Täysikuu on tänään komea, jos näkymä horisonttiin vain on esteetön.
Täysikuu on tänään komea, jos näkymä horisonttiin vain on esteetön.

Seuraavan kerran vastaavaa nähdään vasta kesäkuussa 2062.

Ensi yönä on vuoden pisin päivä ja täysikuu yhtä aikaa. Kuu on täysi maanantaina kello 14:02 ja kesäpäivänseisaus koittaa virallisesti tiistain puolella kello 1:34.

Aurinko nousee siis pohjoisemmaksi kuin muina päivinä, ja Kuu jää vastaavasti ennätyksellisen alas horisonttiin. Yhteensattuma on harvinainen, mutta ei odotettavasti kovin poikkeuksellisen näköinen, arvioi Santeri Manninen Tähtitieteellinen yhdistys Ursasta.

”Kuu on tänään todella matalalla, vain 11 astetta horisontin yläpuolella. Kuun valo kulkeutuu tavallista paksumman ilmakehäkerroksen läpi ja näyttää siksi punertavammalta.”

Pohjois-Suomessa Kuu jää vieläkin alemmas. Esimerkiksi Rovaniemellä se nousee vain viisi astetta horisontin yläpuolelle. Näin matalalla Kuu näkyy vain, mikäli näkymä etelän suuntaan on esteetön.

Mikäli Kuu on näkyvissä, se näyttää tänä yönä tavallista komeammalta.

”Mitä matalammalla Kuu on, sitä suuremmalta se näyttää. Ilmiö tunnetaan kuuilluusiona”, Manninen mainitsee.

Tästä johtuen hienoimmat kuukokemukset saadaan usein kiertolaisen noustessa tai laskiessa. Havaintoharhan syy voi olla siinä, että yksin korkealla taivaalla olevat kohteet näyttävät pienemmiltä kuin horisontissa, missä niille näkyy vertailukohtana esimerkiksi puita ja rakennuksia.

Toinen mahdollinen selitys liittyy ihmisen kokemukseen perspektiivistä. Kun katsomme esimerkiksi horisontissa näkyvää pilveä, arvaamme sen isommaksi kuin täysin saman kokoiselta näyttävän pilven suoraan päämme yläpuolella: näyttäväthän esineet matkan päästä pienemmiltä kuin läheltä.

Niinpä täysin samankokoisena pysyvä Kuu voidaan tulkita horisontissa killuessaan isommaksi taivaankappaleeksi kuin korkealla taivaalla. Taivaalla Kuu tuntuu olevan lähempänä katsojaa kuin horisontissa.

Kuun vaiheet osuvat samoille päiville 19 vuoden sykleissä, mutta ihan näin usein täysikuuta ei kesäpäivänseisauksena nähdä. Tämä johtuu siitä, että käyttämämme gregoriaaninen kalenteri on synkronoitu paremmin Auringon kuin Kuun kanssa. Siksi Kuun ilmiöt eivät osu vuosittain samoille päivämäärille.

Kuukausikaan ei ole ihan nimensä veroinen. Tosiasiassa Kuun vaiheet toistuvat 29 vuorokauden, 12 tunnin, 44 minuutin ja 2,9 sekunnin sykleissä.

Viimeksi täysikuu ja kesäpäivänseisaus osuivat yksiin joko vuonna 1948 tai 1967, laskutavasta riippuen.

Vuonna 1948 Kuu oli suurimmillaan ja päivä pisimmillään lähes yhtäaikaisesti, vajaan tunnin sisällä toisistaan. Kun Kuun sykli 19 vuotta myöhemmin eli vuonna 1967 toistui, tapahtumat osuivat taas lähes yhtä lähekkäin, vain muutaman tunnin sisään.

Tänään täysikuu ja kesäpäivänseisaus osuvat suunnilleen 11,5 tunnin päähän toisistaan. Edellisen kerran tapahtumat osuivat 12 tunnin sisään toisistaan vuonna 1986. Saman vuorokauden aikana ne nähtiin viimeksi 2005.

Samalle päivälle nämä taivaantapahtumat osuvat seuraavan kerran 21. kesäkuuta 2062.

Tutkija seurasi kopista, tajusivatko sudet ja koirat vihjeitä ruokapalan sijainnista. Kuva: Caroline Ritter

”Koirat ovat tottuneet saamaan ruokaa meiltä, kun susien pitää luonnossa hankkia se itse”, tutkija pohtii.

Koirat ovat tutkimusten mukaan susia parempia seuraamaan ihmisen antamia vihjeitä kuten esineiden osoittamista.

Koirat myös pyytävät herkemmin ihmisen apua kohdatessaan liian vaikean pulman.

Sudet sen sijaan oppivat tarkkailemalla lajitovereidensa käytöstä ja poimivat vihjeitä ihmisen puuhista silloinkin, kun toiminta ei kohdistu niihin.

Tuoreessa tutkimuksessa katsottiin, miten sudet ja koirat ymmärtävät syyn ja seurauksen suhteita. Tutkimus julkaistiin tiedelehdessä Scientific Reports.

Sudet suoriutuivat tehtävässä paremmin kuin koirat. Tulos viittaa siihen, että koirat ovat ihmisen kumppaneina ehkä menettäneet jonkin verran kykyjään ratkaista ongelmia itse

Tutkija istui puisessa kopissa, edessään kaksi purkkia. Eläinten piti arvata suorista tai epäsuorista vihjeistä, kummassa on ruokaa.

Kokeessa oli 12 tarhasutta ja 14 ihmiseen tottunutta, mutta laumassa elävää koiraa. Verrokkeina oli 14 lemmikkikoiraa.

Ensin tutkija vihjasi eläimille kuppia osoittamalla tai sitä katsomalla, kummalla puolella ruokapala on. Tässä sudet ja koirat pärjäsivät yhtä hyvin ja valitsivat oikean puolen useammin kuin sattuma selittäisi.

Toisessa osiossa tutkija yritti käytöksellään osoittaa ruokapalan sijainnin. Hän otti käteensä ensin tyhjän rasian, tutki sitä hetken ja laittoi sen takaisin pettyneen näköisenä.

Sitten tutkija tarttui ruokapalan sisältävään kippoon innoissaan ja yritti avata sitä pontevasti. Vihje meni ohi sekä koirilta että susilta.

Viimeisessä kokeessa testattiin syyn ja seurauksen tajuamista. Siitä suoriutuivat vain sudet.

Tutkija piiloutui pöydän alle ja ravisti purkkeja siiman avulla. Ruokapalan sisältävä kuppi piti ääntä ja toinen heilui hiljaa tyhjänä.

Toisessa päättelykokeessa pöydälle oli ruoka­palan puolelle asetettu pieni valkoinen koroke – tutkija oli edelleen näkymättömissä.

Sudet keksivät ruokapalan sijainnin noin 70 prosenttia ajasta, kun kumpikin koiraryhmä onnistui alle 50-prosenttisesti.

Tutkijoiden mukaan tulos viittaa siihen, että koirilta puuttuu sellainen itsenäinen päättelykyky, jota sudet tarvitsevat luonnossa.

”Ero voi johtua siitä, että sudet tutkivat asioita sinnikkäämmin. Koirat ovat tottuneet saamaan ruokaa meiltä, kun susien pitää luonnossa hankkia se itse”, sanoo tutkimusta johtanut Michelle Lampe tiedotteessa. Linkistä voi myös katsoa videon koejärjestelyistä.

Koirien huonompaa suoriutumista päättelytestissä voi selittää tutkijoiden mukaan myös se, että ne hämääntyivät, kun ihminen yhtäkkiä katosi näkymättömiin.

Kenties ne alkoivat etsiä ihmistä eivätkä kyenneet sen takia seuraamaan niille annettuja vihjeitä.

Toisaalta tutkijat huomauttavat, että tämä hypoteesi ei selitä aiemmissa tutkimuksessa saatuja havaintoja. Niissä koirat eivät onnistuneet ratkaisemaan erästä pulmalelua, vaikka ihminen kannusti koko ajan vieressä.

Sudet sen sijaan ratkaisivat pähkinän yhtä hyvin riippumatta siitä, oliko ihminen vieressä vai ei.

Tiedehuumorilehti jakaa joka vuosi Ig Nobel -palkinnot tutkimuksille, jotka kuulostavat järjettömiltä ja naurattavat, mutta panevat sitten miettimään.

Arvovaltaisessa British Medical Journalissa on aivan oikeasti julkaistu tutkimus, jossa pohditaan, miksi vanhoilla miehillä on niin isot korvat.

Australialainen tutkimusryhmä on puolestaan selvittänyt vuonna 2010, miten elävän krokotiilin läheisyydessä oleminen vaikuttaa ihmisen haluun pelata uhkapelejä.

Eräs ranskalainen matemaatikko myös pohti virtausdynamiikan keinoin, ovatko kissat kiinteitä vai nestemäisiä - nehän näyttävät mukautuvan minkä tahansa laatikon tai kulhon muotoon, johon ne itsensä työntävät.

Nyt kaikki nämä tutkimukset ja liuta muita ovat saaneet huumori-Nobelin, Annals of Improbable Research-lehden jakaman vuosittaisen palkinnon.

Palkintoseremonia pidettiin tuttuun tapaan Harvardin yliopistossa. Jokainen voittaja kuittasi shekkinä kymmenen biljoonaa Zimbabwen dollaria, joka siis inflaation ansiosta on käytännössä arvotonta rahaa.

Huumori-Nobelien perinne on jatkunut vuodesta 1991. Vaikka tutkimusten aiheet kuulostavat vitseiltä, ne on kuitenkin julkaistu oikeissa tiedelehdissä ja tutkimusten taustalla on vilpitön pyrkimys ratkaista jokin tieteellinen ongelma.

Esimerkiksi kissojen olomuotoa pohtineen artikkelin kirjoittanut fyysikko Marc-Antoine Fardin kertoo The Guardian -lehdessä, että ajatus lähti internetin absurdeista kissakuvista. Kissojen venyvyyttä pohtimalla ja laskemalla hän pystyi kuitenkin valottamaan olennaisia asioita siitä, miten nesteet toimivat.

Sveitsiläinen tutkimusryhmä puolestaan sai palkinnon tutkimuksesta, joka käsitteli Australian aboriginaalien didgeridoo-puhallinsoitinta. Ryhmä osoitti, että didgeridoon soittaminen voi lieventää uniapneasta kärsivien oireita ja vähentää kuorsaamista. Eräs tutkijoista on sittemmin vaihtanut uraa täyspäiväiseksi didgeridoon soiton opettajaksi.

Maailmassa on yksi mies, joka on voittanut sekä huumori-Nobelin että oikean Nobelin. Vuonna 2000 fyysikko Andre Geim sai vitsinobelin tutkimuksestaan, jossa hän sai sammakon leijumaan käyttäen hyväkseen magneetteja ja veden diamagneettisia ominaisuuksia.

Geim sai myöhemmin Nobelin fysiikan palkinnon grafeenin ominaisuuksiin liittyvistä tutkimuksistaan.

Tämän vuoden huumoripalkinnon saajista mainittakoon vielä tutkimus, jossa selvitettiin magneettikuvauksella, miten paljon jotkut ihmiset inhoavat juustoa, ja espanjalais-italialaisen ryhmän havainto, että identtisten kaksosten on vaikea tunnistaa itseään valokuvista.