Monilahjakkuus haukkui kaikkia tärkeitä eläimiä: hirveä, oravaa, karhua ja lintuja. Kuva: Olli Österberg

Ensimmäiset ihmiset saapuivat tänne muassaan tarmokas metsästyskaveri.

Kun koirien alkuperää ryhdyttiin 1990-luvun lopulla selvittämään geeneistä, koiran tulkittiin kehittyneen sudesta jo 150 000 vuotta sitten. Nyttemmin aika on typistynyt, ja useimmat arviot koiran synnystä liikkuvat 30 000 vuoden tuolla puolen. Sekin tarkoittaa, että ihminen ja koira ovat kulkeneet yhdessä pitkän tien.

Yhteiselämän uskotaan alkaneen jossakin päin Aasiaa suurikokoisista protokoirista. Olivatko ne vain kesytettyjä susia, vai olivatko ihmiset jo jalostaneet niitä, ei tiedetä. Se sen sijaan tiedetään, että ihmisillä oli henkilökohtainen suhde protokoiriin ja että nämä kaksi laumaeläintä ymmärsivät toisiaan. Tästä kertovat niin fossiloituneet metsästyssaaliit kuin koirien hautaaminen ihmisten tavoin.

Viimeistään 15 000 vuotta sitten koirat kesyyntyivät lopullisesti ja kutistuivat susia pienemmiksi. Silloin ihmisasumuksille ilmaantuivat myös meidän pystykorvamme oloiset koirat, joista kehittyi loistavia metsästyskoiria niin hirven, oravan, karhun kuin lintujen pyyntiin.

Todennäköisesti juuri näiden koirien jälkeläiset seurasivat ihmisiä, joita noin 11 000 vuotta sitten vaelsi jääkauden jääpeitteestä vapautuneille rannoillemme kalastaen ja hirviä metsästäen.

Näin pystykorva kuuluu maailman vanhimpiin koiriin. Rotu on myös pysynyt alkukantaisena, sillä siihen ei ole sekoittunut Euroopan myöhemmän ajan koiria. Tämä on harvinaista, sillä yleensä rotuja on jalostettu sekoittamalla niitä keskenään.

 

Joulukuun Tiede-lehdessä on paleontologi Suvi Viranta-Kovasen ja arkeologi Kristiina Mannermaan pitkä artikkeli, joka kertoo, mitä kaikkea muinaissuomalaisten ja heidän tarmokkaiden metsästyskumppaneidensa elämästä tiedetään.

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa painettu lehti tai iPad-digilehti.

Jos olet tilaaja, voit lukea artikkelin kirjautumalla tilaajatunnuksillasi alla olevasta linkistä.

 

Qvistus
Seuraa 
Viestejä2
Liittynyt10.12.2015

Minulla oli lapsena koira, jonka sanottiin olevan suomen pystykorvan ja ketun risteys. Äskettäin aloin epäillä väitettä ja etsiä tietoa mahdollisista risteymistä. Eri lähteiden mukaan tällaiset risteymät eivät yleensä ole kovin elinkelpoisia, johtuen siitä, että koiralla ja ketulla on eri määrät kromosomeja. Mutta ehkä risteymät voivat olla mahdollisia tällasille alkukantaisimmille roduille. Jossain mainitiin myös, että eräät arktisemmat koirarodut eivät olisikaan kehittyneet samasta susilajista, kuin useimmat koirarodut.

Kuuluisa etelänapina putosi puusta.

Kuuluisa sukulaisemme Lucy kuoli vammoihin, joita hän sai pudotessaan puusta. Näin päättelivät yhdysvaltalaiset tutkijat Lucyn luurangon murtumista.

Vuonna 1974 Afarin syvänköalueelta Etiopiasta löytyi paloja luurangosta, joka osoittautui varhaiseksi etelänapinaksi (Australopithecus afarensis). Jäänteiden iäksi on määritetty 3,18 miljoonaa vuotta. Silti luurangosta on jäljellä peräti 40 prosenttia.

Nimekseen tämä hyvin säilynyt neito sai Lucy. Häntä on tutkittu vuosien mittaan perusteellisesti.

Lucyn kuolinsyystä keräsi nyt todisteet antropologi John Kappelman Texasin yliopistosta kollegoineen. Ryhmä tutki Lucyn kallon, käden, torson, lonkan ja jalan luita tietokonetomografialla. Viipalekuvia kertyi yhteensä 35 000.

Murtumien tarkka analyysi ja vertailu tuoreempiin tapauksiin paljasti, että ne ovat todennäköisesti syntyneet kuolinhetkellä eikä vasta kuoleman jälkeen, kuten aiemmin on esitetty.

Vauriot osoittautuivat täsmälleen samanlaisiksi, joita ihminen – tai simpanssi – saa iskeytyessään maahan korkealta. Kappelman kollegoineen esittää, että Lucy lipesi etsiessään latvustosta sopivaa nukkumapaikkaa.

Nature-lehden julkaisemien laskelmien perusteella Lucy putosi noin 12 metrin korkeudelta. Olkavarren murtumien perusteella hän yritti jarruttaa pudotusta levittämällä kätensä.

Kymmeniä vuosia on väitelty siitä, elivätkö etelänapinat puissa vai eivät. Lucy oleskeli sekä maassaa että puussa, sanoo Kappelman.

Ne ominaisuudet, jotka sallivat etelänapinan tehokkaan liikkumisen maassa, ovat kuitenkin voineet tehdä siitä kömpelön kiipeilijän, tutkijat päättelivät.

Juno etääntyy nyt kauemmas planeetasta, mutta palaa lähelle Jupiteria vielä 35 kertaa.

Jupiteria kiertävä Juno-luotain kävi lauantaina iltapäivällä lähempänä jättiplaneettaa kuin yksikään ihmisen valmistama laite aiemmin.

Juno ohitti planeetan liki kaasupilvien yläosia. Lähimmillään eli noin 4 200 kilometrin päässä pilvistä se oli lauantaina vähän ennen kello viittä Suomen aikaa.

Vauhti oli hurjaa, noin 208 000 kilometriä tunnissa. Juno on kaikkien aikojen nopein luotain. Syytä vauhtiin onkin, sillä Jupiterin magneettikentän raju säteily vahingoittaa ennen pitkää Junon laitteita. Ne on siksi suojattu vahvalla metallikuorella.

”Varhaiset tutkimusmatkan jälkeiset kaukomittaukset osoittavat, että kaikki sujui suunnitelmien mukaan ja Juno toimii täydellä teholla”, kertoo projektipäällikkö Rick Nybakken.

Tuoreelta lennolta on saatu jo tässä vaiheessa mielenkiintoista tutkimustietoa, kertoo tutkija Scott Bolton Southwest Research Institutesta.

”Kaiken tutkimuslennolta saadun tieteellisen tiedon lataaminen vie päiviä. Vielä pitempään kestää sen ymmärtäminen, mitä Juno ja Jupiter yrittävät kertoa meille.”

Nasa aikoo julkaista tulevina viikkoina sarjan Junon ottamia kuvia Jupiterista. Niiden kerrotaan sisältävän muun muassa ensimmäiset otokset Jupiterin pohjois- ja etelänavoista.

”Olemme kiertoradalla, jota kukaan ei ole nähnyt aiemmin. Nämä kuvat antavat meille aivan uuden näköalan tämän kaasujättiläisen maailmaan”, Bolton arvioi.

Juno etääntyy säteilyn takia soikealla radallaan kauemmas planeetasta, mutta palaa lähelle Jupiteria lauantaisen ohituksen jälkeen vielä 35 kertaa.

Ohilentojen sarja päättyy helmikuussa 2018. Loppuhuipennuksessa Juno ohjataan Jupiterin kaasukehään, ehkä sen hurjaan myrskyyn eli isoon punaiseen pilkkuun.

Juno lähti matkaan Maasta elokuussa 2011 ja saapui Jupiteria kiertävälle soikealle radalle heinäkuun alussa.

Aivojen aktivointi onnistui menetelmällä ilman leikkausta.

Yhdysvalloissa on kokeiltu ultraäänihoitoa koomapotilaan herättämiseen. Menetelmää on kokeiltu vasta yhdellä potilaalla, mutta hoidon hyvä onnistuminen herättää kehittäjissä toiveikkuutta.

Herätetty potilas on 25-vuotias Bradley Crehan, kertoo Scientific American. Hiljattain opintonsa päättänyt nuorimies sai vakavan aivovamman jäätyään auton alle. Hän itse ei tosin muista tapahtuneesta tai sitä seuranneista viikoista mitään.

Crehan vaivutettiin koomaan, jotta hänen aivonsa saivat aikaa toipua annetuista hoidoista. Hän ei kuitenkaan herännyt suunnitellusti. Crehanin tietoisuus ei palannut normaaliksi, vaikka koomaa lakattiin ylläpitämästä keinotekoisesti.

Kalifornian yliopiston tutkijat kokeilivat nuorukaiseen kehittelemäänsä ultraäänilaitetta. Sen avulla ääni-impulssi ohjattiin syvällä aivoissa sijaitsevaan osaan, talamukseen.

Talamuksella on tärkeä rooli eri aistiratojen välisenä väliasemana. Koomapotilaita on herätelty sen avulla aiemminkin, mutta aivosolujen aktivointi sähkövirralla on vaatinut leikkauksen.

Ultraääntä annettiin puolen minuutin annoksina kymmenen minuutin ajan. Kolme päivää myöhemmin Crehan alkoi näyttää aiempaa vahvempia tajuisuuden merkkejä.

Aiemmin Crehan kykeni lähinnä aukomaan ja sulkemaan silmiään ja kurottelemaan esineitä. Nyt hän pystyi muun muassa räpäyttämään silmiään pyynnöstä, vastaamaan nyökkäämällä ja päätä pudistamalla kysymyksiin ja yrittämään lusikan käyttöä.

Toipuminen jatkui nopeaa vauhtia. Neljässä kuukaudessa Crehan pääsi pois sairaalasta, ja nyt hän jatkaa jo kuntosaliharrastustaan ja hakee työpaikkaa.

Yksittäinen onnistuminen ei vielä todista uutta hoitomuotoa tehokkaaksi ja turvalliseksi, tutkimusryhmä huomauttaa. He julkaisivat selostuksen hoidosta Brain Stimulation -tiedelehdessä.

”On mahdollista, että olimme vain erittäin onnekkaita ja vain satuimme stimuloimaan potilasta juuri, kun hän olisi muutenkin vironnut”, sanoo tiedotteessa tutkimusta tehnyt Martin Monti, joka työskentelee psykologian ja neurokirurgian apulaisprofessorina Kalifornian yliopistossa Los Angelesissa.

Jotta onnekkaan sattumuksen mahdollisuus voidaan sulkea pois, menetelmää on kokeiltava suurempaan potilasjoukkoon. Aiemman lääkkeisiin tai sähkövirtaan perustuvat herätysmenetelmät ovat toimineet vain osalla potilaista.

Pälkähästä ei silti päästä: maa-alasta on muokattu kaksi kolmasosaa, lajeiltaan rikkaimmista alueista peräti 97 prosenttia.

Ihmiskunta on myllertänyt Maata niin, että moni eliölaji on hätää kärsimässä tai kuollut sukupuuttoon. Ympäristöön jättämämme niin sanottu ekologinen jalanjälki kasvaa kuitenkin hitaammin kuin väkiluku tai talous, raportoi kansainvälinen tutkijaryhmä Nature Communications -lehdessä.

Ekologinen jalanjälki tarkoittaa ihmisen toiminnan fyysisiä jälkiä luontoympäristössä, kuten maan muokkausta kaupungistumisen ja maatalouden takia.

Kuuden yliopiston tutkijat Pohjois-Amerikasta, Euroopasta ja Australiasta kartoittivat, miten ihmisen toiminta on muovannut maapallon luontoa 1993–2009. He kävivät läpi satelliittikuvia ja karttakoosteita sekä hyödynsivät tietoja muun muassa pelto- ja laidunaloista, väestöstä, rakentamisesta, maanteistä ja junaradoista.

Tutkittuna ajanjaksona maailman väestö lisääntyi 23 prosenttia ja talous kasvoi 153 prosenttia. Ihmisen ekologinen jalanjälki sen sijaan kasvoi samassa ajassa vain yhdeksän prosenttia.

”On rohkaisevaa, että jälkemme on laajentunut hitaampaa tahtia kuin väestö tai talous on kasvanut”, sanoo kanadalainen tutkija Oscar Venter tiedotteessa.

”Tämä tarkoittaa sitä, että olemme oppineet käyttämään luonnonvaroja tehokkaammin.”

Ei ole silti syytä huokaista helpotuksesta, tutkijat huomauttavat. Vaikka paine ympäristöä kohtaan kasvaa pelättyä hitaammin, se on jo pelottavan suurta.

”Karttamme osoittavat, että kolme neljäsosaa planeetasta on myllätty”, sanoo tutkijaryhmään lukeutunut James Watson Queenslandin yliopistosta Australiasta.

Mikä pahinta, lajistoltaan rikkaimmista alueista vain kolme prosenttia on sellaisia, missä ihmisen ekologinen jalanjälki ei ole huomattava.

”Ei ihme, että biodiversiteetti on kriisissä”, Watson toteaa.

Tutkijat olettivat, että maissa, joissa talous kukoistaa, luonnon muokkaus olisi kasvamaan päin. Näin ei kuitenkaan ole ollut aina.

Vauraissa maissa, joissa on toimiva, korruptoitumaton hallinto ja korkea kaupungistumisaste, ympäristöön kohdistuva paine jopa kutistui, vaikka talous kasvoikin.

”Tuloksemme viestii, että kestävä kehitys voidaan saavuttaa keskittämällä ihmiset kaupunkeihin ja suosimalla rehellistä hallintoa, joka kykenee hallitsemaan ympäristöasioita”, Venter summaa.

Tutkijat julkaisivat aineistonsa ja koostamansa kartat Wildlife Conservation Societyn sivulla.