Ebola-virus, yksi viidestä ebolaviruslajista, on päässyt kuvaan. Kuva: CDC

Ebolavirus pitää nykyään kirjoittaa ebolavirus, mutta mitä se oikein tarkoittaa?

Tieto lisää tuskaa, sanotaan, ja harva aihealue on yhtä omiaan tuottamaan tuskaa kuin virusten nimistö. Virukset toimivat omalla logiikallaan, joka eroaa eliölajien luokittelusta ja nimeämisestä. Erityisesti kiusaa tuottaa myös se, että viruslajien tieteellisten nimien lisäksi viruksilla on virallisia englanninkielisiä nimiä.

Viime viikolla lääkärijärjestö Duodecimin lääketieteen sanastolautakunta suositti muutosta virusten suomenkieliseen nimeämiseen: aiemman kirjoitusasun 'Ebola-virus' sijaan siirrytään käyttämään muotoa 'ebolavirus'. Esimerkiksi STT ja Helsingin Sanomat seurasivat esimerkkiä ja alkoivat käyttää ebola-muotoa. Uusi, intuitiivisempi, muoto epäilemättä helpottaa toimittajien ja kielenhuoltajien työtä. Biologi sen sijaan hämmentyy: mitä ebolavirus oikein tarkoittaa?

Vaihtoehtoja on tietenkin useita: virussukuun Ebolavirus (tieteellinen nimi kirjoitetaan kursiivilla ja isolla alkukirjaimella) kuuluu useita viruslajeja. Virallisen määritelmän mukaan yhteen viruslajiin määritellään samasta kantamuodosta polveutuva virusten joukko, jolla on keskenään samanlaiset ominaisuudet.

Ebolaviruksia on viisi eri lajia, tieteellisiltä nimiltään Zaire ebolavirus, Bundibugyo ebolavirus, Sudan ebolavirus, Tai Forest ebolavirus ja Reston ebolavirus (nämä myös kursiivilla ja isolla alkukirjaimella). Tarkkasilmäinen lukija erottaa tässä eron eliöiden nimeämiseen: Eliölajit nimetään Linnén mallin mukaan niin, että sukunimi mainitaan ensin ja tämän perään lisätään lajinimi. Esimerkiksi ihminen, Homo sapiens, kuuluu sukuun Homo ja lajinimemme on sapiens. Sen sijaan viruslajin tieteellisessä nimessä ei tarvitse olla lainkaan sukunimeä.

En ole huomannut, että yhdellekään ebolaviruslajeista olisi vakiintunutta suomalaista nimeä. Ebolavirukset kuitenkin ovat selkeästi viisi eri lajia, joilla on selvät omat ominaisuutensa: Ebolavirusten evoluutio on melko hidasta, mutaatiovauhti on noin sadasosan influenssavirusten muuntumisnopeudesta. Ebolavirukset vaikuttavatkin olleen omia lajejaan jo satojen vuosien ajan. Viruksista Reston ei tartuta nähtävästi ihmisiä ja Tai Forest on tartuttanut vain yhden ihmisen, joka selvisi tartunnasta. Loput kolme epidemioita aiheuttanutta virusta esiintyvät selkeästi omilla alueillaan ja näistä Zaire on selvästi vaarallisin sekä kuolonuhrien että kuolleisuuden määrällä mitaten. Tämänkertaisen epidemian aiheuttanut Zaire tuntuu tosin olevan poikkeus: se on ilmaantunut normaalin esiintymisalueensa ulkopuolella eikä vaikuta olevan niin tappava kuin aiemmat epidemiat.

Virusten nimeämisongelmat eivät kuitenkaan lopu tähän. Viruslaji on vain ihmisten luoma joukko, alin kansainvälisessä virallisessa nimistössä oleva luokittelun taso. Sanotaankin, että yksittäinen virus ei ole laji, vaan se kuuluu lajiin. Tällöin pitää tehdä ero, jos puhutaan lajista tai lajin edustajasta. Sekavaako? Varmasti. Siinä missä ornitologi puhtaalla omatunnolla toteaa, että tuossa kipittää Motacilla alba, virologille sellainen peli ei alkuunkaan vetele.

Laitetaanko vielä lisää kierroksia? Viruslaji voi koostua hyvinkin monenlaisista viruksista. Esimerkiksi influenssaviruksia on kolme eri lajia: Influenssavirus A, Influenssavirus B ja Influenssavirus C. Nämä kaikki jakaantuvat useimpiin ryhmiin - Influenssavirus A muun muassa sisältää lintuinfluenssoja (mm. H5N1 ja H7N9 - näitä ei kursivoida!) ja sikainfluenssoja (mm. H1N1, H1N2). Kaikkiin ebolaviruslajeihin kuuluu vain yhdenlainen viruskanta, joiden viralliset nimet puolestaan on englanniksi. Sudan ebolavirukseen kuuluu Sudan virus, Reston ebolavirukseen Reston virus ja niin edelleen. Zaire ebolavirus -lajin ainoa jäsen on englanniksi Ebola virus. Syynä tähän nimeen on, että Zaire-ebola oli vuonna 1976 ensimmäinen tunnistettu ebolavirus.

Jos Ebolavirus on suomeksi ebolavirus, miten 'Ebola virus' pitäisi kääntää? Viisi ebolalajia ovat niin erilaisia, että uutistekstissäkin on syytä tehdä ero eri lajien välille: tilanne ei ole järin vakava, jos Tai Forest -virusta havaitaan simpansseissa, mutta Zaire-viruksen pitäisi jos herättää huolta.

Ehkäpä suomenkielisessä tekstissä olisikin vielä paikkansa sekä ebolavirukselle että Ebola-virukselle.

Kommentit (5)

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1110

Paljon on kyselty, voivatko lemmikit tai esim. muuttolinnut kuljettaa ebolaa. Kiinnostaisi myös se, kuinka kauan ebolavirus elää polttamatta haudattujen haudoissa. Isorokkoviruksen esimerkiksi "pelätään" mahdollisesti elävän vieläkin esim. Siperian roudassa.

Ebolaan sairastumisen merkit ovat kyllä ilmeiset, mutta en tiedä, onko siinä erityisiä tuskia. Ja kärsittävä aika lienee aika lyhyt..

https://www.google.fi/#q=ebola+pictures

Pine
Liittynyt5.3.2012
Viestejä233

Luulempa ettei ole olemassa yhtään tappavaa tautia aiheuttavaa virusta, joka pääisäntälajissaan aiheuttaisi tappavan taudin. Se kun on viruksen kannalta aivan llian riskialtis strategia. Esimerkiksi Isorokon Variola major-virus on todennäköisesti kehittynyt jossain muussa lajissa aiheuttaen lievemmän taudin kuin ihmisessä  En usko virusten säilyvän kovin pitään elossa ilman pääisäntälajiaan eli lienee turha pelätä että isorokko tai ebola siirtyisivät tai edes säilyisivät haudatuissa ruumiissa, mutta toki ne tulevat jos ei muuten niin lievempänä muotona säilymään pääisäntälajeissaan vähintään niin kauan ihmiskuntakin.

Tuomas Aivelo
Liittynyt3.1.2014
Viestejä189

Isorokko lienee säilymisessään jollei nyt omaa luokkaansa, niin ainakin erityinen. Esimerkiksi infrastruktuuritöissä se pitää huomioida - ei siitä ole aikaakaan kun moottoritietä rakennettaessa löydetty todennäköisesti isorokkoon kuolleiden hautausmaa aiheutti Yhdysvalloissa hälytystilan. Todistettavasti näitä vanhoista ruumiista saatuja tartuntoja ei liene tapahtunut. Varovaisuusperiaatteella tässä ollaan liikkeellä.

Ebola-virukset sen sijaan eivät kestä paljon mitään, joten vaara lienee pieni. Samoin tartunta lemmikkieläinten tai muuttolintujen kautta takaisin ihmiseen lienee epätodennäköinen. Riski on jo suurempi kädellisten kautta - kädellisten metsästys on liitetty muutamaan ebola-epidemiaan. Ja kyllähän ne hedelmälepakot potentiaalisesti lentävät pitkiä matkoja. Zaire-viruksen ilmaantuminen tuhansien kilometrien päässä alkuperäisestä esiintymisalueestaan on mysteeri sinänsä.

Jos taudinaiheuttaja tappaa suurimman osa uhreistaan, siinä on taudinaiheuttajan evolutiviinen umpikuja edessä melko nopeasti. Vastaavasti mitä nopeammin taudinaiheuttaja tappaa uhrinsa, sitä suurempi kiire sillä on tartuttaa seuraava uhri. Isorokko pysyi hyvin ihmiskunnan kiusana, mutta jokainen ebola-epidemia on viruksen kujanjuoksu. Kysymys on vain kuinka monta ihmistä se ehtii tappamaan ennen kuin epidemia hiipuu.

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1110

Jos ebolavirus yllättäen kehittyy, siitä saattaa tulla Infernoon (Dan Brown) verrattava, vaikka ehkä julmempi väkiluvun moduloija. Joutuu kysymään kuin tarinan tyttö: tohtori, tohtori, kuolenko minä? Tohtori vastaa: kuolet, ja minäkin kuolen..

Ronron
Liittynyt10.12.2006
Viestejä9265
aggris aggris

Jos ebolavirus yllättäen kehittyy, siitä saattaa tulla Infernoon (Dan Brown) verrattava, vaikka ehkä julmempi väkiluvun moduloija. Joutuu kysymään kuin tarinan tyttö: tohtori, tohtori, kuolenko minä? Tohtori vastaa: kuolet, ja minäkin kuolen..

Kehittyy?

くそっ!

Seuraa 

Kaiken takana on loinen

Tuomas Aivelo on ekologian ja evoluutiobiologian tutkija Zürichin yliopistossa. Hän karkaa arjestaan tutkimaan punkkeja ja metsämyyriä Alpeille, pohtimaan biologian oppimista tai ihan vain ihastelemaan loisia.

Teemat

Blogiarkisto

2015
2014