Kun jonkun näkee raapivan, tekee mieli itsekin raapia. Kuva: Hanne Salonen

Raapimisen katselu vapauttaa hormonia, joka saa rapsuttelemaan.

Kun seurueessa yksi alkaa rapsuttaa itseään, muitakin alkaa kutittaa, olipa kyseessä ihmisten tai muiden apinoiden kokoontuminen. Syytä on pohdittu pitkään.

Tutkijat saivat uuden vihjeen mysteeriin huomattuaan, että kutitus tarttuu myös hiirillä.

”Kutitus on hyvin tarttuvaa”, kertoo Washingtonin yliopiston kutitustutkimuksen keskuksen johtaja Zhou-Feng Chen tiedotteessa.

Kokeessa tutkijat näyttivät hiirelle videon, jossa lajitoveri rapsutti korvantaustaansa jyrsijöille tyypilliseen tapaan takajalkaansa vispaten. Vaikka hiirten näköaisti tiedetään huonoksi, liike tarttui muutamassa sekunnissa videon katsojaan.

Näin tutkijat saivat tilaisuuden tutkia, miten kutitus siirtyy.

Tapahtuma näkyi aktivoivan aivojen hypotalamuksessa sijaitsevaa suprakiasmaattista tumaketta, joka huolehtii esimerkiksi uni-valverytmin säätelystä. Kun hiiri näki toisen rapsuttavan, tumake vapautti hormonia, jota kutsutaan gastriinia vapauttavaksi peptidiksi eli grp:ksi.

Tämä oli mannaa kutitustutkimuskeskuksen tutkijoille, sillä he olivat osoittaneet jo kymmenen vuotta sitten kokeissaan, että juuri grp on tärkeässä roolissa kutituksen tunteen välittymisessä iholta selkäytimeen.

Varmistaakseen kyseisen hormonin roolin tutkijat toistivat kokeen niin, että grp:n kiinnittyminen suprakiasmaattiseen tumakkeeseen estettiin. Nyt video ei enää saanut hiiriä raapimaan olematonta kutinaa.

Toisaalta pelkkä grp:n truuttaaminen tälle aivoalueelle laukaisi rapsutuksen ilman esimerkkiäkin.

”Hiiri ei näe toisen hiiren rapsuttavan ja sitten ajattele, että pitäisiköhän rapsuttaa itsekin”, Chen summaa.

”Sen sijaan sen aivot alkavat lähettää kutitussignaaleja käyttäen grp:tä viestinviejänä.”

Myös haukottelu tarttuu helposti lukuisten eläinten kesken – ja jopa eläinlajilta toiselle, kuten ihmisillä ja koirilla on havaittu tapahtuvan.

Haukotuksen tarttumisen on esitetty liittyvän jollain tapaa ihmisen empatiakykyyn tai yritykseen lujittaa ryhmän yhteenkuuluvuutta. Haukotus muun muassa tarttuu herkemmin ystäviltä ja perheenjäseniltä kuin ventovierailta.

Grp-hormonin kaltaista selittäjää haukotuksen tarttumiselle ei ole löydetty, mutta sen on havaittu aktivoivan aivojen limbistä järjestelmää, joka osallistuu tunteiden säätelyyn ja sosiaaliseen toimintaan.

Kutitustutkimuksen julkaisi tiedelehti Science.

Etenkin karvaalle herkkä perimä panee välttelemään terveellisiä vaihtoehtoja.

Tee pieni koe. Ota suuhusi tuore mansikka, mutta purista sieraimesi tiukasti kiinni sormillasi. Hengittele suun kautta, pureskele hetki ja maistele. Hieman makealta ja hieman happamalta maistuu.

Vapauta nyt nenäsi, ja koet täyteläisen mansikan aromin.

Koe osoittaa, miten voimakkaasti hajuaisti vaikuttaa makukokemukseen. Toisaalta kokemus on vahvasti yksilöllinen. Jos mansikka sinun suussasi maistuu makealta, jonkun toisen suussa se voi olla aivan liian hapan.

Makukokemusten isot yksilölliset erot juontuvat monista tekijöistä. Osin kyse on elämänhistoriasta ja erilaisista henkilökohtaisista mieltymyksistä, mutta paljon selittävät myös geenit ja niiden ohjaama makuaistin toiminta.

Joitakin karvas kammoksuttaa

Tutkijat selvittävät maun genetiikkaa innokkaasti, sillä makugeenit voivat yllättävällä tavalla vaikuttaa ravitsemukseemme, esimerkiksi intoon syödä terveydelle tärkeitä vitamiini- ja kivennäispitoisia ruoka-aineita.

Geneettiset tekijät ovat nousseet selvästi esiin etenkin happaman ja karvaan maistamisessa. Hapanta koodaavia geenejä tunnetaan kahdesta eri geenijoukosta, ja ne vaikuttavat siihen, miten mielellään tai empien ihminen rikastaa ruokavaliotaan marjoilla ja hedelmillä, sillä monet niistä sisältävät happamia aromiaineita.

Vielä paljon vahvempia reaktioita aiheuttavat karvaan aistimista ohjaavat geenit. Tutkimuksissa on havaittu, että karvaalle herkät ihmiset käyttävät muita vähemmän kasviksia, sillä niiden terveydelle hyödylliset bioaktiiviset yhdisteet, kuten antioksidantit, syanaatit ja polyfenolit, ovat yleensä karvaita. Esimerkiksi parsakaali ja pinaatti maistuvat heistä pahoilta, jopa luotaantyöntäviltä.

Sama koskee karvaita marjoja, varsinkin puolukkaa. Sitä moni karvaalle herkkä ei pysty syömään lainkaan lisäämättä joukkoon reippaasti sokeria.

Karvaan aistimista ohjaavia geenejä on tunnistettu jo kolmisenkymmentä. Ne kaikki kuuluvat samaan geeniperheeseen, ja yksi niistä – tas2r38 – on erityisen merkittävässä asemassa. Jos ihmisellä on tästä geenistä hyvin aktiivinen muoto, hän ei todennäköisesti pidä mistään karvaasta.

Meistä suomalaisista noin 15 prosenttia kantaa karvaudelle herkkää varianttia. Tämä selvisi, kun makukokemuksiamme tutkiva apulaisprofessori Mari Sandell kollegoineen analysoi tas2r38-geenin 8 000 suomalaiselta. Toiseen ääripäähän eli niihin, jotka eivät ole karvaista aromeista moksiskaan, kuuluu kolmasosa, ja loput meistä sijoittuvat näiden ääripäiden väliin.

 

Lue lisää

Heinäkuun 2017 Tiede-lehdessä on pitkä artikkeli, jossa ihmisen fysiologiaan ja lääketieteeseen erikoistunut tiedetoimittaja Mari Heikkilä päivittää tietomme makuaistimusten synnystä ja yksilöllisten makuelämysten monista syistä. Jopa käsitys maistamisen perustekijöistä, kielen makusolujen toiminnasta, on nyt toinen kuin ennen.

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa paperilehti tai iPad-digilehti.

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea artikkelin uudessa Digilehdet-palvelussa kirjautumalla tilaajatunnuksillasi alla olevasta artikkelilinkistä.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Ulkomaalaisten on ollut vaikea uskoa löylyn suotuisiin vaikutuksiin.

Viime vuosina saunasta on saatu useita hyviä terveysuutisia.

Alkuvuodesta 2015 viestimet kertoivat, että ahkerilla, lähes päivittäin saunovilla miehillä on yli 60 prosenttia pienempi sydänperäisen äkkikuoleman riski kuin kerran viikossa kylpevillä.

Joulun alla 2016 kuulimme, että innokas saunominen hellii paitsi miehen sydäntä myös mieltä. Niillä, jotka kapuavat lauteille neljä–seitsemän kertaa viikossa, dementian todennäköisyys laskee ratkaisevasti harvakseltaan saunoviin verrattuna.

Viimeisin tieto saunomisen hyödyistä tuli juhannuksen alla: runsas löylyttely pitää miehen verenpaineen kunnossa.

Kaikki nämä uutiset ovat tulleet Itä-Suomen yliopistosta, jossa professori Jari Laukkanen luotsaa laajaa tutkimusta saunan vaikutuksista terveyteen.

Miehistä tulokset kertovat siksi, että seurannassa on 1980-luvulta lähtien ollut yli kaksituhatta itäsuomalaista miestä. Ensimmäiset naiset otettiin mukaan tutkimukseen ”vain” viitisentoista vuotta sitten, joten heistä vastaavia pitkän aikavälin tuloksia valmistuu vasta tuonnempana.

Kaikki tutkimukset ovat ilmestyneet lääketieteen huippulehdissä, kuten Yhdysvaltain lääketieteen seuran Jamassa ja Britannian geriatrian seuran Age and Ageing -lehdessä. Ne ovat myös herättäneet laajaa kiinnostusta maailmalla. Aina näin ei ole ollut – tai oikeastaan on ollut päinvastoin.

Saunan täytyi olla vaarallinen

Suomi on paitsi saunomisen myös saunatutkimuksen luvattu maa. Kautta aikain tutkimukset ovat myös puhuneet saunomisen puolesta, mutta ulkomailla sauna on nähty pikemmin hikihelvettinä, jonka täytyy ennemmin koetella elimistöä kuin elähdyttää sitä.

Saunan vaaroista sydänterveydelle virisi kansainvälinen huoli jo 1970-luvulla. Silloin Suomi ”komeili” maailman sydänkuolleisuustilaston kärkisijoilla ja brittilääkäri keksi kysyä arvostetussa Lancet-lehdessä, voisiko saunan suosio selittää kuolleisuutta.

Suomalaiset ryhtyivät vastaiskuun ja vakuuttivat usealla tutkimuksella, ettei saunominen kasvata kuolemanvaaraa, mutta eivät epäilyt siihen tyrehtyneet.

Seuraava kohu sai alkunsa samaisesta Lancet-lehdestä, ennen kuin vuosikymmenkään ennätti vaihtua. Tällä kertaa kohteena olivat odottavat äidit. Nimekäs yhdysvaltalainen lääkäriryhmä oli havainnut, että raskaudenaikainen saunominen voi tuottaa lapselle kuolettavan aivovaurion.

2000-luvulla tulevien lastensa terveyttä ovat vuorostaan uhanneet saunomista harrastavat isät – mikäli miehistämme nyt on isiksi, sillä ulkomaisten tutkimusten mukaan sauna heikentää ja vähentää siittiöitä.

 

Lue lisää

Heinäkuun 2017 Tiede-lehdessä on pitkä artikkeli, jossa päätoimittaja Jukka Ruukki käy läpi  suomalaista saunakulttuuria, saunan vaikutuksista tehtyä tutkimusta ja kokemusperäisen terveystuotteemme maailmalla saamaa löylytystä.

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa paperilehti tai iPad-digilehti.

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea artikkelin uudessa Digilehdet-palvelussa kirjautumalla tilaajatunnuksillasi alla olevasta artikkelilinkistä.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Himuli
Seuraa 
Viestejä1235
Liittynyt10.3.2016

Saunasta käytiin terveyssota

Vaeinaemoeinen kirjoitti: Saunominen ja hikiliikunta poistavat kehosta ylimääräistä natriumia. Syömme yli 10 kertaa enemmän suolaa kuin mikä on terveellistä. Liika natrium kerää nestettä kehoon ja nostaa verenpainetta. Hikiliikunta ja saunominen poistavat ylimääräistä suolaa kehosta. Siksi saunomisella on myönteinen terveysvaikutus. Näytöt suolaa vastaan ovat todellisuudessa aika heikot. Ei ole kunnollista näyttöä siitä että länsimaisten ihmisten nykyinen suolan keskisaanti olisi mitenkään...
Lue kommentti

Uuden tutkimuksen mukaan kukin lepakkolaji kantaa keskimäärin 17:ää vielä tuntematonta zoonoottista virusta.

Lepakot kantavat ihmisille vaarallisia viruksia enemmän kuin muut eläimet. Newyorkilaisen EcoHealth Alliancen tutkijat julkaisivat tuloksen keskiviikkona tiedelehti Naturessa.

Monet virustutkijat ovat pitkään ajatelleet jotain tämänsuuntaista, sillä niin sars-keuhkokuumetta aiheuttavan sars-koronaviruksen kuin verenvuotokuumetta aiheuttavien Marburg- ja ebolavirustenkin alkuperäksi on veikkailtu lepakoita.

Kriitikot kuitenkin ovat huomauttaneet, että kyseessä voi olla nahkasiipiä suotta syyllistävä havaintoharha. Joka viides nisäkäslaji nimittäin on lepakko, ja lepakoiden virustaakkaa on tutkittu erityisen ahkerasti.

Nyt EcoHealth Alliancen tutkijoiden analyysi on ehkä ratkaissut kiistan, lepakoita raskauttavasti. Retorista lisäpontta löydökselle tuo se, että tutkimusryhmä kuului alun alkaen lepakkoteorian kriitikoihin.

”Tutkijana minun pitää hyväksyä tutkimustulokseni, vaikka ne osoittaisivat minun olleen väärässä”, julisti tiedelehti Sciencelle tautitutkija Peter Daszak, tutkimuksen päävastuullinen kirjoittaja.

Hänen ryhmänsä haki alun alkaen vastausta laajempaan kysymykseen: mihin nisäkäslajeihin tutkijoiden tulisi erityisesti keskittyä, kun he haluavat löytää vielä tuntemattomia viruksia, jotka voisivat joskus uhata ihmiskuntaa?

Daszakin kollega ekologi Kevin Olival keräsi tietoa nisäkkäille haitallisista viruksista. Hän kahlasi läpi kaikki 586 nisäkkäillä tunnettua tautivirusta ja 754 nisäkäslajia eli 14 prosenttia kaikista nisäkkäistä. Osa viruksista aiheuttaa tautioireita vain yhdelle lajille, osa useammille lajeille. Sekä ihmisillä että eläimillä esiintyviä viruksia eli zoonoottisia viruksia näistä on 188.

Tämä on vielä havaintoharhan läpäisemää tietoa. Eniten tutkituilta lajeilta, kuten ihmisiltä ja lepakoilta, tunnetaan suhteellisesti muita enemmän viruksia. Tutkijat pyrkivät näkemään vinouman ohi arvioimalla tilastollisesti, kuinka paljon viruksia kullakin lajilla tunnettaisiin, jos niitä olisi tutkittu yhtä paljon kuin virusten osalta eniten tutkittua lajia eli kettua.

Näin he pystyivät johtamaan muutamia yleispätevyyksiä: mitä suurempi eläin on ja mitä laajemmalla alueella laji elää, sen enemmän sillä on viruksia.

Seuraavaksi tutkijat keskittyivät 188 zoonoottiseen virukseen ja havaitsivat, että niitä on lepakoilla paljon enemmän kuin muilla nisäkkäillä.

Tutkijat arvioivat, että jokainen lepakkolaji kantaa 17:ää vielä tuntematonta zoonoottista virusta, kun jokainen jyrsijä- ja kädellislaji kantaa vain kymmentä.

Epidemiologi Fabian Leendertz berliiniläisestä Robert Koch -instituutista arvioi, että tutkimus tarjoaa vahvaa todistetta lepakoiden erityislaadusta. Hän kuitenkin huomauttaa, että havaintoharhaa ei yrityksistä huolimatta saa kovin helposti siivottua pois tuloksista.

”Tarvitsemme enemmän konkreettista tietoa siitä, kuinka tartuntataudit leviävät eläimistä ihmisiin”, Leendertz sanoo Sciencelle.

Oli miten oli, lepakkopelkoon ei ole erityistä syytä, löydöksen isä Peter Daszak sanoo. Lepakoita tarvitaan pölyttämään kukkia ja metsästämään hyönteisiä. Virukset eivät välttämättä koskaan tartu lepakosta ihmiseen, jos lepakot jätetään rauhaan.

”Virukset uhkaavat ihmisiä vain, jos jatkamme tunkeutumista lepakoiden asuinalueille, metsästämme ja syömme niitä tai muuten olemme niiden kanssa kontaktissa”, Daszak sanoo.

Syy lepakoiden korkeaan virusaltistukseen on yhä epäselvä. Kilpailevia teorioita riittää alkeellisesta immuunisysteemistä siihen, että kaikuluotauksen synnyttämät pisarapilvet levittäisivät virusta.

Iäkkäämpien isien pojat tuntevat vähemmän tarvetta sulautua joukkoon ja keskittyvät tiiviimmin itseään kiinnostaviin asioihin.

Tiedetään, että vanhana isäksi tulemisessa on riskinsä. Tutkimukset osoittavat, että mitä vanhempi isä, sitä todennäköisemmin lapsella esiintyy esimerkiksi autismin kirjon häiriöitä ja skitsofreniaa.

Kolikolla on kuitenkin kääntöpuoli. Sosiaaliseen kömpelyyteen yhdistetyt luonteenpiirteet ennustavat myös parempaa koulumenestystä, ainakin pojilla.

Lontoon King's Collegen tutkimuksessa kerättiin tietoa 15 000 kaksosen luonteenpiirteistä ja älykkyydestä.

Tutkijat mittasivat erityisesti piirteitä, joita he kutsuvat ”nörttimäisiksi”, kuten nonverbaalista älykkyyttä, vahvaa keskittymistä omiin mielenkiinnon kohteisiin ja syrjään vetäytymistä sosiaalisissa tilanteissa.

Tutkijat kokosivat näistä piirteistä indeksin, ja vanhempien isien pojat saivat tyypillisesti muita korkeammat pisteet tässä indeksissä.

Nämä lapset pärjäsivät paremmin koulun kokeissa, etenkin luonnontieteen ja teknologian alueilla. He kokivat muita vähemmän tarvetta sulautua joukkoon ja keskittyivät mieluiten omiin puuhiinsa.

Isän ikä oli merkittävämpi selittävä tekijä kun hänen ammattinsa tai sosiaalinen statuksensa. Tutkijat huomauttavat kuitenkin, että myös ympäristötekijöillä voi olla vaikutusta.

Vanhemmat isät ovat tyypillisesti pidemmällä urallaan ja varakkaampia kuin nuoremmat, joten lapsilla on myös pääsy parempiin kouluihin ja kenties virikkeellisempi kasvuympäristö.

Tutkimuksessa oli mukana myös yhdysvaltalaisen Seaverin autismikeskuksen tutkijoita. Vanhempien korkea ikä, lapsen älykkyys ja syrjäänvetäytyvä luonne ovat yhteydessä myös autismiin, mutta kytkökset ovat monimutkaisia.

Tutkijoiden oletus on, että tutkimuksessa mitattuihin luonteenpiirteisiin liittyvät geenit ovat osittain päällekkäisiä autismia aiheuttavien geenien kanssa, ja näitä siirtyy pojalle sitä enemmän, mitä vanhempi isä on.

”Kun lapsi saa tietyn määrän näitä geenejä, hän menestyy todennäköisemmin koulussa. Mitä enemmän näitä geenejä on, ja kun muutkin riskitekijät vaikuttavat, lapsi saattaa olla alttiimpi autismin kirjon häiriöille. Aiemmasta tutkimuksesta tiedetään, että autismigeenit ovat yhteydessä korkeampaan älykkyysosamäärään", sanoo Seaverin autismikeskuksen tutkija, tohtori Magdalena Janecka tiedotteessa.

Janecka on aiemmin havainnut, että sekä alle 25-vuotiaiden että yli 51-vuotiaiden isien lapsilla voi olla muita heikommat sosiaaliset taidot. Tutkimuksen julkaisi Translational Psychiatry.

Häxpi
Seuraa 
Viestejä1329
Liittynyt15.11.2014

Vanhempien isien pojat muita nörttimäisempiä

Tiede kirjoitti: Janecka on aiemmin havainnut, että sekä alle 25-vuotiaiden että yli 51-vuotiaiden isien lapsilla voi olla muita heikommat sosiaaliset taidot. Tietysti voi! En ymmärrä miksi ei voisi? Olisihan se nyt varsin merkillistä, jos tuon ikäisten isien lapsilla olisi poikkeuksetta muita paremmat sosiaaliset taidot.
Lue kommentti

Islamismi nojaa islamin arvovaltaisiin lähteisiin: Koraaniin, sunnaan, Muhammedin esimerkkiin ja sharia-lakiin. Islamismi on islamin hartainta harjoittamista.