Rosettan Osiris-kamera otti tämän kuvan kello 14.14 Suomen aikaa noin 1,2 kilometrin päässä pinnasta. Kuva: Esa
Rosettan Osiris-kamera otti tämän kuvan kello 14.14 Suomen aikaa noin 1,2 kilometrin päässä pinnasta. Kuva: Esa
Rosettan Osiris-kamera otti tämän kuvan perjantaina aamulla noin 5,8 kilometrin päässä pinnasta. Kuva: Esa
Rosettan Osiris-kamera otti tämän kuvan perjantaina aamulla noin 5,8 kilometrin päässä pinnasta. Kuva: Esa
Tämä kuva otettiin perjantaina aamuyöllä noin 8,9 kilometrin päässä komeetasta. Kuva: Esa
Tämä kuva otettiin perjantaina aamuyöllä noin 8,9 kilometrin päässä komeetasta. Kuva: Esa
Oheisen kuvan komeetta 67P:stä otti Osiris-kamera aamuyöllä noin 16 kilometrin korkeudesta. Kuva: Esa
Oheisen kuvan komeetta 67P:stä otti Osiris-kamera aamuyöllä noin 16 kilometrin korkeudesta. Kuva: Esa

Euroopan avaruusjärjestön lennonjohto seurasi viime hetkiin asti, miten luotain laskeutui hitaasti mutta vääjäämättömästi komeettta 67P:n pinnalle.

Lento on ohi!

Viimeisenä tekonaan Rosetta-luotain otti tarkkoja lähikuvia komeetan pinnasta niin paljon kuin ehti.

Luotain laskeutui maltillisesti Tšurjumov-Gerasimenkon komeetan eli komeetta 67P:n pinnalle perjantaina iltapäivällä Suomen aikaa.

”Rosetta on laskeutunut”, taputtivat Euroopan avaruusjärjestö Esan tutkijat iltapäivällä hieman ennen puolta kolmea. Virallista ilmoitusta ei tullut heti.

Rosetta pantiin törmäyskurssille jo perjantain vastaisena yönä. Se putosi komeetan heikon vetovoiman kiskomana vajaat kaksikymmentä kilometriä. Vauhti alas oli alle metrin sekunnissa.

Komeetan pinnalla Rosetta hiljennettiin, koska tutkijat eivät halunneet jättää komeetan kyytiin satunnaista radiolähdettä. Rosettan antenni ei olisi ehkä muutenkaan toiminut.

Miltä nyt tuntuu, avaruustutkija Riku Järvinen Ilmatieteen laitokselta?

”Tyytyväinen olo, koska olihan tämä mieletön löytöretki, joka onnistui näin hyvin. Toisaalta tylsää, että sen pitää päättyä. Mutta tällaista avaruustutkimus on”, Järvinen sanoo.

Järvinen on ryhmässä, joka tutkii komeetan ympärillä virtaavaa plasmaa eli varattuja hiukkasia.

Nyt pohditaan, minne se laskeutui. Järvinen uskoo, että se selviää pian. Tutkijat saivat tietoa viime hetkiin asti.

Tutkimusprofessori Minna Palmrothilla oli suorastaan ”haikea olo”.

”Rakennus- ja lentovaiheeseen meni kuitenkin lähes kolmekymmentä vuotta. Ja nyt se sitten päättyy! Mutta missio oli huikea menestys ja lähetti eurooppalaisen komeettatutkimuksen kauas kansainväliseen kärkeen”, Palmroth sanoi.

”Kun Rosetta päätettiin tehdä, olin lukiossa. Kun se laukaistiin, olin juuri väitellyt. Ja kun Philae laskeutui, johdin Ilmatieteen laitoksen osastoa, joka teki siihen laitteita”, kertoi Palmroth.

”Ajatella, että suomalaiset saivat olla mukana ja että meidän instrumenttimme kosketti komeettaa ensimmäisenä.”

Palmroth viittasi Rosettan Philae-laskeutujaan, jonka vesipitoisuuden mittalaite todella kosketti komeetan pintaa ensimmäisenä.

Tutkimista riittää luotaimen hautajaisten jälkeenkin. Datasta on Järvisen mukaan tutkimatta 70 prosenttia. Selvimmät asiat on Järvisen mukaan jo otettu datasta ulos.

”Komeetat ovat tietojen perusteella paljon mutkikkaampia kuin on ajateltu. Ne eivät olekaan vain likaisia lumipalloja, kuten ajateltiin, vaan huokoisia. Jopa 70 prosenttia niistä on tyhjää eli ne ovat hyvin höttöisiä”, Järvinen kuvailee.

”Toisaalta niiden pinta voi olla paikoin hyvinkin kova. Vähän kuin hangen kantama keväällä.”

Sekin on selvinnyt, että komeetan vesi on isotooppien koostumukseltaan erilaista kuin Maan vesi. Se asettaa uuteen valoon teorian siitä, että vesi saapui Maahan komeettojen kyydissä.

Komeetta 67P:ltä on löytynyt myös ”hirveästi” orgaanisia yhdisteitä, jopa yksinkertaisinta aminohappoa eli glysiiniä. Palmrothin mukaan se osoittaa, että elämä on voinut tulla tänne maapallolle komeettojen kyydissä. Järvinen muistelee tärkeää hetkeä:

”Henkilökohtaisesti tärkeä havainto oli se, kun nähtiin aurinkotuulen hidastuminen, kun komeetta alkoi elää lähestyessään Aurinkoa. Komeetta tuotti vesihöyryä tonnikaupalla.”

Luotain Rosetta lähti pitkälle matkalle kaksitoista vuotta sitten, maaliskuussa 2004. Matka kohti komeettaa oli tavattoman pitkä. Luotain haki vauhtia pitkälle matkalleen kiertämällä Maan kolmesti ja Marsin kerran.

Vuonna 2011 luotain pantiin unten maille muutamaksi vuodeksi.

Vuoden 2014 alussa Rosetta herätettiin hommiin. Huipentumana oli komeetan tavoittaminen ja sen kiertoradalle asettuminen elokuussa 2014.

Luotain lähetti laskeutuja Philaen komeetalle marraskuussa 2014. Laskeutuja ei kiinnittynyt odotetusti komeetan pintaan, vaan pomppi heikossa painovoimassa hankalaan paikkaan, joka oli osittain varjossa. Se sai ajoittain kuitenkin virtaa, kun auringonvalo osui piilopaikkaan. Heinäkuun lopussa Philae sammutettiin lopullisesti.

Lähimpänä Aurinkoa komeetta oli elokuussa 2015. Nyt se on jo yli 700 miljoonan kilometrin päässä Maasta ja Marsin radan tuolla puolen. Maasta katsoen se on Auringon toisella puolella, mutta ei sentään aivan takana. Komeetta etääntyy Maasta yli 14 kilometrin sekuntivauhtia.

Rosetta ja Philae jatkavat nyt komeetan kyydissä Aurinkokunnan laitamille, mutta palaavat mykkinä Auringon ja Maan lähelle noin viiden vuoden päästä.

Tutkija seurasi kopista, tajusivatko sudet ja koirat vihjeitä ruokapalan sijainnista. Kuva: Caroline Ritter

”Koirat ovat tottuneet saamaan ruokaa meiltä, kun susien pitää luonnossa hankkia se itse”, tutkija pohtii.

Koirat ovat tutkimusten mukaan susia parempia seuraamaan ihmisen antamia vihjeitä kuten esineiden osoittamista.

Koirat myös pyytävät herkemmin ihmisen apua kohdatessaan liian vaikean pulman.

Sudet sen sijaan oppivat tarkkailemalla lajitovereidensa käytöstä ja poimivat vihjeitä ihmisen puuhista silloinkin, kun toiminta ei kohdistu niihin.

Tuoreessa tutkimuksessa katsottiin, miten sudet ja koirat ymmärtävät syyn ja seurauksen suhteita. Tutkimus julkaistiin tiedelehdessä Scientific Reports.

Sudet suoriutuivat tehtävässä paremmin kuin koirat. Tulos viittaa siihen, että koirat ovat ihmisen kumppaneina ehkä menettäneet jonkin verran kykyjään ratkaista ongelmia itse

Tutkija istui puisessa kopissa, edessään kaksi purkkia. Eläinten piti arvata suorista tai epäsuorista vihjeistä, kummassa on ruokaa.

Kokeessa oli 12 tarhasutta ja 14 ihmiseen tottunutta, mutta laumassa elävää koiraa. Verrokkeina oli 14 lemmikkikoiraa.

Ensin tutkija vihjasi eläimille kuppia osoittamalla tai sitä katsomalla, kummalla puolella ruokapala on. Tässä sudet ja koirat pärjäsivät yhtä hyvin ja valitsivat oikean puolen useammin kuin sattuma selittäisi.

Toisessa osiossa tutkija yritti käytöksellään osoittaa ruokapalan sijainnin. Hän otti käteensä ensin tyhjän rasian, tutki sitä hetken ja laittoi sen takaisin pettyneen näköisenä.

Sitten tutkija tarttui ruokapalan sisältävään kippoon innoissaan ja yritti avata sitä pontevasti. Vihje meni ohi sekä koirilta että susilta.

Viimeisessä kokeessa testattiin syyn ja seurauksen tajuamista. Siitä suoriutuivat vain sudet.

Tutkija piiloutui pöydän alle ja ravisti purkkeja siiman avulla. Ruokapalan sisältävä kuppi piti ääntä ja toinen heilui hiljaa tyhjänä.

Toisessa päättelykokeessa pöydälle oli ruoka­palan puolelle asetettu pieni valkoinen koroke – tutkija oli edelleen näkymättömissä.

Sudet keksivät ruokapalan sijainnin noin 70 prosenttia ajasta, kun kumpikin koiraryhmä onnistui alle 50-prosenttisesti.

Tutkijoiden mukaan tulos viittaa siihen, että koirilta puuttuu sellainen itsenäinen päättelykyky, jota sudet tarvitsevat luonnossa.

”Ero voi johtua siitä, että sudet tutkivat asioita sinnikkäämmin. Koirat ovat tottuneet saamaan ruokaa meiltä, kun susien pitää luonnossa hankkia se itse”, sanoo tutkimusta johtanut Michelle Lampe tiedotteessa. Linkistä voi myös katsoa videon koejärjestelyistä.

Koirien huonompaa suoriutumista päättelytestissä voi selittää tutkijoiden mukaan myös se, että ne hämääntyivät, kun ihminen yhtäkkiä katosi näkymättömiin.

Kenties ne alkoivat etsiä ihmistä eivätkä kyenneet sen takia seuraamaan niille annettuja vihjeitä.

Toisaalta tutkijat huomauttavat, että tämä hypoteesi ei selitä aiemmissa tutkimuksessa saatuja havaintoja. Niissä koirat eivät onnistuneet ratkaisemaan erästä pulmalelua, vaikka ihminen kannusti koko ajan vieressä.

Sudet sen sijaan ratkaisivat pähkinän yhtä hyvin riippumatta siitä, oliko ihminen vieressä vai ei.

Tiedehuumorilehti jakaa joka vuosi Ig Nobel -palkinnot tutkimuksille, jotka kuulostavat järjettömiltä ja naurattavat, mutta panevat sitten miettimään.

Arvovaltaisessa British Medical Journalissa on aivan oikeasti julkaistu tutkimus, jossa pohditaan, miksi vanhoilla miehillä on niin isot korvat.

Australialainen tutkimusryhmä on puolestaan selvittänyt vuonna 2010, miten elävän krokotiilin läheisyydessä oleminen vaikuttaa ihmisen haluun pelata uhkapelejä.

Eräs ranskalainen matemaatikko myös pohti virtausdynamiikan keinoin, ovatko kissat kiinteitä vai nestemäisiä - nehän näyttävät mukautuvan minkä tahansa laatikon tai kulhon muotoon, johon ne itsensä työntävät.

Nyt kaikki nämä tutkimukset ja liuta muita ovat saaneet huumori-Nobelin, Annals of Improbable Research-lehden jakaman vuosittaisen palkinnon.

Palkintoseremonia pidettiin tuttuun tapaan Harvardin yliopistossa. Jokainen voittaja kuittasi shekkinä kymmenen biljoonaa Zimbabwen dollaria, joka siis inflaation ansiosta on käytännössä arvotonta rahaa.

Huumori-Nobelien perinne on jatkunut vuodesta 1991. Vaikka tutkimusten aiheet kuulostavat vitseiltä, ne on kuitenkin julkaistu oikeissa tiedelehdissä ja tutkimusten taustalla on vilpitön pyrkimys ratkaista jokin tieteellinen ongelma.

Esimerkiksi kissojen olomuotoa pohtineen artikkelin kirjoittanut fyysikko Marc-Antoine Fardin kertoo The Guardian -lehdessä, että ajatus lähti internetin absurdeista kissakuvista. Kissojen venyvyyttä pohtimalla ja laskemalla hän pystyi kuitenkin valottamaan olennaisia asioita siitä, miten nesteet toimivat.

Sveitsiläinen tutkimusryhmä puolestaan sai palkinnon tutkimuksesta, joka käsitteli Australian aboriginaalien didgeridoo-puhallinsoitinta. Ryhmä osoitti, että didgeridoon soittaminen voi lieventää uniapneasta kärsivien oireita ja vähentää kuorsaamista. Eräs tutkijoista on sittemmin vaihtanut uraa täyspäiväiseksi didgeridoon soiton opettajaksi.

Maailmassa on yksi mies, joka on voittanut sekä huumori-Nobelin että oikean Nobelin. Vuonna 2000 fyysikko Andre Geim sai vitsinobelin tutkimuksestaan, jossa hän sai sammakon leijumaan käyttäen hyväkseen magneetteja ja veden diamagneettisia ominaisuuksia.

Geim sai myöhemmin Nobelin fysiikan palkinnon grafeenin ominaisuuksiin liittyvistä tutkimuksistaan.

Tämän vuoden huumoripalkinnon saajista mainittakoon vielä tutkimus, jossa selvitettiin magneettikuvauksella, miten paljon jotkut ihmiset inhoavat juustoa, ja espanjalais-italialaisen ryhmän havainto, että identtisten kaksosten on vaikea tunnistaa itseään valokuvista.