Opiskelija voisi hyötyä muistitekniikoista. Kuva: Mika Ranta / HS

Puoli tuntia harjoittelua päivässä runsaan kuukauden ajan tuplaa muistin.

Tavallinen ihminen voi parantaa huimasti muistiaan. Sen osoitti Hollannissa tehty tutkimus, jossa koehenkilöt harjoittelivat muistitekniikkaa puoli tuntia päivässä 40 päivän ajan.

Ennen treeniohjelmaa koehenkilöt pystyivät testissä palauttamaan mieleensä keskimäärin 26 sanaa 72 sanan listalta. Harjoitusjakson lopussa he ylsivät 62 sanaan.

Muistikyky siis yli kaksinkertaistui. Se pysyi vahvana vielä neljän kuukauden kuluttua treenijaksosta, vaikka koehenkilöt eivät enää tehneet harjoituksia.

Tutkijat olivat aluksi selvittäneet, onko varsinaisten muistiurheilijoiden aivoissa jotain erityistä, jonka ansiosta he pystyvät muistisuorituksiinsa. Nämä muisti-ihmeet voivat opetella 500 numeron sarjan tai sadan sanan listan viidessä minuutissa.

Aivotutkimus tehtiin 23:lle muistimestaruuskisojen kilpailijalle sekä 23 verrokille, joiden muisti oli tavanomainen mutta jotka muutoin älyltään, terveydeltään ja iältään vastasivat muistimestareita.

Molemmille ryhmille tehtiin toiminnalliset magneettikuvaus, jossa näkyvät aktiivisuuden muutokset aivojen eri osissa.

Hollantilaisen Radboudin yliopiston tutkija Martin Dresler ja hänen työtoverinsa arvelivat, että supermuistajien aivot voisivat erottua anatomisesti tavallisten ihmisten aivoista yhtä selvästi kuin kehonrakentajan vartalo erottuu perusvartalosta.

Magneettikuvat paljastivat kuitenkin muuta. Ero olikin aivoalueiden välisissä yhteyksissä. Tutkijat löysivät 25 hermoverkkojen kytköstä, joissa supermuistajat erottuivat tavallisista ihmisistä.

Tutkimukseen osallistuneet supermuistajat eivät olleet syntyneet erityiskykynsä kanssa, vaan se oli kuukausien ja vuosien harjoittelun tulosta.

Niinpä tutkijat järjestivät kokeen siitä, miten paljon harjoitus voi muuttaa muistamista ja aivoja. Kokeisiin osallistui puolensataa ihmistä, joiden muisti oli tavanomainen.

Heidät jaettiin kolmeen ryhmään, joista kaksi treenasi muistiaan. Toinen ryhmistä käytti muistipelin kaltaista tekniikkaa, jolla harjoitetaan lyhytkestoista muistia. Toinen opetteli tekniikkaa, jossa painetaan asiat mieleen liittämällä ne paikkoihin jollakin reitillä. Kolmas ryhmä ei harjoitellut lainkaan.

Parasta ja kestävintä tulosta tekivät paikkamenetelmän soveltajat. He muistivat harjoittelun päätteeksi sanatestissä keskimäärin 35 sanaa enemmän kuin ennen harjoittelua. Lyhytmuistiaan koulineet muistivat 11 sanaa enemmän ja ilman treeniä jääneet seitsemän.

Paikkamenetelmää käyttäneiden taito myös säilyi. Heidän muistinsa toimi yhä paremmin neljän kuukauden harjoitustauon jälkeen. Silloin he muistivat yhä 22 sanaa enemmän kuin ennen treenaamista.

”Kun on oppinut muistitekniikan ja sen soveltamisen, suoritustaso pysyy, vaikkei paljon enää harjoittelisikaan”, Dresler sanoo Cell-kustantamon tiedotteessa.

Paikkamenetelmää käyttäneiden aivoissakin näkyi muutoksia. Harjoitusjakson jälkeen ne muistuttivat kytkennöiltään enemmän supermuistajien aivoja.

Tutkimuksen julkaisi Neuron.

Lievitystä ahdistukseen ei saa, jos uskoo vain tavan vuoksi.

Monet uskonnot lupaavat elämälle jatkoa sen loputtuakin. Siksi uskonnon on ajateltu myös suojaavan kuolemanpelolta.

Mikä tahansa usko ei kuitenkaan pelkoa huojenna, vihjaa brittitutkijoiden yhteenveto sadasta aihetta käsittelevästä tutkimuksesta.

Ei riitä, että uskoo tavan vuoksi tai sosiaalisista syistä. Kuolemanpelko lievittyy vain syvästi uskonnollisilla henkilöillä.

Silloinkin kytkös on heikko. Vain joka kolmannessa tutkimuksessa oli tehty tämä havainto.

Melkein joka viidennessä tulos oli päinvastainen: uskonnolliset ihmiset olivatkin pelokkaampia kuin muut. Yli puolessa tutkimuksista ei löydetty vaikutusta suuntaan tai toiseen.

Tutkimuksista muodostuu siis osin ristiriitainen kuva. Se saattaa tutkijoiden mukaan kertoa kulttuurieroista. Suurin osa katsauksen tutkimuksista oli tehty Yhdysvalloissa, loput Lähi-idässä ja Itä-Aasiassa.

Ryhmä löysi tutkimuksista näyttöä myös sen puolesta, että kuolemanpelko noudattaa käännetyn U:n muotoista käyrää suhteessa uskonnollisuuteen. Uskonnottomia kuolema ahdisti yhtä vähän kuin hartaimpia uskovaisia.

Eniten elämän loppua pelkää siis epävarma välijoukko.

”Voi olla, että ateismi antaa myös lohtua kuoleman edessä tai ihmiset, jotka eivät tunne kuolemanpelkoa, eivät koe tarvetta hakeutua uskonnon pariin”, sanoo katsauksen johtaja Jonathan Jong Coventryn ja Oxfordin yliopistosta yliopiston verkkosivulla.

Tutkimuksen julkaisi Religion, Brain & Behavior.

Neutroni
Seuraa 
Viestejä24639
Liittynyt16.3.2005

Kuolema ei pelota ateistia ja harrasta uskovaista niin kuin muita

Himuli kirjoitti: Ei varmasti ateistit yleensä kuvittelekaan että koko maailma omaan kuolemaan loppuisi, mutta ihmettelen sitä mikseivät he välitä millainen maailma jälkeen jää. Tietenkin välittävät. Ei ateismi tee ihmisestä pahantahtoista tai välinpitämätöntä muita kohtaan. Pikemminkin päin vastoin, koska ateisti ei voi turvautua siihen, että jumala järjestää kuitenkin asiat tahtonsa mukaan ja ihminen ei voi omilla teoillaan vaikuttaa mihinkään mihin jumala ei halua hänen vaikuttavan.
Lue kommentti
M K
Seuraa 
Viestejä27
Liittynyt25.12.2013

Kuolema ei pelota ateistia ja harrasta uskovaista niin kuin muita

Omituista demonisointia uskovaisten taholta taas. Enemmän minä pelkään äärimmäisen uskovaisia ihmisiä, jotka toimivat oikein, koska jumala niin määrää. Toisin sanoen heillä ei ole omaa sisäistä moraalia, vaan se on ulkoa annettua ja tapahtuu jumalan rangaistuksen pelossa. Normaali, mieleltään terve henkilö pystyy 99,99% tapauksista päättelemään ilman ulkopuolisia sääntöjäkin onko jokin asia tai teko oikein vai väärin. Arkipäiväinen "pahuus" on yleensä seurausta siitä, että tuon päättelyn...
Lue kommentti

Sama hormoni, joka auttaa koirasta, haittaa naarasta, ja päinvastoin.

Eläinten ja ihmistenkin käyttäytymistä säätelevät hormonit oksitosiini ja vasopressiini ovat sukupuolten välisen kamppailun kohteena. Näin osoittaa Jyväskylän yliopiston tutkijoiden johdolla tehty tutkimus.

Oksitosiini ja vasopressiini säätelevät ihmisellä lasten hoivaan, epäitsekkyyteen ja ihmissuhteisiin liittyvää toimintaa.

Tutkimuksen kohteena olivat metsämyyrät, mutta tulokset kertovat päätutkija Eija Lönnin mukaan myös muista nisäkkäistä, ihminen mukaan lukien.

”Ruotsalaisessa tutkimuksessa on huomattu, että vasopressiini vaikuttaa miehillä ongelmiin avioliitossa. Totta kai ihminen menee eri sfäärissä kuin muut nisäkkäät. Ihmisellä on enemmän rationaalista ajattelua”, Lönn sanoo.

Hormonit toimivat aivoissa olevien reseptorien kautta. Mitä enemmän reseptoreita on, sitä enemmän hormonit pääsevät vaikuttamaan ja säätämään käyttäytymistä. Käyttäytyminen taas näkyy lisääntymismenestyksessä eli siinä, miten paljon eläimet saavat poikasia.

Lönn ja hänen työtoverinsa havaitsivat, että myyräkoirailla ja naarailla hyödyllisiä olivat reseptorigeenien eri muodot. Tietyt geenimuodot auttoivat koiraita saamaan enemmän poikasia mutta haittasivat naaraiden lisääntymistä. Toisella geenillä kävi päinvastoin.

Sukupuolet eivät siis vedä yhtä köyttä lisääntymisessä ja geeniensä levityksessä. Toisen etu voi olla toisen haitta.

Hormoneissa nähdyt erot heijastavat Lönnin mukaan sitä, että luonnossa koirailla ja naarailla on erilaiset lisääntymisintressit.

”Koiraat yrittävät vain tehdä mahdollisimman paljon poikasia. Naaraat eivät voi tuottaa niin paljon, koska se olisi fysiologisestikin mahdotonta”, Lönn sanoo.

Vaikka sukupuolten välillä on käynnissä kilpailu lisääntymismenestyksessä, kumpikaan ei voi sitä voittaa. Niiden geenistö pysyy populaatiossa tasavahvana.

”Toinen sukupuoli vääntää valintaa toiseen suuntaa, toinen toiseen. Kumpikaan ei pääse optimaalisen kelpoisuuteen, koska toinen sukupuoli rajoittaa, Lönn sanoo.

”Jos esimerkiksi naaras on korkean kelpoisuuden yksilö, se tuottaa matalan kelpoisuuden koiraspoikasia.”

Tutkijat huomasivat lisäksi, että myyräpopulaation yksilötiheys välitti hormonien vaikutusta poikasmääriin. Vasopressiini vaikutti vain tiheissä populaatioissa ja oksitosiini vain harvalukuisissa.

Eläinten käyttäytyminen ja siitä seuraava lisääntymismenestys on siis myös kiinni olosuhteista, joissa ne elävät.

Tutkimuksen julkaisi tiedelehti Pnas.

Maapallon laajuinen virtuaalikaukoputki tähdätään Linnunradan ytimeen.

Mustia aukkoja ei ole koskaan nähty, mutta kansainvälinen tähtitieteilijöiden ryhmä aikoo ensi kuussa korjata tilanteen.

Ryhmä yrittää 5.–14. huhtikuuta ottaa historian ensimmäisen kuvan mustan aukon tapahtumahorisontista. Tämä on se raja, jonka sisäpuolelta mikään – ei edes valo – pääse karkaamaan.

Astronimit yhdistävät monta eri puolilla maailmaa sijaitsevaa kaukoputkea maapallon kokoiseksi virtuaalikaukoputkeksi. Se suunnataan kohti Sagittarius A:ta, Linnunradan keskustassa lymyävää mustaa aukkoa, kertoo Bathin yliopiston Carole Mundell The Conversation -julkaisussa.

Näihin asti mustia aukkoja on havainnoitu vain epäsuorasti. Mustan aukon olemassaolon kavaltavat muun muassa lähellä olevat tähdet, joiden liikkeisiin sen painovoima vaikuttaa. Lisäksi musta aukko nielee ainetta ympäristöstään, ja samalla ulos sinkoutuu lähes valon nopeudella purkautuvia kaasusuihkuja, jotka voidaan havaita.

Uusin menetelmä painovoima-aaltojen tarkkailu. Viime vuoden alussa Ligo-laitteet havaitsivat ensimmäisen kerran kahden mustan aukon yhteen sulautumisen matkaan saattamia painovoima-aaltoja.

Nyt musta aukko halutaan nähdä. Tapahtumahorisonttiteleskooppi EHT:ssä on mukana yhdeksän eri observatorion laitteet eri puolilta maailmaa aina Etelämantereelta Espanjaan ja Chilestä Havaijille.

Kuvauksen kohde Sagittarius A vastaa massaltaan noin neljää miljoonaa aurinkoa. Mustan aukon ympärillä on niin sanottu kertymäkiekko pölyä ja kaasua. EHT:llä yritetään nähdä siitä lähtevän valo.

Näky ei olisi kiekkomainen vaan muistuttaisi sirppiä, koska mustan aukon painovoima vääristää valon kulkua, ennustaa Mundell.

Tätä kirkkaana hohtavaa taustaa vasten tutkijat toivovat näkevänsä myös tapahtumahorisontin varjon.

Mustan aukon ja Maan välissä on näkymää sumentamassa kaasua ja pölyä. EHT-teleskoopilla saavutetaan kuitenkin sellainen tarkkuus, että 26000 valovuoden päässä oleva musta aukko pitäisi saada näkyviin. Tarkkuus vastaa sitä, että voisimme Maasta nähdä Kuussa viinirypäleen.

Jos tukijat pääsevät katsomaan mustaa aukkoa niin läheltä kuin he toivovat, he voivat saada vastauksia moniin mustia aukkoja koskeviin kysymyksiin, kuten siihen, miten mustat aukot oikeastaan nielevät ainetta ympäristöstään.

Musta aukko on massaltaan yli miljardin auringon luokkaa.

Tähtitieteilijät ovat löytäneet jättimäisen mustan aukon, jonka painovoima-aallot ovat potkaisseet paikaltaan galaksin ytimestä. Tämä on Nasan Goddard-avaruuskeskuksen tutkijoiden mukaan vahvin selitys musta aukon oudolle sijainnille ja liikkeelle.

Irrallaan vaeltavien mustien aukkojen on aiemminkin epäilty joutuneen samalla tavalla sysätyksi galaksistaan. Oletusta ei ole kuitenkaan voitu varmistaa.

Nyt tähtitieteilijät pitävät hyvin todennäköisenä, että heidän Hubble-avaruuskaukoputkella paikantamansa musta aukko on kokenut tällaisen kohtalon.

Jotta miljardin auringon massaisen mustan aukon voi sysätä liikkeelle, tarvitaan valtavaa energiaa. Sitä tarvittaisiin sadan miljoonan supernovan eli tähden räjähdyksen vapauttama määrä.

Tällainen voima voi syntyä, kun kaksi erikokoista mustaa aukkoa törmää ja sulautuu yhdeksi.

Yhtyvät musta aukot kieppuvat ensin toistensa ympäri. Ne panevat avaruuden väreilemään painovoima-aalloista samaan tapaan kuin lammen pinta väreilee siihen heitetyn kiven jäljiltä.

Kun sulautuvat mustat aukot ovat erikokoisia, niiden liikkeelle lähettämät painovoima-aallot ovat voimakkaampia jossakin suunnassa. Tällaisten aukkojen sulauduttua yhdeksi vielä massiivisemmaksi mustaksi aukoksi se ampaisee raketin tavoin vastakkaiseen suuntaan kuin voimakkaimmat painovoima-aallot. Tapahtuma on hyvin harvinainen.

Tällaiseen tapahtumasarjaan viittaavat havainnot mustasta aukosta, jonka tutkijat ovat löytäneet avaruuskaukoputki Hubblella, Sloan Digital Sky Survey -teleskoopilla ja Chandra-röntgensatelliitilla.

Mustien aukkojen sulautumiseen viittaavat mustan aukon isäntägalaksissa havaitut kaarevat kohteet eli vuorovesihännät. Ne syntyvät kahden galaksin vuorovaikuttaessa.

Tutkijat uskovat, että kaksi galaksia on törmännyt toisiinsa ja niiden keskellä olleet mustat aukot ovat yhtyneet.

Mustia aukkoja ei voi havaita suoraan, vaan ne näkyvät niin sanottuina kvasaareina. Kvasaarit ovat avaruuden kirkkaimpia säteilyn lähteitä. Ne syntyvät, kun musta aukko kiihdyttää kaasut ympärillään valtaviin nopeuksiin.

Tutkijoiden havaitsema kvasaari 3C186 ja sen isäntägalaksi sijaitsevat kahdeksan miljardin valovuoden päässä. Yleensä kvasaarin ja sen synnyttävän mustan aukon paikka on keskellä galaksia, mutta 3C186 yllätti astronomit poikkeuksellisella sijainnillaan.

”Mustat aukot sijaitsevat galaksien keskustassa, niinpä on epätavallista nähdä kvasaari muualla kuin keskustassa”, sanoo tutkimusryhmän johtaja Marco Chiaberge Nasan tiedotteessa.

Musta aukko oli kulkeutunut galaksin keskustasta peräti 35000 valovuoden päähän. Vertailun vuoksi sanottakoon, että kotigalaksimme Linnunrata on läpimitaltaan sata tuhatta valovuotta.

Sijainnin lisäksi tutkijat saivat kvasaarin valoa analysoimalla tehtyä arvion musta aukon vauhdista. Laskelma paljasti, että musta aukko kiiti avaruuden halki sellaisella nopeudella, että se taittaisi Maan ja Kuun välisen matkan kolmessa minuutissa.

Ulos galaksistaan musta aukko sinkoutuu 20 miljoonassa vuodessa.

Tutkimuksen julkaisi Astronomy & Astrophysics -lehti.