“Btw, minkä lähteen mukaan Einstein on ollut kehittämässä ydinasetta motiivinaan sota? Ymmärrän kyllä hänen mielenkiinon teoriaansa.”

Einstein kirjoitti Rooseveltille ja kehotti Yhdysvaltoja valmistamaan ydinpommin. (Einsteinin osallistuminen varsinaiseen ydinasetta koskevaan tutkimustyohon oli aarimmaisen vahainen.)

Kylläpä se niin tahtoo on, jotta “valtavirran ulkopuolista tutkimusta” ei hyväksytä. Ja plagiointia tapahtuu. Yksi asia, joka tekee pakotteen tähän, on pelko. Pelko joutua naurunalaiseksi. Toinen on raha. Ja Rahoittajien pelko joutua naurunalaiseksi. Ja se, joka määrittelee naurunalaisuuden, on vallalla oleva yhteisö.

Olen itse aikanaan hakenut ihan järkevään projektiin rahaa tunnetulta suomen valtion pyörittämältä teknologian edistämisinstanssilta. Vastaus on negatiivinen, koska en ole yliopiston riveissä. Projektin aihe oli kunnianhimoinen kansainvälisestikin. Rahoitin itse. Yliopisto kerkesi jo plagioimaan, mutta heillä ei riittänyt tieto-taito. Ja kerkesin julkistamaan. On jotenkin omituista, jotta jouduin miettimään lakimiehiä, ja patenttisuojauksia tämän maan yliopistoa vastaan.

Hauska tunnetumpi esimerkki tästä on vaikkapa tuo pallosalama. Jokunen vuosi sitten jokin yliopistoporukka sai mediatilaa, kun olivat saaneet aikaiseksi pallosalaman. Harrastajaporukassa ilmiö oli tullut esiin jo 10 vuotta sitten.
Tuntuu, kuin vallalla olevassa tieteen kehdossa kuljettaisiin ehkä opitusti laput silmillä, kuten ravihevoset.
Harrastajaporukalla on nykyisin internet, jota kautta saavat julkisuuteen kokeilunsa. Siinä ei ole sensuuria, tai muutakaan, ja on kiva katsella tieteen kehittymistä avoimesti. Harrastajaporukalla tarkoitan tässä niitä, jotka tekevät päivätyönsä muussa ammatissa, kuten minä ennen.

Oma ammattietiikkani ei salli plagiointia, tai maineen ja kunnian nappaamista.

Ja onhan hyvin yksinkertaista psykologiaa tämä: ne jotka pelkää eniten, haluavat käyttää valtaa ja alistaa. Uusi horjuttaa minää: Tulee pelko.

Btw, minkä lähteen mukaan Einstein on ollut kehittämässä ydinasetta motiivinaan sota? Ymmärrän kyllä hänen mielenkiinon teoriaansa.

Hiukkaskosmologian sosiaalisessa ymparistossa tosiaan on ongelmallisia piirteita, jotka vaikuttavat tutkimuksen tekemiseen ja arvostukseen (kirjoitin aiheesta merkinnassa http://www.tiede.fi/blog/2008/05/12/tavoitteista/). Mita saieteoriaan tulee, mielestani sen sosiaalinen arvostus hiukkaskosmologien keskuudessa on liian korkealla suhteessa sen saavutuksiin fysiikan alalla (olkoonkin, etta saieteoria on ilmeisesti antanyt matematiikalle paljon). Aiheesta kiinnostuneille voin suositella Lee Smolinin kirjaa “The Trouble with Physics” ja Peter Woitin kirjaa “Not Even Wrong” (jalkimmaisella on myos samanniminen blogi, http://www.math.columbia.edu/~woit/wordpress/).

Mutta ei ole totta, etta “ainoa hyvaksytty teoria” olisi saieteoria, etta arXivissa vallitsisi “sensuuri, joka sulk[ee] pois toisinajattelijoiden kontribuutiot”, tai etta valtavirran ulkopuolista tutkimusta olisi mahdotonta saada julkaistua valtavirtalehdissa. Oman kokemukseni mukaan hiukkaskosmologien yhteiso suhtautuu yleisesti ottaen avoimesti ja kiinnostuneesti uusiin ideoihin, jotka ovat fysikaalisesti mielekkaita ja jotka esitetaan ymmarrettavalla tavalla.

Valitettavasti teoreettisen fysiikan tutkimusetiikka näissä suhteissa on retuperällä sekä Suomessa että kansainvälisesti. Tämän ovat saaneet kokea hyvin konkreettisesti allekirjoittanut kuten myös monet muut joilla on esittettävänään teoria joka kyseenalaistaa vallitsevan teoreettisen hegemonian: tässä tapauksessa M-teoria ja super-säiemallit. Jo 90-luvulla arXiv.orgissa vakiintui sensuuri, joka sulki pois toisinajettelijoiden kontribuutiot ilman sen kummempia perusteluja. Puhumattakaan mahdottomuudesta julkaista mainstreamiin kuulumattomia töitä niinkutsutuissa respektaaleissa julkaisuissa.

Itse olen erityisesti Suomessa joutunut asiantuntijavallan härskin väärinkäytön kohteeksi ja voin sanoa olevani täysin lainsuojaton ammatillisessa mielessä. Kuluneiden 31 vuoden aikana olen rakentanut yhtenäisteorian - yleistys säiemalleista, johon päädyin jo ennen super-säievallankumousta vuonna 1984 -, johon liittyvä massiivinen aineisto on esitetty http://tgd.wippiespace.com/public_html/index.html kotisivullani. Edelleenkin minun on mahdoton saada minkäänlaista taloudellista tukea työlleni.

Huono etiikka tuottaa yhteisön, jonka ainoaksi tavoitteeksi jää lopulta korruptoituneen valtarakennelman säilyttäminen sellaisenaan. Neuvostoliiton loppuaikojen vanhusvalta ja markkinatalouden tämänhetkinen rappio ovat tästä hyviä esimerkkejä. Teoreettisen fysiikan puolella se, että ainoa hyväksytty teoria on M-teoria, on esimerkki samasta. Jopa M-teorian johtavat gurutkin myöntävät teorian olevan kykenemätön ennustamaan ja selittämään. Viimeiset vuodet on jopa markkinoitu visiota jonka mukaan pitää tulkita tilanne -ei teorian kehnoutena- vaan todellisuuden peruspiirteenä. Vielä muutamia vuosikymmeniä tällaisessa tilanteessa teoria olisi ajat sitten palattu juurille ja alettu miettiä mikä meni pieleen.

Matti Pitkänen

http://tgd.wippiespace.com/public_html/index.html.

Tutkimusyhteisö koostuu ihmisistä, joten siinä nousee esiin eettisiä kysymyksiä niinkuin kaikissa ihmisyhteisöissä. En sanoisi akateemisten tutkijoiden olevan muita ihmisiä moraalittomampia.

Suhteellisuusteorian rooli ydinaseiden kehityksessä ei ollut keskeinen, niitä ei voi kutsua suhteellisuusteorian johdannaiseksi.

Mainitsemani fyysikot -Einstein, Sakharov, Rotblat, Feynman- olivat tarkoituksella osallisina ydinaseiden valmistuksessa, he eivät pelkästään tehneet sinällään neutraalia tutkimusta, jota joku muu olisi sitten käyttänyt tavalla, jota he eivät tarkoittaneet.

Eettisyyskin on jaettava muutamaan lohkoon. Tekstissäsi vilahteli klassinen suhteellisuusteorian johdannainen: Ydinase. Otetaanpa esimerkki: joukolle lapsia annetaan kasa kiviä järven rannalla. Suurin osa heittää niitä järveen ihaillen veden loiskahdusta. Mutta aina mahtuu joukkoon joku, joka heittää kivellä kaveriaan. Vastuu on tämän ilkityön tekijällä, ja hänen perimässään. Ei hänellä, joka antoi kivet. Tällä tarkoitan myös sitä, että jos tutkijan eettiset periaatteet ovat pohjimmiltaan kunnossa, hänen työnsä on tarkoitettu hyvään käyttöön. On sitten aivan eri asia se, että huonolla itsetunnolla varustettuja kateellisia puolinarsisteja kiinostaa pitää yllä salamyhkäistä verhoa, sekä tarve osoittaa muille valtaansa ja korkeaa asemaansa käyttämällä tiedettä /koulutustaan hyväkseen.

Ja mitä tulee ammattimaiseen itsetuntoon, ammattietiikkaan. Keksijänä ja tutkijana arvostan suuresti rehellisyyttä, avoimuutta, intohimoa ja yhteistyötä. Ja olen huomannut jotta heillä, jotka oikeasti jotain keksivät itse, eli eivät varasta, kopioi, tms muuta kepulipeliä harrasta, ei ole huolta siitä että joku muu varastaisi, tms. He eivät ole kateellisia. Sillä heillä onkin asiaan intohimo ja kyvyt.

Niin, tuli mieleen sanonta: Tyhjät tynnyrit ne eniten kolisee.

Näkisin että ongelma on myös yleinen, ei vain tieteen piirissä. Melkein jokaisella typaikalla, tai kaupassa käydessä joutuu ottamaan kantaa saman tyyppisiin asioihin. Ostanko isrealilaisia vai egyptiläisiä tomaatteja, ostanko tonnikalaa. Ostan tai en, asioin kaupassa jossa niitä myydään. Ostopäätös taitaa olla marginaalinen monessakin mielessä.

Hurskas kristitty, jolla on taipumusta fundamentalismiin, joutuu äkkiä saman tapaisiin ongelmiin. Jopa kirkon sisällä, kuten Nokian karismaattisen liikkeen kohtalo osoittaa.

Missä määrin yksilön moraaliin perustuva toiminta saa ja voi olla ristiriidassa muiden moraalin kanssa. Mielestäni, ymmärtääkseni ei ole olemassa yleispätevää moraalia. Ei ole periaatteita joilla voisi tehdä moraalista “matematiikkaa”. Meistä jokainen siis joutuu tämän ratkaisemaan omalta osaltaan, toiminnassaan.

Tietyissä asioissa sitten oma tai yleinen kynnys ylittyy ja ihminen tekee tietoisen ja päättäväisen(?) moraalisen päätöksen. Toimii ehkä jopa hetkellistä etuaan vastaan. Tämän tyyppinen kehityskulku on johtanut nykyiseen maailmaan. Onko se hyvä vai huono, sitä en osaa sanoa. Muutaman kymmenen vuoden vaihtelevien töiden ja moraalisten kannanottojen ja valintojen jälkeen osaan ehkä sanoa, että ihan kaikkia ongelmia en pysty ratkaisemaan, ainakaan välittömästi. Tai ainakaan minä en pysty.

Luonnontieteissä tutkimuksen kohteet ovat niin kaukana inhimillisestä elämästä, että tällaisia ongelmia ei ole, mitä sisältöön tulee. (Ainakaan hiukkaskosmologiassa ja läheisillä alueilla - vaikkapa genetiikassa tilanne voi olla jo toinen.) Esitystavan suhteen (esimerkiksi siinä, millä tavalla kritisoi muiden tekemisiä) kysymyksiä tietysti nousee. Asiasta on kirjoittamaton standardi, joka on hyvin sisäistetty ja jota noudatetaan varsin uskollisesti.

(Mielestäni nämä esitystapaa koskevat säännöt ovat muuten enimmäkseen mielekkäät ja asianmukaiset. Joitakin kummallisuuksia kyllä on - esimerkiksi viittaamista itseensä yksikössä pidetään ylimielisenä ellei omaa korkeaa statusta yhteisössä, normaali käytäntö on kirjoittaa itsestään monikossa.)

Itsekin olen saanut konferenssipaperista haukkuja siitä, että siteerasin haastateltavan epäeettisenä pidettyä toimintaa. Vertaisarvion mukaan minun olisi pitänyt keskustella huolestuttavan toiminnan etiikasta ja kritisoida sitä, vaikka paperin aiheena oli keskustella siitä miten ja miksi ihmiset toimivat tietyissä tilanteissa.

Olen hyvin huolissani ns. poliittisen korrektiuden hivuttautumisesta ihmistieteiden alalla. Jos haastateltavat niin sanovat, tutkijan pitää paperissaan todeta että heroiinista tulee hetkeksi hyvä olo ja että keski-ikäinen suomalaismies kutsui haastattelussa ulkomaalaisia “vitun nekruksi”.

Uran kannalta se tosin ei ole aina viisas veto. Yliopistolla tunnelmat voivat olla vapaat, mutta jos tekee tutkimustaan vaikka suuryrityksen tutkimusyksikössä, voi tulla PR-osastolta sanomista. Paperitkin voivat jäädä matkalle, jos amerikkalainen arvioitsija on sitä mieltä että paperi ei ollut “asiallinen”.

Luonnontieteilijöillä ei taida olla näitä ongelmia?