Ihanteellinen rahoitusmalli olisi suunniteltu luomaan ja tukemaan mahdollisimman korkealaatuista tieteellistä tutkimusta ja koulutusta, ja takaamaan tieteilijöille kohtuullisen elannon ja kohtuullisen työturvallisuuden. Siitä, mitä nämä asiat pitävät yksityiskohtaisesti sisällään, ja miten niitä tasapainotetaan niiden ollessa ristiriitaisia, ei pitäisi päättää vain minun, vaan tutkijayhteisön kokonaisuutena.

Minun mielestäni pidemmät sopimuskaudet olisivat askel parempaan suuntaan, koska ne antaisivat enemmän vapautta syventyä asioihin pikajulkaisujen tekemisen sijaan. (Kuulemani mukaan matematiikassa on tavallista, että paikat ovat viisivuotisia kahden vuoden sijaan.)

Mitä opetusvapaisiin paikkoihin tulee, niin jonkunhan pitää opetus hoitaa, ja mitä korkeatasoisempaa se on, niin sen parempi. Jos jotkut on vapautettu opetuksesta, niin toisten tulee opettaa sitä enemmän. (Ranskassahan on näin, CNRS-paikoissa ei ole opetusvelvollisuutta, joten muiden paikkojen haltijoiden opetusmäärä saattaa olla kohtuuton.)

Kuulemani mukaan hallinnollista työtä tekemään voisi olla enemmän siihen erikoistunutta henkilökuntaa sen sijaan, että tutkijat tekevät sen varsinaisen työn ohessa (tai oikeammin päälle), mutta tietoni tästä alueesta ovat vähäiset.

Paneelilla on toki käytössään myös hakemukset, joissa on tiivistelmä menneestä tutkimuksesta ja tutkimussuunnitelma. Pidempien haastatteluiden ja esitysten tekeminen olisi hankalaa, koska hakijoita on kymmeniä. Nyt ehdokkaita käydään läpi kaksi tunnissa, ja silti paneelin jäsenet istuvat yhdeksästä aamulla seitsemään illalla monta päivää.

Näin siis Ranskan kansallisen tutkimusneuvoston CNRS:n paikkojen tapauksessa. Tavallisempaa on, että pysyvistä paikoista päätettäessä haastatteluihin pyydetään vain kourallinen ihmisiä, ja kuhunkin käytetään enemmän aikaa.

“Pitäisikö tieteilijöille sitten taata loppuiäksi elinkorko? Täysin turvattu taloudellinen tulevaisuus?

En usko, että sitenkään syntyisi parempaa tutkimusta”

Professuurit ja muut pysyvät akateemiset virat ovat elinikäisiä. Tosin niitä ei ole tarkoitettu vain tutkimuksen tekemiseen, vaan niihin liittyy opetusvelvollisuus ja hallinnollisia tehtäviä. (Pysyvän paikan omaavalla onkin tyypillisesti vähemmän aikaa tutkimukselle kuin parivuotisella sopimuksella keikuttelevalla.)

Kilpailu lyhytaikaisista työpaikoista kannustaa hankkimaan sellaisia meriittejä, joita tarvitaan lyhytaikaisten työpaikkojen saamiseen. Tämä edistää lyhytjänteisen työn tekemistä ja tallattujen polkujen seuraamista, mutta ei asioiden perinpohjaista tarkastelua, yleisten oletusten kyseenalaistamista tai uusien lähestymistapojen omaksumista.

Tähän liittyen, ks. http://www.tiede.fi/blog/2008/05/12/tavoitteista/

En usko, että sitenkään syntyisi parempaa tutkimusta, päinvastoin uskon, että osa porukasta jäisi paikoilleen tai keskittyisi omiin epärealistisiin lempiprojekteihinsa - koskaan julkaisematta mitään.

Uskon, että ihminen on eläin ja tarvitsee selkeät insentiivit. Ja jopa runoilija tai fyysikko kuuluu ihmisten joukkoon.

Toisaalta, hyvä näin. Keskinkertaisen tutkijan sijaan yhteiskunta saikin kelpo muun alan duunarin. Syksy, sulla toki riittää resurssia a-luokan tieteentekijäksi. Toivottavasti pysyvä pesti järjestyy, että voit jatkossa keskittyä olennaiseen.