Modernistuvan maailman ihminen halusi elää jo maan päällä kuin taivaissa. Maalaus: Nicolas Lancret/Getty Images
Modernistuvan maailman ihminen halusi elää jo maan päällä kuin taivaissa. Maalaus: Nicolas Lancret/Getty Images

Edistysusko teki onnesta elämän päämäärän.

Omassa jälkiteollisessa yhteiskunnassamme onnea pidetään ihmisen luonnollisena olotilana, ja onnellisuus kuuluu erottamattomana osana menestyjän muotokuvaan.

Itse kunkin on pikku pakko tavoitella hyvää sosiaalista asemaa ja siivuaan aineellisesta yltäkylläisyydestä. Ellei niitä saavuta, epäonnistuu – jos ei aina itsensä niin monien muiden silmissä.

Tästäkin asiasta voi todeta: ei uutta auringon alla.

Syntyi oman onnensa seppä

Kun kirkon saarnaaman perisynnin ote eurooppalaisten elämästä uuden ajan alussa kirposi, katseet kääntyivät taivaallisesta paratiisista arjen hyörinään. Vallalle pääsi optimismi, joka korosti maanpäällisen elämän arvoa ja mahdollisuuksia.

Tästä oli vain harppaus edistysfilosofiaan, jonka mukaan maailma oli väistämättä matkalla parempaan ja jokainen ihminen saattoi saavuttaa onnen syntyperästä, rodusta ja sukupuolesta riippumatta – kunhan antoi järjen voittaa menneisyyden taikauskon, joka  esti kehitystä.

Ajatus, että ihminen on viime kädessä oman onnensa seppä, syntyi aikakaudella, jolla yhteiskunta demokratisoitui, talouselämä kukoisti, elintaso kohentui ja kaupallinen kulutuskulttuuri sai alkunsa.

Kaiken tämän ansiosta Ihmisillä oli käytössään enemmän rahaa kuin koskaan ennen, ja sitä kulutettiin uusiin elämää sulostuttaviin nautintoihin: kahviin, mausteisiin, tupakkaan, samppanjaan, muotivaatteisiin, kosmetiikkaan ja vasta avattuihin huvipuistoihin. Elämä oli täynnä flirttiä, tanssia ja naamiohuveja.

Nautinnoista ja onnen tavoittelusta muodostui 1700-luvulla suoranainen pakkomielle. Jokaisen ihmisen velvollisuus oli pyrkiä maksimoimaan hyvinvointinsa ja onnellisuutensa. Kaikkea piti saada kaiken aikaa lisää ja yhä suurempina annoksina.

Anteeksiantamattomin synti, johon edistyksellinen ihminen saattoi syyllistyä, oli ikävystyminen. Elämässä ei saanut olla tylsää hetkeä.

Kuulostaako tutulta?

 

Lue lisää

Kesäkuun 2017 Tiede-lehdessä on pitkä artikkeli, jossa filosofian tohtori, tietokirjailija Riikka Forsström tutkii onnen etsinnän traagiseksi osoittautuvaa historiaa. Ensimmäinen kulutusjuhlakin näytti kääntöpuolensa.

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa paperilehti tai iPad-digilehti.

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea artikkelin uudessa Digilehdet-palvelussa kirjautumalla tilaajatunnuksillasi alla olevasta artikkelilinkistä.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

 

Brainwashed
Seuraa 
Viestejä8212
Liittynyt20.1.2013

Onni on vanha pakkomielle

Onni on laaja, jopa abstraktiksi luonnehdittava käsite - jokainen kokee ja käsittää onnen omalla tavallaan - jotkut eivät käsitä taikka koe sitä ollenkaan, korvaen sen jollain merkityksetyömällä, kuten materialla. Eino Leino siteeraukseni idea juontuu siitä kun jotkut selvästi nauttivat toisten onnen tuhoamisesta, saavat siitä sen onnensa, siksi se on joskus parempi pitää piilossa kuin ilakoida avoimesti.
Lue kommentti

Kalliimpi aski sai ihmiset vähentämään tupakointia ja jopa lopettamaan kokonaan.

Tupakka tappaa maailmassa joka vuosi seitsemän miljoonaa ihmistä ja aiheuttaa pysyviä vammoja kuten keuhkoahtaumatautia, arvioi Maailman terveysjärjestö.

Yksinkertainen keino vähentää tupakointia on nostaa askin hintaa.

Jo pieni hinnannousu vähentää tupakointia, kertoo yhdysvaltalaisen Drexelin yliopiston tutkimus. Kun askin hinta nousi dollarin eli noin 85 senttiä, tupakoinnin lopettamisesta tuli 20 prosenttia todennäköisempää.

Kun askin hinta nousi dollarin, tupakkaa myös paloi vähemmän. Henkilöt, jotka tupakoivat yli puoli askia päivässä, polttivat 35 prosenttia vähemmän, kun hintaa korotettiin.

Tutkijat arvioivat, että tupakan hinnan nostaminen nykyisestä yhdellä dollarilla voisi saada Yhdysvalloissa miljoona ihmistä luopumaan tupakoinnista.

Tutkijoilla oli tarkat tiedot tupakkatuotteiden hinnoista ja niiden muutoksista tietyillä asuinalueilla Yhdysvalloissa, kuten New Yorkissa ja Chicagossa. Lisäksi heillä oli yli kuudensadan näillä alueilla asuvan tupakoijan aineisto vuosilta 2001–2012. He saattoivat vertailla hinnannousun vaikutusta koehenkilöiden tupakointiin.

Tutkimus tarkasteli vain iäkkäämpien eli 44–84-vuotiaiden henkilöiden tupakointia. Pitkään polttaneiden on vaikeampi päästä tavastaan eroon.

Tutkimuksen julkaisi Epidemiology.

Vesi nostattaa aromia antavat molekyylit juoman pintaan.

Monella on tapana lisätä viskiinsä vähän vettä. Sanotaan, että se tuo aromit esille.

Tiede osoittaa, että laimentajat ovat oikeassa. Ruotsalaiset tutkijat selvittivät molekyylien tasolla, mitä viskilasissa tapahtuu.

Linné-yliopiston tutkijat Björn Karlsson ja Ran Friedman mallinsivat etanolin ja veden käytöstä tietokoneella. He katselivat pikosekuntien eli sekunnin biljoonas­osien tarkkuudella, miten molekyylit liikkuvat juomassa.

Viskin maussa erittäin tärkeä molekyyli on guajakoli. Se antaa viskille hieman savuisen ja kitkeränkin vivahteen.

Tutkijat huomasivat, että alkoholipitoisuudeltaan 40-prosenttisessa tai sitä vahvemmassa viskissä guajakolimolekyylit jäävät tavallaan jumiin nesteen keskelle etanolimolekyylien väliin.

Etanolimolekyylit kelluvat juoman keskellä ryppäinä ja estävät guajakolia nousemasta pintaan, jossa se voisi haihtua ja tuottaa aromia.

Kun juomaan lisättiin vettä, aromimolekyylit pääsivät pintaan. Vesi levitti etanolimolekyylit laajemmalle alueelle.

Jotta näin pääsi tapahtumaan, hieman yli 40-prosenttinen viski piti laimentaa noin 25-prosenttiseksi.

Neljän senttilitran ravintola-annokseen pitäisi siis lisätä pari senttilitraa vettä. Tutkijat eivät selvittäneet, vaikuttaako lasin muoto. Tietokonemallissa viski oli yksinkertaisessa neliönmuotoisessa astiassa.

Tutkimuksen julkaisi Scientific Reports, ja se löytyy kokonaisuudessaan täältä.

Lapsen käyttämät lelut sen sijaan näyttävät kertovan tulevasta sukupuoli-identiteetistä.

Samaa sukupuolta olevien vanhempien lapsen sukupuoli ja sukupuolinen käyttäytyminen kehittyy samalla tapaa kuin lasten, joita eri sukupuolta olevat vanhemmat ovat adoptoineet. Tähän tulokseen päätyi vanhemmuudesta tehty tutkimus, joka julkaistiin Sex Roles -tiedelehdessä.

Tutkimukseen osallistui 106 vanhempaa, jotka olivat joko lesboja, homoja tai heteroseksuaaleja.

Kentuckyn yliopiston tutkija Rachel Farr selvitti ryhmänsä kanssa, miten sukupuoleen perustuva käyttäytyminen kehittyy eri perherakenteissa ajan kuluessa.

He selvittivät, pysyykö se suhteellisen vakaana, kun lapsi kasvaa vanhemmaksi.

Tutkimus perustui vanhempien täyttämiin kyselylomakkeisiin, lasten tarkkailemiseen ja lasten haastatteluihin. Vanhemmat täyttivät kyselylomakkeet aluksi, ja Farr palasi perheiden pariin viisi vuotta myöhemmin haastattelemaan lapsia.

Tutkijat seurasivat myös lasten käyttämiä leluja ja leikkimisen tapoja, joita perheen lapsilla oli ennen kouluikää. Tutkimuksessa lapsille ja näiden vanhemmille annettiin repullinen leluja, jotka oli arvioitu tyypillisiksi poikien ja tyttöjen leluksi. Leikkihetket videokuvattiin ja analysoitiin.

Osa lapsista leikki ennen kouluikää enemmän leluilla, jotka eivät tyypillisesti kuuluneet oman sukupuolen lelujen valikoimaan.

Tutkimustulosten mukaan lapsen käyttämät lelut kertovat enemmän tämän tulevasta sukupuolisesta orientaatiosta tai sukupuolityypillisestä käyttäytymisestä kuin se, ovatko vanhemmat esimerkiksi homo- tai lesbopari.

Tutkijoiden mukaan koottu data voi osoittaa, että perheen rakenteella oli vain vähän vaikutusta siihen, miten lasten tunne sukupuolisuudesta tai sukupuoli-identiteetti kehittyy.

Tulokset eivät vahvistaneet ajatusta, että lesbovanhemmat tai homovanhemmat rohkaisevat tai sallivat enemmän lapsen käytöstä, joka ei ole sukupuolelle tyypillistä.

”Vanhempien seksuaalinen suuntautuminen ja perhetyyppi eivät vaikuttaneet lasten sukupuolen muokkautumiseen”, sanoo Farr.

”Tuloksemme viittaavat siihen, että lesbo- ja homovanhempien sukupuolen kehittyminen etenee tavallisia reittejä. Se on samanlainen kun heteroperheillä, jotka ovat adoptoineet lapsensa.”

Tutkimuksesta kertoi myös tiedelehti Phys.org.

Kuva näyttää punaisella koehiiren aivojen kohtaa, johon injektoitiin magneettisia nanohiukkasia. Kuva: Munshi / eLife

Aivojen ärsytys sai koehiiren juoksemaan tai jähmettymään paikalleen.

Hiiren aivosoluja on ohjailtu etäältä magneettien avulla. Solujen ärsytys sai hiiren liikuttamaan raajojaan.

Koe voi ennen pitkää auttaa hermostollisten sairauksien hoidossa. Menetelmä toimii magneettilämpöärsytyksellä.

Kehittyessään menetelmä voi tarjota aivotukijoille uuden työkalun, jolla pääsee etäältä aivojen syviin osiin koskematta niihin.

Joskus ehkä voidaan ohjata tiettyjä aivojen soluja tai soluryhmiä, jotka muuttavat potilaan käytöstä halutulla tavalla.

Vaikka hiirien aivoja ärsytettiin useita kertoja, ei aivosoluihin tullut vaurioita.

Aivojen tarkka tuntemus on avaintekijä, kun halutaan kehittää hoitoja esimerkiksi aivovammoihin, Parkinsonin tautiin, halvauksiin, epilepsiaan ja myös masennukseen.

”Aivosoluja ja niiden verkostoja tutkitaan paljon. Tämä tekniikka voi auttaa työssä”, sanoo tutkija Arnd Pralle. Hän on fysiikan professorina Buffalon yliopistossa. Tutkimus julkaistiin eLifessä.

Magneettinen lämpöärsytys käyttää hyväkseen nanohiukkasia, jotka on injektoitu hermosoluihin.

Aivosolut virittyvät, kun näitä nanohiukkasia lämmitetään ulkoisella magneettikentällä. Tällöin myös aivosolujen ionikanavat avautuvat.

Kun magneettikenttää vaihdellaan ja suunnataan aivoihin, nanohiukkaset kääntyvät nopeasti. Tämä tuottaa lämpöä soluihin, avaa lämmölle herkkiä ionikanavia ja virittää solua.

Prallen ryhmä onnistui aktivoimaan hiiren aivoja kolmella eri alueella. Solujen ärsytys liikeaivokuoressa sai koehiiren juoksemaan ja kääntymään.

Kun tutkijat ärsyttivät magneettien avulla syvempiä aivoalueita, hiiret jähmettyivät paikalleen. Ne eivät kyenneet liikuttamaan raajojaan.

”Pystyimme kohdistamaan lämpöärsytyksen hyvin pieneen aivosolujen ryhmään. Alueen koko on noin sata millimetrin tuhannesosaa, mikä vastaa hiuksen leveyttä”, Pralle sanoo tiedotteessa.

Pralle sanoo, että magnettiärsytyksellä on etuja muihin aivoihin vaikuttaviin ärsytyksiin verrattuna.

Yhtä tunnettua aivojen ohjailun tekniikkaa sanotaan optogenetiikaksi. Se käyttää valoa magnetismin sijasta. Optogenetiikka käyttää kuitenkin pieniä valokuituja, jotka pitää istuttaa aivoihin.

Seuraavaksi Pralle yrittää ärsyttää magneettimenetelmällä useita hiiren aivojen alueita samaan aikaan.