BLOGIT

Olin joulukuussa saksalaisten neurotieteilijöiden vieraana Bonnissa. Vierailu liittyi kanadalais-saksalais-suomalaiseen projektiin, jossa filosofit, juristit ja tieteilijät pohtivat neurotieteen uusien läpimurtojen etiikalle ja säätelylle herättämiä haasteita.  

Paikalliset isäntämme tutkivat funktionaalisen magneettikuvantamisen menetelmin aivoalueiden aktivoitumista erilaisia tehtäviä suoritettaessa. Menetelmällä on tutkittu esimerkiksi erilaisia tunnetiloja, valehtelua, suhtautumista erilaisiin kasvoihin sekä uskonnollisuutta. Vaikka toistaiseksi tulokset ovat vain suuntaa-antavia ja tilastollisia, monet uskovat, että alan tutkimusmenetelmien kehittyessä luotettavaa tietoa voidaan saada myös yksilöistä. Erityisesti Amerikassa keskustellaan jo mahdollisuuksista käyttää aivokuvantamista terrorismin vastaisessa taistelussa sekä esimerkiksi markkinoinnin ja mainonnan suunnittelussa.  

Alunperin ohjelmaan oli merkitty ”filosofien skannaus” ja tarkoitus oli, että tutkimusryhmän filosofijäsenet olisivat kukin vuorollaan käyneet skannerissa. Tutkimukseen tarvittavassa videojärjestelmässä olevan vian vuoksi tästä jouduttiin kuitenkin luopumaan. Itse magneettikuvauslaite oli kuitenkin toimintakunnossa ja pääsimme kokeilemaan siinä olevaa magneettikenttää sekä näimme kun paikallisen kollegan aivoista tuotettiin kuva tietokoneruudulle. Paitsi testilaitteen vika ja se, että minulla oli hieman nuhaa ja yskää, joiden vuoksi minun olisi ollut hyvin vaikea maata laitteessa paikallaan, en ole aivan varma olisinko kuitenkaan halunnut kuvauksen osallistua.  

Myös näytösluonteisessa kuvauksessa minun olisi pitänyt allekirjoittaa lomake, jossa annan suostumukseni tutkimukseen sekä muun muassa siihen, että mikäli kuvassa olisi näkynyt jotakin, jolla voisi olla kliinistä merkitystä, tutkimuksen suorittajat kertoisivat siitä minulle. Tämä perustuu osin ajatukseen siitä, että on tutkittavan etujen mukaista saada häntä itseään koskevaa lääketieteellistä informaatiota. Kun kysyin odottamattomien löydösten todennäköisyyttä, laitteen käytöstä vastaava tutkija sanoi, ettei hänelle ollut noin 5000 tutkittavan joukkoon osunut yhtään sellaista koehenkilöä, jolta olisi kuvauksessa tällaisia löytynyt. Isäntämme, professori Henrik Walter, oli kuitenkin sitä mieltä, että tilastollisesti näitä olisi noin 1 – 8 % testitapauksista ja että erilaiset kasvaimet tai alkava MS-tauti ovat näistä tyypillisempiä. Suostumuksen pätevyyden kannalta olisi tärkeää tehdä selväksi ei-tutkimuksen-kohteena-olevien löydösten todennäköisyys, luonne ja se mitä näiden suhteen voidaan tehdä.  

Vaikka testilaitteessa ei olisikaan ollut vikaa ja vaikka en olisikaan ollut flunssainen, olisin luultavasti halunnut tietää lisää ennen kuin olisin allekirjoittanut suostumuskaavakkeen. Oman ongelmansa tuossa nimenomaisessa tilanteessa muodosti se, että koko tutkimusryhmämme olisi reaaliajassa seurannut tietokoneen tuottaman aivokuvani ilmestymistä ruudulle. Jos kuvassa ei olisi ollut mitään erityisen poikkevaa, tuo ei olisi minua haitannut, mutta poikkeavien löydösten kohdalla tilanne olisi ollut toinen. En usko, että olisin kovin mielelläni jakanut tiedon aivoissani mahdollisesti muhivasta aikapommista joukolle ihmisiä, joista osan olin tavannut vasta edellisenä päivänä ja joiden kanssa tulen tekemään töitä ainakin seuraavat kolme vuotta.  

Toisaalta on toki niinkin, että olisin mielelläni elävöittänyt tätä blogia magneettikuvalla aivoistani ja sille olisi varmasti ollut käyttöä neuroetiikan esitelmissä muissakin yhteyksissä.

T äm ä artikkeli on julkaistu maanantaina 26. tammikuuta 2009 kello 21.14 ja sen aiheena on Toisessa valossa. Voit seurata t äm än artikkelin vastauksia RSS 2.0 -virran avulla. Voit kirjoittaa vastauksen, tai lähettää seurantailmoituksen omalta sivustoltasi.