Kuva: Wikimedia Commons
Kuva: Wikimedia Commons

Eniten lukijoita keräsi juttu, joka kertoo saksalaisten sotilasleiristä Hangossa. 

1. Natseilla oli Hangossa valtava leiri

Arkeologit kaivoivat esiin saksalaisten kauttakulkuleirin jäänteet Hangon Tulliniemestä. 

2. Vuoden lyhintä yötä valaisee tänään täysikuu

Kesällä nähtiin harvinaisuus: vuoden pisin päivä ja täysikuu kävivät yksiin. Seuraavan kerran sama nähdään 2062.

3. Liika nukkuminen lisää kuoleman riskiä

Yli kahdeksan tunnin unet voivat pitää ihmistä liikaa liikkumattomana. 

4. Ahkera liikunta ei lisääkään energian kulutusta

Himoliikkujat kuluttivat tutkimuksessa saman verran kaloreita päivässä kuin ihmiset, jotka liikkuivat vain jonkin verran.

5. Naisen orgasmille löytyi uusi selitys

Kliimaksi voi olla jäänne ajalta, jolloin orgasmia tarvittiin ovulaatioon.

6. Itämeren ylle nousi uusi uhka

Tuulipuistot voivat sotkea suolapulssit. 

7. Uniikki universumi laajenee multiversumiksi

Moni kosmologi kannattaa teoriaa, jonka mukaan universumimme on vain yksi monista.

8. Lsd palauttaa aivot samanlaiseen tilaan kuin vauvana

Psykedeelin vaikutuksesta hermoverkkojen erillisyys lakkaa ja aivot toimivat yhtenäisemmin.

9. Sähkö korjaa aivot

Sähköä annetaan etenkin masennukseen. Se tepsii, vaikkei tarkkaan tiedetä miksi.

10. Kosketus tekee meistä ihmisiä

Aivomme tarvitsevat kosketusta kehittyäkseen sosiaalisiksi.

Tiede-lehden toimitus toivottaa lukijoilleen hyvää uutta vuotta!