Kahdeksanviikkoinen ihmisen sikiö. Kuva: lunar caustic / Wikimedia Commons

Ravinteiden saaminen emolta sikiöille ei aina ole helppoa.

”Miksi kutsutaan lajinsisäistä loista?”, eräs opiskelija kysyi. Hetkeäkään epäröimättä kollegani vastasi että sikiöksi.  Sikiöiden maailmaan mahtuukin monenlaista ravinnonhankintatapaa, joista monet ovat väkivaltaisia.

Suurin osa eläimistä ei näe suurta vaivaa muniensa ravitsemuksen suhteen. Emot munivat ja munat aikanaan kuoriutuvat emoltaan saamansa vararavintonsa turvin. Osa vanhemmista kantaa munia sisällään, mutta ei tarjoa poikasilleen lisäravintoa. Joissain tapauksissa kätevämpi ratkaisu on ravita sikiöitä niiden kasvun aikana emon kehon ravinnolla. Tällöin on helpompaa säädellä kulutettua energiaa ja hukkainvestointien määrä saattaa laskea.

Suurin osa sammakkoeläimistä hedelmöittää munansa ulkoisesti ja jälkikasvu saa kasvaa omillaan. Sympaattisten matosammakkojen porukka sen sijaan hedelmöittää munansa sisäisesti ja suurin osa niistä synnyttää eläviä poikasia. Ravinnon siirto emolta sikiölle ei kuitenkaan ole helpppoa. Munasammakkosikiöt ovat ratkaisseet ongelman kasvattamalla leuat, joilla ne voivat raastaa soluja äitinsä munanjohtimesta. Poikaset kasvavat munanjohdinta syömällä ja ovat synnytyksen jälkeen hyvin toimintakykyisiä.

Munanjohtimen syöminen ei ole väkivaltaisin sikiön ravinnonhankintataktiikka. Jotkut salamanterit ja hait syövät munia tai muita sikiöitä, jotka kehittyvät samassa munanjohtimessa.

Osalle nisäkkäitä on kehittynyt istukka, nerokas keksintö, jossa loisimissuhde saadaan rakeenteellisesti säädeltyä. Istukka kasvaa alkion ja emon vuoropuheluna. Hedelmöittynyt munasolu on tunkeutuja par excellence: jos se ei päädy kohtuun, vaan ruumiinonteloon, se saattaa tarttua mihin tahansa ja alkaa kasvaa kokoa. On sanottu, että kohdunseinämä on alkiolle vaikein paikka kiinnittyä! Ektooppiset (eli kohdunulkopuoliset) raskaudet voivat olla äidin hengelle vaarallisia - ja ne ovatkin kehitysmaissa merkittävä raskaudenajan kuolleisuuden aiheuttaja.

Istukka ei pelkästään kuljeta ravintoaineita sikiöön ja kuona-aineita sikiöstä pois. Se erittää monia aineita, jotka suojaavat sikiötä äidin immuunipuolustukselta. Esimerkiksi fosfokoliini estää äidin immuunireaktiota. Loisvertauksesta tekee ahdistavan osuvan se, että myös suolistossa loisivat sukkulamadot erittävät fosfokoliinia suojakseen.

Ennen istukan rakentumista äidin ja sikiön välissä on kuusi solukerrosta. Eri nisäkkäillä näistä jää jäljelle eri määrä kerroksia. Esimerkiksi hevosilla kaikki solukerrokset jäävät jäljelle, kun taas ihmisillä kaikki äidin solukerrokset katoavat ja alkionpuolinen osa istukkaa on suoraan kosketuksessa äidin verenkierron kanssa. Intiimiä yhdessäoloa, siis.

Mikä sitten säätelee sitä kuinka pitkään emo kantaa sikiötä ja kuinka valmiina sikiö putkahtaa maailmaan? Se on oma tarinansa, mutta ihmisellä kantoaikaa nähtävästi säätelee se, ettei äiti pysty käyttämään yhtään enempää energiaa sikiön kasvattamiseen.

Kommentit (3)

ksuomala
Liittynyt30.3.2014
Viestejä940

Tämmöinen hassu idea tuli mieleen:pystyisikö fosfokoliinia hyödyntämään siinä että elinsiirteet eivät hylkiytyisi?

Tuomas Aivelo
Liittynyt3.1.2014
Viestejä189
ksuomala

Tämmöinen hassu idea tuli mieleen:pystyisikö fosfokoliinia hyödyntämään siinä että elinsiirteet eivät hylkiytyisi?

En osaa sanoa, mutta sitä varmasti tutkitaan. Ja kiinnostusta on varmaan myös esimerkiksi syöpäbiologian puolella.

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1110

Ihmisen sikiö ei normaalitapauksessa liene väkivaltainen. Kuitenkin jotkut sikiön toimet kuten potkiminen ja nyrkittäminen saattavat tuntua tuskallisilta:

http://community.babycenter.com/post/a25012507/violent_baby_movements

Aivan liian vähän hyödynnetään ihmissikion oppimisvalmiutta. Esimerkiksi taskulampulla annettavia valomerkkejä voisi opettaa, samoin lauluja ja soittoa esim. metalofonilla.

Jos lapsi jo sikiönä on saanut muodostaa mielikuvan "ulkomaailman" olioista, hänelle ei syntyminenkään ole suuri järkytys.

Varsin usein vauvat aloittavat kommunikaation parkumalla, mutta vauva, joka jo sikiönä on tottunut kommunikoimaan pikemminkin katselee ympärilleen kiinnostuneena ja yrittää jotain puheenkin tapaista..

Ultraäänitutkimus ei välttämättä ole ihan haitaton. Kerran eräs seuraamani sikiö tuli ultraäänitutkimuksen jälkeen rauhattomaksi, eikä rauhoittunut normaalein toimenpitein. Vasta kun lapsen äiti oli ottanut aspiriinin, levoton vääntelehtiminen vähitellen lakkasi.

Kun kerroin tästä lääkärille, hän kirjoitti raporttiin, jonka satuin näkemään, että täällä kävi hölmöjä vanhempia.. (sanamuotoa en muista, mutta..)

Mainitsin asiasta toiselle, kokeneemmalta vaikuttavalle lääkärille, ja hän piti täysin mahdollisena, että ultraääni voi vaikuttaa häiritsevästi sikiön aivoihin..

Seuraa 

Kaiken takana on loinen

Tuomas Aivelo on ekologian ja evoluutiobiologian tutkija Zürichin yliopistossa. Hän karkaa arjestaan tutkimaan punkkeja ja metsämyyriä Alpeille, pohtimaan biologian oppimista tai ihan vain ihastelemaan loisia.

Teemat

Blogiarkisto

2015
2014