Kuva: Laura Oja / HS

Teinin sähkötupakkakokeilu ennakoi oikean tupakan kokeilua. 

Teini, joka tupruttelee sähkösavuketta, pistää palamaan tavallisen tupakan muita todennäköisemmin, raportoivat yhdysvaltalaistutkijat.

Thomas Wills Havaijin yliopistosta kollegoineen halusi luuloa painavampaa näyttöä kiivaana vellovaan keskusteluun sähkötupakoinnin mahdollisista hyödyistä ja haitoista.

Sen vuoksi he kartoittivat yli 2 300 yläkoululaisen tupakointia vuonna 2013. Iältään oppilaat olivat keskimäärin 15-vuotiaita.

Teineiltä tiedusteltiin paitsi tupakointitapoja, myös perhetekijöitä ja muita tupakoinnin aloittamiseen vaikuttavia seikkoja.

Kartoitus toistettiin 2014.

Ensimmäisessä kyselyssä 98 prosenttia teineistä kertoi kuulleensa sähkösavukkeista ja 68 prosenttia piti niitä terveellisempinä kuin tupakanpolttoa.

Analyysi osoitti, että vuonna 2013 sähkötupakkaa käyttäneet nuoret olivat vuotta myöhemmin aloittaneet perinteisen tupakoinnin kolme kertaa todennäköisemmin kuin ne, jotka eivät olleet koskaan sähkösauhutelleet.

Yhteys pysyi, vaikka muut tupakoinnin aloittamisen riskitekijät otettiin huomioon.

Sähkötupakkaa oli käyttänyt ensimmäisessä kyselyssä 31 prosenttia teineistä, vuotta myöhemmin luku oli 38 prosenttia.

Perinteistä tupakkaa oli kokeillut heti kättelyssä noin 15 prosenttia oppilaista, vuonna 2014 määrä oli noussut 21 prosenttiin.

Niistä, jotka ensimmäisessä kyselyssä eivät olleet koskaan käyttäneet kumpaakaan, joka kymmenes oli kokeillut sähkötupakkaa vuoden kuluessa. Kaksi prosenttia oli polttanut tupakkaa ja neljä prosenttia testannut molempia.

Jatkoanalyysi paljasti, että sähkötupakan kokeilu ennakoi tupakanpolttokokeiluja. Sen sijaan säännöllisempi tupakointi edellytti tiheämpää sähkösauhutteluakin.

Mitään kovin lujia päätelmiä syystä ja seurauksesta ei voi tämän tutkimuksen perusteella tehdä, tutkijat huomauttavat tutkimustiedotteessa. Heidän mukaansa tulokset kuitenkin heijastavat aiempia teinien tupakointia tarkastelleita tutkimuksia.

”Tämä vihjaa, että nuorten sähkötupakoinnilla on hintansa”, he kirjoittavat tutkimusartikkelissaan Tobacco Control -lehden verkkosivulla.

Käyttäjä1520
Viestejä2
Liittynyt27.1.2016

"Mitään kovin lujia päätelmiä syystä ja seurauksesta ei voi tämän tutkimuksen perusteella tehdä, tutkijat huomauttavat"

Siitä huolimatta voitte julistaa otsikossa porttiteoriaa. Aika touhua.

Mitä merkitystä sillä edes on, jos tupakka kokeiluja on ollut? Tärkeämpää olisi tietää montako siirtyi käyttämään tupakkaa. Itse olen höyrytellyt nyt yli 3 vuotta ja silloin tällöin mielenkiinnosta maistan tupakkaa. Ei pysty edes yhtä polttamaan loppuun, koska se maistuu totaalisen hirvittävälle. Pelkästään tällä kokemuksella pystyn ihmettelemään suuresti tällaisten nolla-tutkimusten tuloksia, jotka yrittävät demonisoida käypää keinoa tupakoinnin lopettamiseksi.

Sinänsä hauskaa, että tutkijat halusivat painavempaa näyttöä ja silti lopputulos oli tuo ylläoleva sitaatti...

Tannu Hanskanen
Viestejä1426
Liittynyt3.6.2015

Niin siis, että ihminen joka kokeilee sähkötupakkaa alkaa aika varmasti polttamaan oikeaa tupakkaa? Paskanvitut sanoo vanha ja elämää nähnyt setä. Tupakka-yhtiöiden ostamat tutkijat tehneet tutkimuksen.

Enemmänkin niin, että tupakoitsijat siirtyvät polttamaan sekä sähkötupakkaa, että välillä normaalia.

Yksittäinen ruoka-aine ei riitä edistämään terveyttä.

Superfood nousee esiin melkein aina, kun tulee puhe ruoasta ja ruokatrendeistä, mutta pian päädytään pähkäilemään, mikä sitä oikein on.

Yksimielisyys vallitsee yleensä siitä, että superfood tai voimaruoka, niin kuin sana usein suomennetaan, on jokin yksittäinen ruoka-aine, joka edistää terveyttä ja hyvinvointia. Se voi estää syöpää, suojata sydäntä, torjua masennusta, huoltaa muistia, viivyttää vanhenemistakin.

Kun pitää nimetä ruoka-aine, käsitykset kirjavoituvat. Joku vannoo gojimarjojen nimeen, joku tarjoaa chiasiemeniä tai raakasuklaata. Kotimaisuuden kannattaja muistuttaa mustikasta ja pakurikäävästä.

Yksimielisyys palaa pohdittaessa, mikä superfoodista tekee superia. Vaikutus perustuu ruoka-aineen antioksidantteihin, joihin kuuluu muun muassa vitamiineja, karotenoideja ja polyfenoleja. Suurina pitoisuuksina ne estävät ärhäköitä happimolekyylejä, niin kutsuttuja radikaaleja, vahingoittamasta soluja.

Ravitsemustutkijat kumoavat nykyään kummankin käsityksen. Heidän mukaansa superruoka ei rajoitu mihinkään yksittäisten ruoka-aineiden joukkoon, eikä solujen hapettumista voi estää  antioksidanttitankkauksella.

”Tiede on aikaa sitten hylännyt antioksidanttiteorian, koska isojen vitamiiniannosten hyödyt terveydelle ovat osoittautuneet kuplaksi”, sanoo ravitsemustieteen dosentti Anne-Maria Pajari Helsingin yliopistosta.

Nykykäsityksen mukaan elimistölle välttämättömien ainesten supersaanti jopa lisää esimerkiksi syöpiä. Niiden nautinnassa kannattaa siis tavoitella tasapainoa. Iso osa vitamiinien ja muiden terveysvaikutteisten yhdisteiden tehosta piilottelee niiden yhteispelissä. Jokin yhdiste voi olla elimistölle tarpeen, muttei välttämättä yksittäisenä antioksidanttina. Se tehoaa paremmin, kun se saa vaikuttaa yhdessä jonkin toisen kanssa.

Pajari antaa esimerkin. Solu- ja eläinkokeissa tomaatin sisältämän karotenoidin, lykopeenin, teho kaksinkertaistuu, kun  se saa kaverikseen isotiosyanaattia, jota on muun muassa parsakaalissa.

 

Lue lisää

Heinäkuun 2016 Tiede-lehdessä on artikkeli, jossa päätoimittaja Jukka Ruukki jäljittää superfoodia ja kertoo myös, mistä me suomalaiset parhaiten saamme hyviä bioaktiivisia yhdisteitä.

 

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa painettu lehti tai iPad-digilehti.

 

Jos olet tilaaja, voit lukea artikkelin kirjautumalla tilaajatunnuksillasi alla olevasta linkistä. Ellet ole vielä aktivoinut tunnuksiasi, löydät ohjeet täältä.

Kekojen ja kantojen kuhinaa on seurattu liki 30 vuotta.

Huoneessa leijuu pistävä lemu. Harva tunnistaa hajun, mutta jos sen lähdettä saisi maistaa, moni muistaisi elämyksen lapsuuden kesiltä. Piti kuoria ohut oksa, työntää se muurahaispesään ja antaa maustua hetki. Sitten sitä kuului vetää hitaasti huulten välissä ja nauttia, kun kirpeys kutitteli suuta.

Pikantti maku tulee muurahaishaposta, jonka avulla muurahaiset puolustautuvat. Paljain silmin voi nähdä, kuinka hyönteinen istuu kippurassa takaruumiinsa päällä ja tähtää vihollista. Tämä saa päälleen väritöntä, kirvelevää nestettä.

Tymäkästi hajustettu tila on Helsingin yliopiston eläintieteellisellä asemalla Tvärminnessä, joka taas sijaitsee Hankoniemen kantapään kohdalla.

Pöydillä on parhaillaan kahden myrmekologin eli muurahaistutkijan koeasetelmat: tuhansia loviniskamuurahaisia, kekomuurahaisia ja mustamuurahaisia kipsistä valmistetuissa, lokeroihin jaotelluissa ja läpinäkyvällä punaisella kalvolla peitetyissä laatikoissa. Koska muurahaiset eivät näe punaista, tekopesässä on niiden mielestä yhtä pimeää kuin oikeassa.

Sisäsiittoisuus heikentää

Myrmekologian ryhmä on toiminut Tvärminnessä 1980-luvulta asti. Sen ansiosta lähisaarten muurahaisyhteiskunnat kuuluvat paitsi Suomen koko maailman parhaiten tunnettuihin. Professori Liselotte Sundström on seurannut populaatiota 26 vuotta. Aika vastaa muurahaiskuningattaren elinikää, joka voi olla 30 vuotta.

Kuningattaret pysyttelevät yleensä omalla saarellaan. Tutkimuksen aineistoon on kuulunut 197 kuningatarta, ja niistä vain 18 nuorta on häälennollaan siirtynyt pois synnyinsaareltaan pesän paikkaa etsiessään. Koiraat ovat liikkuneet pikkuisen enemmän: 202 tarkkaillusta yksilöstä 46 on muuttanut saaresta toiseen.

Saaren vaihtajat ovat yhteiskuntiensa kaukomatkaajia. Suurin osa muurahaisista ei levittäydy naapurustoa, alle sataa metriä, kauemmaksi.

Yhteiskuntien sisäsiittoisuus on lisääntynyt runsaassa parissakymmenessä vuodessa. Sundströmin mukaan tämä heikentää pesien elinkelpoisuutta monella tavalla: Kuningatar onnistuu entistä harvemmin uuden pesän perustamisessa. Pesät elävät aiempaa lyhyemmän ajan ja tuottavat etenkin uusia kuningattaria vähemmän kuin ennen. Lisäksi koiraat syntyvät aiempaa pienempinä ja työläisten immuunivaste on tavallista heikompi.

Lentää vai jäädä

Dosentti Heikki Helanterä on kiinnostunut muurahaisten sosiaalisuudesta. Parhaillaan hän tutkii, miten kuningattaret käyttäytyvät pesissä, joissa niitä on monia. Miljoonan työläisen keossa kuningattaria voi olla jopa tuhat.

Kilpailevatko kuningattaret keskenään vai tekevätkö yhteistyötä? Saako toisten kuninkaallisten läsnäolo ne munimaan enemmän vai vähemmän? Yrittävätkö ne vaikuttaa kemiallisesti toistensa lisääntymiseen?

Juuri hänen muurahaisensa ruiskuttavat happoaan eläintieteellisen aseman kipsipesissä. Hänen kokeissaan kuningattarien pinnasta uutetaan hajuja, lisätään niitä pesään ja seurataan, mitä tapahtuu. Hajut ovat feromoneja, joiden avulla kuningattaret kommunikoivat keskenään ja työläisten kanssa. Helanterä vasta analysoi tuloksia, mutta jotain vipinää hajut kyllä saavat kuningattarissa aikaan. 

Monen kuningattaren pesissä osa kuningattarista ei lähde häälennolle, vaan jää pesään. Siellä ne parittelevat yhteiskunnan omien tai muualta lentäneiden koiraiden kanssa.

Väitöskirjantekijä Sanja Hakala pyrkii selvittämään, mitkä tekijät laukaisevat tällaisen käyttäytymisen. Pesässä pysyminen on kaksipiippuinen juttu: nuori kuningatar välttyy levittäytymisen ja parittelulennon riskeiltä, mutta saattaa joutua kovaan kilpailuun ja selkkauksiin kotioloissa.

Geenit eri tahdissa

Helanterällä on meneillään myös geneettinen tutkimus siitä, miten eri lailla kuningattaren ja työläisen geenit toimivat. Molemmat ovat naaraita, sillä koiraat ehtivät lyhyen elämänsä aikana kokea vain yhden kevään. Ne lentävät kerran, parittelevat kuningattaren kanssa ja kuolevat pois.

”Koska geenit ovat samat, täytyy niiden toiminnassa olla eroa. Tämä on kuitenkin monimutkainen asia. Sellaisia geenejä ei löydy, jotka olisivat aina jommassakummassa päällä ja toisessa käyttämättä. Ei siis voi sanoa, että nämä geenit tekevät työläisestä työläisen ja nämä kuningattaresta kuningattaren”, Helanterä selittää.

”Ei näytä hedelmälliseltä etsiä yksittäisiä geenejä. Niitä on tarkasteltava kokonaisuutena, jotta toiminnasta saa jotain tolkkua.”

”Geenit toimivat verkostoina, ja niiden toiminta on tilannesidonnaista, esimerkiksi ikä vaikuttaa siihen. Nuorilla kuningattarilla ja vastakuoriutuneilla työläisillä ovat aivan eri geenit aktiivisia kuin vuoden vanhoilla.”

Vieraat toukat syödään

Väitöskirjatutkija Unni Pulliainen tutkii, miten muurahaiset tunnistavat jälkeläiset. Koko yhteiskunnan toiminnan kannalta on tärkeää, että kaikki tietävät, mitkä munat, toukat ja kotelot ovat oman pesän jälkikasvua.

”Jos loiskuningatar tunkeutuu pesään ja alkaa munia, pesä voi puolustautua syömällä vieraat jälkeläiset.”

Loiskuningattariksi yrittäjiä on paljon, mutta ilmeisesti suuri osa niistä epäonnistuu. Onnistujiakin toki riittää, sillä joillain kekomuurahaisilla loisiminen on ensisijainen tapa perustaa uusi pesä.

Jotenkin jopa toukat tuntuvat osaavan erottaa vieraat. Tähän viittaa se, että ne käyttäytyvät eri lailla oman kuningattaren ja loiskuningattaren munia kohtaan. Miten toukat sen tekevät, ei tiedetä.

Aikuiset muurahaiset tunnistavat kotipesänsä asukkaat hajusta, mutta toukilla ei ole tuntosarvia, joissa muurahaisen haju- ja makuaistin yhdistelmä sijaitsee. Ehkä hajureseptorit sijaitsevat muualla kehossa, kuten joidenkin muiden hyönteisten toukilla.

Ekosysteemien avainlajeja

Pulliainen saa muurahaistoukkien touhut kuulostamaan kiinnostavilta, vaikka maallikon mielestä ne vain olla möllöttävät. Pitää ajatella isosti, että ymmärtää niiden merkityksen. Noin kuukaudessa niistä tulee täysikasvuisia muurahaisia, ja muurahaiset kuuluvat niin sanottuihin avainlajeihin, koko ekosysteemin kannalta elintärkeisiin eliöihin.

Ne esimerkiksi kierrättävät ravinteita tehokkaasti, koska kuljettavat pesiinsä niin paljon maatuvia aineksia. Ne myös levittävät kasvien siemeniä ja toimivat pölyttäjinä. Ne ovat petoja, jotka syövät muita, ja saaliita, joita muut syövät.

Pohjoisella havumetsävyöhykkeellä muurahaiset muodostavat noin kymmenen prosenttia eläinbiomassasta, tropiikissa jopa 20, sanoo Liselotte Sundström.

Täällä meillä kekomuurahaisten keot ovat myös monen muun lajin asuinsijoja, koska lämpötila ja kosteus pysyvät niissä tasaisina. Pesissä majailee kuoriaisia, kastematoja, lyhytsiipisiä sekä kärpästen ja sinisiipiperhosten toukkia. Sinisiivet käyttävät muurahaisia hävyttömästi hyväkseen. Muurahaiset kantavat pesäänsä perhosentoukat, jotka alkavat syödä suihinsa muurahaisten toukkia.

 

Lue lisää

Heinäkuun 2016 Tiede-lehdessä on laaja artikkeli, jossa luontoon erikoistunut tiedetoimittaja Arja Kivipelto esittelee kaiken maailman muurahaisia ja niiden merkillisiä tapoja.

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa painettu lehti tai iPad-digilehti.

Jos olet tilaaja, voit lukea artikkelin tilaajatunnuksillasi alla olevasta linkistä. Ellet ole vielä aktivoinut tunnuksiasi, löydät ohjeet täältä.

Eniten luettiin yllättävää uutista, että liikunta ei lisääkään kalorien kulutusta.

1. Ahkera liikunta ei lisääkään energian kulutusta

Elimistö sopeutuu treenaamiseen eikä enää lisää kalorin polttoa kovastakaan urheilusta. Vain vähän liikkuvien kalorin kulutus nousee hiukan liikunnan lisäämisestä.

2. Lsd palauttaa aivot samanlaiseen tilaan kuin vauvana

Psykedeelin vaikutusta aivoihin kuvattiin ensi kertaa. Kuvissa aivot leiskuvat vähän joka puolelta.

3. Mystiset painovoima-aallot havaittiin ensimmäistä kertaa

Albert Einsteinin ennustamat gravitaatioaallot ovat vuoden tieteellinen jymyuutinen. Kaksi mustaa aukkoa yhtyi ja pisti avaruuden värielemään. Äsken aaltoja nähtiin toistamiseen Ligo-laitteilla.

4. Kannabis ei vähennäkään teinin älyä

Pössyttelijä pärjää älykkyystestissä huonommin, mutta aivoja ei hidasta marihuana vaan perheympäristö.

5. Mysteeripurkaus avaruudesta välähti useita kertoja

Avaruuden nopeat radiopurkaukset ovat tähän asti olleet ainutkertaisia. Nyt jokin lähde lähetti niitä kymmenen.

6. Eläin heräsi eloon ja lisääntyi oltuaan 30 vuotta jäädytettynä

Etelämantereelta 1980-luvun alussa pakastimeen poimittu karhukainen virkosi. Eläimen salaisuus on kyky sammuttaa elintoimintonsa jäätävissä oloissa.

7. Kohtuusiemailu ei olekaan terveellistä

Aiemmat tutkimukset ovat kertoneet, että maltillinen alkoholin käyttö suojaisi sairauksilta paremmin kuin raittius. Tutkimuksissa on kuitenkin virhelähde. Kun se poistetaan, ei etua raittiisiin enää ole.

8. Neandertalit käyttivät sytytysainetta nuotioihinsa

Sukuputtoon kuolleet lähisukulaisemme osasivat käyttää kemiaa tulen tekemiseksi, jos iusi tulkinta tunnetuista kiviesineistä pitää paikkansa.

9. Fuusiokoevoimalassa hehkui jo vety 80 miljoonassa asteessa

Saksalainen stellaraattorivoimala hallitsi neljäsosasekunnin ajan kuumaa fuusioplasmaa. Koe oli onnistunut.

10. Psykedeelinä tunnettu psilosybiini voi lievittää masennusta

Aistiharhoja aiheuttava yhdiste auttoi potilaita, joita lääkkeet tai terapia eivät hyödyttäneet.

Tiede.fi on kesätauolla, ja päivittäiset tiedeuutiset palaavat 1.8.

Toimitus toivottaa lukijoille hyvää kesää!

Sosiaalisten suhteiden kapeneminen ei ole tyypillistä ainoastaan ihmiselle, selvisi berberiapinoita tutkimalla.

Jälleen yksi ihmisen ominaisuus on osoittautumassa pikemminkin apinalliseksi kuin inhimilliseksi. Meidän ihmisten kun tiedetään vanhetessamme valikoivan aiempaa tarkemmin, miten ja kenen kanssa aikaamme vietämme.

Kranttuilun voi ajatella liittyvän ihmisen oivallukseen oman elämänsä rajallisuudesta ja haluun käyttää jäljellä oleva aika mahdollisimman hyvin. Selityksen uskottavuutta syö se, että nyt vastaavaa käytöstä havaittiin berberiapinoilla. Nykytiedon valossa ne tuskin tiedostavat viettävänsä elämänsä ehtoota.

Tutkijat testasivat berberiapinoiden avoimuutta uusille kokemuksille yli sadan apinan vankeudessa elävässä laumassa. Eri-ikäisille eläimille annettiin mahdollisimman kiinnostaviksi suunniteltuja esineitä: eläinten leluja, lumisadepallon kaltaisia kuutioita ja läpinäkyvän putken, jonka sisällä odotti herkkuja.

Pian täysikasvuisiksi vartuttuaan apinat menettivät kiinnostuksensa kaikkiin muihin uusiin esineisiin, mutta ruokakätkö kiinnosti edelleen. Vanhimmat apinat eivät kiinnostuneet siitäkään.

Myös berberiapinoiden sosiaaliset suhteet kapenivat ikääntyessä. Ne olivat edelleen kiinnostuneita toisista lauman jäsenistä, erityisesti sosiaalisesti merkittävistä yksilöistä. Ne kuitenkin näkivät aiempaa vähemmän vaivaa sosiaalisten suhteiden ylläpitoon, ja ystävien piiri pieneni.

Mielenkiintoisesti naarasapinat reagoivat senioreinakin herkästi parhaan ystävänsä avunhuutoihin. Urosapinat sen sijaan eivät menettäneet mielenkiintoaan poikasia kohtaan. Poikaset ovat berberiapinoille tiettävästi tärkeitä statussymboleita.

Tutkimus antaa näkökulmaa ihmisten käyttäytymisen muutokseen iän karttuessa. Mielenkiinnon menetys uusiin asioihin ja valikoivuus sosiaalisissa suhteissa eivät välttämättä johdu siitä, että ihminen oivaltaa elinaikansa rajallisuuden.

”Vanhemmat apinat käyttävät vähemmän aikaan sosiaalisten suhteiden hoitamiseen ehkä siksi, että ne kokevat kanssakäymisen aiempaa stressaavammaksi ja siksi välttelevät sitä”, ehdottaa tiedotteessa tutkimusta johtanut kognitiivisen etologian professori Julia Fischer Göttingenin kädellisten tutkimuskeskuksesta.

Tutkimuksen julkaisi Current Biology.

Tiede-lehden päivittäiset tiedeuutiset jäävät kesätauolle ja jatkuvat taas maanantaina 1. elokuuta.