Ylväs valkoposkihanhi Helsingissä. Kuva: Ludovic Péron / Wikimedia Commons

 

Pääkaupunkiseudulla on löydetty tänä kesänä useita kuolleita valkoposkihanhia. Lehdet ehtivät jo uutisoida hanhien joukkokuolemasta, mutta oikeasti tällaista ei ole havaittu. Siinä missä ulkosaaristossa kuolleita hanhia on havaittu yli sata, Elintarviketurvallisuusvirasto Evira on saanut suhteellisen vähän kuolleita hanhia tutkittavaksi, eikä tämän kesän hanhikuolemien taustalla ei ole löytynyt mitään yhtä syytä.

Lintujen joukkokuoleman yhteydessä pelkona on lintuinfluenssa, sillä tapauksia on havaittu Suomessa siellä täällä viime aikoina. Lintuinfluenssa on riski myös siipikarjalle, joten sitä seurataan tarkasti. Helsingin Sanomat ehti jo julistamaan munuaiskokkidioosin kaiken syyksi. Eviran tutkimuksissa selvisi kuitenkin,  että osa kuolemantapauksista johtuu saalistuksesta: hanhet on tappanut joku petoeläin, kuten kettu, supikoira tai koira. Lisäksi näiden hanhien munuaiset ovat näyttäneet siltä, että ne ovat saaneet tartunnan, jonka takana on kokkidi, Eimeria truncata, mutta tämä ei suoraan ollut hanhien kuolinsyy.

Kokkidit ovat yksisoluisia protisteihin kuuluvia loisia, jotka muodostavat kestäviä itiömuotoja ja jotka pystyvät lisääntymään vain isäntäeläimen solujen sisällä. Olen kirjoittanut kokkideista aiemminkin, esimerkiksi toksoplasmoosia aiheuttavasta Toxoplasma gondiista.

Eimerioita on satoja, ellei tuhansia lajeja. Ne ovat yleensä suhteellisen isäntälajiuskollisia ja ne voivat aiheuttaa – jälleen lajista riippuen – suolisto- tai munuaiskokkidioosia. Eimeria truncata tartuttaa nähtävästi vain hanhia, joten loinen ei uhkaa kotieläimiä, ankkoja lukuunottamatta, saati ihmisiä

Eimerioiden kierto on yksinkertainen suora kierto: ne vapautuvat ulosteiden mukana muodostettuaan kestäviä ookystia. Kun nämä ookystat päätyvät takaisin isäntälajin suolistoon, niistä vapautuu tuhansia sporotsoiitteja. Sporotsoiitit matkustavat suolenseinämän soluihin tai muualle kohdesoluihin. Tämän jälkeen Eimerian kehitys jatkuu: siitä tulee ensin trofotsoiitti, sitten suvuttomasti lisääntyvä skitsontti ja lopulta merotsoiitti, joka voi muuttua sukusoluiksi. Naaras- ja koirassukusolut muodostavat kohdatessaan uuden ookystan, joka päätyy isäntäeläimensä ulkopuolelle ulosteiden muassa.

(Jos Eimerian kehitysvaiheet kuulostavat tutulta, syynä saattaa olla se, että kokkidit kuuluvat Apicomplexa-ryhmään, johon myös malariaa aiheuttava malarialoisio kuuluu. Malarialoisio käy läpi tismalleen samat kehitysvaiheet, joskin kahdessa eri isännässä.)

Eimeria truncata pystyy lisääntymään suvullisesti vain hanhien munuaisissa ja virtsaputkessa – siksi se aiheuttaakin vain munuaiskokkidioosia. Kun Eimeria tunkeutuu hanhen munuaisen soluihin, se aiheuttaa munuaisen vajaatoimintaa tuhoamalla munuaisputkien soluja ja käynnistämällä tulehdusreaktion. Tautia on tutkittu suhteellisen vähän, eikä vielä tiedetä esimerkiksi miten Eimerian sporotsoiitit pääsevät hanhen suolistosta munuaisiin.

Eimeria-tartunnoista suuri osa on huomaamattomia: Eimeriaa löytyy yleisesti villieläimistä ilman, että ne aiheuttaisivat tautia. Yleisesti ottaen munuaiskokkidioosia esiintyy vain nuorilla yksilöillä ja niin vaikuttaa Helsingissäkin käyneen. Mahdollisuuksia Eimerian leviämiseen muihin hanhilajeihin on eniten vasta muuttoaikaan, kun talvimuutolla hanhet kerääntyvät suurempiin parviin, mutta tällöin poikaset ovat tietenkin jo ikääntyneet ja riski taudin sairastumiseen on pienempi.

Pääkaupunkiseudulla on voinut tapahtua niin, että munuaiskokkidioosi on heikentänyt lintuja niin paljon, että ne ovat joutuneet helpommin petojen saaliiksi. Elintarviketurvallisuusvirastoon on toistaiseksi päätynyt niin harvoja lintuja, että tätä on vaikea sanoa varmaksi. Joka tapauksessa kuolleet hanhet vaikuttavat yksittäistapauksilta.

Eimeria leviää erityisesti tiheissa yhteisöissä. Mitä tiheämmin hanhia asuu, sitä enemmän ne kohtaavat toistensa ulosteita ja sitä enemmän ne altistuvat ulosteen mukana tarttuville loisille. Eimeria-lajeja vastaan näyttää syntyvän pysyvä vastutuskyky, jos tartunnan on kerran saanut, joten isoissa laumoissa Eimerialle myös riittää paremmin tuoreita uhreja. Jos Eimeria ei ole aiemmin yhtä merkittävissä määrin kiertänyt pääkaupunkiseudulla, ensi vuonna tartuntamäärät lienevät pienempiä, kun lähes kaikki aikuiset linnut ovat tartunnalle vastustuskykyisiä.

Luonnossa Eimeria ei juuri aiheuta haittaa. Vain harvoin villieläinten tiheydet ovat niin suuria, että joukkokuolemia pääsee esiintymään. Suomessa aiemmin Perämerellä esiintyi epidemia, joka tappoi yhden saaren merihanhikannan – tässäkin tapauksessa taustalla oli myös ravinnon loppuminen. Omilla hiirimakeillanikin on jotain Eimeria-lajia – suhteellisen yleisesti – mutta se ei vaikuttanut koskaan aiheuttavan kliinisiä oireita.

Elintarviketuotannossa Eimeria sen sijaan on todellinen riesa, sillä maailman suurimmat nuorten lintujen keskittymät ovat broilerikasvattamoissa. Näissä potentiaalisesti Eimeria voi levitä nopeasti läpi hallin ja tappaa lähes jokaisen broilerin. Yhdysvalloissa Eimeria aiheuttaa vuosittain arviolta puolentoista miljardin euron menetykset – luku pysyy näin matalana kun käytännössä jokaiselle broilerille syötetään antibiootteja tartunnan ehkäisemiseksi. Suomessa eivät kokkidioosit ainakaan toistaiseksi olleet suuri ongelma siipikarjatalouden puolella.

 

Kiitokset lisätiedoista Elintarviketurvallisuusviraston Antti Oksaselle.

Kommentit (0)

Seuraa 

Kaiken takana on loinen

Tuomas Aivelo on ekologian ja evoluutiobiologian tutkija Zürichin yliopistossa. Hän karkaa arjestaan tutkimaan punkkeja ja metsämyyriä Alpeille, pohtimaan biologian oppimista tai ihan vain ihastelemaan loisia.

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014