Lapsen kannalta olisi hyvä, jos sukupuoli ei määräisi, millaisilla leluilla saa leikkiä. Kuva: Kai Sinervo

Transsukupuolisilla on aiemmissa tutkimuksissa havaittu muuta väestöä enemmän mielenterveysongelmia. Yhdysvaltalaistutkijoiden mukaan nykylapset saavat kasvaa aiempaa vapaammassa kulttuurissa.

Kun poikana syntynyt lapsi kertoo olevansa tyttö tai toisin päin, kumpi on hänelle parempi: jatkaa elämäänsä fyysisen sukupuolen rajoissa vai omaksua sen sukupuolen rooli, johon itse kokee kuuluvansa?

Parhaaksi katsottu vastaus on vaihdellut historian mittaan. Tuore yhdysvaltalainen tutkimus viittaa siihen, että oman kokemuksen mukaisen sukupuolen valitseminen voi olla parempi ratkaisu lapsen mielenterveyden kannalta.

Pediatrics-lehden julkaisemassa tutkimuksessa tutkittiin 73 transsukupuolista lasta, jotka olivat sosiaalisesti siirtyneet biologiansa vastaisen sukupuolen rooliin.

Sosiaalinen siirtymä tarkoitti käytännössä esimerkiksi nimen vaihtamista ja sosiaalisen sukupuolen mukaisen vaatetuksen ja hiustyylin omaksumista. Näitä lapsia myös kutsuttiin tytöiksi tai pojiksi heidän sosiaalisen, ei biologisen sukupuolen perusteella.

Näiden 3–12-vuotiaiden transsukupuolisten lasten mielenterveyttä verrattiin kahteen kontrolliryhmään, ikätovereihinsa ja sisaruksiinsa. Vertailussa sosiaalisesti siirtyneet lapset eivät osoittautuneet sen masentuneemmiksi tai ahdistuneemmiksi kuin verrokkinsakaan. Mielenterveyttä kartoitettiin kahdella lapsen vanhemmille osoitetulla kyselyllä.

Aiemmissa tutkimuksissa transsukupuolisten yhdysvaltalaisten keskuudessa on havaittu tavallista enemmän ahdistusta, masennusta ja itsemurhia. Tästä on toisinaan tehty päätelmiä, joiden mukaan transsukupuolisten lasten mielenterveysongelmat ovat väistämättömiä tai että transsukupuolisuus itsessään on mielenterveyden ongelma.

Sosiaalisesti siirtyneet transsukupuoliset lapset osoittautuivat tässä tutkimuksessa kuitenkin huomattavasti vähemmän ahdistuneiksi ja masentuneiksi kuin aiempien tutkimusten lapset, jotka eivät olleet siirtyneet oman kokemuksensa mukaisen sukupuolen rooliin.

Ristiriidassa voi olla kyse siitä, että uusi sukupolvi saa kasvaa transsukupuolisena avoimemmin ja että he saavat ympäristöltään enemmän tukea, tutkijat esittävät.

Johtopäätöksissä pitää kuitenkin olla varovainen, sillä tälläkin tutkimuksella on puutteensa. Transsukupuolisten lasten vanhemmat ovat voineet esimerkiksi kaunistella vastauksiaan tarkoituksella tai sosiaalisesti siirtyneillä lapsilla on voinut olla lähtöjään keskimääräistä parempi itsetunto.

Seuraavaksi tutkimusryhmä aikoo selvittää, vaikuttaako kavereiden ja muiden perheen ulkopuolisten tahojen suhtautuminen transsukupuolisten lasten mielenterveyden kehitykseen. Myös lapsen iän merkitystä sosiaalisessa siirtymässä tarkastellaan.

”On tärkeää seurata näitä lapsia pitkään, eritoten siirtymässä nuoruuteen, jotta ymmärrämme mielenterveyden kehitystä ja positiivista vaikutusta, joka perheen tuella on transsukupuolisille nuorille”, sanoo tutkimusta johtanut Washingtonin yliopiston psykologian apulaisprofessori Kristina Olson tutkimustiedotteessa.

Askelluksen vaatima energiankulutus laski neljänneksen.

Tutkijat ovat harpanneet kävelemistä helpottavan tukiasun kehitystyössä. Uusin versio säästää kävelyn vaatimaa energiaa lähes neljänneksellä, mikä on enemmän kuin muut versiot.

Liikkumista auttavia pukuja suunnitellaan niin terveille ihmisille kuin niille, joiden kulkua jokin sairaus haittaa. Parkinsoin tauti, aivoverenkiertohäiriö tai cp-vamma voi tehdä kävelemisestä uuvuttavan suorituksen.

Jotkin tukiasut sisältävät raskaita moottoreita ja akkuja tai ovat rakenteeltaan kömpelöitä, mikä voi tehdä liikkumisesta vaikeaa. Harvardin yliopiston Brendan Quinlivan ja kollegat esittelevät Science Robotics -lehdessä oman versionsa tukipuvusta, joka koostuu venyvistä, pehmeistä ja kevyistä materiaaleista.

Asussa on vyötäröosa ja siihen hihnoilla yhdistyvä, pohkeen ympärille puettava elastinen säärystin. Robotiikkaa on nilkkaosassa. Motoroitu nilkkakappale ohjaa voimaa kävelijän nilkkaan työntäen eteenpäin luonnollista askelta.

Samalla voimaa siirtyy nilkkalaitteesta hihnojen kautta myös lantioon ja auttaa myös sen liikkeessä.

Terveillä koehenkilöillä laite säästi energiaa 23 prosenttia siitä, miten paljon energiaa kului silloin, kun laitteessa ei ollut virtaa.

Inhoherkkyys ei kuitenkaan vähentänyt yleistä auttamishalua.

Bakteerikammoinen ihminen lähettää maailman epidemia-alueille mieluummin rahaa kuin avustushenkilöstöä. Hän ei myöskään mielellään ota vastaan pakolaisia alueelta, osoittavat Helsingin yliopiston tutkijat kokeillaan.

Heidän tutkimuksensa on hyväksytty julkaistavaksi International Journal of Psychology -lehdessä.

Tutkijat mittasivat koehenkilöiden bakteerikammon astetta. Lisäksi näitä pyydettiin kuvittelemaan olevansa Suomessa päättävässä asemassa, kun toisella puolella maapalloa tapahtuu maanjäristys. Maanjäristys joko tuhoaa asuinalueita tai vapauttaa ympäristöön taudinaiheuttajia ja päästää koleran valloilleen.

Koehenkilöiltä kysyttiin, kuinka paljon apua he olisivat valmiita lähettämään alueelle rahallisessa tukea tai avustustyöntekijöinä ja kuinka paljon he olisivat valmiita ottamaan Suomeen pakolaisia.

Kävi ilmi, että bakteeripelko vähensi ylipäätään halua ottaa vastaan pakolaisia. Eniten pelkotaipumus kuitenkin lisäsi halua auttaa mieluummin rahalla kuin avustajilla tai pakolaisia ottamalla, jos onnettomuus oli pannut liikkeelle kulkutaudin.

“Yleiseen auttamishalukkuuteen pöpöherkkyys ei vaikuttanut. Bakteerikammoiset halusivat auttaa välineellisin keinoin, mutta eivät lähettää suomalaisia tautialueelle”, kertoo kognitiotieteen tutkijatohtori Michael Laakasuo tutkijoiden tiedotteessa.

Bakteerien pelko on aiemmin yhdistetty ksenofobiaan eli muukalaispelkoon.

“Ksenofobian evolutiivinen alkuperä on yhdistetty oman heimon jäsenten suojelemiseen ulkopuolisilta taudinaiheuttajilta”, Laakasuo sanoo.

Hänen mukaansa ryhmän tutkimus auttaa ymmärtämään erilaisia kehitysavun muotoja ja niiden vastustusta.

Mantelitumakkeet osoittautuivat aika samanlaisiksi.

Miesten ja naisten aivot eivät uusimman tiedon mukaan ole niin erilaisia kuin mitä välillä on uskottu.

Uutta näyttöä tästä saatiin tutkimuksessa, joka kokosi Neuroimage-lehdessä yhteen miesten ja naisten mantelitumakkeista saatua tietoa.

Eläinkokeet ja varhaiset ihmisten magneettikuvaukset vihjasivat, että tietyillä aivoalueilla on sukupuoliero. Se tuntuisi selitykseltä joillekin miehisiksi ja naisellisiksi mielletyille käyttäytymisen piirteille.

Todennäköisesti selitystä kannattaa hakea muualta, yhdysvaltalaiset tutkijat osoittivat.

He etsivät käsiinsä ja arvioivat 30 viime vuoden aikana saadun tutkimustiedon mantelitumakkeiden koosta miehillä ja naisilla.

Mantelitumaketta sanotaan myös aivojen pelkokeskukseksi. Sen avulla muun muassa käsittelemme ja muistamme tunnekokemuksia. Esimerkiksi rotilla naaraiden ja urosten mantelitumakkeet ovat selvästi erilaiset.

Katsauksessa ei kuitenkaan löytynyt todisteita siitä, että miesten ja naisten tai vastaavasti poikien ja tyttöjen mantelitumakkeet poikkeaisivat toisistaan.

Yli 6 700 ihmisen magneettikuvat kyllä osoittivat, että miesten mantelitumakkeet ovat keskimäärin kymmenisen prosenttia naisten tumakkeita suurempia. Kokoero ei ole kuitenkaan tilastollisesti merkitsevä, koska miehet ovat muutenkin usein naisia isompia. Miesten aivot ovat ylipäätään keskimäärin 11–12 prosenttia suuremmat.

Tutkimukseen osallistunut neurotieteen apulaisprofessori Lise Elliot on ennenkin murtanut miesten ja naisten aivoihin liittyviä myyttejä Chicagon Rosalind Franklin -yliopistossa.

Pari vuotta sitten hänen ryhmänsä osoitti, ettei sukupuolten välistä eroa ole myöskään hippokampuksessa. Se osallistuu keskeisesti uusien muistojen luomiseen. Käyttäytymiseen liittyvien syiden perusteella on kuitenkin ollut syytä epäillä mantelitumakkeissa sukupuolieroa.

”Tunteet, empatia, aggressio ja seksuaalinen kiihottuminen riippuvat kaikki siitä. Eläinkokeista saatu näyttö viittaa siihen, että mantelitumakkeen sukupuoliero on voimakkaampi kuin hippokampuksen.”

Havainto tumakkeiden samanlaisuudesta on Elliotin mukaan yllättävämpi kuin hippokampuksesta saadut tulokset.

”Se viittaa siihen, etteivät ihmisen aivot ole sukupuolen mukaan yhtä eriytyneet kuin rotan.”

Mantelitumakkeeseen liittyvä löytö voi auttaa tutkijoita ymmärtämään paremmin esimerkiksi masennusta, päihteiden väärinkäyttöä ja transsukupuolisuutta.

Käyttäjä3613

Miesten ja naisten aivot eivät juuri eroa toisistaan

Hohhoijjakkaah mitä soopaa sitä joutuu taas lueskelemaan. Ei aivojen samanlaisuutta tai erilaisuutta voida arvioida pelkästään eri aivoalueiden kokoa tarkastelemalla. Jos aivoja halutaan oikeasti tutkia, niin tulisi tarkastella aivojen TOIMINNALLISUUTTA, joka voidaan toteuttaa esimerksi FMRI:llä tai MEG:llä. On noita tutkimuksia tehtykin ja saatu tuloksia, joiden mukaan miesten ja naisten aivot todellakin eroavat keskimäärin toisistaan jonkun verran. Oikeastaan voisin haasta teidät etsimään...
Lue kommentti

Maltillinen kalorirajoitus auttoi apinaa elämään pidempään ja terveemmin.

Kaksi maailman pisimpään kestänyttä apinatutkimusta päätyi taannoin eri tuloksiin siitä, saako syömällä vähemmän lisää elinpäiviä vai ei.

Nyt tutkimusryhmät selvittivät yhteistyössä, kumpi oli oikeassa. Laboratorioissa on osoitettu, että eläin elää pidempään, jos sen aterioita kevennetään.

Ruokavalion energiasisällön niukentaminen lähes nälkärajalle on jatkanut esimerkiksi hiirten elinikää jopa puolella.

Eläisikö myös ihminen kauemmin ja ennen kaikkea terveempänä, jos söisi vähemmän?

Yhdysvalloissa aloitettiin 1980-luvulla kaksi apinatutkimusta, joilla haluttiin selvittää, miten kalorinrajoitus pitkän päälle meidän kädellisten aineenvaihduntaan vaikuttaa.

Toista tutkimusta ryhdyttiin tekemään Wisconsin-Madisonin yliopistossa, toista alkoi puurtaa Yhdysvaltain kansallinen ikääntymisinstituutti (NIA).

Vuonna 2009 Wisconsin-Madisonin ryhmä julkisti tuloksensa: apinat, jotka söivät vähemmän kuin lajitoverinsa, pysyivät kauemmin hengissä.

Niillä esiintyi myös verrokkejaan harvemmin syöpää, insuliiniresistenssiä sekä sydän- ja verisuonisairauksia.

Vuonna 2012 myös NIA:n päätelmät olivat vihdoin valmiit. Heidän apinoilleen kalorinrajoitus ei tuonut lisää elinpäiviä, mutta joitakin terveyshyötyjä siitä silti oli.

Vuosikymmenten työ ei siis tuonutkaan selkeää vastausta siihen, venyttääkö ruokavalion keventäminen kädellisen elämää vai ei.

Keskenään kilpailevat tutkimusryhmät päättivät ottaa selvää, kumpi niistä on oikeassa. Ne tekivät poikkeuksellisen ratkaisun: ne ryhtyivät yhteistyöhön ensimmäistä kertaa.

Molempien tutkimusaineistot yhteensä liki 200 apinasta analysoitiin kummankin ryhmän voimin. Tämän jälkeen tutkijat jo arvelivatkin tietävänsä, miksi ryhmät olivat päätyneet eri tuloksiin.

Ensinnäkin niissä rajoitettiin eläinten energiansaantia eri ikäisinä. Vertailussa paljastui, että vähemmän tuhdista ruokavaliosta on hyötyä aikuisille ja vanhoille muttei nuorille apinoille.

Toiseksi NIA:n tutkimuksessa vanhusryhmän verrokit söivät vähemmän kuin Wisconsin-Madisonin verrokit.

Tämä voi selittää, miksei NIA:n apinavanhusryhmissä ilmennyt samanlaista eroa elinpäivissä kuin Wisconsin-Madisonin apinoissa.

Myös tutkimuksissa käytetty ruokavalio oli erilainen.

Wisconsin-Madisonin apinat popsivat prosessoitua ruokaa, jossa oli enemmän sokeria kuin NIA:n apinat, jotka söivät apinoille luonnollisempaa ravintoa. Wisconsin-Madisonin verrokit olivat myös lihavampia kuin NIA:n.

Tutkijat panivat merkille myös sen, että naaraat olivat vähemmän alttiita runsaan rasvakudoksen aiheuttamille aineenvaihduntahaitoille kuin urokset.

Yhteisen analyysin lopputulos oli se, että maltillinen kalorirajoitus auttaa kuin auttaakin apinaa elämään pidempään ja terveemmin. Rajusta nälkäkuurista ei sen sijaan saa lisäetua.

Tutkijat uskovat, että sama pätee ihmisiin. Varmuutta siitä ei kuitenkaan ole – tulos ei osoita varmuudella vielä sitäkään, hidastaako kalorirajoitus apinoiden biologista ikääntymistä vai ei, he korostavat.

Tutkimuksen julkaisi Nature Communications.