BLOGIT

Olen Etelä-Afrikassa, viime viikolla workshopissa Stellenbosch-instituutissa ja tällä viikolla vieraana University of Cape Townissa ja AIMS-instituutissa. Kuusitoista vuotta sitten päättyneen aparthaidin perintö näkyy raastavana taloudellisena epätasa-arvona, mutta poliittisen vallan ja sosiaalisten suhteiden kohdalla muutos on suuri. Valkoiset vaikuttavat olevan sujut aparthaid-historiansa kanssa, ja yliopistopiireissä on ainakin pinnalta katsoen integroituneempaa kuin Saint Louisissa Yhdysvalloissa.

Fyysikot yleensäkin edustavat eri etnisyyksiä, ja ovat keskivertoa vähemmän ennakkoluuloisia ulkonäön tai kansallisuuden perusteella, kenties myös taipuvaisempia hyväksymään yhteiskunnan muutoksia. Osittain tämä johtuu tutkimusympäristöstä: ihmiset siirtyvät instituutista toiseen ja vierailevat eri puolilla, ja fysiikassa oppii arvioimaan ihmisiä heidän työnsä perusteella ulkoisten seikkojen sijaan. Tieteellisiä julkaisuja lukiessa ei välttämättä tiedä kirjoittajien synnyinmaata, etnisyyttä tai edes sukupuolta.

Osansa lienee myös fysiikan koulutuksella ja tutkimuksen tekemisellä, joka opettaa miten asioita analysoidaan eikä vain assosioida. Fysiikassa hahmottaa, mitä asian todistaminen tarkoittaa, ja vielä tärkeämmin, oppii että on mahdollista osoittaa vastaansanomattomasti jonkin olevan väärin. Opinnoissa ja tutkimuksessa tulee väistämättä eteen kohtia, jossa pitää hyväksyä, että oma vankka näkemys ei pidäkään paikkaansa, mikä johdattaa arvioimaan kriittisesti omia lähtökohtia ja muuttamaan ajattelua. Suhteellisuusteoriaan ja kvanttimekaniikkaan perehtyessä on pakko hylätä käsitykset maailman toiminnan perusteista ja omaksua kokonaan uusi käsitys todellisuudesta. Toisaalta kosketus kokeelliseen fysiikkaan tekee tuntuvaksi epävarmuuden keskeisen roolin tietämisessä.

Nämä juonteet toki sijoittuvat isompaan ympäristöön, ja ovat vain eräs tekijä muiden joukossa. Vapaasta ajattelusta on matkaa toisinajatteluun, annettujen vaihtoehtojen punnitsemisesta niiden viitekehyksen hylkäämiseen. Tässäkin tiedetausta voi auttaa, joskaan vaikutusta ei pidä liioitella: Einsteinin esimerkkiä vastaan voi nostaa Heisenbergin, joka ajautui valtavirran mukana syövereihin asti.

Yhteisönä fyysikot ovat varsin epäpoliittinen joukko, ja vähemmän aktiivinen kuin vaikkapa poliittisen tieteen tutkijat. Koska tutkimuksen sisältö ei ole lainkaan poliittista, sen muutkin puolet koetaan herkemmin politiikan ulkopuolisiksi. Rahoituksen ja instituutioiden suhteen ei kuitenkaan ole kyse tieteen politisoimisesta, vaan olemassaolevan politiikan hahmottamisesta ja tietoisten valintojen tekemisestä muiden viitoittamien polkujen seuraamisen sijaan.

Etelä-Afrikan tapauksessa yliopistojen osallisuus aparthaidiin muiden instituutioiden ohella -Stellenbosch oli aatteen eräs keskus- oli yleisesti hyväksytty, ja syynä kattavaan akateemiseen boikottiin. Israelin aparthaidin tapauksessa Etelä-Afrikkaa rajoitetumpi akateeminen boikottikutsu ei ole vielä saanut yhtä paljon tuulta purjeisiinsa kuin muiden alojen boikotit, ja tässä asiassa fyysikot tuskin tulevat olemaan edelläkävijöitä.

Olen aiemmin maininnut naisten vähäisestä osuudesta fysiikassa ja arvellut sen mahdollisia syitä. Helsingin yliopistoon nyt palattuani huomasin että aiheesta on tutkimus “Tasa-arvon toteuttaminen fysiikan opinnoissa ja tutkijankoulutuksessa” neljän vuoden takaa.

Suomessa naisten osuus ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista on 60%, yliopistotutkijoista 43% ja professoreista 21% (EUn korkein luku, surullista kyllä). Luonnontieteissä tilanne on epätasaisempi. Aloittavista Helsingin yliopiston fysiikan opiskelijoista kolmannes on naisia, maistereiden määrä on melko tasainen -jonain vuosina naisia on valmistunut jopa enemmän kuin miehiä- mutta tohtoreista naisia on neljännes, ja professoreista vain 10% (ainakin 2006 - suhde on herkkä muuttumaan, koska professorien lukumäärä on pieni).

Tutkimuksessa selvitettiin mahdollisia syitä jatko-opiskelijoita ja hiljattain väitelleitä haastattelemalla. Vastaukset sopivat yhteen omien vaikutelmieni kanssa. Miehet ovat taidoistaan itsevarmempia ja heidän koetaan tuovan itseään paremmin esille; toisaalta naiset esittävät valinnoilleen ennemmin perusteeksi pitävänsä jostain kuin olevansa hyviä. Mainitaan myös, että naiset kaipaisivat enemmän henkilökohtaista vuorovaikutusta ja sosiaalisuutta ja pitäisivät kilpailullisuutta ja opintojen yksinäisyyttä epähoukuttelevana. Niin naiset kuin miehet tuovat esille naisten kokemuksen ulkopuolisena fysiikan opiskelijoiden yhteisössä, enemmän opiskelijoiden kuin opettajien taholta, ja arvelun miesten suosimisesta paikkojen jakamisessa. Kumpaakaan seikkaa en osaa oikein arvioida - en tullut ajatelleeksi asiaa opiskelijana, enkä ole ollut mukana paikkojenjakotilanteissa - mutta en pidä epäuskottavana, etteikö niillä olisi merkitystä. Perheen ja tutkijan epävarman uran yhteensovittaminen mainitaan luonnollisesti myös.

Ei ole selvää, miksi nämä tekijät olisivat merkittävämpiä fysiikassa kuin muilla aloilla. Onko matematiikan opiskelu fysiikkaa sosiaalisempaa? Erityisesti fysiikkaa koskevana tekijänä haastateltavat mainitsevat, että aine koetaan koulussa liian matemaattisena tai teknisenä. Matematiikan opiskelijoista tosin on suurempi osa naisia kuin fysiikassa, joten ensimmäinen selitys ei kelvanne. Saattaa kyllä pitää paikkansa, että fysiikka liitetään liiaksi pelkästään tekniikkaan, eikä esimerkiksi luonnonilmiöiden kuten vaikkapa ilmaston lämpenemisen ymmärtämiseen. (En tosin tunne fysiikan nykyisiä koulukirjoja.) Toisaalta minusta kuulostaa hieman seksistiseltä, että luonto ja ympäristö kiinnostaisivat enemmän naisia - onko salamoiden fysiikka enemmän naisiin kuin miehiin vetoavaa? Jotain perää asiassa voi olla, koska ympäristöfysiikassa on naisia keskimääräistä suurempi osuus. Toisaalta naisia on vähiten teoreettisessa fysiikassa, jolla on vähemmän tekemistä tekniikan kanssa kuin kokeellisella fysiikalla.

Joka tapauksessa kokemukset koulussa ja muussa elämässä ennen yliopistoon tuloa voivat selittää vain aloittavien opiskelijoiden määrän epäsuhdan, eivät maisterin tutkinnon jälkeen tapahtuvaa suurta muutosta. Raportissa esitetään yhdeksi selittäväksi tekijäksi naisten suurempi osuus opettajiksi opiskelevista, joista harvempi jatkaa tohtoriksi asti. Opettajalinjalaisten ero naisten ja miesten välillä ja osuus opiskelijoista on kuitenkin niin vähäinen, että tällä ei vaikuta olevan paljon merkitystä. Eräs mahdollinen seikka, jota tutkimuksessa ei käsitellä, on se, että fysiikka saattaisi olla kansainvälisempi kuin muut alat, ja sukupuolten jakauma akateemisessa maailmassa on ulkomailla tyypillisesti vielä vinoutuneempi kuin Suomessa.

Haastattelututkimukset ovat hyvä tapa selvittää henkilöiden kokemuksia, mutta on syytä muistaa niiden välillinen suhde todellisuuteen. Esimerkiksi vastaajien arvelut siitä, mitä aiheita naiset pitäisivät fysiikassa kiinnostavina kertovat naiskuvasta, mutta niiden tulkitsemisessa naisten mieltymyksiksi pitää olla varovainen. Samoin joidenkin jatko-opiskelijoiden esille tuoma pettymys ohjauksesta kertoo odotusten ja todellisuuden eroista, missä ei aina ole kysymys ohjauksen puutteista.

Kaikkiaan kuitenkin, olipa ensisijainen syy fysiikan miesvaltaisuuteen alan koettu teknisyys tai jokin muu, asenteet yliopistossa tuntuvat tätä epäsuhtaa syventävän. Kun maistereiden luvut jo menevät sukupuolten kesken tasan, niin osuuden nostamisen korkeammilla tasoilla ei luulisi olevan ylitsepääsemätöntä.

Viikko sitten näytti vielä siltä, että sikainfluenssahysteriasta päästäisiin sujuvasti vaihtamaan superbakteerihysteriaan. Mutta sitten toteutuikin rokotevastustajien märkä uni: syntyi epäilys, että sikainfluenssarokotteet aiheuttaisivat lapsilla narkolepsiaa. Tosin se, että kyse on epäilystä, jäi ainakin Iltalehdessä pienen lätkän varaan. Otsikoita lukemalla saattoi saada sen käsityksen, että yhteys on varmistettu.

Vähän laadukkaammissa lehdissä korostettiin, että kyse rokotteen ja narkolepsian yhteydestä toistaiseksi on vielä vain epäilys. Mutta todellisuudessahan THL selvittää, onko lisääntyneiden lasten narkolepsiadiagnoosien taustalla mahdollisesti sikainfluenssainfektio itse, rokote tai mahdollisesti jokin muu tekijä. Mikä journalistinen periaate vaati monia niistäkin lehdistä, jotka ymmärsivät korostaa että kyse on vasta epäilystä, nostamaan kahdesta epäilynaiheesta esiin juuri rokotteen ja piilottamaan itse infektion jonnekin sivulauseen loppuun?

Nyt havaittu narkolepsia-tapausten lisääntyminen osuu ajallisesti sikainfluenssaepidemiahuipun ja pandemiarokotusten jälkeen. On mahdollista, että itse sikainfluenssatauti tai pandemiarokote olisivat voineet laukaista narkolepsian.

Rokotevastustajat tietysti korostavat nyt sitä, kuinka vakavasti elämänlaatua vähentävä tauti narkolepsia on ja kuinka paljon tapauksia on. Ikävä kyllä mahdollisen yhteyden selvittäminen tulee kestämään kuukausia. Mutta mitäpäs sitten jos paljastuukin, että sikainfluenssa on aiheuttanut narkolepsiatapauksia ja rokote olisi voinut ehkäistä niitä? Vähättelevätkö rokotevastustajat sitten narkolepsian vaikutusta elämänlaatuun?

Narkolepsia saattaa olla autoimmuunitauti, eli immuunijärjestelmän käynnistymisen joko infektion tai rokotteen ansiosta voi hyvin uskoa aiheuttavan tämän aivotaudin, vaikka kovin intuitiivista ei tietysti olekaan, että keuhkoilla ja aivoilla olisi tällainen yhteys.

Jos osoittautuu, että narkolepsiatapauksilla on yhteys rokotteeseen, oliko väärin rokottaa lapset? Päätökset tietysti tehtiin sen tiedon varassa mitä oli käytettävissä kun pandemia oli päällä. Mutta jälkikäteen ajatellenkin voi olla mahdollista, että rokotteet pelastivat lapsia kuolemalta enemmän kuin aiheuttivat lisää narkolepsiatapauksia.

Ja on toki sekin vaihtoehto, että sekä sikainfluenssa että rokote ovat lisänneet narkolepsiatapauksia. Tilastollisesti merkitsevän yhteyden osoittaminen voi olla vaikeaa, kun tapauksia on näin vähän ja ylipäätään vain Suomessa ja Ruotsissa.

Kun sikainfluenssa nyt näyttää muuttuneen tavanomaisen kausi-influenssan kaltaiseksi, on ymmärrettävää, että lasten rokottaminen keskeytetään. Narkolepsia-alttius lienee sen verran perinnöllistä, että yksi vaihtoehto vastaavien epäilyjen kohdalla olisi rajata rokoteohjelmasta pois ne lapset, joiden suvussa on tavattu narkolepsiaa.

Lue myös vanha postaukseni Sikainfluenssa ei ollut väärä hälytys.

Nyt se on sitten vahvistettu: Suomi on maailman paras maa, vaikka suomalaiset ehtivät jo epäillä saaneensa ykköstilan laskuvirheen takia! Newsweekin tutkimusta voi tietysti pitää painotukseltaan subjektiivisena. Mutta riittäisikö tämä nyt kuitenkin vaientamaan hetkeksi sen suomalaisen kansallisen itseruoskinnan perinteen, josta olen kirjoittanut aiemminkin?

Tuskin. Aina joku huomauttaa suomalaisesta elämänilottomuudesta (vaikka tutkimusten mukaan suomalaiset ovat maailman onnellisimpia) tai masennuksen yleisyydestä Suomessa (suomalaiset eivät epidemiologien mukaan ole sen masentuneempia kuin muutkaan teollisuusmaiden ihmiset eikä masennus ole yleistynyt). Tai sitten tuodaan esille suomalaiset koulusurmat (ikään kuin niitä ei olisi tapahtunut esimerkiksi Saksassa) tai henkirikollisuuden taso (joka hieman heikensi pisteitämme yhdessä viidestä osa-alueesta, elämänlaatumittarissa.

Suomalaisilla ihmisillä tuskin on sen huonompi itsetunto yksilöinä kuin vaikka yhdysvaltalaisillakaan. Mutta siinä missä amerikkalainen ammentaa itsetuntonsa siitä, että hän asuu maailman parhaassa maassa - joka siis ei pidä nyt Newsweekin metodologialla edes paikkansa - ja katsoo eurooppalaisiakin vähän alaspäin, suomalainen pönkittää itsetuntoaan sillä, että samastuu ennemminkin kansainvälisyyteen tai eurooppalaisuuteen ja katsoo juntimpia suomalaisiaan hieman alaspäin.

Perjantaina julkaistavan nettiuutisemme mukaan yhdysvaltalaisista vähiten ylpeitä omasta maastaan ovat - yllätys - ateistit! Sen sijaan eri etnisten ryhmien välillä ei näytä olevan suuria eroja. Tietty patriotismi kuitenkin läpäisee koko amerikkalaisen yhteiskunnan eliittiä myöten. Suomessa ainakin helposti syntyy vaikutelma, että patrioottisuus on alaluokkaistunut. Talouselämän eliittikin tuntuu välillä edes hieman isänmaalliselta, kun taas varsinkin media ja kirjallinen älymystö rakastaa suomalaisuuden halveksimista.

Jollain tavalla tuon kyllä ymmärtääkin. Negatiivinen Suomi-kuva syntyy lähinnä Itä- ja Pohjois-Suomessa, jossa henkirikostilastot todella ovat länsieurooppalaisesta matalasta tasosta poikkeavia. Siellä kannetaan akkaa, heitetään kännykkää, masennutaan ja kuollaan oman käden kautta, ammutaan kouluissa ja kuollaan löylykilpailuissa. Ja sieltähän lähdetään korkeintaan Tallinnaan tai Bulgariaan kyselemään, mitä meistä oikein ajatellaan.

Ne, jotka enemmän matkustavat tai työskentelevät ulkomailla, joutuvat sitten kohtaamaan maalaisserkkujensa luoman Suomi-kuvan - kuvan, josta helsinkiläisen tai turkulaisen voi olla vaikea tunnistaa itseään. Ei ihme, jos eliitti samastuu ennemmin eurooppalaisuuteen kuin suomalaisuuteen.

Ulkoministeri Alexander Stubb riemuitsi Newsweekin rankkauksesta ja kehotti olemaan ylpeitä maastamme. Minusta hän näytti hyvää esimerkkiä. Miksei terve patrioottisuus voisi Suomessakin amerikkalaiseen tapaan kuulua kaikille - ei vain Suomi-paita päällä maahanmuuttajia ylenkatsoville tosimiehille.

Itseruoskinnan puolesta täytyy kuitenkin todeta, että ehkä tämä negatiivinen kansallinen omakuva kuitenkin on yksi niistä tekijöistä, joiden avulla noihin huippupisteisiin on päästy. On vaikea kuvitella maata, jossa syntyisi niin suuri kohu niin vähäisestä korruptionäytöstä kuin mitä vaalirahasotkussa tähän mennessä on selvinnyt. Mutta juuri sen ansiosta saatamme lähivuosina taas päästä korruptiovertailussa takaisin ykköseksi nykyiseltä sijalta 6.

Vielä yksi tärkeä indikaattori - blogin ja Tiede-lehden aihepiirin kannalta tietysti tärkein. Tieteellinen lukutaito (scientific literacy) on Suomessa myös maailman parhaiden maiden tuntumassa, mutta ei aivan kärjessä. Kyllä tuossakin asiassa olisi kiva ohittaa ruotsalaiset.

Ilmeisesti Poriin, Seinäjoelle ja Jyväskylään lennetään Helsingistä tulevaisuudessakin. Mutta kuinka kamalaa näille seuduille olisi ollut, jos lennot olisivat lakanneet?

Ainakin yrityksien viesti on ollut, että olennaista eivät ole yhteydet keskustasta keskustaan, jossa juna on jo melko kilpailukykyinen ajassakin mitattuna. Kyse on siis ennen kaikkea syöttöliikenteestä Helsinki-Vantaan kentältä. Kun illan viimeinen kone tulee Euroopasta, vielä senkin jälkeen pääsee moniin maakuntiin, jopa puoliltaöin.

Mutta voiko ongelma todella olla niin suuri kuin Seinäjoen ja Porin yrittäjät väittävät? Seinäjoella on lentokenttä runsaan kymmenen kilometrin päässä keskustasta. Vaasan kentälle on matkaa jotain 70 kilometriä. Tukholman keskustastakin on melkein sama matka päälentokentälle Arlandaan, puhumattakaan halpalentokentästä etelämpänä!

Kuinka paljon kokonaismatka-aikaa lisää, jos Seinäjoelle lentää Vaasan kautta? Tuskin enempää kuin tunnin. Lisäksi Vaasaan on jo nyt paremmat yhteydet kuin Seinäjoelle, ja jos osa seinäjoelle menijöistä lentäisi Vaasaan, yhteydet olisivat vieläkin paremmat.

Kansalliseksi ykköspuheenaiheeksi noussut logistinen ongelma olisi ratkaistavissa yhdellä lentokenttäbussilla joka sukkuloisi Vaasan lentoasemalta Seinäjoen keskustaan.

Porin tilanne on hieman huonompi, koska Pirkkalan kentältä matka olisi lähempänä sataa kilometriä, ja Porissa lentoasemalta voi kävellä suoraan kaupunkiin. Matka-aikaan tulisi hieman enemmän lisää kuin se tunti. Entä jos Poriin lähtisi bussi suoraan Helsingistä? Mitä jos Finnair myisi tällaista palvelua niin, että maakuljetus kuuluisi lipun hintaan? Matkatavarat maapalveluväki voisi siirtää suoraan bussiin, joka lähtisi heti kun kone on tullut.

Keski-Euroopassa lentokentiltä pääsee usein paitsi lähikaupunkiin myös muualle maahan junalla. Helsinki-Vantaalla tämä ongelma ei ratkea sillä, että kentälle valmistuu hidas rata. Pääradan pitäisi kulkea lentokentän kautta.

Fysiikka on junan puolella. Keskinopeus rautateille on kasvanut koko sen puolitoista vuosisataa, mitä täällä on junilla kuljettu, eikä loppua näy. Lentoliikenne saavutti lähes äänen nopeuden jo sukupolvi sitten, eikä kukaan suunnittele Concorden seuraajaa. Kruisausnopeutena pysyy näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa 0,85 Mach, eivätkä turvatarkistuksetkaan ole kentillä nopeutuneet, ennemmin päinvastoin.

Tieliikenteen nopeusrajoitukset ovat pysyneet suunnilleen samoina vuosikymmenet. Turkuun on saatu sentään vähän lisää moottoritietä, mutta muuten matka-ajat ovat kumipyöräliikenteessä pysyneet melko lailla vakioina. Mikään ei viittaa siihen, että vapaa nopeus moottoriteillä olisi tulossa takaisin.

Jos maakuntakeskuksissa haluttaisiin katsoa oman alueen elinvoimaisuutta paria vuotta pitemmälle, siellä ei surtaisi lentoliikenteen lakkauttamista, vaan lobattaisiin parempia junayhteyksiä omaan maakuntaan - ja pääradan liikenteen reitittämistä lentoaseman kautta.

Kolesteroli pannasta, otsikoi kollegani Susanne Björkholm Hesarin tiedesivuilla 13.7. Kuulemani mukaan tiedetoimitus sai melkoisesti palautetta sen lisäksi, mitä mielipidesivuilla julkaistiin. Olen Björkholmin kanssa ollut yleensä melkein kaikesta samoilla linjoilla, mutta tämä juttu oli mielestäni floppi.

Journalistisesti jutun ongelma oli siinä, ettei siinä esitetty kiistanalaisille (tai kiistattoman virheellisille, voisi joku sanoa) väitteille ainuttakaan lähdettä. On siis mahdotonta käydä tarkistamassa, onko Björkholm muodostanut käsityksensä esimerkiksi tulkittuaan jotakin sinänsä kelvollista tutkimusta virheellisesti vai onko kyse kenties yksittäisistä tutkimuksista, joiden löydökset eivät sitten jatkotutkimuksissa olekaan toistuneet.

Statiinit alentavat LDL-kolesterolia, tästä ei ole kiistaa. Ne myös alentavat sairastavuutta ja kuolleisuutta. Björkholmin mukaan vaikutusmekanismi olisi kuitenkin se, että statiinit vähentävät LDL-kolesterolin tulehdusreaktiota.

Sydänliiton puheenjohtaja Matti Uusituvan mukaan tulehduksen “kuten hapettumisen todellinen merkitys, on edelleen avoin, kun puhutaan valtimokovettumaplakin kehittymisen estosta ihmisellä. Suuret, vuosia kestäneet antioksidanttitutkimukset ihmisillä ovat vetäneet vesiperän”

“Uusi tutkimustieto ei ole kumonnut LDL-kolesterolin keskeistä merkitystä valtimokovettumataudin synnyssä”, Uusitupa kirjoitti mielipidesivulla.

Mutta entäpä jos onkin? Jos statiinit vaikuttavat, onko väliä sillä, tapahtuuko se kolesterolia alentavan mekanismin vai anti-inflammatorisen vaikutuksen kautta? Björkholmin vasta-argumentit ovat alhaisen kolesterolin väitetyt huonot vaikutukset sekä statiinien hinta.

Länsimaissa kolesteroliarvot ovat kuitenkin huomattavan korkeita luonnonkansojen kolesteroliarvoihin verrattuna. Statiinit eivät alenna kolesterolin määrää niin alas, että sillä olisi tutkittuja terveyshaittoja, vaikka Björkholm niin väittääkin. Sisätautien erikoislääkäri Ari Kemppainen kirjoitti mielipidesivulla, että “esimerkiksi on jo pitkään tiedetty, että matala kolesteroli ei lisää kuolleisuutta. Tällaista kylläkin joskus epäiltiin, mutta asia on sittemmin tulkittu harhaksi. Matala kolesteroli on ollut tutkimuksissa seuraus tutkimuspotilaiden muista vakavista sairauksista (esimerkiksi syöpäpotilailla kolesteroli voi laskea tautiin liittyen). Se ei siis ole syy ylikuolleisuuteen.”

Entäpä statiinien hinta? Kyse on patenttisuojan menettäneistä lääkkeistä, joten mitään erityisen kalliita ne eivät yhteiskunnalle tai yksilölle ole. Statiineja tosin syö moni - minäkin. Sain työterveyshuollon 40-vuotistarkastuksessa aika ikäviä kolesterolilukemia, jotka eivät, kiitos perimäni, millään ruokavaliolla alittaneet viitearvoja.

Kannattaisiko nyt säästää nuo muutamat eurot kuukaudessa, kuten Björkholm ehdottaa? Vaikka statiineista olisikin hyötyä enemmän kuin haittaa, onko tuo hyöty hintansa väärti?

Itä-Suomen yliopiston dosentti Markku Myllykangas on Björkholmin linjoilla. Statiinit pienentävät riskiä sairastua tai kuolla valtimotautiin noin 30 prosenttia. “Jos potilaan riski kuolla valtimotautiin kymmenessä vuodessa on viisi prosenttia (hänenlaisistaan viisi sadasta kuolisi), niin sadasta statiinin käyttäjästä yksi tai kaksi välttäisi valtimotautikuoleman. Lääkkeistä huolimatta neljä potilasta kuolisi. Eli 99 söisi lääkkeitä turhaan”

En tiedä onko tuo viisi prosenttia mielekäs oletus. Kymmenen vuotta on ainakin kovin lyhyt aika. Suomalaisten eliniänodote on sen verran pitkä, että sydäntauti-iässä eletään useita vuosikymmeniä. Mutta annetaan dosentin jatkaa, koska kuolleisuus ei ole ainoa olennainen asia. Sydäntaudit heikentävät elämänlaatua, vaikka henkiin jäisikin.

“Viiden prosentin kuolemanriski vastaa noin 20 prosentin sairastumisriskiä. Statiinien käyttö estäisi parhaimmillaan kuutta henkilöä sadasta käyttäjästä sairastumasta valtimotautiin. Lääkkeistä huolimatta 14 henkilöä sairastuisi. Eli 94 söisi lääkkeitä turhaan. Osa heistä kärsisi statiinien haitoista.”

Kuusi prosenttia siis hyötyisi. Vähän realistisemmilla alkuoletuksilla päästäisiinkin jo sitten varmaankin yli kymmenen prosentin, ehkä jopa parinkymmenen prosentin hyötysuhteeseen.

Mutta erityisen kummallinen on tämä Myllykankaan argumentti:

“Etukäteen ei tiedetä, kuka sairastuu tai kuolee valtimotautiin, eikä sitä, kuka hyötyy statiineista. Hyötyjää ei tiedetä jälkikäteenkään. Kyse on terveysarpajaisista, joissa voittajia ei tiedetä koskaan.”

Niin, tuota. Oliko ennaltaehkäisevässä terveydenhuollossa mitään interventiota, josta etukäteen tiedettäisiin, kuka hyötyy, kuka ei? Edes tupakointi ei tapa kaikkia eikä tupakoinnin lopettaminen aina estä keuhkosyöpää. Etukäteen ei tiedä, kuka hyötyy.

Hassua kyllä, myös Myllykangas kuuluu niihin intellektuelleihin, joiden kanssa olen melkein aina samaa mieltä. Kolesteroli vain tuntuu olevan joillekin aivan järkeville ihmisille samanlainen sokea piste kuin ilmastonmuutosdenialismi eräille skeptikoille.

Myllykangas voisi nimittäin aivan yhtä hyvin laukoa, että etukäteen ei tiedä, kuka loukkaantuu tai kuolee liikenneonnettomuudessa, eikä sitä, kuka hyötyy turvavöistä. Osa joutuu kärsimään turvavöiden aiheuttamasta mukavuushaitasta turhaan. Autoteollisuus ja turvavyövalmistajat tekevät vöillä miljardibisnestä. Kyse on liikenneturvallisuusarpajaisista, joissa voittajaa ei tiedetä ainakaan etukäteen.

Tiedetoimittaja Björkholmin ja dosentti Myllykankaan ystävällisistä neuvoista huolimatta aion edelleenkin syödä statiinini ja käyttää turvavöitä sekä pyöräilykypärää.