![]() |
Toisessa valossa
Tuija Takala 30.1.2009 |
| Kiitos ja näkemiin | |
Toisessa valossa -blogi on ollut toiminnassa reilun vuoden ja on aika siirtyä eteenpäin.
Blogi oli minulle kirjoitusmuotona uusi ja yrityksestä huolimatta omani muistutti luultavasti enemmän kolumnia kuin tavanomaista blogia. Eettisistä kysymyksistä on vaikea kirjoittaa lyhyesti ja ytimekkäästi enkä oikein näe mitään arvoa perustelemattomien eettisten kannanottojen yksipuolisessa esittämisessä. Toisaalta sellaisten teemojen kohdalla, jotka herättivät suurempaa kommentointihalua (kuolemattomuus ja keinokohdut), pidemmätkin juttuni jaksettiin nähtävästi lukea ja argumentointiin osallistuttiin monipuolisesti.
Minusta oli kiinnostavaa lukea kirjoitelmieni herättämiä ajatuksia ja haluankin tässä yhteydessä erityisesti kiittää blogia verkossa kommentoineita ja myös niitä, jotka ovat esittäneet näkemyksiään nettiavaruuden ulkopuolella. Olen ymmärtänyt, että Toisessa valossa -blogia lukivat myös ihmiset, jotka eivät varsinaisiin keskusteluihin osallistuneet ja toivon, että he ovat saaneet joitakin uusia ajatuksia tai näkökulmia käsittelemiini teemoihin.
Toinen valo sammuu nyt tältä forumilta ja kiittää yhteistyöstä.



























13





