Vuorotyöläiset saattavat olla muita alttiimpia tartuntataudeille, sillä yötyö voi häiritä heidän sisäistä kelloaan. Kuva: Tatu Lertola
Vuorotyöläiset saattavat olla muita alttiimpia tartuntataudeille, sillä yötyö voi häiritä heidän sisäistä kelloaan. Kuva: Tatu Lertola

Elimistö jarruttaa virusten leviämistä eri tavoin eri aikaan päivästä, havainnoivat brittitutkijat.

Niisk, pärsk, köhköh. Virukset etsivät ahkerasti uusia isäntiä, kun ihmiset palaavat taas yhteen työpaikoille ja kouluun. Tuoreen tutkimuksen mukaan tartunnat leviävät herkimmin aamuisin, joten silloin kannattaa käsienpesussa olla erityisen tarkkana.

”Tartunnan ajankohta voi vaikuttaa paljon siihen, kuinka alttiita olemme sairastumaan. Sillä on suuri merkitys siinä, miten virus onnistuu monistumaan. Toisin sanoen infektio tiettyyn aikaan päivästä aiheuttaa äkäisemmän infektion kuin toisena”, professori Akhilesh Reddy Cambridgen yliopistosta selittää tutkimustiedotteessa.

Tämä on linjassa tuoreiden tutkimusten kanssa, joiden mukaan influessarokotteen teho riippuu siitä, mihin aikaan päivästä se annetaan, tutkijat kirjoittavat.

Milloin se sitten tehoaa parhaiten?

”Aamulla”, Reddy täsmentää.

Eroa elimistön vastustuskyvyssä päivän mittaan selittää niin kutsuttu sisäinen kello. Se säätelee elimistön toimintaa unirytmistä kehon lämpötilaan ja immuunijärjestelmästä hormonieritykseen. Tätä kiertoa hallinnoi monta niin kutsuttua kellogeeniä, joista yksi on bmal1.

Tutkijat tarkastelivat sisäisen kellon ja bmal1:n yhteyttä virustartuntoihin hiirillä, joita pidettiin valossa ja pimeässä 12 tunnin jaksoissa. He tartuttivat hiiriin herpesvirusta eri aikoihin päivästä ja katsoivat, kuinka hyvin se leviää hiiren soluihin.

Kävi ilmi, että virukset monistuivat kymmenen kertaa nopeammin hiirissä, joihin se oli tartutettu aamutuimaan – eli silloin, kun hiiri normaalisti menee nukkumaan. Kymmenen tuntia myöhemmin saatu tartunta ei saanut solunsijaa elimistössä yhtä helposti.

Tapahtuuko meissä ihmisissä päinvastoin?

Ei, Reddy vastaa.

“Vaikka ihminen ei ole yöeläjä kuten hiiri, kellogeenimme noudattavat samaa päivä–yö-rytmiä, eli hiiren ja ihmisen kellogeenit käynnistyvät ja sammuvat samaan aikaan päivästä”, hän selittää.

Mekin siis sairastumme helpommin aamulla kuin illalla.

Kun tutkijat toistivat kokeensa sellaisilla hiirillä, joilla sisäistä kelloa vetävä bmail1-geeni oli tehty toimimattomaksi, virus monistui yhtä hanakasti mihin kellonaikaan vain.

Ajankohta vaikutti virusten monistumiseen jopa soluviljelmissä. Sen sijaan kun solujen kellokoneisto rikottiin, testiviruksina olleet herpes ja A-influenssavirus monistuivat aiempaa vauhdikkaammin. Nämä kaksi virusta leviävät eri tavalla.

”Jokaisessa solussa on biologinen kello, joka pitää solut kärryillä vuorokaudenajasta ja siitä, mitä ympäristössämme milloinkin tapahtuu. Tulostemme mukaan tämä kello määrittää myös sen, miten hyvin viruksen monistuminen onnistuu. Kun häiritsimme sisäistä kelloa joko soluviljelmässä tai hiirissä, tartunnan ajankohta ei enää merkinnyt mitään – virusten monistuminen oli aina nopeaa”, niin ikään tutkijaryhmään kuulunut Rachel Edgar kiteyttää.

“Tämä vihjaa, että vuorotyöläiset, joiden sisäinen kello häiriintyy, koska he työskentelevät välillä joinakin öinä ja nukkuvat toisina, ovat muita alttiimpia tartuntataudeille”, hän lisää.

Tutkijoiden mukaan bmal1 voi selittää myös sitä, miksi taudit, kuten influenssa, leviävät herkemmin väestössä talvella kuin kesällä. Kyseinen geeni nimittäin toimii eri tavoin eri vuodenaikoina: se on vähemmän aktiivinen talvikuukausina kuin kesällä.

Tutkimuksen julkaisi Pnas.

Tutkija seurasi kopista, tajusivatko sudet ja koirat vihjeitä ruokapalan sijainnista. Kuva: Caroline Ritter

”Koirat ovat tottuneet saamaan ruokaa meiltä, kun susien pitää luonnossa hankkia se itse”, tutkija pohtii.

Koirat ovat tutkimusten mukaan susia parempia seuraamaan ihmisen antamia vihjeitä kuten esineiden osoittamista.

Koirat myös pyytävät herkemmin ihmisen apua kohdatessaan liian vaikean pulman.

Sudet sen sijaan oppivat tarkkailemalla lajitovereidensa käytöstä ja poimivat vihjeitä ihmisen puuhista silloinkin, kun toiminta ei kohdistu niihin.

Tuoreessa tutkimuksessa katsottiin, miten sudet ja koirat ymmärtävät syyn ja seurauksen suhteita. Tutkimus julkaistiin tiedelehdessä Scientific Reports.

Sudet suoriutuivat tehtävässä paremmin kuin koirat. Tulos viittaa siihen, että koirat ovat ihmisen kumppaneina ehkä menettäneet jonkin verran kykyjään ratkaista ongelmia itse

Tutkija istui puisessa kopissa, edessään kaksi purkkia. Eläinten piti arvata suorista tai epäsuorista vihjeistä, kummassa on ruokaa.

Kokeessa oli 12 tarhasutta ja 14 ihmiseen tottunutta, mutta laumassa elävää koiraa. Verrokkeina oli 14 lemmikkikoiraa.

Ensin tutkija vihjasi eläimille kuppia osoittamalla tai sitä katsomalla, kummalla puolella ruokapala on. Tässä sudet ja koirat pärjäsivät yhtä hyvin ja valitsivat oikean puolen useammin kuin sattuma selittäisi.

Toisessa osiossa tutkija yritti käytöksellään osoittaa ruokapalan sijainnin. Hän otti käteensä ensin tyhjän rasian, tutki sitä hetken ja laittoi sen takaisin pettyneen näköisenä.

Sitten tutkija tarttui ruokapalan sisältävään kippoon innoissaan ja yritti avata sitä pontevasti. Vihje meni ohi sekä koirilta että susilta.

Viimeisessä kokeessa testattiin syyn ja seurauksen tajuamista. Siitä suoriutuivat vain sudet.

Tutkija piiloutui pöydän alle ja ravisti purkkeja siiman avulla. Ruokapalan sisältävä kuppi piti ääntä ja toinen heilui hiljaa tyhjänä.

Toisessa päättelykokeessa pöydälle oli ruoka­palan puolelle asetettu pieni valkoinen koroke – tutkija oli edelleen näkymättömissä.

Sudet keksivät ruokapalan sijainnin noin 70 prosenttia ajasta, kun kumpikin koiraryhmä onnistui alle 50-prosenttisesti.

Tutkijoiden mukaan tulos viittaa siihen, että koirilta puuttuu sellainen itsenäinen päättelykyky, jota sudet tarvitsevat luonnossa.

”Ero voi johtua siitä, että sudet tutkivat asioita sinnikkäämmin. Koirat ovat tottuneet saamaan ruokaa meiltä, kun susien pitää luonnossa hankkia se itse”, sanoo tutkimusta johtanut Michelle Lampe tiedotteessa. Linkistä voi myös katsoa videon koejärjestelyistä.

Koirien huonompaa suoriutumista päättelytestissä voi selittää tutkijoiden mukaan myös se, että ne hämääntyivät, kun ihminen yhtäkkiä katosi näkymättömiin.

Kenties ne alkoivat etsiä ihmistä eivätkä kyenneet sen takia seuraamaan niille annettuja vihjeitä.

Toisaalta tutkijat huomauttavat, että tämä hypoteesi ei selitä aiemmissa tutkimuksessa saatuja havaintoja. Niissä koirat eivät onnistuneet ratkaisemaan erästä pulmalelua, vaikka ihminen kannusti koko ajan vieressä.

Sudet sen sijaan ratkaisivat pähkinän yhtä hyvin riippumatta siitä, oliko ihminen vieressä vai ei.

Tiedehuumorilehti jakaa joka vuosi Ig Nobel -palkinnot tutkimuksille, jotka kuulostavat järjettömiltä ja naurattavat, mutta panevat sitten miettimään.

Arvovaltaisessa British Medical Journalissa on aivan oikeasti julkaistu tutkimus, jossa pohditaan, miksi vanhoilla miehillä on niin isot korvat.

Australialainen tutkimusryhmä on puolestaan selvittänyt vuonna 2010, miten elävän krokotiilin läheisyydessä oleminen vaikuttaa ihmisen haluun pelata uhkapelejä.

Eräs ranskalainen matemaatikko myös pohti virtausdynamiikan keinoin, ovatko kissat kiinteitä vai nestemäisiä - nehän näyttävät mukautuvan minkä tahansa laatikon tai kulhon muotoon, johon ne itsensä työntävät.

Nyt kaikki nämä tutkimukset ja liuta muita ovat saaneet huumori-Nobelin, Annals of Improbable Research-lehden jakaman vuosittaisen palkinnon.

Palkintoseremonia pidettiin tuttuun tapaan Harvardin yliopistossa. Jokainen voittaja kuittasi shekkinä kymmenen biljoonaa Zimbabwen dollaria, joka siis inflaation ansiosta on käytännössä arvotonta rahaa.

Huumori-Nobelien perinne on jatkunut vuodesta 1991. Vaikka tutkimusten aiheet kuulostavat vitseiltä, ne on kuitenkin julkaistu oikeissa tiedelehdissä ja tutkimusten taustalla on vilpitön pyrkimys ratkaista jokin tieteellinen ongelma.

Esimerkiksi kissojen olomuotoa pohtineen artikkelin kirjoittanut fyysikko Marc-Antoine Fardin kertoo The Guardian -lehdessä, että ajatus lähti internetin absurdeista kissakuvista. Kissojen venyvyyttä pohtimalla ja laskemalla hän pystyi kuitenkin valottamaan olennaisia asioita siitä, miten nesteet toimivat.

Sveitsiläinen tutkimusryhmä puolestaan sai palkinnon tutkimuksesta, joka käsitteli Australian aboriginaalien didgeridoo-puhallinsoitinta. Ryhmä osoitti, että didgeridoon soittaminen voi lieventää uniapneasta kärsivien oireita ja vähentää kuorsaamista. Eräs tutkijoista on sittemmin vaihtanut uraa täyspäiväiseksi didgeridoon soiton opettajaksi.

Maailmassa on yksi mies, joka on voittanut sekä huumori-Nobelin että oikean Nobelin. Vuonna 2000 fyysikko Andre Geim sai vitsinobelin tutkimuksestaan, jossa hän sai sammakon leijumaan käyttäen hyväkseen magneetteja ja veden diamagneettisia ominaisuuksia.

Geim sai myöhemmin Nobelin fysiikan palkinnon grafeenin ominaisuuksiin liittyvistä tutkimuksistaan.

Tämän vuoden huumoripalkinnon saajista mainittakoon vielä tutkimus, jossa selvitettiin magneettikuvauksella, miten paljon jotkut ihmiset inhoavat juustoa, ja espanjalais-italialaisen ryhmän havainto, että identtisten kaksosten on vaikea tunnistaa itseään valokuvista.