Aavikkokettu käyttää isoja korviaan lähinnä jäähdyttämiseen. Kuva: yvonne n / Wikimedia Commons

Kuunteleminen on kultaa, vaikkei aina siltä vaikuta

Viimeviikkoisen kirjoitukseni jälkeen olen keskustellut tutkijanaisten näkyvyydestä niin tuttavieni, toimittajien kuin blogin kommenteissakin

Pohdin pitkään uskallanko aiheeseen tarttua.  Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ovat kuitenkin asioita, josta kaikki ovat vastuussa. Kyseessä ei ole asia, josta ainoastaan naisten pitäisi pitää ääntä (vaikka selkeästi Twitter-jakojen ja Facebook-tykkäämisten perusteella tämä aihe koskettaa enemmän naisia). Otinkin sen riskin, että saatan kuulostaa holhoavalta. Toivottavasti vältin sen.

Olen saanut onnekseni työskennellä monien taitavien naispuolisten tutkijoiden kanssa. Olen myös saanut kuunnella heidän kokemuksien tiedemaailmasta. Tämä on paras tapa ratkoa ongelmia ja selvittää ongelmia: kuunnella mitä muilla on sanottavana, miltä muista tuntuu.

Kuunteleminen auttaisi moneen ongelmaan. Mediassa tuntuu useammin kuitenkin korostuvan puhumisen puoli. Tämä on ristiriitaista: sekä sosiaalisessa että perinteisessä mediassa korostuu jatkuvasti henkilökohtaisuus. Miksi kuitenkin mielellämme kerromme miten ihmisten pitäisi toimia ja tuntea, emmekä kuuntele muita?

Kuuntelemisen vaikeutta kuvaa se, että enemmistön pahastumista on tuntunut olevan ilmassa. Umayya Abu-Hannan kertomus suomalaisten rasismista herättää vihaa ja Tanja Poutiaisen asusta pahastuminen teki saamelaisista nipottajia. Edes asiantuntijuus ei tunnu suojaavan, kun on vankka mielipide. Mielenosoitusta järjestävän Kansallisoopperan taiteellisen johtajan Lilli Paasikiven mielestä ”Suvivirren laulamisen ei pitäisi loukata ketään”. Väärin tunnettu, väärin koettu.

Ihmistä ei ole vaikea tyrkätä ulkopuolelle. Kävin peruskouluni 90-luvulla, ajalla jolloin biologian ja terveystiedon kirjat tekivät kyllä kuvituksineen ja teksteineen selväksi, että parisuhteen tai perheen muodostaa mies ja nainen. Varmemman vakuudeksi, jos tämä toiseuttaminen ei vielä olekaan tarpeeksi, homous käsiteltiin oppikirjan tietolaatikossa ”erilaisena suuntautumisena”. Minua nykyään ärsyttää eniten keskustelu siitä saavatko homot – puhumattakaan muista seksuaali- tai sukupuolivähemmistöistä – näkyä mediassa. Esimerkiksi viime kesänä pohjanmaalaiset maakuntalehdet jättivät homot pois juhannusnumerostaan. Liikaa näkyvyyttä, pysykää piilossa.

Kävin kirjastossa selaamassa läpi nykyiset terveystiedon kirjat. Onneksi niissä tilanne on jo paremmin.

Keskusteluissa muiden tutkijoiden tuntui toistuvan sama ulkopuolisuuden tunne. On asioita, joista pitää vaieta, eikä naiseus ole ainoa ulkopuolittaja: lasten saaminen, maailmankatsomus, ulkomaisuus, fyysiset tai psyykkiset haasteet, poliittinen kanta ja monet muut voivat yhdessä tai erikseen tuottaa enemmän tai vähemmän ulkopuolisen olon. Harvoin tajuammekaan miten vähillä eleillä, vitseillä tai puheilla onnistumme siinä.

Niinpä: kuunnelkaa enemmän, etenkin niitä jotka puhuvat vähän.

Viimekertaisen blogikirjoituksen kommenteissa ja Twitter-keskusteluissa tunnisteella #KaikkienTiede nousi esille tärkeitä asioita:

  • Kommentit kannattaa ehdottomasti lukea läpi, siellä on Tiede-lehden toimittajan Petri Riikosen hyviä huomioita, nimimerkki Annoonan kokemuksia tutkijana ja Tieteentekijöiden liiton ja Professoriliiton Kirsti Sintonen jakoi linkit Professorien ja tieteentekijöiden palkkaselvityksiin.

  • Suomen akatemian tutkimusrahoitus jakautuu alemmilla tutkijan uran portailla hyvin tasaisesti ja professoritasolla melko hyvin sukupuolijakauman mukaan (pdf)

  • Naisten näkyvyys ei ole pelkästään suomalainen tai tiedejournalismin ongelma, paljastaa Women's Media Centerin tutkimus

  • Field-museon Emily Graslie kertoo Youtube-videossa keskustelupalstojen ongelmista

Tämän kerran olen vielä tiukka kommenttien moderoimisessa: ei asiattomuuksia. Ei hätää, lupaan palata ensi viikolla loisiin ja höllätä sormea poista-nappulalta.

Kommentit (2)

HuuHaata
Liittynyt8.11.2012
Viestejä3647

Sehän se onkin kun ihmiset kuuntelevat ihastuttavan herkästi samaa poliittista äärimielipidettä edustavia. Muille mielipiteille sensuuri.

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä241

Kuunteleva ja vastaamista viivyttävä keskustelu on monen mielestä outo ilmiö. Keskustelukumppanin vaikeneminen lauseen kuultuaan useiksi sekunneiksi, ehkä minuuteiksikin saattaa ahdistaa tottumatonta. Sillä, että annetaan kuullulle lauseelle vaikutusaikaa, olisi kuitenkin usein monia etuja verrattuna pikaiseen vastaukseen. (Pikavastauksilla ja huulenheitolla on toki oma diskurssialueensa..)

Voisi sanoa, että yhteiskunnan perusyksikkö on keskusteleva pari tai ryhmä. Yhteisön suosima keskustelun tyyli luo yhteisön olemuksen tärkeän suureen, yhteisön kommunikaatiovektorin.

Kommunikaatiovektorin tärkeä mitta on kuultujen lauseiden ja niihin reagoidessa rakentuvien vastauslauseiden keskimääräinen ajallinen väli, tämän välin keskimääräinen optimi, joka voitaisiin psykologisesti määrittää. Tämä nimittäin kuvastaa aivoille annettua mahdollisuutta tehdä yhteenveto ajan mittaan aivojen syövereistä esiin nousseista tajuisista ja aktivoituneista alitajuisista motivaatiotekijöistä, tiedoista, muistoista jne. Aivot muovaavat optimaalisen vastauksen moduloidessaan sisäiset impulssinsa ja suhteuttaessaan ne vastakeskustelijan olemuksenpiirteisiin.

Esimerkiksi tavalliselle poliitikolle viivyttelevä keskustelu ja monipuolinen harkinta ovat sikäli kohtalokkaita, että kansa ei valitsisi häntä uudelleen. Poliittinen nero voisi kuunnella ja vastata syvällisemmin ilman että kukaan sitä huomaa..

Jos yksilöiden tai ryhmien kommunikaatiovektori on yhteiskunnan verkoston dynaaminen tekijä, sitä pitäisi aktiivisesti huoltaa opettamalla viivytettyä vastaamista mediassa annetuin esimerkein ja tiedostuttaa sen radikaali eroavuus pinnallisesta hupikeskustelusta. 

Seuraa 

Kaiken takana on loinen

Tuomas Aivelo on ekologian ja evoluutiobiologian tutkija Zürichin yliopistossa. Hän karkaa arjestaan tutkimaan punkkeja ja metsämyyriä Alpeille, pohtimaan biologian oppimista tai ihan vain ihastelemaan loisia.

Teemat

Blogiarkisto

2015
2014