeskuksessa Bolzanossa Italiassa. Ötziä säilytetään kylmässä Etelä-Tirolin arkeologisessa museossa juuri Bolzanossa.

Aiemmin Ötzin vatsalaukun ruuan koostumus on paljastanut, että hän oli juuri syönyt riistaa. Ötzi oli kuollessaan ehkä metsästämässä Alpeilla.

Ötzin vaatteiden palasia tutkittiin myös vuonna 2012. Näytteet todistelivat, että Ötzin takin aineksina oli lammasta ja gemssiä. Se on vuohieläin, joka elää myös Euroopan vuoristoalueilla.

Silloin biokemisti Klaus Hollemeyer Saarlandin yliopistosta Saarbrückenista Saksasta kertoi, että housujen materiaali oli vuohen, koiran ja suden nahkaa.

Hollemeyerin ja O'Sullivan tutkimusten erot voivat johtua siitä, että he ottivat näytteitä Ötzin vaatetuksen jäänteiden – kirjaimellisen tilkkutäkin – eri osista.

Uusi tutkimus käytti kehittyneitä dna-tekniikoita. Hollemeyer sanookin, että O'Sullivanin työ tarjoaa uusia keinoja tunnistaa, minkä nisäkkäiden vuotia ja turkkeja on muinoin käytetty vaatteina.

Alpeilta löydettiin vuonna 2004 noin 4 200 vuotta vanhat nahkahousut, joissa on käytetty vuohen taljaa. Vaatteiden läheltä ei löytynyt jäämuumiota.

”Vuohen nahka oli tuolloin ehkä iholle mieluisinta materiaalia”, sanoo arkeologi Albert Hafner Bernin yliopistosta. ”Vuohtahan käytetään monesti myös nykyajan nahkahousuissa.”

Kelmun voi vaikka syödä, kun se on käytetty.

Moni elintarvike kääritään muoviin, jotta se säilyisi pidempään. Tästä syntyy valtaisia määriä maatumatonta jätettä – eivätkä ohuet muovikelmut edes suojaa ruokaa kovin hyvin, suomii Yhdysvaltain kemiallisen seuran tiedote .

Näistä syistä Peggy Tomasula Yhdysvaltain maatalousministeriöstä kollegoineen kehitti vaihtoehdon ruoan suojaamiseen: kaseiinisen kelmun.

Kaseiinit ovat maidon sisältämiä proteiineja. Niistä valmistettu suojakalvo on sekä ympäristö- että ihmisystävällinen. Sitä voi ihan hyvin vaikka syödä, tutkijat sanovat.

Kaseiininen kelmu säilyttää elintarvikkeet paremmin kuin muovi.

“Proteiinikalvo pitää tehokkaasti hapen loitolla, mikä estää ruoan pilaantumista”, Tomasula sanoo. Ero muoviin on jopa 500-kertainen, hän kehuu.

Hapen läpäisemättömyys erottaa kaseiinisen kalvon muista markkinoilla olevista “syötävistä” pakkauskelmuista. Ne on nimittäin tehty tärkkelyksestä, ja niiden ongelma on huokoisuus. Happi pääsee helposti pinnan läpi.

Tomasula työtovereineen yritti ensin valmistaa kalvoa pelkästä kaseiinista. Se suojasi kyllä ruoan hyvin hapelta, mutta materiaalia oli hankala käyttää. Se myös liukeni veteen liian nopeasti.

Ominaisuudet paranivat, kun tutkijat keksivät lisätä mukaan pektiiniä sitrushedelmistä.

Kaseiinikelmu näyttää aivan samanlaiselta kuin kaupan muovikelmu, joskaan se ei ole yhtä venyvää.

”Tätä voi käyttää vaikka mihin. Yksittäispakkauksiin käytetään runsaasti muovia. Haluamme korjata tilanteen”, kalvon kehittäjiin kuulunut Laetitia Bonnaillie sanoo.

Kaseiinisuojaa voitaisiin jopa suihkuttaa elintarvikkeisiin, kuten muroihin. Tätä nykyä aamiaishiutaleet lössöytyvät maidossa turhan nopeasti – ainakin, jos niissä ei ole paljoa sokeria.

Kaseiinikerros pinnassa pitäisi murot rapeina ilman sokeriakin, tutkijat uskovat.

Kaiseniinikalvolla voitaisiin myös vuorata elintarvikepakkauksia, he pohtivat.

Tomasula esitteli uutta kaseiinikelmua Yhdysvaltain kemiallisen seuran kokouksessa.

Yli tuhatvuotisia puita löytyi korkealla vuorilla kasvavasta metsästä.

1 075 vuotta on ikää Euroopan vanhimmalla elävällä puulla. Tämä bosnianmänty (Pinus heldreichii) eli harmaarunkomänty kasvaa Kreikan pohjoisosien ylängöillä.

Tutkijat laskivat puun vuosirenkaista sen iäksi 1075 vuotta. Tämä tekee männystä Euroopan vanhimman tunnetun elävän puun.

Yli tuhatvuotisen männyn löysivät Tukholman, Mainzin ja Arizonan yliopistojen tutkijat.

”Luin vuosia sitten tutkimuksen hyvin kiinnostavasta metsästä Kreikassa. Koska kokoamme ilmastohistoriaa, meitä kiinnosti löytää vanhoja eläviä puita”, kertoi löydöstä ruotsalainen Paul J. Krusic Tukholman yliopiston tiedotteessa. Hän johti ryhmää, joka löysi puun.

Puut löytyivät Navarinon ympäristöobservatorion tutkimusmatkalla. Hanke tutkii ilmastonmuutosta ja sen vaikutusta ympäristöön Välimeren alueella.

Löydetty mänty on yksi yli tuhatvuotisista puista, joita on toista tusinaa. Ne elävät korkealla Pindosvuorilla. Mänty kasvaa 25–35 metrin korkeuteen.

Puun ikää määrittääkseen rungosta on porattava ontolla puuporalla näyte, joka ulottuu puun ytimeen. Sen perusteella tutkijat laskivat puusta 1 075 vuosirengasta.

Vuosirenkaat syntyvät, kun puu kasvaa keväällä nopeasti ja loppukesällä hitaasti. Kesä- ja kevätpuun raja muodostaa puuhun vuosirenkaan.

Krusic hämmästelee, että puu on säilynyt alueella, jossa ihminen on kuitenkin vaikuttanut yli 3 000 vuotta.

Tutkijat antoivat puulle nimen Adonis, joka oli kauneuden ja halun jumala Kreikan mytologiassa.

”Ihmiskunnan historia on ympäröinyt tätä puuta. Eri imperiumit, Bysantti, ottomaanit. Moni asia oliti voinut johtaa puun tuhoon. Onneksi tämä metsä on säilynyt koskemattomana yli tuhat vuotta”, sanoo Krusic.

Kun Adonis oli taimi, oli Bysantti eli Itä-Rooma vielä huipussaan.

Muita ehdokkaita vanhimmaksi yksittäiseksi eurooppalaiseksi puuksi on löydetty, mutta niiden iänmääritys on epäluotettava.

Euroopassa on myös vanhempia puiden jatkumoita. Ruotsissa geneettisesti sama kuusi on tuottanut useita peräkkäisiä puita, ja vanhin, jo ammoin kuollut yksilö on ajoitettu yli 9000 vuoden ikäiseksi. Ikivanha puiden ketju on ollut mahdollinen, koska kuusi voi alaoksastaan muodostaa juuren, josta taas versoo uusi maanpäällinen kuusi. Yksittäiset kuuset elivät noin 600-vuotiasiksi.

Vanhimmat yksittäiset puut maailmassa ovat vihnemäntyjä Yhdysvaltain Kaliforniassa ja Nevadassa. Jotkut niistä on arvioitu luotettavasti yli viisi tuhatta vuotta vanhoiksi.

Suomen vanhin elävä puu, jonka ikä tiedetään, elää Sodankylässä Urho Kekkosen kansallispuistossa. Mänty löydettiin vuonna 2006 läheltä Venäjän rajaa. Ikää sillä on noin 780 vuotta.

Uutista on korjattu 22.8.2016 klo 16.16: Korjaus kappaleeseen, jossa kerrotiin nyt löydettyjä puita vanhemmista puiden osista ja klooneista. Nyt jutussa kerrotaan tarkemmin, että kyse on puiden jatkumosta.