13
 |
Toisessa valossa
Tuija Takala 4.3.2008 |
| Kaikella on hintansa | |
Helsingin Sanomat raportoi viime viikolla tutkimusta, jossa joku oli vihdoin huomannut, että pitkään eläminen se vasta tuleekin kansantaloudelle kalliiksi. Ylipainoiset, tupakoitsijat ja muut nautiskelijat ovat jo pitkään saaneet kuulla olevansa taakka terveydenhuoltojärjestelmälle, mutta kun asiaa tarkastelee hieman pidemmällä tähtäimellä, terveet elämäntavat ne se varsinainen rasite ovatkin.
Lääketieteen edistysaskeleet yhdistettynä monipuoliseen ruokavalioon, riittävään liikuntaan ja uneen, sekä nautintoaineiden maltilliseen käyttöön tekevät meistä entistä pitkäikäisempia. Mutta mitä vanhemmaksi tulemme, sitä enemmän pienempää ja suurempaakin kremppaa ilmenee, ja vaikka kehoa voidaankin hämmästyttävästi paikkailla vielä vartuneemmallakin iällä, viimeistään muistin ja muiden aivotoimintojen heikkeneminen saattaa meidät tilaan, jossa tarvitsemme jatkuvaa hoitoa ja huolenpitoa. Eikä korjaileminen matkan varrellakaan ole ilmaista. Vaikka moni varmaankin ajattelee, että tärkeämpää on kuitenkin elää pidempään, tilanne saattaa näyttää toisenlaiselta kun omille isovanhemmille, vanhemmille tai itselle ei järjestykkään hoitopaikkaa elämän viimeisiksi vuosikymmeniksi. Ja tietenkin julkisen terveydenhuollon riittämättömiä resursseja voidaan päätyä jakamaan toisinkin, joilloin ilman tarvitsemaansa hoitoa jää jokin muu ryhmä. Kaikki näyttävät elävän hieman pidempään, mutta systeemi alkaa rakoilla eikä apua aina olekaan tarjolla. Osaltaan terveydenhuollon resurssien kasvava vähyys johtuu terveydenhuollon merkittävistä edistyaskeleista.
Moottoripyöräkypärien tuleminen pakolliseksi vähensi merkittävästi kuolemia moottoripyöräonnettomuuksissa, mutta samaan aika elinsiirtoja tarvitsevien potilaiden jonot alkoivat kasvaa eikä kaikille odottajille yksinkertaisesti löydy siirrettävää elintä ajoissa. Yhtäällä kuolemantapaukset saatiin vähenemään, mutta toisaalla ne lisääntyivät. Miten täsmälleen ottaen numerot vertautuvat on empiirinen kysymys, mutta jonkinlainen yhteys näillä kahdella kiistatta on. Lisäksi jos ajatellaan, että kypärättömyys on oma valinta, mutta useimmat luovutuselinten odottajat ovat Â’syyttömiäÂ’ tilaansa, voisi ajatella että mikäli ihmishenkiä päätöksenteossa lasketaan (kuten tehdään), vertailua eikä ehkä tulisi tehdä yksi yhteen.
Täsmäkampanjoilla päästään täsmätuloksiiin, mutta tekojemme pitkäaikaisseuraukset kohdistuvat aina laajemmalle. Ihmishenkien tai elinvuosien laskeminen tuntuu aina julmalta, mutta siitä monissa kansanterveydellis-poliittisissa päätöksissä on kysymys, eikä kapeakatseisuus ainakaan paranna tilannetta. Se, että saadaan tilastot yhden etukäteen määrätyn muuttujan suhteen näyttämään paremmilta, ei kerro koko kuvaa tilanteesta.
4. maaliskuuta 2008 kello 20.22
Tosiasia, että “Jumala on kuollut” , pitää salata rahvaalta tai jotain sinne päin valistusajan “pidemmälle ajattelijoiden” mielestä.
Juon viinaa, poltan kynttilääni molemmista päistä. Työhullu, urheiluhullu ja melkein juoppohullu.
Työhulluus yhdistettynä juoppohulluuten ja rajoitetusti myös urheiluhulluuteen, on yhteiskunnan kannalta mitä suotavinta. poijjaat tai tytöt kantavat aktiiviaikanaan kortta kekoon selvästi keskimääräistä paremmin. Myös ne urheiluhullut; johtaahan hyvä fyysinen kunto tutkitustikin myös parempaan työpanokseen.
Kun siihen fanatismiin lisätään paljon ryyppäämistä (raskas työ ja raskaat….) ja tupukinpoltto, alamme olla lähellä kunniakansalaista. Työtä tekee hullun lailla polttaen itsensä loppuun ja ennen kaikkea ymmärtäen kuolla ennen kuin alkaa kuormittaa kullankallista kroonikkohoitoamme.
Itse häpeäkseni tunnustan lopettaneeni juuri tupukin röyhyyttelyn. Se tarkoittaa tilastollisesti sitä, että olen 4 - 5 vuotta kauemmin yhteiskunnan ruokkona.
Todennäköisesti hiihtoladulla, melontaretkellä, sauvakävelyreisulla tms… tulee “se suurin, se suurin… joka elon langan armaan poikki leikkaa” ja pääsen hyvin omin tunnoin pois kuormittamatta sosiaalijäerjestelmäämme.
5. maaliskuuta 2008 kello 1.43
Kiinnostava havainto, että kypäräpakko voi tulla yhteiskunnalle kalliimmaksi, koska eloonjäämisriski lisääntyy. Biologien ajatusmaailmaa on toisinaan arvosteltu humanistiselta kannalta katsoen raadolliseksi, koska evoluutioteorian mukaan heikot ja tyhmät karsiutuvat ja koska joidenkin biotieteilijöiden mielestä tunteilla ei ole itseisarvoa, vaan ne ovat pelkkiä heijastumia hormonitoiminnoista ja muusta biokemiasta. Biologian määrittelemä eliön elinkelpoisuus ei mielestäni ole ihmisyksilön kannalta kovinkaan vaarallista, koska biotieteiden oppia eliöiden selvitymistaistelusta ei ole yleensä sovellettu ihmisiin ja koska biologeilla ei tosiasiassa ole mitään suurempaa päätäntävaltaa ihmisten hoitamisissa tai hoitamatta jättämisissä. On kuitenkin karmivaa, jos talouden mahtimiehet ja -naiset jonakin päivänä huomaavat, että yli seitsemänkymppinen eläkeläinen ei enää olekaan kunnon kuluttaja: Hän ei vaihda kännykkäänsä parin vuoden välein uusimpaan malliin, eikä hän suostu ostamaan kalleinta, wimaxilla ja botoxilla varustettua 273tuumanteräpiirtolaajakuvateeveetä. Lisäksi hän panttaa rahojaan asunnossaan tai pankkitilillään, eikä suostu kuolemaan ajallaan, jotta perikunta pääsisi investoimaan rahat kulutukseen. Ajatuksen, että voitaisiin kustannusten perusteella pisteyttää, kuka saa hoitoa ja kenelle riittää pahviarkku, tekee vaaralliseksi juuri se, että nykyisin lähes kaikki asiat pyörivät talouden ja markkinavoimien sääntöjen mukaan. Uskonto ja moraalifilosofia on pienen piirin paheita, ja enemmistö on - olosuhteiden pakostakin - kallistunut rahan ja sitä kautta pahan palvontaan. Jos jokin suuryritys päättää, että tietynlainen ihminen on tarpeeton tai peräti rasite, niin rahantahraamat poliitikot kyllä mankeloivat eduskunnassaan uuden sairaanhoitolain. Siksipä kai nykyisin työssäkäyntiä yritetään kannustaa vähintään 70-vuotiaaksi asti: työssäkäyvä kuluttaa enemmän ja saattaa pysyä henkisesti tai ruumiillisesti terveempänä.
Mutta kun elämän ja kuoleman kysymyksiä ryhdyttiin pohtimaan, niin mennään sitten pohjaan asti. Kehitin oman seitsemän kohdan hoitotakuun. Ensimmäiset kohdat koskevat moottoripyöräilyesimerkin innoittamana elintensiirtoja:
1) Vastavuoroisuusperiaate. Elinsiirtotapauksissa elimenvastaanottajan on kuoltuaan sitouduttava antamaan omia elimiään kierrätykseen. Siis, jos joku antaa minulle kenkää, niin minä lupaan antaa hänelle turpaa.
2) Omavastuuperiaate. Jos elinten kysyntä ylittää tarjonnan, niin pisteytetään elintenvastaanottajat. Alkoholistille ei anneta uutta maksaa tai sydäntä, eikä tupakoitsijalle uusia keuhkoja tai verenkiertoelimistöä, jos elimistä on pulaa ja jos on kiistatta selvää että potilas ei ole luopunut alkoholista tai tupakasta. Holtittomasti ajanutta, liikennesäännöistä piittaamatonta motoristiakaan ei hoideta. Kukapa elinluovuttaja haluaisi, että uuden maksan saanut rattijuoppo seuraavalla viikolla kaasuttelee mersullaan luovuttajan lapsen kuoliaaksi.
3) Omavaraisuusperiaate. Miljonääreillä on varaa hoitaa itse itsensä, eikä heidän pidä tukeutua julkiseen terveydenhuoltoon.
4) Kotimaisuusperiaate. Oman maan kansalaiset tai potilaat, jotka ovat säännöllisesti ja tunnollisesti maksaneet veronsa hoitoa tarjoavalla valtiolle, hoidetaan poikkeuksetta aina ensin. Sen sijaan sukupuolta, rotua, uskontoa, puoluekantaa, älykkyyttä tai muita toissijaisia ominaisuuksia ei pidä käyttää pisteyttämiseen.
5) Sosiaalinen tarvittavuusperiaate. Alaikäisten lasten huoltaja pitää hoitaa ennen perheellisiä tai yksineläjiä, koska lapset tarvitsevat turvallisen elättäjän. Muuten sosiaalisia suhteita ei pidä käyttää pisteyttämiseen, koska jokaista hoitoa hakevaa kaipaa joku - ainakin potilas itse, olipa hän perheellinen tai yksinelävä. Toisaalta tällä säännöllä vahvistetaan lapsiperheiden keinotekoisia avioeroja.
6) Ammatillinen tarvittavuusperiaate. Ammattia voi käyttää priorisointiin vain siinä tapauksessa, että hoidettavan ammattitaidolla, esimerkiksi sydänkirurgialla, voidaan varmasti pelastaa muita ihmisiä.
7) Hauskuusperiaate. Äärimmäisissä tapauksissa arvioidaan hoidettavien tähän asti elämässään saavuttama kokonaisnautinto. Eniten nautiskelleet ovat kenties jo valmiita kärsimykseen. Toisaalta voidaan myös arvioida, kuka hoidettavista tulisi nauttimaan eniten eli kenellä on eniten annettavaa itselleen. Tämä subjektiivinen pisteytystapa saattaa korreloida vahvasti omaisuuden kanssa.
Tällaisia julkisen terveydenhuollon pisteytyspohdintoja lienee luvassa, jos ihmiselämää aletaan pitämään kuluna tai pelkästään rahalla mitattavana ja kun terveydenhuollon resurssit loppuvat. Minusta julkisen terveydenhuollon kuuluu ainakin yrittää hoitaa kaikki, jotka hoitoa haluavat. Sen sijaan elinluovutustestamenttiin toivoisin muutoksia. Elinluovuttajan mielipide pitäisi ottaa huomioon, kun luovutuksia tehdään. Luovuttajalla pitäisi olla oikeus priorisoida elinten saajat, esimerkiksi oma perhe ennen muita, ja mahdollisesti saada jotain rahallista korvausta, jonka voisi testamentata haluaamaansa yleishyödylliseen kohteeseen. Luultavasti ihmisten into tehdä elinluovutustestamentteja lisääntyisi. Toisaalta saattaisi käydä niinkin, että elinten luovuttajia jäisi tavallista enemmän auton alle ja elinsiirtobisnes kukoistaisi: mitä enemmän kuolleita sitä enemmän terveitä. Joten ennen kuin allekirjoitan elinluovutustestamentin ja suostun leikkeleiksi jalostajan lihatiskille, niin haluan takuun, että päälleni ajanut autoilija saa vain maksaa.
5. maaliskuuta 2008 kello 22.40
Tervetuloa markkinataloudelliseen demokratiaan.
9. heinäkuuta 2009 kello 20.29
Se on jännä homma, että aina kun puhutaan tupakoitsijoista ja alkoholisteista tunnutaan unohtavan se haitta mitä nämä aiheuttavat toisille ihmisille eläessään..