Satavuotiailla ei ole sen terveemmät elämäntavat kuin muillakaan.

Amerikkalaistutkimus vihjaa, että pitkän iän salaisuus on pääosin geeneissä. Satavuotiaaksi eläneiden keskuudessa esimerkiksi tupakointi oli ihan yhtä yleistä kuin keskivertoväestön keskuudessa eikä vähäkalorinen tai -suolainen ruokavalio sen suositumpaa kuin muillakaan.

Albert Einstein College of Medicinen tutkijat haastattelivat 477 itsenäisesti asuvaa aškenasijuutalaista, jotka olivat iältään 95-112 -vuotiaita. Heiltä kysyttiin elämäntavoista 70-vuotiaana, iässä, jonka ajatellaan kuvastavan koko aikuiselämän elämäntapoja keskimäärin.

Kysymykset koskivat muun muassa tupakointia, alkoholinkäyttöä, pituutta ja painoa, ruokavaliota ja fyysistä aktiivisuutta. Kun vastauksia verrattiin väestöön keskimäärin, huomattiin, ettei niissä ollut eroa: pitkän elämän saavuttaneet eivät keskimäärin olleet eläneet sen terveemmin kuin muutkaan.

Tutkijat ovat jo aiemmin löytäneet pitkäikäisiltä geenimuunnoksia, jotka vaikuttavat joihinkin fysiologisiin prosesseihin. Eräs niistä tuottaa runsaasti niin sanottua hyvää kolesterolia eli suojaa pahan kolesterolin haittavaikutuksilta. Nyt saatu tutkimustulos vihjaa, että pitkäikäisyyden taustalla on muitakin geenejä, jotka suojaavat ihmisiä haitallisia ympäristötekijöitä vastaan.

Tutkimuksen tavoitteena on löytää uusia suojaavia geenejä. Aškenasijuutalaiset ovat tutkimukselle hedelmällinen kohderyhmä, koska heidän geeniperimänsä on hyvin yhtenäinen.

Tutkijat muistuttavat, että tulos ei tarkoita terveiden elämäntapojen olevan vailla merkitystä. Valtaväestön on syytä noudattaa suosituksia – ainakin, jos ei satu kuulumaan poikkeuksellisen pitkäikäiseen sukuun. 

Tutkimuksen julkaisi Journal of American Geriatrics Society.

Kun Antarktiksen paksu jää vähitellen sulaa, myös Etelämantereen lämpeneminen kiihtyy.

Ilmastomallit ja tutkimukset menneiden aikojen ilmastosta osoittavat, että lämpötilat nousevat enemmän napa-alueilla, kun kasvihuonekaasujen määrä ilmakehässä kasvaa. Pohjoisilla napa-alueilla keskilämpötilat nousevatkin tuplavauhtia muuhun maapalloon nähden, mutta tämä ei näytä pätevän Etelämantereella eli Antarktiksella.

Arktisen alueen lämpenemistä kiihdyttää muun muassa merijäiden sulaminen, kun pienenevä valkoinen lumi- ja jääpeite ei enää heijasta yhtä paljon auringonvaloa takaisin avaruuteen.

Myös Etelämantereen pitäisi lämmetä nykyistä nopeammin muun muassa siksi, että lämpö siirtyy kohti napoja.

Leipzigin yliopiston meteorologian laitoksen tutkija Marc Salzmann alkoi pohtia, että pelissä täytyy olla jokin muuttuja, jota ei vielä ole huomioitu. Kenties Etelämantereen korkeus suojelee aluetta lämpenemiseltä.

Antarktis on maapallon mantereista korkein. Paksun jääpeitteen vuoksi sen keskikorkeus on noin 2 500 metriä. Tasaisia jääkenttiä rikkovat vuoristot, joiden korkein huippu, Mount Vinson, kohoaa noin 4 900 metriin.

Salzmann mallinsi ensin tietokoneella, miten maapallon ilmasto reagoisi hiilidioksidipitoisuuden kaksinkertaistumiseen esiteolliselta ajalta. Sitten hän vertasi tätä toiseen malliin, jossa Etelämanner oli tasoitettu lättänäksi. Mallissa se oli kauttaaltaan vain metrin korkuista tasankoa, mikä vastaa likimain maan keskikorkeutta pohjoisilla napa-alueilla.

Malli osoitti, että lämpötilan nousu alkoi kiihtyä samalla tavoin kuin arktisella alueella. Littanaksi mallinnettu Antarktis reagoi kasvihuonekaasujen pitoisuuden nousuun huomattavasti enemmän.

”Kun Antarktis mallinnetaan litteäksi, saadaan aikaan tilanne, jossa matalilta leveysasteilta virtaa enemmän lämmintä ilmaa. Tämä on linjassa nykyisen näkemyksen kanssa, jonka mukaan jää sulaa nopeammin, mitä lähempänä merenpintaa se on”, Salzmann sanoo.

Tosimaailmassa tämä tarkoittaa, että kun kasvihuonekaasujen lisääntyminen kiihdyttää lämpenemistä, Antarktis madaltuu hiljalleen jään sulaessa. Näin lämpeneminen nopeutuu ajan saatossa.

Tutkimuksen julkaisi Earth System Dynamics.

Taidot säilyvät, jos lääkärillä on jatkuvasti paljon potilaita.

Mitä vanhempi lääkäri on, sitä useammin potilas kuolee hänen hoidossaan. Vaikka kokemus ja tieto karttuvat iän myötä, hoitotaito voi ajan oloon jäädä jälkeen, arvioivat asiaa selvittäneet Harvardin yliopiston terveystutkijat.

Arvostetun BMJ-lehden julkaisemassa tutkimuksessa tutkijat tarkastelivat yhdysvaltalaisten sairaalapotilaiden kuolleisuuden yhteyttä heitä hoitaneiden sairaalalääkäreiden ikään. Potilaat olivat 65-vuotiaita tai vanhempia.

Kuolleisuus nousi tasaisesti hoitavan lääkärin iän mukaan. Suurin ero oli alle 40-vuotiaiden ja yli 60-vuotiaiden lääkäreiden väillä.

Kun nuorempien lääkäreiden hoidossa kuoli 10,8 prosenttia potilaista, vanhemmilla lääkäreillä luku nousi 12,1 prosenttiin. Tämä merkitsee sitä, että vanhempien lääkäreiden käsissä kuolee jokaista 77 hoidettua potilasta kohden yksi potilas enemmän.

”Ero ei ole vain tilastollisesti merkitsevä vaan myös kliinisesti tuntuva”, toteaa tutkimusta johtanut professori Anupam Jena Harvardin tiedotteessa.

Kuolleisuuden ero on Jenan mukaan samaa luokkaa kuin niillä korkean sydänriskin potilailla, jotka saavat pätevää lääkehoitoa, ja niillä, jotka jäävät ilman lääkkeitä.

Kiinnostavaa kyllä, vanhat mutta runsaasti potilaita hoitavat lääkärit muodostivat tutkimuksessa poikkeuksen. Heidän potilaidensa kuolleisuus oli yhtä alhainen kuin nuorilla lääkäreillä.

Suuret potilasmäärät kenties estävät hoitotaitojen ruostumista iän mukana. Myös nuoret vastavalmistuneet lääkärit hoitavat harjoitteluaikanaan paljon potilaita, minkä harjaannuttaa taitoja, tutkijat arvelevat.

Lääkärien hoitotaidot saattavat iän mukana jätättää useasta syystä. Lääketiede tuottaa nopeaan tahtiin uusia löydöksiä, ja myös hoitoteknologiat ja -käytänteet uusiutuvat tämän tästä. Jatkuvassa muutoksessa voi olla vaikea pysytellä mukana.

”Tutkimuksemme korostaa jatkuvan kouluttautumisen tärkeyttä koko lääkärin uran ajan riippumatta iästä ja kokemuksesta”, Jena sanoo.

Tutkimuksessa löytyi vasta yhteys potilaiden kuolleisuuden ja lääkärin iän väliltä. Syy-yhteys on yhä osoittamatta. Toisin sanoen vielä ei voi varmasti päätellä, heikentääkö nimenomaan lääkärin ikääntyminen hoitotuloksia.

Syy-yhteyden puolesta puhuu kuitenkin se seikka, että iäkkäiden lääkäreiden potilaita kuoli enemmän, vaikka potilaiden ikä ja kunto otettiin huomioon. Tulokset pätivät myös sairaalakohtaisesti, eli kussakin sairaalassa vanhojen lääkäreiden potilaita kuoli enemmän.

Tutkijat analysoivat kaikkiaan yli 730000 sairaalakäyntiä vuosien 2011 ja 2014 väliltä. Lääkäreitä aineistossa oli yli 18800.

Harjoitteet vahvistavat hiukan empatiaa muilla, mutta vähentävät sitä narsisteilla.

Tietoisen läsnäolon harjoittaminen ei välttämättä lisää empatiaa niin kuin on väitetty. Uuden tutkimuksen mukaan niin sanottu mindfulness-harjoittelu voi jopa vähentää myötäelämisen kykyä ihmisissä, joilla on taipumusta narsismiin.

Mindulness-harjoituksissa tarkkaillaan omien ajatusten ja aistimusten virtaa arvostelematta ja hyväksyen. Joissain tutkimuksissa ihmiset ovat harjoitusjaksojen jälkeen kokeneet, että oma olo paranee ja myötätunto toisia kohtaan vahvistuu.

On arveltu, että hyväksyvä asenne omia ajatuksia kohtaan vapauttaa huomaamaan toisten tunteet ja näkökulmat paremmin. Näyttö on kuitenkin ristiriitaista. Joissakin tutkimuksissa mindfulness ei ole vahvistanut empatiaa lainkaan.

Nyt Amsterdamin yliopiston Anna Ridderinkhof ja kumppanit halusivat testata, vaikuttaako mindfulness niihin, joilla on erityisiä vaikeuksia asettua toisen ihmisen asemaan. Näillä henkilöillä on tavallista enemmän autistisia tai narsistisia piirteitä.

Kokeisiin osallistui 160 opiskelijaa, jotka olivat tehneet narsistisia ja autistisia piirteitä kartoittavan kyselyn. Sen jälkeen joukko jaettiin kolmeen ryhmään. Yksi ryhmä teki viiden minuutin mindfulness-harjoituksen ja toinen rentoutui. Kolmas oli verrokkiryhmä, jossa sai olla aloillaan ja upota omiin ajatuksiinsa.

Viiden minuutin harjoitus voi vaikuttaa lyhyeltä toimitukselta, mutta sellaisilla on aiemmissa tutkimuksessa kohennettu esimerkiksi ihmisten kykyä päätellä toisten ihmisten mielentilaa eli eräänlaista empatiaa.

Seuraavaksi Ridderinkhofin ryhmä teetti koehenkilöillään empatiaa mittaavia testejä. Koehenkilöt esimerkiksi tunnistivat mielialoja valokuvissa olevien ihmisten silmistä.

Lisäksi he ensin seurasivat ja sitten pelasivat nettipeliä, jossa heiteltiin palloa ryhmässä. Pelin juju oli siinä, että yhdelle pelaajalle ei heitetty palloa ja tämä joutui siten syrjityn asemaan. Opiskelijoille uskoteltiin, että pelaajat olivat muita opiskelijoita, vaikka todellisuudessa peliä pyöritti tietokone.

Koehenkilöiden myötätunnosta ja auttamisen halusta kertoisi se, että heidän tulisi sääliä syrjittyä ja he heittäisivät omalla vuorollaan palloa tälle. Empatiaa arvioitiin myös sähköpostiviestistä, joka pyydettiin kirjoittamaan syrjitylle pelaajalle.

Kävi ilmi, että yleisesti ottaen sen paremmin mindfulness-harjoitus kuin rentoutuskaan eivät lisänneet opiskelijoiden kykyä lukea toisten mielialaa tai tuntea myötätuntoa.

Tarkempi analyysi kuitenkin osoitti, että ei-narsistiset opiskelijat osasivat mindfulness-tuokion jälkeen lukea toisten ihmisten mielialaa aavistuksen paremmin.

Narsistisille taas kävi päinvastoin: heidän mielenlukutaitonsa heikkeni. Tutkijat arvelevat, että mindfulness-harjoite salli heidän keskittyä entistä enemmän omaa itseä suurenteleviin ajatuksiinsa. Niinpä muut kiinnostivat heitä vielä vähemmän kuin ennen.

Saattaa olla, että narsistin mindfulness-ohjelmaan pitäisi lisätä annos myötätuntomeditaatiota, jossa varta vasten ajatellaan toisia ihmisiä.

Tutkimuksen julkaisi Self and Identity -tiedelehti.

Ihmiset seurustelevat mieluummin hyvin nukkuneen kanssa kuin liikaa valvoneen.

Turhaan ei puhuta kauneusunien nukkumisesta. Hyvin levänneenä näyttää muiden silmissä paremmalta, vahvistavat tutkimukset.

Siinä ei ole kuitenkaan kaikki. Ruotsalaisen Karoliinisen instituutin tutkijat osoittavat tuoreessa tutkimuksessaan, että hyvin nukkuneen seuraakin pidetään parempana kuin väsyneen näköisen.

Tutkijat värväsivät kokeisiinsa 25 henkilöä, jotka valokuvattiin sekä kahden vuorokauden puutteellisten unien jälkeen että hyvin nukuttujen öiden jälkeen. Runsas puolet joukosta oli naisia.

Sitten toinen, 120 henkilön joukko miehiä ja naisia arvioi valokuvia. Heiltä kysyttiin, miten mielellään he olisivat tekemisissä kuvan henkilön kanssa ja kuinka viehättävänä tätä pitivät. He arvioivat myös kuvattujen terveyttä, uneliaisuutta ja luotettavuutta.

Univaje laski suosiota kanssaihmisten silmissä. Väsymys todella näkyi arvioiden perusteella naamasta.

Univajeessa ihmisten viehätysvoima väheni ja he vaikuttivat vähemmän terveiltä. Heidän seuraansakaan ei kiinnostanut yhtä paljon. Vain luotettavuuden tuntua univaje ei heikentänyt.

Viehättävyys sekä terveyden ja luotettavuuden vaikutelma lisäsivät kaikki arvioitsijoiden halua olla tekemisissä kuvan kohteen kanssa.

Väsyneillä kasvoilla oli päinvastainen vaikutus. Mitä väsyneemmältä kuvan henkilö näytti, sitä vähemmän hänen seuraansa haluttiin.

Tutkijat tulkitsevat löydöksiään evoluutiopsykologian valossa. Uneliaan näköisen ihmisen torjunta voi liittyä siihen, että hänen kasvonsa kertovat huonommasta terveydestä tai heikommasta kyvystä toimia vuorovaikutuksessa muiden kanssa.

Väsyneen naaman hyljeksintä voi olla myös asianomaisen itsensä etu. Kun hänet jätetään omaan rauhaansa, hän voi mennä nukkumaan ja palautua takaisin yhteiskuntakelpoiseksi.

Tutkimuksessa väsyneen naaman hylkimisvaikutus oli melko pieni. Samanlaisia tuloksia on kuitenkin saatu aiemminkin, mikä tutkijoiden mukaan osoittaa, että ilmiö on todellinen.

Tutkijat myös uskovat, että todellisessa elämässä väsymyksellä voi olla vielä selvempiä vaikutuksia muihin ihmisiin. Se on nimittäin helpommin nähtävissä kuin pelkkää valokuvaa katselamalla. Väsymys paljastuu silloin myös haukottelusta, hitaammasta silmien räpyttelystä ja monotonisemmasta puheen nuotista.

Toisaalta tosielämässä ihminen pystyy kamppailemaan väsymyksen merkkejä vastaan. Hän voi meikata, juoda kahvia kuppitolkulla ja yrittää skarpata itseään pirteän oloiseksi.

Tutkimuksen julkaisi Royal Society Open Science.