Eipä taida olla maata, jonne erityisesti meitä suomalaisia ei päästetä, toisin on israelilaisilla - monella muullakin kansalla. Kahden armeijan käyneen keskustelujen lopputulos oli, että sotatila on todellisuutta Israelissa vaan melko kaukainen ajatus (kuitenkin) Suomessa. Israelin aavikon kuivuuteen tottuneelle Inarinjärven ympäristö pienine ja isoine järvineen ja jokineen oli päivittelyn aihe - niin monista sienistä ja marjoista puhumattakaan.

Nelos- ja viitosteitä Inarista etelään päin ajaessamme hän ehti monta kertaa kysellä, koska se “highway” oikein alkaa, mutta toisaalta hän ymmärsi, kun kysyimme, että mihin nämä näkyvissä olevat kolme autoa tarvitsevat neljää kaistaa…?

Itse siis päädyn olemaan vain tyytyväinen Suomen saamasta huomiosta ja suurten linjojen toimivuudesta. Yksityiskohtia voikin sitten ryhtyä muuttamaan, omasta itsestä ja ympäristöstä alkaen, jos tarve vaatii.

Ei suinkaan. Siinähän ruoskin aivan avoimesti muita. Sellainen Sofi Oksasen tyyppinen itseruoskinta - johon olen ainakin aiemmin ollut itsekin taipuvainen, silloin joskus 80-luvulla kun vielä ulkomailta Helsinkiinkin palatessa on kokenut kulttuurishokin - on minusta tekopyhää siinä, että se ikään kuin on olevinaan rohkeaa kollektivista itsekritiikkiä, vaikka pienen raaputuksen jälkeen paljastuu, että kirjoittaja ei lainkaan samastu siihen suomalaisuuteen jota hän halveksuu.

Kansallinen identiteetti on mielenkiintoinen konstruktio (tässä on oikeasti kysymys “konstruktiosta”!) Jostain syystä fennomanian alkuajoista asti meillä on korostettu sitä, missä olemme erikoisia (saunat ja sen sellaiset) eikä sitä, missä olemme tyypillisiä eurooppalaisia (kristinusko, sivistysyliopisto jne). Eksoottisuuden korostamisella on varmaan joskus ollut puolensa, mutta Suomen EU-jäsenyydestä 15 vuotta nauttinut helsinkiläinen ei kauheasti näe hyötyä siitä, eikä se tunnu uskottavaltakaan. Newsweek nosti Suomen ykköseksi asioissa, joissa emme ole mitenkään eksoottisia, vain parempia kuin muut. Toivottavasti kansallisen identiteetin eksotiikkapuolueessakin nähtiin, että voimme pärjätä myös niissä lajeissa, joita pelataan muuallakin.

Rasittavaa nurkkapatriotismia tukemaan löytyy varmasti dokumentteja joka lähtöön. Vaikkapa tämän tämän mukaan omaisuus- ja huumausainerikokset ovat sitä yleisempiä, mitä lähempänä suurta keskusta ollaan http://www.stakes.fi/verkkojulkaisut/muut/Tu114.pdf (sivu53.) En väitä, että tämä johtuisi ”perimästä”, pähkinäsaaren rauhan rajasta tai keskusten ahdistuksesta, vaan jostakin käytännön faktasta, kuten vaikka siitä että huumeiden kuljetus ja jakelu toimii näiden seutujen kautta.

Korkea henkirikosväkivalta tuskin johtuu 1323 rajasta, tai siitä että perimä tai maaseutu tekee ihmisestä rikollisen. Se voi johtua esimerkiksi siitä, että alueella on työttömyyttä, joka voi generoida sosiaalisia ongelmia. Puhe perimästä johtaa nopeasti hataralle pohjalle, koska sillä voi perustella ilman mitään todellista pohjaa itselleen kaikenlaista ylemmyydentuntoa, vain mielikuvitus on rajana. 1900-luvun alun historia Euroopassa oli siitä surullinen esimerkki.

Lukaisin Markon aikaisemman kirjoituksen kansallisesta itseruoskinnasta ja hyvää tekstiähän häneltä tulee. http://www.tiede.fi/blog/2009/11/30/sofi-oksanen-on-vaarassa/ Jäyhään suomalaiseen luonteeseen on helppo istuttaa negatiivisia piirteitä, vaikka itse asiassa ruotsalaiset väkivaltaisempia olisivatkin. 1323 raja läppä on osa tällaista leimaamista ja lisäksi hiukan kyynistä kielenkäyttöä.

Parhaan maan tittelin voisi ottaa vastaan ilman, että kaavoja aletaan tutkimaan ”voiko tämä olla totta” –tyyliin. Voiton voisi ottaa vastaan ilman sen pohdintaa, että joku aluehan täällä täytyy kuitenkin olla huono. Kansallinen itsetunto ja voittamisen kulttuuri kehittyy varmasti jonain päivänä sille tasolle, että menestys voidaan ottaa vastaan luonnollisesti. Jos itsetunto alueella on hyvä, sen voi perustella omalla hyvyydellään sen sijaan, että sen perustelee muiden huonoudella.

Jos Suomi on maailmalla kuuluisa järvimaisema mielikuvasta, se johtuu siitä että tämä tekee Suomesta ainutlaatuisen. Asia ei ole muuttunut 50-luvulta. 200 000- 600 000 kokoisia kaupunkeja löytyy Euroopasta enemmän kuin kaloja järvestä. Suomalaiset ”suuret” kaupungit eivät ole kulttuuriltaan niin kiinnostavia, että ne tekisivät Suomesta kuuluisan ja symboloisivat Suomea. Eikä niistä tulisi sen kiinnostavampia, jos puolet väestöstä pakotettaisiin niihin muuttaman ja useampi metrolinja saataisiin. Päinvastoin maa voisi alkaa vaikuttamaan paljon omituisemmalta. Keski-Euroopasta käsin voisi pohtia, minkä takia tällaisia stadeja perustellaan periferiaan, kun voi saman tien muuttaa ulkomaille oikeaan kaupunkiin. Helsingissä sijaitsevat EU-virastot yms. voisi siirtää Euroopan sydänmaille, jossa ne toimisivat kustannustehokkaammin.

Onko tässä vastakkainasettelussa kyse lopulta pääkaupunkiseudun nuoresta ja hauraasta kaupunki-identiteetistä. Turulle pitää kiukutella mielipuolisella huumorilla ja sitten etsiä ylemmyydentunnetta 1323-rajasta? Mitä seuraavaksi? Please - peace.

Ystävällisin terveisin
Maalaisserkku

Hyvällä itsetunnolla varustettu kantaa ja kestää myös sen juhlaan vahingossa kutsutun ei-niin-menestyneen sukulaisen saapumisen.

-

Suomalaisten erilaisuuden suhteen mielenkiintoista katsottavaa on mm. psyykkisten sairauksien ja kansantautien määrä aluettain.

Monet demografiset piirteet jakautuvat vuoden 1323 rajan eri puolille. Kiistämättä täällä asuu kaksi perimältään, tavoiltaan ja kulttuuriltaankin erilaista kansanryhmää. Miksi tästä pitäisi loukkaantua, puolin tahi toisin?

Vieraillessani Helsingissä en koe paikkaa ahdistavaksi, vaan ihan mukavaksi. Suhtaudun siihen uteliaisuudella ja hankin kulttuurikokemuksia siitä, mitä eri kaupunginosissa tapahtuu ja mikä kaupungissa on persoonallista ja mukavaa. Saman asian teen muuallakin liikkuessa, Pohjanmaalla tai Inarissa. Nyt kun mainitsit, molemmissa näissä paikoissa kyltit ovat muuten kaksikielisiä, mutta asialla ei ole ollut minulle erityistä merkitystä, kuten ei Helsingissäkään. Kotiseudullaan tietysti kiintyy asioihin, jotka ulkopuolisista voi olla outoa.

Paljon maailmalla kiertävän suomalaisen olisi hyvä tutustua avoimin mielin myös oman maan eri alueisiin ja kulttuureihin, eikä suhtautua niihin leimaavan vihamielisesti. Tiedän myös ilmiön, jossa varsinkin paljon maailmalla matkustavat Helsinkiläiset keräävät identiteettinsä osia maailman suurkaupunkien elämästä ja Suomeen palatessa Suomi tuntuu niiiiin juntilta. Silloin käperrytään Helsingin kaupunkimaisimpiin ilmiöihin ja mietitään, että onneksi täällä on sentään vähän oikeaa kaupunkimaisuutta. Käydään ravintolassa ja ooperassa (vai käyttekö siellä, sehän koko maan verorahoilla teille rakennettiin). Sitten tarvotaan loskan läpi metroon ja katsotaan masentuneena reittikarttaa yhdestä raiteenpätkästä. Syvällä sisimmässä harmittaa, ettei ole syntynyt vaikkapa Berliiniläiseksi tai Pariisiin, vaan pimeään junttien maahan.

Jos väitteellä, että pääkaupunki on koko maan sydän ja satsaukset sinne hyödyttävät koko Suomea, on perää ja pääkaupungissa vaikuttaa jonkinlainen ”eliitti”, toivoisin ainakin itse enemmän positiivista suhtautumista myös muuhun maahan. En sitä, että ilmansuunnat määritellään uusiksi (mitä seuraavaksi viikonpäivät kenties?) ja singotaan vihamielisiä ja alentavia lausuntoja eri foorumeille. Onko tämä se eliitti, jonka suomalaiset ansaitsevat, mehän olemme sentään maailman paras maa.

Maalaisserkku

Näinkin vaikutusvaltaisella foorumilla äidinkielemme täsmällinen hallinta on tärkeä asia!

Terveisin Alan Dorkin

Tämä Suomen jakautuminen - joka tosiaan on kulttuurisestikin johonkin Brasiliaan verrattuna mitätöntä - oli postauksessani sivujuonne. Varsinainen pointti oli se, että mitäs jos nyt vain oltaisiin ylpeitä Hangosta Nuorgamiin niistä asioista joissa olemme hyviä.

Myönnän kuitenkin, että henkilökohtaisesti minun on ollut vaikea samastua positiivisesti suomalaisuuteen juuri sen takia, että kansallista identiteettiä halutaan jostain syystä aina symboloida sellaisilla järvisuomalaisilla jotakin 1950-luvun arvomaailmaa henkivillä asioilla, jotka ovat meille pääkaupunkiseudulla syntyneille aivan oikeasti täysin vieraita. Varmaan niitäkin on, jotka maalta Helsinkiin muutettuaan omaksuvat viikossa stadin slangin ja kieltävät turpeen varpaidensa välissä, mutta kyllä myös meitä, joiden ei tarvitse teeskennellä, että järvimaisema näyttää ahdistavalta ja synnyttää pikaisen kaipuun sinne, missä näkyy horisontti ja katukyltit ovat kaksikielisiä.

Paraguayssa oli 2004 siellä käydessäni oikein mukavaa, kiitos kysymästä. Elintasoltaan ja elämänlaadultaanhan se on huomattavasti naapureitaankin köyhempi, ja sen huomasi. Hintataso oli halpa, muttei laatutasokaan ollut kovin korkea (missään). Huumekauppa kävi rajalla. Opettajat osoittivat Asunciónissa mieltään “uusliberalismia” vastaan. Kokeilisivat uusliberalismia kuten chileleläiset.

Kävin kesälomalla Andorrassa (89. maa minulle) ja Monacossa (90.).