21
 |
Maailmankaikkeutta etsimässä
Syksy Räsänen 14.5.2011 |
| Yhtenäisvuorovaikutuksesta | |
Tapasin eilen Antero Toikan, jonka töihin kuuluu Helsingin yliopiston Fysiikan laitoksen rakennuksen edessä oleva 240:n neliömetrin kokoinen astrofysikaalinen teos Valo ja aine. Taiteessa ja tieteessä on molemmissa sekä luova että tekninen osuus. Tekniikan suhteen aloilla ei juuri ole yhteistä, mutta kaikessa luomisessa on jotain samaa ja toisten alojen sosiaalisista kuvioista voi niistäkin joskus ottaa oppia.
Puhuessa työstä taiteilijoiden kanssa pitää yleensä virittäytyä tietylle aallonpituudelle. Mainitsin asiasta eräälle matemaatikolle ja hän kysyi että tarkoitanko, että taiteilijat ovat tyhmiä. Tulin sitten ajatelleeksi, että jos taiteilijoiden puhetta työskentelyn taustalla olevista ajatuksista arvioi fyysikoiden mittapuilla, tällainen vaikutelma voi tosiaan tulla. Jos fyysikoiden puheita taasen kuulostelee taiteilijan korvilla, saatamme vaikuttaa tylsämielisiltä, kuin emme paljoa miettisi miksi asioita tehdään tietyllä tavalla tai mikä niiden merkitys on.
Fysiikassa tarvittava ajattelu on enimmäkseen tarkkaa ja analyyttistä eli tulee hahmottaa, miten asiat seuraavat toisista ja mitkä seikat ovat ristiriidassa. Matematiikka kartoittaa mahdollisia loogisia suhteita, joten se on fysiikan luonnollinen kieli. Myös vähemmän matemaattisilla tieteen alueilla, vaikkapa historiassa, tutkimus perustuu havaintojen analysoimiseen, mutta se on vähemmän tarkkaa tutkimuskohteen monimutkaisuuden ja usein voimakkaampien yhteiskunnallisten kytkentöjen takia. Kun pääasiallista päättelykanavaa ei ole kiinnitetty matematiikkaan, sosiaalisten tekijöiden rooli tutkimuksessa on suurempi.
Taiteen suhteen olen ulkopuolinen, mutta minusta tuntuu siellä olevan enemmän hyötyä assosiatiivisesta ajattelusta eli siitä miten asiat herättävät ajatuksia toisista, riippumatta siitä onko niillä loogista yhteyttä. Suhteet perustuvat tuntemuksiin ja teokset ovat merkityksellisiä vain sen mukaan, millaisia yhteyksiä ne ihmisille tuovat. Narratiivisemmilla taiteen alueilla teokset voivat tosin olla analyyttisiä ja voi olla jopa mielekästä puhua tarkkuudesta. Kaunokirjallisuuden ja tietokirjojen välissä voi olla rajatapauksia, ja toisaalta tietokirjojen ja tieteellisen tutkimuksen raja on epämääräinen. Mutta silti laadukkaan tieteen ja taiteen vaatimukset ovat kovin erilaiset. Toikan veistosten edessä tuntuu geometrisista suhteista huolimatta turhalta puhua sanaakaan analyysistä.
Mitä älykkyyteen tulee, siihen ehkä helpommin yhdistetään analyyttinen kuin assosiaativinen ajattelu, mutta on erheellistä kuvitella että analyyttisten työkalujen päivittäisestä käytöstä tiettyjen hyvin määriteltyjen ongelmien purkamiseen seuraisi se, että ajattelisi muitakin asioita yhtä huolellisesti. Taiteilijoidenkin suhteen voi pettyä, jos odottaa heidän estetiikan tai ihmisyyden tuntemuksensa olevan teostensa tekemän vaikutelman veroinen.
Joskus puhutaan taiteen ja tieteen tuntijoista intellektuelleina, ikään kuin tietyn ammatin harjoittamisesta tai joidenkin asioiden tietämisestä seuraisi ylevä status. Itse pidän Primo Levin (joka oli ammatiltaan kemisti ja taustaltaan keskitysleirivanki) kirjassaan Hukkuneet ja pelastuneet antaman intellektuellin määritelmän loppuosasta, sikäli kun ajatellaan tiedon ulottuvan myös taiteeseen:
“ihminen, joka ei tunne itseään välinpitämättömäksi tai kiusaantuneeksi yhdenkään tiedon lajin edessä, vaikka hän itse ei tietenkään voi niitä kaikkia harjoittaa.”
15. toukokuuta 2011 kello 1.52
Monet taiteenalat yhdistyvät fysiikkaan varsin luontevasti. Rolf Nevanlinna (fysiikan harrastaja) oli myös taitava viulunsoittaja. Folke Stenman puolestaan hallitsee haitarin ja Matts Roos maalaa taitavasti tauluja. Joku suomalainen fyysikko kuuluu kirjoittaneen suuren menekin omaavan jännityskirjan. Ulkomaalaisista esim. Max Planck oli tasokas pianisti ja Einstein melko taitava viulussa. He jopa soittivat aikoinaan yhdessä:
http://www.greatscientists.net/max-planck/
Hans Christian Örstedt, sähkömagnetismin keksijä, oli paitsi fysiikanprofessori, myös menestyvä runoilija. Walter Thirring, joka on toiminut Cernin teoreettisen osaston johtajanakin, on huipputason urkuri ja säveltäjä:
http://www.zbp.univie.ac.at/medien/thirring/zeilinger60/en/
Vaikka itse en olekaan varsinainen fyysikko olen pannut merkille mm. Mozartin erään divertimenton ja Weinbergin-Salamin teorian matematiikan samanhenkisyyden. Tulee vain mieleen, millaista tulevaisuuden fysiikkaa Bachin musiikki mahtaakaan edustaa..
15. toukokuuta 2011 kello 11.46
pätenee monesti visuaalisen taiteen saralla - taiteesta on hävinnyt taito. teokset kommentoivat usein pop-kulttuurin tai median esilletuomia ilmiöitä, ja siten eivät itsekään edusta mitään sen merkittävämpää. kuitenkin Syksyn kirjoituksesta jää vaikutelma, ettei hänellä todellakaan taida olla mitään erityisen syväluotaavaa näkemystä “taiteesta”. taidehan ei kuitenkaan - edes tänä päivänä - tarkoita kuseksimista pesukoneeseen ja play-nappulan painantaa. ei, vaan se on edelleenkin esim. j.s. bachin musiikkia. olisi kovin outoa väittää, ettei es. bachin musiikissa olisi loogisia konstruktioita (toki niitä on muuallakin kuin bachissa, eivät aina kuitenkaan tuota yhtä onnistunutta soivaa todellisuutta…) samoin olisi omituista väittää, ettei esim. musiikintutkimukssessa olisi erittäin sofistikoituneita analyyttisiä metodeita käytössä (esim. schenker-analyysi). jos käy kerran vuodessa kiasmassa, puhuu pop-taiteilijan kanssa tai käy kuuntelemassa “chopinia iltapäivän ratoksi” (edellisiä an sich väheksymättä) ei tosiaankaan välttämättä saa kovin kattavaa kuvaa “taiteen” todellisesta luonteesta. toki taiteessa intuitio on tärkeä työväline - uskaltaisin väittää, että näin on fysiikassakin, ainakin kun konstruoidaan jotain uskaliasta eikä vain pyöritellä numeroita (jälkimmäisen merkitystä sinänsä vähättelemättä). eikö jonkun mustan aukon kuvitteluun sitten tarvita intuitiota, tai 13-ulotteisen avaruuden? en väitä, että intuitiolla pystyttäisiin mitään päättelemään, ilman “kovia” metodeja. en kuitenkaan väittäisi mitään vastaavaa päteväksi myöskään musiikissa. esiintyvän “taiteilijan” (sana, jota vihaan) näkökulmasta(ni) sanoisin, että ensin on 1) teos, jota puretaan, analysoidaan, tutkitaan, ja tämän pohjalta rakennetaan 2) tulkinta, jota työstetään moni tavoin, esim. 3) tekninen toteutus voidaan paikoin irrottaa omaksi tarkastelun alakseen. lopulta teos esitetään ja 4) esitys onkin sitten aivan oma maailmansa, ja psykologisena prosessina opittavissa/hallittavissa sekin. en väitä, etteikö aloilla olisi suuria eroavaisuuksia - sehän lienee kaikille ilmiselvää, että eroavaisuuksia on. ihmisen ajattelu on kuitenkin monisyinen prosessi, jossa intuitio, logiikka ja ties mikä muu limittyy, ja yllättävällä tavalla ne perusominaisuuksiltaan samanlaiset ihmisaivot tuottavat uskomattomman kirjon uskomattomia asioita. kunnioittakaamme tätä, ja tutustukaamme asioihin hieman pintaa syvällisemmin. lopuksi on vielä sanottava, että on valitettavaa, että osa - ei suinkaan kaikki - nykytaiteesta on kadottanut taide-osan kutsumanimestään, ja olisi paremmin määriteltävissä pelkällä nyky -etuliitteellä. yst.terv. p.s. en minäkään kuvittele tuntevani fysiikkaa farmifyysikko esko valtaojan tai kari enqvistin tekstien pohjalta. ovat kyllä oikein mainiota viihdettä sinänsä.
16. toukokuuta 2011 kello 3.16
Taide Tiede
Paljon samaa noissa sanoissa…
17. toukokuuta 2011 kello 12.58
# Wespa kirjoittaa:
16. toukokuuta 2011 kello 3.16
Taide Tiede
Paljon samaa noissa sanoissa…
Jos muistan oikein, niin nuo sanat on keksitty suomen kieleen eikä edes johdettu mistään muusta kielestä. Keksijällä on nimikin (olisiko ollut lääkäri?). Korkeana ajatuksena vielä mielestäni oli jollain tavalla “yhdistää” asiat “sanaparina”
Tämä tuli siis puhtaasti ulkomuistista, toivottavasti en muista kovin paljon väärin.
17. toukokuuta 2011 kello 14.17
Jäi senverran vaivaamaan edellinen viestini, että Googlesta löytyi: Wolmar Schildt (1810-1893)
https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/6195/URN_NBN_fi_jyu-2007495.pdf?sequence=1
17. toukokuuta 2011 kello 17.31
Elämäni huippu! Olen mainittu blogissa yhdessä Rolf Nevanlinnan, Max Planckin ja Einsteinin kanssa, ja vielä minut sanottiin maalaavan taitavasti tauluja. Otan blogin kainaloon ja lähden pyytämään apurahoja.
17. toukokuuta 2011 kello 18.49
Tiede ja taide eivät ole ainoastaan sopusoinnussa; tiede voi vielä aktivoida taiteellisuutta ja lisätä taiteentekemisen voimaa. Tästä on omakohtaista kokemusta. Tehdessäni aikoinaan yleisen matematiikan gradua keskityin kuukauden ajan npelkkään matematiikkaan, minkä jälkeen ryhdyin tapani mukaan maalaamaan. Silloin matemaattiset jännitteet muuttuivat taiteellisiksi ja kehitin nopeasti pari uutta tyylisuuntaakin. Myöhemminkin olen käyttänyt hyväksi aivojen “lataamista” tieteellä tavoittena jonkun taiteenalan vahvistaminen. Menetelmä sopisi uskoakseni taiteen tekijöille yleisestikin.
19. toukokuuta 2011 kello 5.23
Matematiikka ei ole tiede vaan teknologia, eikä se sellaisenaan “kartoita” yhtään mitään.
Taide on “näkemistä” ja tekniikan hallinta auttaa näkyjen julkituonnissa.
Taide ja musiikki voidaan yhdistää: http://www.synestesia.com/
19. toukokuuta 2011 kello 17.25
Oma mielipiteen Laurille:
Matematiikka on todellakin tiede, joka etsii uusia totuuksia (tarkkaan määrätyistä) abstrakteista systeemeistä aukottomien loogisten päätelmien avulla. Muiden tieteiden suhteen matematiikka on lienee työväline (tai “teknologia”), jolla voidaan analysoida monenlaisia havaintoja erillaisten sovelluskohtaisten matemaattisten mallien avulla. Matematiikka ei sinällään ota kantaa mallien uskottavuuteen, mutta tietysti joillain aloilla raja on häilyvä.
19. toukokuuta 2011 kello 19.28
Mielestäni intuitio on se mahdollinen tekijä mikä yhdistää taiteet ja tieteet. En osaa tätä sen paremmin avata, tää on vain intuitio… Uskon myös että jos taiteilija ja tieteilijä kohtaavat sopivissa olosuhteissa niin, että molempien intuitiot omilla saroillaan edes hieman kohtaavat, niin lopputuloksena voisi olla mitä mielenkiintoisimpia ajatuksia.
20. toukokuuta 2011 kello 7.03
“Itse pidän Primo Levin (joka oli ammatiltaan kemisti ja taustaltaan keskitysleirivanki) kirjassaan Hukkuneet ja pelastuneet an…”
Taustaltaan keskitysleirivanki? Onko se etninen status? Vai oppiarvo? Vai arvonimi? Vai suuruusluokka?
Jotenkin tää käsite “keskitysleirivanki” on über-schmyyssee, et nq kukaan muu ei oo mitään. vrt. inflaatiomalli.
Ja taiteesta, siinä selviää k-settamalla kun taas tieteessä se on vaikiampaa. Paitsi lääketieteessä.
20. toukokuuta 2011 kello 16.56
1bal1bull:
Keskitysleirivankeus sai Levin ajattelemaan eri tavalla ja muodosti taustan, jota vasten hän asetti asiat. Levi oli itse sitä mieltä, että jos hänestä oli intellektuelli tullut, niin se johtui hänen keskitysleirikokemuksestaan.
21. toukokuuta 2011 kello 15.30
Jesse: “Matematiikka on todellakin tiede, joka etsii uusia totuuksia (tarkkaan määrätyistä) abstrakteista systeemeistä aukottomien loogisten päätelmien avulla”
Aivan. Matematiikka kehittää ja tutkii artefakteja. Sitähän juuri teknologia on. Historiallisista syistä matematiikka on jäänyt roikkuman tieteeksi siinä missä tietojenkäsittelyoppikin.
21. toukokuuta 2011 kello 18.58
Pekka: “Mielestäni intuitio on se mahdollinen tekijä mikä yhdistää taiteet ja tieteet.”
Tuo on aika rankka yleistys. Kyllä esimerkik yritysjohtajillakin on intuitionsa päätöksenteossa, pohjana oleva tieto on epätäydellistä.
Heittoja:
Tiedemiehet spekuloivat, vain joskus löytyy jotakin mielenkiintoista.
Taiteilijat leikkivät, aloittavat jostakin ja joskus itsekin yllättyvät.
Johtajat ottavasti riskejä, toiset onnistuvat toiset ei.
Intuitio? Jälkiviisautta vain kun mitään ei selitettävissä?
21. toukokuuta 2011 kello 19.26
Monen huippumatemaatikon mielestä matematiikka ei ole suinkaan artefaktien tutkimista, vaan on sijaitsee jonkinlaisessa “platonistisessa sfäärissä” ja odottaa siellä löytäjäänsä. Itäsuomen yliopiston matematiikan professori kirjoittaa tästä:
http://www.uef.fi/fysmat/mita-matematiikka-on
Myös taide, erityisesti kuvataide, runous ja musiikki, voisivat tyylisuuntineen olla “platonistisessa sfäärissä”, vaikka vähemmän eksaktissa osassa sitä..
24. toukokuuta 2011 kello 10.42
Lauri Gröhn on nähtävästi väitellyt jo muuallakin sanan tiede sisällöstä. Käyttäköön hän termiä teknologia käsitteellisistä tieteistä, jos se sopii hänen ajatteluunsa paremmin. Itse en perusta väitellä tässä, mitä joku sana sisältää.
Matematiikka todellakin kartoittaa noiden abstraktien olioiden välisiä loogisia yhteyksiä, kuten Syksy kirjoitti blogi-merkinnässä.
Eikö kartoittaminen ole juuri olemassa olevan löytämistä ja saattamista muiden tietoon. Omasta mielestä abstraktien systeemien tulokset ovat olemassa aina (riippumatta tarkastelijasta), kun sen aksioomat on hyvin määritelty. Toisaalta voimme purkaa tämän järjestelmän (vrt. löytäjä ei kerro siitä kellekään ja tuhoaa tutkimuksen) ja jos aksioomat määritellään uudestaan vastaavalla tavalla, ovat tulokset edelleen samat. Voisiko tästä päätellä, että matemaattiset totuudet ovat aina olemassa riippumatta systeemin tarkastelijasta ja määrittelijästä? Ihminen ei vain tiedä niistä varmasti. Samalla tavalla kuin ihminen kartoitti aikoinaan maapallon kartoittaa se nyt näitä matematiikan määrittelemiä systeemeitä.
Itse en jatka keskustelua matematiikan luonteesta sen enempää, koska kyseessä on fysiikka ja sen tutkimusta käsittelevä blogi.
26. toukokuuta 2011 kello 8.43
Tuoreen tiedeuutisen mukaan elektronin muoto on mitattu tarkemmin kuin koskaan aikaisemmin. Uudella menetelmällä saatiin selville, että elektroni näyttää vastoin odotuksia olevan tasaisen pallomainen. Modernit hiukkasfysiikan teoriat olettavat, että elektronin muoto ei ole aivan pallo vaan hieman vääntynyt tai venynyt.
Kuvaamataiteessa toimitaan värien ja muotojen alueella. Nyt, kun hiukkasfysiikassa on toisaalta käytettävissä tekniväriteoria, ja toisaalta nyt tiedetään elektronin olevan pallomainen, nämä tietoaiheet yhdistämällä taiteilijat voivat alkaa maalaamaan elektroneista tauluja ihan faktapohjalta, ilman surrealismia.
26. toukokuuta 2011 kello 13.23
Jesse: “Matematiikka todellakin kartoittaa noiden abstraktien olioiden välisiä loogisia yhteyksiä”.
Totesin jo yllä: Matematiikka KEHITTÄÄ ja tutkii artefakteja.
Kartoittaminen ei viittaa artefakteihin, vaan tässä tapauksessa jälkiviisaasseen (luku)mystiikkaan. Matematiikka on suuremmoinen fysiikan ym aputiede ilman tuota mystiikkaakin. Mutta matematiikka ilman fysiikkaa jne. ei kerro yhtään mitään todellisuudesta.
26. toukokuuta 2011 kello 14.21
Alan:
” Nyt, kun hiukkasfysiikassa on toisaalta käytettävissä tekniväriteoria …”
Metaforat (väri) eivät anna “faktapohjaa”.
27. toukokuuta 2011 kello 6.42
Lauri: Metaforat (väri) eivät anna “faktapohjaa”.
No joo. Hieman kieli poskessa tuon kommenttini heitinkin, siksi myös hymiö oli mukana.
Tekniväriteoriasta on mielenkiintoinen linkki tässä:
https://www.jyu.fi/ajankohtaista/arkisto/2010/10/tiedote-2010-10-01-10-27-07-217703
28. toukokuuta 2011 kello 0.30
Timo Lappalaisen ajatusvirtaa yhtenäisvuorovaikutuksesta…
Hieno kysymys ja mielenkiintoista pohdintaa kirjoittajalta…kiitos siitä!
Pohjoisen filosofiseura Agonin henkeä hengittäen jaan kysymyksen ihmisen, yhteisön ja maapallon väestön maailmankuvaan ja mielenmaisemaan.
Maailmankuva jäsentää maailmaa tieteen logiikan, matematiikan ikuisia totuuksia seuraten jäsentelyyn ja analyyttisuuten nojaten.
Mielenmaisema taas syntyy taiteen, mystiikan ja henkisyyden pohjalta ikuisia moraalis-esteettisiä totuuksia hahmottaen.
Energia, entropia, emergenssi vaikuttaa siis ihmisessä, yhteisöissä ja ympäristössä näkymätöntä kosmologista järjestystä noudattaen.
Siinä tiivistäen maailmankaikkeuteni ja mielenmaisemani keskipiste Power of Ten´s-logiikalla maailmankaikkeudesta mittaa ottaen; kuitenkin niin, että matka mikrokosmoksesta makrokosmokseen = vakio/siis meditaatiomatka mieleni mikrokosmoksen keskipisteestä maailmankaikkeuden makrokosmoksen keskipisteeseen. Kaikki muu, joka tästä jää mustaan aukkoon, selittyy tapahtumahorisontin vaikutuksesta, sen kautta että mustan aukon ja alkuräjähdyksen välissä valo, pakastuessaan riittävästi pysähtyy, ja vastavuoroisesti kuumetessaan riittävästi kiihtyy äärettömyyteen pimeten näkymättömäksi aineeksi. Näkymätön järjestys on näkyvän järjestyksen vastakohta ja näkyvä järjestys näkymättömän järjestäytymättömyyden vastakohta.
Hmm…siinäpä pohdittavaa…vahvemman argumentin voimistelussa…
Carpe diem! Heureka!
15. kesäkuuta 2011 kello 10.29
Assosiatiivinen taidenäyttely on parhaillaan Rööperin taidesalongissa Helsingissä, Iso-Roba 48-50. Elina Aho: Ruumiillistunut maalaus 15.6.-10.7.2011 “Maalatessani ihmiskuvaa, asetelmaa tai maisemaa, keskiössä on maalauksen fyysisyys, eräänlainen ruumiillistunut maalaus. Yksi työskentelyni tavoitteista on tutkia maalin ja muiden materiaalisten valintojen vaikutusta ruumiillisuuden kuvaamisessa. Erilaisia kiinnostavia tekijöitä ovat mm. materiaalinen massa, pinta, muoto, liike, iho, lihallisuus, käsinkosketeltavuus, erilaiset materiaalintunnut, läpikuultavuus, paksuus…”
Asiat herättävät ajatuksia toisista riippumatta eikä niillä aina tarvitsekaan olla loogista yhteyttä toisiinsa.
Lue lisää taiteilijan mietteistä
http://rooperintaidesalonki.com
tai katso video
http://www.youtube.com/watch?v=2xV8ruGeMW4