Kuva: Pål Berge / Wikimedia Commons

Opetussuunnitelman uudistaminen etenee väärässä järjestyksessä ja samalla asettaa opettajat toisiaan vastaan.

Suomesta löytyy harvaa asiaa, joka synnyttää yhtä paljon intohimoja kuin peruskoulun ja lukion tuntijako. Tuoreinkin uudistus vaati vääntöä ja vääntöä. Noin kahden vuoden työskentelyn tuloksena uskonnosta, historiasta ja maantieteestä tippuu yksi pakollinen kurssi, filosofiaan, yhteiskuntaoppiin ja oppilaanohjaukseen lisätään yksi pakollinen kurssi. Tätäkään kosmeettista muutosta hallitus ei saanut ulos yksimielisenä, vaan päätökseen jätettiin eriävä mielipide.

Hallitus käytti aikansa, mutta seuraavissa vaiheissa tulee kiire. Uudet opetussuunnitelmat tulevat voimaan syksyllä 2016. Nyt puolessatoista vuodessa pitää päättää valtakunnalliset ja koulukohtaiset opetussuunnitelmat, kouluttaa opettajat ja tuottaa opetusmateriaalit ja oppikirjat.

Suomalaista koulujärjestelmää ohjaa omituinen logiika: ensin päätetään kuinka paljon mitäkin ainetta pitää opiskella ja vasta sen jälkeen pohditaan että mitä lukiossa pitäisi oppia. Järkevässä maailmassa varmaankin ensin asetettaisiin oppimiselle tavoitteet ja sitten pohdittaisiin minkälaisin kurssein tästä suoriudutaan. Opetettavat tuntimäärät olisivat alisteisia lukion tai koulun kokonaisuudelle.

Suomalainen uudistusjärjestys aiheuttaa rumaa jälkeä myös opettajien keskuudessa. Aineenopettajat ovat vankasti oman aineensa opettajia: he identifioituvat aineensa mukaan ja saavat palkkansa kurssimäärien mukaan. Tästä tietenkin seuraa se, että opettajat ovat valmiita nousemaan barrikadeille oman aineensa puolesta. Samalla koulu muuttuu saavutettujen etujen tantereeksi. Biologian ja filosofian opettajana olen seurannut molempien ryhmien keskustelua ja yhteistä niissä ainakin on se, että kaikenlainen uudistus nähdään uhkana. Pahimmillaan keskustelussa pohditaan miksi tuokin aine saa noin paljon tunteja, vaikka me olemme tärkeämpiä. Voi vain arvata kuinka hyvin aineiden välinen yhteistyö voi tämän jälkeen sujua.

Ainepohjaisuudella on hyötynsä: suomalainen järjestelmä takaa sen että jokainen opiskelee biologiaa, filosofiaa, historiaa ja fysiikkaa. Vastaavasti näitä aineita opettaa pätevä opettaja, joka tuntee kyseisen alan. Suomalainen järjestelmä antaakin ison painon yleissivistykselle. Huonot puoletkin ovat selvillä: Aineiden väliset seinät ovat vankat ja kokonaisuus, jota myös maailmaksi kutsutaan, jää joskus piiloon yksityskohtien taakse. Opettajan täytyy lukea usein tietty yhdistelmä aineita, jotta saa viran. Opettajat ryhmittäytyvät aineopettajajärjestöihin näiden jakojen mukaan.

Miten tämä lukko voidaan purkaa? Minulla on muutama ehdotus: Päästetään opettajat ja oppilaat pois oppiaineen ikeestä. Tehdään opetussuunnitelmista väljempiä - annetaan oppilaiden kiinnostukselle ja opettajien ammattitaidolle tilaa toimia. Rakennetaan kursseja tai muita oppimiskokonaisuuksia, joissa useat opettajat pääsevät toimimaan yhdessä. Ajatellaan opettajia sekä oppimisen että oman erikoisalansa asiantuntijoina. Irrotetaan opettajan palkka ja lukion tuntijako toisistaan. Pidetään huoli että kustakin koulusta löytyy joukko eri alojen asiantuntijoita.

Opettajien ammattitaito, monipuolisuus ja itsenäisyys on yksi suomalaisen koulun tukijalkoja: tästä voisi saada enemmänkin hyötyä ja tehoa oppimiseen.

Kommentit (37)

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1112

Luokattoman, kurssimaisen lukion primus motor Touko Voutilainen totesi myöhemmin radiohaastattelussa suunnilleen seuraavaan tapaan:

Kurssimainen lukio tosin tuli, mutta se, mihin pyrittiin, pedagoginen uudistus, jäi tulematta.

Voisi sanoa, että joissakin aineissa, kuten omissani, pedagoginen uudistus on korvattu määrän suotrastaan mahdottomalla lisäämisellä.

Esimerkiksi opettaessani 70-luvulla lukion laajaa matematiikkaa oppimäärän kattoi pari kirjaa. Nyt opettaessani yksityisesti lukion oppimäärän tarvittiin vähintään kymmenen kirjaa. Omaksuttavana oleva oppimäärä oli moninkertainen. Ei ihme, että useimmat aloittajista vaihtoivat pikaisesti yleiseen..

En pystynyt havaitsemaan merkkejä pedagogisesta uudistuksesta.

Fysiikan kanssa oli sama tilanne. Fysiikan ala on tosin huikeasti laajentunut esim. 60-luvulta, ja tuossa 70-luvun tienoilla olikin käytössämme oppikirjoja, jotka olisivat mielestäni toimineet hyvinä aihioina oikeasti uudistettuja kursseja ajatellen.

Mutta niinpä vain eräänkin seuraamani ryhmän seitsemästäkymmenestä yläkoulussa fysiikkaan mieltyneestä aloittajasta vain alle parikymmentä oli vielä loppuvaiheissa mukana.

Ollessamme opetusharjoittelussa saimme idean, että tosi taitavat opettajat pitäisivät nauhoitettuja mallitunteja, joita sitten saisimme katsella. Perusteena tällaiselle toiveelle oli itselläni yksi seuraamani malliopetustunti, jonka piti kouluneuvos Aarre Kailanpää, kahdeksan yliopistollista laudaturia omaava pedagoginen nero, jonka opetustapa meni kallooni kuin veitsi voihin. 

Mutta tämä ei tapahtunut suinkaan opetusharjoittelussa.

Kun olen seurannut opiskelijoiden tuntemuksia luokattomassa, kurssimaisessa lukiossa, ne eivät useinkaan ole olleet samaan tapaan positiivisia kuin luokalliseen aikaan. Luokkahenki aiheuttaa aivoihin aivan omanlaatuisensa rakenteen, joka voi olla hyvinkin positiivinen, jos yhteisöllisyys on saanut kehittyä. Lukiolaisena päivittäinen syy kouluun menoon oli kaiken keskinäisen mukavan odotus, seikka, jota nykyään tuskin havaitsee - poikkeuksia tosin on.

Esimerkiksi yhdessä tuntemassani lukiossa on perinteisesti opettajilla ja oppilailla leimallisen hyvä yhteishenki, minkä huomaa mm. vuorovaikutuksesta. Yhteinen aika tosin on kutistunut olemattomaksi oppituntien pidennyksen jälkeen.

Mutta entä oppiainekohtainen uudistus? Joidenkin reaaliaineiden lukion kirjat ovat niin tylsiä ja sanoisin epäpedagogisia, että niiden omaksuva lukeminen tuntuu mahdottomalta. (Ehkä joku ko. tieteen harrastaja sanoisi toisin..).

80-luvulla ilmestyi Kasvatus -lehdessä tiettyjen reaaliaineiden (yläkoulutason) analyysi, joka osoitti kirjat tyrmäävän epäpedagogisiksi. Tällä ei kuitenkaan ole ollut mitään vaikutusta. Ja sama linja on mielestäni jatkunut lukiossa. Voisi ehkä sanoa "tarttis tehdä jotain."

Joitakin uudistuslinjoja on hylättävä työllisyys- ja kasvatuksellisista syistä, esimerkiksi Otavan Opiston suurimmaksi osaksi netissä suoritettavat kurssit.

Tiedon tasoa ja mm. korkeakouluvalmiutta taas voitaisiin huikeasti korottaa ainakin MAFYKE-aineissa yksinkertaisella menetelmällä. Annettaisiin tietty määrä ennalta ilmoitettuja vaativia ja monipuolisia tehtäviä, joista esimerkiksi kaksi luvattaisiin kysyä yo-kirjoituksessa tai vastaavassa, annettaisiin toinen tietty määrä, josta edelleen kaksi kysyttäisiin jne. Tehtävät olisi tietenkin hallittava täydellisesti. Lisäksi tulisi jokunen "yllättävämpi" kysymys.

Tämän mahdollisuuden sulkee pois epätasa-arvoisuus, joka seuraisi siitä, että vaikka opettajien taidot ja oppikirjat olisivat suurin piirtein samat, ottaisivat ainakin varakkaammat opiskelijat runsaasti yksityistunteja. Kaikkein varakkaimmat ehkä jättäytyisivät kokonaan koulusta pois, ja opiskelisivat virkeinä omaan tahtiin (monillehan koulu merkitsee jatkuvaa unen puutetta ja muita melko passiivisesta istumisesta aiheutuvia epäkohtia).

Ainoaksi mahdollisuudeksi jäänee ehkä sittenkin aito, oppiainekohtainen pedagoginen uudistus. Uudistuksen tulisi mielestäni kuitenkin alkaa jo yläkoulutasolla ja jatkua sitten saumattomasti lukiossa.

Uudistuslinjat varmaan vaihtelevat oppiainekohtaisesti. Yhteen asiaan täytyisi kuitenkin kaikkien varsinkin reaaliaineiden uudistajien kiinnittää huomiota: ilmaisun moitteettomuuteen. Paljon asioita voitaisiin siirtää petiitillä esitetyksi lähinnä harrastajia ja aineen "kirjoittajien" omaksuttavaksi.

Asia, jota harvemmin mainitaan uudistusta kommentoitaessa on oppiaineen perinteinen jaottelu. Esimerkiksi matematiikassa tulevat ensin perusyhtälöt jne. integraalilaskun tullessa viimeisenä. Tämä jaottelu perustuu arvioni mukaan opettajan luokkaan kohdistuvaan hallintapyrkimykseen. 1800-luvulla ja sitä ennen paljon nykyistä muodollisesti sivistymättömämmät ja käytökseltään raaemmat oppilaat ehkä täytyikin alistaa. Oppiaineen jaottelu kursseiksi oli tehokas keino, joka esti oppilaita tietämästä enenpää kuin opettaja suvaitsi heille opettaa. Opettajalla oli koko ajan yliote.

Jos tämän oivaltaen luovuttaisiin kiinteistä kurssirajoista saavutettaisiin luonnollisesti oppiaineksen suurempi kiinnostavuus. Esimerkiksi matematiikassa voitaisiin heti opetuksen alkaessa ottaa riittävän yksinkertaisia asioita määrätystä integraalista, vektorilaskennasta, ääriarvojen tutkimisesta derivaatan avulla jne. Opillisesti tällä ei kokemukseni mukaan olisi mitään estettä. Itse asiassa sama linja voitaisiin aloittaa jo yläkoulussa.

Aihe aiheelta etenevät kurssit aiheuttavat esimerkiksi fysiikassa sen, että opiskelija joutuu ottamaan kylmän suihkun seitsemän kertaa aina uuden, täysin edellisistä riippumattoman kurssin alkaessa. Jos fysiikan osa-alueet tulisivat alustavasti tutuiksi jo ensimmäisten kurssien aikana, motivaatio oppia tietämään lisää jo tutuista asioista säilyisi paljon paremmin.

Tämänkin linjan pitäisi alkaa jo yläkoulun 7. luokalta. Tarkemmin olen luonnostellut ideaani artikkelissa DIMENSIO 5 (2005) , muistaakseni..

Joitakin tähän liittyviä reflektioita on vielä seuraavassa (nimimerkillä psv)

http://www.tiede.fi/keskustelu/4000996/ketju/tiede_on_vielakin_miesten_maailma/sivu/2

z
Liittynyt8.9.2011
Viestejä2918
aggris aggris

Esimerkiksi opettaessani 70-luvulla lukion laajaa matematiikkaa oppimäärän kattoi pari kirjaa. Nyt opettaessani yksityisesti lukion oppimäärän tarvittiin vähintään kymmenen kirjaa. Omaksuttavana oleva oppimäärä oli moninkertainen. Ei ihme, että useimmat aloittajista vaihtoivat pikaisesti yleiseen..

Missähän tämä oppimäärän monikertaistuminen on havaittavissa? Ainakin yliopistojen "kovien alojen" proffat valittavat, että opiskelijamateriaalin laatu laskee jatkuvasti kuin lehmän häntä (rajatta kohti epsilonia?) ja että ensimmäisten vuosien opiskelijoille pitää opettaa kaikki alusta alkaen. Keltään ei voi olettaa mitään laskurutiinia eikä suurimmalla osalla ole mitään hajua kuinka omaksua uusia asioita.

Jos ylioppilailta ennen sujui vaivaitta integrointi ja derivointi, niin oppimäärän laajennuttua pitäisi varmaankin olla vähintäänkin valmiudet aloittaa yliopisto-opiskelut suoraan funktionaalianalyysistä, numeroteoriasta ja vastaavista, vai?

zz

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1112
NieVei3a
aggris aggris

Esimerkiksi opettaessani 70-luvulla lukion laajaa matematiikkaa oppimäärän kattoi pari kirjaa. Nyt opettaessani yksityisesti lukion oppimäärän tarvittiin vähintään kymmenen kirjaa. Omaksuttavana oleva oppimäärä oli moninkertainen. Ei ihme, että useimmat aloittajista vaihtoivat pikaisesti yleiseen..

Missähän tämä oppimäärän monikertaistuminen on havaittavissa? Ainakin yliopistojen "kovien alojen" proffat valittavat, että opiskelijamateriaalin laatu laskee jatkuvasti kuin lehmän häntä (rajatta kohti epsilonia?) ja että ensimmäisten vuosien opiskelijoille pitää opettaa kaikki alusta alkaen. Keltään ei voi olettaa mitään laskurutiinia eikä suurimmalla osalla ole mitään hajua kuinka omaksua uusia asioita.

Jos ylioppilailta ennen sujui vaivaitta integrointi ja derivointi, niin oppimäärän laajennuttua pitäisi varmaankin olla vähintäänkin valmiudet aloittaa yliopisto-opiskelut suoraan funktionaalianalyysistä, numeroteoriasta ja vastaavista, vai?

Veikkaisin ainakin yhdeksi syyksi lukion kurssien paisumisen niin, että opiskelijat eivät muilta kiireiltänsä ehdi omaksua edes pääasioita - eivätkä aina edes tiedä, mitkä ne pääasiat ovat.

Useiden aineiden opettajatkin innostuvat vaatimaan liikaa, jolloin tietojen hataruudesta tulee tapa. Eräskin opettaja vaati seitsemän novellin lukemista ja kirjallisuusanalyysin kirjoittamista jokaisesta kahdella eri tavalla. Ei tainnut monikaan oppilas kokea taidenautintoa novelliensa äärellä.

Ja matikan laskut jäivät varmuudella laskematta sillä kertaa.

Olen kyllä kuullut jopa luonnottoman ahkerista opiskelijoista.

Jotkut korkeakoulujen opettajat saattavat jättää huomiotta pienet, mutta ratkaisevat puutteet opiskelijoiden taidoissa. Asia olisi helposti hoidettavissa vaikkapa pikku monisteella, jossa kurssin vaatima matematiikka esitettäisiin.

 

Neutroni
Liittynyt16.3.2005
Viestejä23129
aggris aggris
Voisi sanoa, että joissakin aineissa, kuten omissani, pedagoginen uudistus on korvattu määrän suotrastaan mahdottomalla lisäämisellä.

Esimerkiksi opettaessani 70-luvulla lukion laajaa matematiikkaa oppimäärän kattoi pari kirjaa. Nyt opettaessani yksityisesti lukion oppimäärän tarvittiin vähintään kymmenen kirjaa. Omaksuttavana oleva oppimäärä oli moninkertainen. Ei ihme, että useimmat aloittajista vaihtoivat pikaisesti yleiseen.

Kirjojen määrä on kasvanut, mutta oppisisällöt ovat supistuneet. Muistelen, kun me kauhistelimme 90-luvulla 70-luvun ylioppilaskokeita. TKK:lla kaikki jauhoivat jauhamistaan siitä, miten opiskelijoiden osaaminen heikkenee vuosi vuodeltaja aina vain uusia asioita jätetään lukiokursseista pois. Myöhemmin kursseja opettaneena huomasin itsekin saman. 2000-luvun opsikelijat eivät osanneet edes sitäkään vähää kuin 90 -lukulaiset.

Kirjoista on tullut röyhkeääi rahastus bisnestä. Ne paisuvat kuin pullataikina ja tietysti joka kurssille tarvitaan joka vuodeksi uusi kirja. Katsos kun matematiikan ja fysiikan perusteet ovat huimassa kehityksessä. Mutta se sisältö on turhankoreaa höttöä. 70-luvun kirjoissa on todennäköisesti enemmän opittavaa kuin nykyisissä, vaikka se on ahdettu pienempään tilaan (ja varmaan osin pedagogistenkin tekijöiden kustannuskella).

Fysiikan kanssa oli sama tilanne. Fysiikan ala on tosin huikeasti laajentunut esim. 60-luvulta, ja tuossa 70-luvun tienoilla olikin käytössämme oppikirjoja, jotka olisivat mielestäni toimineet hyvinä aihioina oikeasti uudistettuja kursseja ajatellen.

Se fysiikka, mitä lukiossa opetetaan tuli valmiiksi siinä 1800-luvun loppupuolella. Matematiikka taisi olla sitä 1700-luvulla. Se on juuri sitä tyhjän myymistä vedota noiden asioiden muuttumiseen. Viimeisiin muutamaan sataan vuoteen on tullut ehkä pieniä muutoksia merkintätapoihin ja todellinen kehitys on ollut kaukana lukiotason ulkopuolella.

Mutta niinpä vain eräänkin seuraamani ryhmän seitsemästäkymmenestä yläkoulussa fysiikkaan mieltyneestä aloittajasta vain alle parikymmentä oli vielä loppuvaiheissa mukana.

Tuo on aivan normaalia nuoren ihmisen kehitystä. Lapset innostuvat kuka mistäkin, mutta tuossa vaiheessa kun aletaan hieman ymmärtää mitä ne asiat oikeasti vaativat ja mitä ne antavat, kiinnostuksen kohteet vaihtuvat. Jos tarkastelet vaikka taiteista, urheilulajeista tai mistä tahansa kiinnostuneita nuoria, heidän joukossaan käy vähintään samanlainen kato.

Kun olen seurannut opiskelijoiden tuntemuksia luokattomassa, kurssimaisessa lukiossa, ne eivät useinkaan ole olleet samaan tapaan positiivisia kuin luokalliseen aikaan. Luokkahenki aiheuttaa aivoihin aivan omanlaatuisensa rakenteen, joka voi olla hyvinkin positiivinen, jos yhteisöllisyys on saanut kehittyä. Lukiolaisena päivittäinen syy kouluun menoon oli kaiken keskinäisen mukavan odotus, seikka, jota nykyään tuskin havaitsee - poikkeuksia tosin on.

Tuo on varmaan totta, että luokattomuudesta kärsii paljon isompi osuus kuin hyötyy. Ja se hyötyvä lahjakkain osuus pärjäisi joka tapauksessa, mutta se kärsivä alemman keskitason massa ei. Lukioikäiset ovat vielä liian kypsymättömiä kantamaan yhtäkkiä vastuuta opiskeluistaan. Tosiaalta ehkä tuo toimii jonkinlaisena harjoitteluna yliopistoa varten. Vastuunkantoa ei opi yhtäkkiä, kun tulee tietty määrä ikää, vaan kantamalla vastuuta usein alussa epäonnistuen.

 

Tiedon tasoa ja mm. korkeakouluvalmiutta taas voitaisiin huikeasti korottaa ainakin MAFYKE-aineissa yksinkertaisella menetelmällä. Annettaisiin tietty määrä ennalta ilmoitettuja vaativia ja monipuolisia tehtäviä, joista esimerkiksi kaksi luvattaisiin kysyä yo-kirjoituksessa tai vastaavassa, annettaisiin toinen tietty määrä, josta edelleen kaksi kysyttäisiin jne. Tehtävät olisi tietenkin hallittava täydellisesti. Lisäksi tulisi jokunen "yllättävämpi" kysymys.

Millä mekanismilla tuo vaikuttaisi? Monesti tilanne on se, että on olemassa tietty kysymysjoukko, josta suuri osa koetehtäviä tulee. Ylioppilaskirjoituksitakin saa hyvän kuvan, kun käy läpi muutamien edellisten vuosien tehtävät. Mutta jo tehtäväjoukko on liian pieni, se johtaa vain mallivastausten ulkoaopetteluun, ja jos se on hyvin suuri, siitä ei ole juuri hyötyä.

Minun nähdäkseni oppimisongelmat johtuvat motivaatiopulasta. Ei siihen ole muuta lääkettä, kun vaatia enemmän. Se pitäisi vain aloittaa jo päiväkotivaiheessa. Alussa vaadittaisiin vain peruskäytöstapoja, koulussa sitten enenevässä määrin asioiden oppimista ja työntekoa. Työn tekeminen on hirvittävää tuskaa nykyajan lapsille ja nuorille.

Tämän mahdollisuuden sulkee pois epätasa-arvoisuus, joka seuraisi siitä, että vaikka opettajien taidot ja oppikirjat olisivat suurin piirtein samat, ottaisivat ainakin varakkaammat opiskelijat runsaasti yksityistunteja. Kaikkein varakkaimmat ehkä jättäytyisivät kokonaan koulusta pois, ja opiskelisivat virkeinä omaan tahtiin (monillehan koulu merkitsee jatkuvaa unen puutetta ja muita melko passiivisesta istumisesta aiheutuvia epäkohtia).

Kyllä varakkaat voivat nytkin ottaa yksityisopetusta, mutta harva niin tekee. Mitä hyötyä heille siitä olisi? Kouluvaatimukset, myös yliopistotutkintojen, ovat niin matalalla, että jos jollakulla on älyllisiä vaikeuksia suorittaa sellaisia, hänestä ei ole sellaisiin töihin, joissa moisia papereita tarvitaan. Rikkaat pääsevät urallaan eteenpäin suhteillaan, isän tai isän kaverin firmasta löytyy aina paikka, jossa voi kantaa hienoa titteliä, kunhan ei liikaa sotke firman toimintaa.

Ainoaksi mahdollisuudeksi jäänee ehkä sittenkin aito, oppiainekohtainen pedagoginen uudistus. Uudistuksen tulisi mielestäni kuitenkin alkaa jo yläkoulutasolla ja jatkua sitten saumattomasti lukiossa.

Taitaa vain olla käytännössä mahdottomuus tällaisessa asiassa, jossa on miljoona mielipidettä ja etua valvottavana.

Jos tämän oivaltaen luovuttaisiin kiinteistä kurssirajoista saavutettaisiin luonnollisesti oppiaineksen suurempi kiinnostavuus. Esimerkiksi matematiikassa voitaisiin heti opetuksen alkaessa ottaa riittävän yksinkertaisia asioita määrätystä integraalista, vektorilaskennasta, ääriarvojen tutkimisesta derivaatan avulla jne. Opillisesti tällä ei kokemukseni mukaan olisi mitään estettä. Itse asiassa sama linja voitaisiin aloittaa jo yläkoulussa.

Tuokin vaikuttaa kaksipiippuiselta asialta. Pelkään, että se olisi hyväksi lahjakkaille, jotka ovat kiinnostuneita asiasta ja ovat valmiita näkemään vaivaa oppiakseen, mutta laiska keskitaso, joka ei ole niin lahjakas ymmärtämään asioita ja joka kokee suurta vastenmielisyyttä työntekoa kohtaan, näkee tuon sekavana soppana, joka kaadetaan saavilla päälle.

Toisaalta tuo asioiden pilkkominen näennäisesti erillisiksi oli fukseille suuri ongelma. He olivat suorittaneet vektorilaskukurssin, derivointikurssin, integrointikurssin ja sähkömagnetiikan kurssin, mutta nuo kurssit oli tehty täysin erillisiksi. Sitten kun samassa tehtävässä piti käyttää noita kaikkia matemaattisia työkaluja sähkökentän laskemiseksi, meni sormi suuhun, vaikka periaatteessa he olisivat osanneet, jos tehtävä olisi jaettu osiin ja käytetty "sähkökentän" tilalla "funktio f:ää".

Aihe aiheelta etenevät kurssit aiheuttavat esimerkiksi fysiikassa sen, että opiskelija joutuu ottamaan kylmän suihkun seitsemän kertaa aina uuden, täysin edellisistä riippumattoman kurssin alkaessa. Jos fysiikan osa-alueet tulisivat alustavasti tutuiksi jo ensimmäisten kurssien aikana, motivaatio oppia tietämään lisää jo tutuista asioista säilyisi paljon paremmin.

Se on parempi oppia vastaanottamaan niitä kylmiä suihkuja, jos aikoo opiskella fysiikkaa. Ei niitä voi välttää ja jos lukiokurssin alku on kylmä suihku, niin uusien matemaattisten menetelmien omaksuminen esimerkiksi sähkömagnetiikan, kvanttimekaniikan tai kiinteän olomuodon fysiikan kursseilla on sukellus nestetyppialtaaseen (jos verrataan työtunteja).

 

Neutroni
Liittynyt16.3.2005
Viestejä23129
aggris aggris
Jotkut korkeakoulujen opettajat saattavat jättää huomiotta pienet, mutta ratkaisevat puutteet opiskelijoiden taidoissa. Asia olisi helposti hoidettavissa vaikkapa pikku monisteella, jossa kurssin vaatima matematiikka esitettäisiin.

Ei ole. Matematiikka pitää oppia pitkän kaavan kautta laskemalla, sitä ei voi opettaa pikku monisteella tai näyttävällä tietokoneanimaatiolla, niin kuin nykypedagogit tuntuvat kivenkovaa uskovan. Jos asia olisi noin helppo, lukiota tai yliopistoja tuskin tarvittaisiin ollenkaan. Palkattaisiin vain kavereita suoraan yläasteelta laskuhommiin ja annettaisiin luettavaksi muutama moniste.

Jodi
Liittynyt27.2.2014
Viestejä2187

Niin ja tervaa ja höyheniä unohtamatta. Selasin yhtä vanhaa matikan kirjaa joka oli sen ajan suuruuden kirjoittama. Muuten hyvä mutta perusteista oli jätetty pätkiä pois "itsestäänselvyyksinä". Näitä aukkoja jää kaikkiin kurssikirjoihin "koska ne kuuluivat aiempiin kursseihin". Matematiikka on sääntökokoelma, jonka yhdenkin unohtaminen kaataa suoritteen kuin korttitalon yhden kortin pois ottaminen. Matikkasulkeiset iskostaa mieleen niitä polkuina joissa on kiviä ja puskia maamerkkeinä ja niistä paikantaa ne kuopat joita varoa. Nykyisin tiekkarisovellukset on hyvä keino koska sen ääressä ollaan luonnostaan ja työtä voi jaksottaa niin että jaksaa. Toisille voi viestiä ja saada apuja ongelmakohtiin. Oppimistapoja on erillaisia ja joillekin animaatio avaa sen mikä sympoleina ei avaudu. Tärkeintä on ymmärtää mihin pyritään ja millä eri tavoilla siihen päätyy. Keinoja on useita. Tietenkin klassisen matikkahirmun löytäminen massasta on hijenoa, mutta massan yleisen taitotason parantaminen tuottaa hyödyn. Päättäjiksi päätyneet eivät sitten niin usein kiellä perspektiiviä rautatieltä.

Mutta tässä oli mies, jolta puuttui aivoista yli puolet, ja kaikki oli normaalisti. Miehen ÄO oli 75, eli normaalin alarajoilla. Hän työskenteli valtion virkamiehenä, oli naimisissa ja hänellä oli kaksi lasta. -Jani Kaaro

MooM
Liittynyt29.6.2012
Viestejä3817
Neutroni
aggris aggris
Jotkut korkeakoulujen opettajat saattavat jättää huomiotta pienet, mutta ratkaisevat puutteet opiskelijoiden taidoissa. Asia olisi helposti hoidettavissa vaikkapa pikku monisteella, jossa kurssin vaatima matematiikka esitettäisiin.

Ei ole. Matematiikka pitää oppia pitkän kaavan kautta laskemalla, sitä ei voi opettaa pikku monisteella tai näyttävällä tietokoneanimaatiolla, niin kuin nykypedagogit tuntuvat kivenkovaa uskovan. Jos asia olisi noin helppo, lukiota tai yliopistoja tuskin tarvittaisiin ollenkaan. Palkattaisiin vain kavereita suoraan yläasteelta laskuhommiin ja annettaisiin luettavaksi muutama moniste.

Matematiikassa ja fysiikassa on aina kaksi puolta: asian ymmärtäminen ja laskurutiini, jolla voi oikeasti ratkaista asioita. Lisäksi modernissa maailmassa numeeriset työkalut ja laskentaohjelmistot.

Asian ymmärtäminen auttaa ratkaisun saamista siihen pisteeseen, että sitä lähdetään laskemaan. Lisäksi ymmärtäminen on äärettömän tärkeää motivaation kannalta, lukionkin matematiikka ja fysiikka on sen verran iso oppimäärä, että ulkoa opettelu on tuskaista. Pelkällä ymmärtämisellä ei kuitenkaan saa vastausta, siihen tarvitaan käsityötä, eli laskemista ja se vaatii paljon harjoittelua.

Ymmärtämistä voi tukea noilla animaatioilla ja simulaatioilla. Toisia ne auttavat paljon, joku toinen taas ei niin niistä hyödy. Monisteet taas toimivat muistin tukena siinä vaiheessa, kun eri tilanteita ja niiden matemaattisia kuvauksia jaotellaan. 

(fyysikkona ajattelen tässä enemmän laskentaa kuin oikeaa matematiikkaa, mikä on tilanne lukiomatematikassa joka tapauksessa. Matematiikassa laskeminen on vain työkalu, jolla ajatus ilmaistaan ja testataan)

Neutroni
Liittynyt16.3.2005
Viestejä23129
MooM
Matematiikassa ja fysiikassa on aina kaksi puolta: asian ymmärtäminen ja laskurutiini, jolla voi oikeasti ratkaista asioita. Lisäksi modernissa maailmassa numeeriset työkalut ja laskentaohjelmistot.

Eivät nuo ole erillisiä asioita, vaan vahvasti toisiinsa kytkeytyneenä. Ymmärryksen voi saavuttaa vain laskemalla asioita itse. En ainakaan minä ole nähnyt koskaan kenenkään saavuttavan minkäänlaista ymmärrystä millään muulla tavalla. Yritys ymmärtää jotain fysiikasta muuten kuin laskemalla tuottaa vain näitä kotitarveteoreetikkoja, joilla on pitkä matka edes sen ymmärtämiseen, että he ymmärtävät asiasta, josta vaahtoavat, yhtä paljon kuin sika Pohjantähdestä.

Asian ymmärtäminen auttaa ratkaisun saamista siihen pisteeseen, että sitä lähdetään laskemaan.

Niin auttaa. Ja jos ei tiedä mitä lasketaan ja miten, ei voi edetä tuohon asti. Itse asiassa tuo on usein se kaikkein vaikein asia ongelman ratkaisussa. Kyllä ne yhtälöt sitten ratkeavat. Tosin sekin vaatii ymmärrystä. Ne laskentaohjelmat ovat monimutkaisia ja niissä on miljoona valintaa, jotka voi tehdä vain ymmärtämällä jotain ongelman ja ratkaisun luonteesta. Väärillä valinnoilla tulokset ovat välillä mielenkiintoisia.

Lisäksi ymmärtäminen on äärettömän tärkeää motivaation kannalta, lukionkin matematiikka ja fysiikka on sen verran iso oppimäärä, että ulkoa opettelu on tuskaista.

Minusta lukiotasolla ei voi ymmärtää mitään. Se vaatii huiman paljon enemmän, kuin lukiotasolla on mitään mieltä vaatia. Ne esimerkit jäävät "täydellinen pallo liikkuu täydellisessä tyhjiössä häiriöttä, koska kirjan kaava niin sanoo" -tyyppisiksi todellisuudesta vieraiksi.

TKK:llakin tuntui siltä, että suurimmalla osalla valmistuneistakin ymmärrys fysiikasta tekniikan takana jäi kovin hataraksi. Siihen panostettiin lähinnä vain kaikkein teoreettisimmilla aloilla, joihin valikoitui luonnostaan kiinnostunut porukka. Hyötyorientoutuneet ajattelivat juuri niin, että "miksi me tätä jankkaamme, kun tietokone laskee sen tosielämässä", ja hakeutuivat tehtäviin, jossa muut hoitavat ymmärtämisen ja laskemisen.

Ymmärtämistä voi tukea noilla animaatioilla ja simulaatioilla. Toisia ne auttavat paljon, joku toinen taas ei niin niistä hyödy.

Olen edelleen skeptinen sen suhteen, että animaatiolla olisi merkittäviä suoria oppimisvaikutuksia. Toki ne voivat olla mielenkiintoisia ja ehkä lisätä joidenkin mielenkiintoa. Mutta jos huomioidaan kustannukset, niin hyvien ja työläiden tietokonedemojen panos-tuotos-suhde on todella heikko perinteiseen "shut up and calculate" -menetelmään verrattuna. Varsinkin kun kyseessä on ala, jossa on lahjakkaita ja kiinnostuneita paljon yli sen alati vähenevän tarpeen, joka yhteiskunnassa näiden alojen asiantuntijoille on.

Jodi
Liittynyt27.2.2014
Viestejä2187

Lainaus:
Mutta jos huomioidaan kustannukset, niin hyvien ja työläiden tietokonedemojen panos-tuotos-suhde on todella heikko perinteiseen "shut up and calculate" -menetelmään verrattuna. Varsinkin kun kyseessä on ala, jossa on lahjakkaita ja kiinnostuneita paljon yli sen alati vähenevän tarpeen, joka yhteiskunnassa näiden alojen asiantuntijoille on.

Kuluuko ne demot? Eikö tiekkarin etu ole dublikaatit ja muokattavuus. Paperimedian arvo sen vanhettua on nolla. Toki tekijältä vaaditaan enemmän kuin valtionhallinnon ohjelmien niin että vain muutama bugi häiritsee. Laadun takaisi suunnittelukilpailu jossa voittaja saisi miljoonan. Parempi tulos kuin valtion tilaama sadalla miljoonalla jonkun homoviritteisen konsultin kautta. Iso palkinto saisi monet kukat kukkimaan ja sivupoluista löytyisi muuten mielenkiintoista.

Mutta tässä oli mies, jolta puuttui aivoista yli puolet, ja kaikki oli normaalisti. Miehen ÄO oli 75, eli normaalin alarajoilla. Hän työskenteli valtion virkamiehenä, oli naimisissa ja hänellä oli kaksi lasta. -Jani Kaaro

MooM
Liittynyt29.6.2012
Viestejä3817
Neutroni
MooM
Matematiikassa ja fysiikassa on aina kaksi puolta: asian ymmärtäminen ja laskurutiini, jolla voi oikeasti ratkaista asioita. Lisäksi modernissa maailmassa numeeriset työkalut ja laskentaohjelmistot.

Eivät nuo ole erillisiä asioita, vaan vahvasti toisiinsa kytkeytyneenä. Ymmärryksen voi saavuttaa vain laskemalla asioita itse. En ainakaan minä ole nähnyt koskaan kenenkään saavuttavan minkäänlaista ymmärrystä millään muulla tavalla. Yritys ymmärtää jotain fysiikasta muuten kuin laskemalla tuottaa vain näitä kotitarveteoreetikkoja, joilla on pitkä matka edes sen ymmärtämiseen, että he ymmärtävät asiasta, josta vaahtoavat, yhtä paljon kuin sika Pohjantähdestä.

Asian ymmärtäminen auttaa ratkaisun saamista siihen pisteeseen, että sitä lähdetään laskemaan.

Niin auttaa. Ja jos ei tiedä mitä lasketaan ja miten, ei voi edetä tuohon asti. Itse asiassa tuo on usein se kaikkein vaikein asia ongelman ratkaisussa. Kyllä ne yhtälöt sitten ratkeavat. Tosin sekin vaatii ymmärrystä. Ne laskentaohjelmat ovat monimutkaisia ja niissä on miljoona valintaa, jotka voi tehdä vain ymmärtämällä jotain ongelman ja ratkaisun luonteesta. Väärillä valinnoilla tulokset ovat välillä mielenkiintoisia.

Lisäksi ymmärtäminen on äärettömän tärkeää motivaation kannalta, lukionkin matematiikka ja fysiikka on sen verran iso oppimäärä, että ulkoa opettelu on tuskaista.

Minusta lukiotasolla ei voi ymmärtää mitään. Se vaatii huiman paljon enemmän, kuin lukiotasolla on mitään mieltä vaatia. Ne esimerkit jäävät "täydellinen pallo liikkuu täydellisessä tyhjiössä häiriöttä, koska kirjan kaava niin sanoo" -tyyppisiksi todellisuudesta vieraiksi.

TKK:llakin tuntui siltä, että suurimmalla osalla valmistuneistakin ymmärrys fysiikasta tekniikan takana jäi kovin hataraksi. Siihen panostettiin lähinnä vain kaikkein teoreettisimmilla aloilla, joihin valikoitui luonnostaan kiinnostunut porukka. Hyötyorientoutuneet ajattelivat juuri niin, että "miksi me tätä jankkaamme, kun tietokone laskee sen tosielämässä", ja hakeutuivat tehtäviin, jossa muut hoitavat ymmärtämisen ja laskemisen.

Ymmärtämistä voi tukea noilla animaatioilla ja simulaatioilla. Toisia ne auttavat paljon, joku toinen taas ei niin niistä hyödy.

Olen edelleen skeptinen sen suhteen, että animaatiolla olisi merkittäviä suoria oppimisvaikutuksia. Toki ne voivat olla mielenkiintoisia ja ehkä lisätä joidenkin mielenkiintoa. Mutta jos huomioidaan kustannukset, niin hyvien ja työläiden tietokonedemojen panos-tuotos-suhde on todella heikko perinteiseen "shut up and calculate" -menetelmään verrattuna. Varsinkin kun kyseessä on ala, jossa on lahjakkaita ja kiinnostuneita paljon yli sen alati vähenevän tarpeen, joka yhteiskunnassa näiden alojen asiantuntijoille on.

Me varmaan puhutaan eri tasoilla ymmärtämisestä. Hyvin harva ymmmärtää ilmiöitä sillä tasolla kuin esim. sitä työkseen tutkivat ihmiset ymmärtävät, eikä se se ole tarpeenkaan.

Kyllä lukiossakin pyritään ymmärtämään ilmiöitä, vaikkakaan ei kovin syvällisesti. Minusta se, jos vaikka radioaktiivisuuden osalta ymmärtää jarrutusssäteilynä syntyvän säteilyn ja ydinreaktioihin liittyvät säteilytyypit on jo perusymmärrystä, joka auttaa esim. yo-kirjoitusten tehtäviin vastaamista paljon. Mutta ilman oikeita yhtälöitä ja matemaattisia työkaluja homma ei etene kuvan piirtämistä pitemmälle. Ongelman voi kyllä "ratkaista" siinä mielessä, että selittää, mitä tehtävässä tapahtuu, mitä asioita tehtävästä pitäisi laskea ensin ja mitä niiden perusteella jne., mutta lukuarvoa ei noin tietenkään saa. Ymmärrystä osoittaa se, että osaa esim sanoa, miten tilanne muuttuu (vaikka jossain termodynaamisessa systeemissä tai mekaniikan tehtävässä) ja miten eri parametrit suhtautuvat toisiinsa.

Väitän, että tuon tasoisen ymmärryksen voi saada ilman laskemista. Ja sen pohjalta "kaavoilla" on paljon mielekkäämpi rooli ja motivoitumiseen taipuvainen ehkä niitä jopa kaipaa siinä vaiheessa ;). Eri fysiikan aloilla laskennan osuus ja taso vaihtelee. Lukion kursseista sähkömagnetismi, statiikka ja pyörimisliike ovat varmaan laskennallisesti vaikeimpia, ymmärryksen kannalta vaihtovirtapiirin dynamiikka tuntuu menevän useimmilta ulkoa opetellen. 

Ohjelmistojen käytöstä, algoritmien ja parametrien käytöstä jne olen täysin samaa mieltä. Toisaalta on käyttäjäryhmiä, joille laskenta on vain työkalu ja ihannetapauksessa tukena on henkilöitä, jotka miettivät nuo asiat valmiiksi ja säätävät kohdalleen. Sen jälkeen on vain musta laatikko, josta pulahtelee numeroita. Huonommassa tapauksessa tukea ei ole tai sitä ei ymmäretä ja vedetään tuurilla. Sen verran on tullut pyörittyä lääketieteellisen tutkimuksen parissa, että tuo on tuttu kuvio...

Opettaja
Liittynyt22.7.2011
Viestejä1831
Neutroni
MooM
Matematiikassa ja fysiikassa on aina kaksi puolta: asian ymmärtäminen ja laskurutiini, jolla voi oikeasti ratkaista asioita. Lisäksi modernissa maailmassa numeeriset työkalut ja laskentaohjelmistot.

Eivät nuo ole erillisiä asioita, vaan vahvasti toisiinsa kytkeytyneenä. Ymmärryksen voi saavuttaa vain laskemalla asioita itse. En ainakaan minä ole nähnyt koskaan kenenkään saavuttavan minkäänlaista ymmärrystä millään muulla tavalla. Yritys ymmärtää jotain fysiikasta muuten kuin laskemalla tuottaa vain näitä kotitarveteoreetikkoja, joilla on pitkä matka edes sen ymmärtämiseen, että he ymmärtävät asiasta, josta vaahtoavat, yhtä paljon kuin sika Pohjantähdestä.

 

Tässä on tietysti taas määritelmistä kysymys, mitä laskurutiinilla tarkoitetaan. Nythän olisi pari vuotta ollut mahdollisuus kokeilla, mitä symbolisilla laskimilla olisi saatu aikaan, mutta koska ylioppilaslautakunta ei osannut tehdä asiaan kuuluvia kokeita, niin mekaanista laskemista vaativat talebaanit voittivat, ja nyt sitten matikassa taas tullaan tuhertamaan pääasiassa näitä yhdetekeviä yhtälöiden ratkaisuja ja derivointeja yms. En nyt suorastaan väitä, etteikö tällaisella drillauksella olisi jotain siirtovaikutusta, mutta olisi ollut kiva nähdä, josko vähän vähemmälläkin olisi selvitty. Ainakin matikkaa oli hetken kivempaa opettaa, kun ehti kunnon tehtäviäkin laskettaa.

Neutroni
Liittynyt16.3.2005
Viestejä23129
MooM
Me varmaan puhutaan eri tasoilla ymmärtämisestä. Hyvin harva ymmmärtää ilmiöitä sillä tasolla kuin esim. sitä työkseen tutkivat ihmiset ymmärtävät, eikä se se ole tarpeenkaan.

No se on oma keskustelunsa mitä tärvitaan. On totta, että monenlaisia töitä voi tehdä hyvin vajaalla ymmärryksellä ja usein liiasta pohdiskelevuudesta on jopa haittaa. Varmaan ihmisten ylikouluttaminen ja turhien koulutusten vaatiminen on Suomessa suurempi ongelma kuin ihmisten ymmärtämättömuus. Mutta jos nyt jotain asiaa opetellaan, niin joku taso pitäisi olla, ettei homma mene pelkäksi paskanjauhamiseksi ja siihen, että opetuksen ja osaamisen kulttuuri rappeutuu eikä kukaan osaa enää asioita kunnolla.

Kyllä lukiossakin pyritään ymmärtämään ilmiöitä, vaikkakaan ei kovin syvällisesti. Minusta se, jos vaikka radioaktiivisuuden osalta ymmärtää jarrutusssäteilynä syntyvän säteilyn ja ydinreaktioihin liittyvät säteilytyypit on jo perusymmärrystä, joka auttaa esim. yo-kirjoitusten tehtäviin vastaamista paljon.

OK. Meillä tosiaan on näkemysero. Minä ymmärrän jarrutussäteilyn, kun panen alkuarvoiksi kiihtyvän pistevarauksen, ratkaisen Maxwellin yhtälöt ja näen, että siitä seuraa tietty säteilyjakauma. Enkä näe mitään muuta tapaa asian ymmärtämiseksi kuin laskea tuon laskun. Muuten se on vain ulkoa opittu tieto ja ehkä ulkoa opittu kaava sen laskemiseksi (niin kuin vaikkapa minulla, ei tuo muistaakseni ole ollut tehtävänä kenttäterorian tai sähkömagnetiikan kursseilla).

 

Ymmärrystä osoittaa se, että osaa esim sanoa, miten tilanne muuttuu (vaikka jossain termodynaamisessa systeemissä tai mekaniikan tehtävässä) ja miten eri parametrit suhtautuvat toisiinsa.

Väitän, että tuon tasoisen ymmärryksen voi saada ilman laskemista.

Tuo on petollista "ymmärtämistä". Alkeellisissa tapauksissa se voi olla selvää, mutta vähänkin monimutkaisimmissa systeemeissä on usein yllättäviä vuorovaikutuksia ja virhearvioiden mahdollisuus on iso ilman hyvää kokemusta sellaisten systeemien ratkaisuista. Opin sen joskus kantapään kautta, kun jouduin kylmiltäni laskemaan kaasuvirtauksia.

Ja toinen ongelma on se, että miksi pitäisi houkutella iso massa ihmisiä epäpäteviksi puolifyysikoiksi tai puoli-insinööreiksi tekemällä fysiikan alku tuolla tavalla helpommaksi. Ei sillä tavalla saavuta kuitenkaan mitään, mitä ei laskeminen edellä etenemällä. Laskut pitää oppia joka tapauksessa, jos aikoo jotain mielekästä asialla tehdä, ja siinä vaiheessa kun tosipaikka on edessä, moni "ymmärtäjä" luikkii häntä koipien välissä karkuun. Enterinpainajiakaan ei tavita niin paljoa, ettei vaikeamman kautta saataisi tarpeeksi porukkaa. Ei se ymmärrys enterinpainajallekaan pahaa tee. Tulee suunnattoman paljon halvemmaksi, jos se ohjelman käyttäjä näkee heti, että nyt ei luultavasti ole kaikki kunnossa, kuin että ongelma havaitaan tutotekehityksen myöhemmässä vaiheessa. Se on halvempaa maksaa muutama satanen (tai muutama kymppi kehitysmaalaiselle) enemmän sellaiselle, joka pystyy siihen.

Neutroni
Liittynyt16.3.2005
Viestejä23129
Opettaja
Tässä on tietysti taas määritelmistä kysymys, mitä laskurutiinilla tarkoitetaan. Nythän olisi pari vuotta ollut mahdollisuus kokeilla, mitä symbolisilla laskimilla olisi saatu aikaan, mutta koska ylioppilaslautakunta ei osannut tehdä asiaan kuuluvia kokeita, niin mekaanista laskemista vaativat talebaanit voittivat, ja nyt sitten matikassa taas tullaan tuhertamaan pääasiassa näitä yhdetekeviä yhtälöiden ratkaisuja ja derivointeja yms. En nyt suorastaan väitä, etteikö tällaisella drillauksella olisi jotain siirtovaikutusta, mutta olisi ollut kiva nähdä, josko vähän vähemmälläkin olisi selvitty. Ainakin matikkaa oli hetken kivempaa opettaa, kun ehti kunnon tehtäviäkin laskettaa.

Mitä ne "kunnon tehtävät" sitten olivat? Ja mitä oppilaat niistä ymmärsivät? Minä näen kosolti ongelmia siinäkin, että annetaan lukiolaisille valmiit ohjelmat ja valmiit esimerkit, jotka joku on todennut toimiviksi ja annetaan heidän ratkaista "kunnon" tehtäviä. Mitä sellainen kaveri tekee, joka ei osaa edes derivoida, jos laskimessa ei ole "derivoi" -nappia, kun eteen lyödään todellisen elämän tekninen ongelma, jossa pitää ensin muotoilla ongelma yhtälöiksi ja päättää millä ohjelmalla ja millä asetuksilla sitä aletaan ratkoa vai onko kannattavampaa koodata ohjelma alusta lähtien?

Laskurutiini on yksi asia, joka on TKK:lle tuleville fukseille kova paikka. Lukion laskut ovat lyhyitä ja helppoja ja niissä on lähes aina vain yksi miettimistä vaativa asia. Ne saa väännettyä parilla yrittämällä, jos + vaihtuu -:ksi 10 %:n todennäköisyydellä, mutta mitä pitempiä ja monimutkaisempia lausekkeita käsitellään ja mitä enemmän välivaiheita tulee, sitä rajummin pienikin virhetodennäköisyys tärvää laskut.

MooM
Liittynyt29.6.2012
Viestejä3817
Neutroni

Ja toinen ongelma on se, että miksi pitäisi houkutella iso massa ihmisiä epäpäteviksi puolifyysikoiksi tai puoli-insinööreiksi tekemällä fysiikan alku tuolla tavalla helpommaksi. Ei sillä tavalla saavuta kuitenkaan mitään, mitä ei laskeminen edellä etenemällä. Laskut pitää oppia joka tapauksessa, jos aikoo jotain mielekästä asialla tehdä, ja siinä vaiheessa kun tosipaikka on edessä, moni "ymmärtäjä" luikkii häntä koipien välissä karkuun. Enterinpainajiakaan ei tavita niin paljoa, ettei vaikeamman kautta saataisi tarpeeksi porukkaa. Ei se ymmärrys enterinpainajallekaan pahaa tee. Tulee suunnattoman paljon halvemmaksi, jos se ohjelman käyttäjä näkee heti, että nyt ei luultavasti ole kaikki kunnossa, kuin että ongelma havaitaan tutotekehityksen myöhemmässä vaiheessa. Se on halvempaa maksaa muutama satanen (tai muutama kymppi kehitysmaalaiselle) enemmän sellaiselle, joka pystyy siihen.

Minä puhun yleissivistyksen tasolla, keskimääräisen lukiolaisen kannalta. "Ymmärtäminen" oman pääaineen opintojen tai ammattitutkijan tutkimuskohteen kannalta on tietysti eri asia. Lukiosta soisi valmistuvan ihmisiä, joilla on käsitys siitä, miten maailma toimii. Jarrutussäteilystä on ihan riittävää ymmärtää, että jos liikkuva elektroni pysähtyy johonkin, syntyy röntgensäteilyä ja että tämä on mm. sädehoitolaitteen tai röntgenkuvauksen periaate. Lukiossa pitää mielellään myös osata laskea jotain aiheesta, ja alan korkeakouluopiskelijana tietysti enemmänkin. Ja jos noita suunnittelee työkseen, on ymmärrettävä asia syvällisesti. Ei yksi sulje toistaan pois.

Ei luonnonilmiöiden laskennallinen käsittely ole tärkeää suurimmalle osalle, vaikka tietysti sitäkin pitää lukion laajan fyssan kurssilla vaatia. Luonnotieteitä ja vaikka suuruusluokkia tajuava ihminen esimerkiksi on huomattavasti medialukutaitoisempi aiheeseen liittyvissä asioissa. Opetuksessa pitäisi olla myös taso, jossa oikeasti lahjakkaat ja aktiiviset saavat haastetta, joka preppaa taas esim. teknniikan opintoihin. 

Kyllä lukiotason fysiikassakin on sen verran laskemista, että täysin lahjaton ei koviin luonnontieteisiin hakeudu, vaikka tuntisikin tajuavansa ilmiötasolla jotain ;) On aika keskiaikainen ajatus, että pidetään tiede tarkoituksella pienen piirin käsissä, eikä vain vahingossakaan selitetä ymmärrettävästi, mistä on kyse. "Kun ei ne kuitenkaan osaa sitä Maxwellin yhtälöillä ratkaista".

Jodi
Liittynyt27.2.2014
Viestejä2187

Neutroni on sitä mieltä että ei sinne latvaan ole asiaa jos ei loikkaa kolmessa metrissä olevaan alimpaan oksaan, turha sitä apuneuvoilla on aloittaa.

Monilla luonnontieteellisiä aiheita vierastavalla on vääriä ennakkoasenteita työstä ja alalla toimivista ihmisistä ja usko asioiden muuttumattomuuteen. Tuohon auttaa mahdollisuudet lähestyä niitä asioita eri tavoin, ei nykyisiä kouluputkia pitkin joiden raamit luotiin parisataa vuotta sitten. Lahjakkuudet voi löytyä mistä tahansa, ei vain niistä putkenpäistä.

Mutta tässä oli mies, jolta puuttui aivoista yli puolet, ja kaikki oli normaalisti. Miehen ÄO oli 75, eli normaalin alarajoilla. Hän työskenteli valtion virkamiehenä, oli naimisissa ja hänellä oli kaksi lasta. -Jani Kaaro

Neutroni
Liittynyt16.3.2005
Viestejä23129
MooM
Ei luonnonilmiöiden laskennallinen käsittely ole tärkeää suurimmalle osalle, vaikka tietysti sitäkin pitää lukion laajan fyssan kurssilla vaatia. Luonnotieteitä ja vaikka suuruusluokkia tajuava ihminen esimerkiksi on huomattavasti medialukutaitoisempi aiheeseen liittyvissä asioissa.

Olet oikeassa enkä ole muuta väittänyt. Olen vain kritisoinut sitä ajatusta, että tuollaista alkeellisen tietämisen tasoakaan voisi saavuttaa yhtään helpommalla millään kikkailuilla, kuten juuri tietokoneanimaatioilla.

On aika keskiaikainen ajatus, että pidetään tiede tarkoituksella pienen piirin käsissä, eikä vain vahingossakaan selitetä ymmärrettävästi, mistä on kyse. "Kun ei ne kuitenkaan osaa sitä Maxwellin yhtälöillä ratkaista".

En minä tuota tarkoittanut. Mutta ei tieteestä pidä myöskään antaa valheellista kuvaa, että se on helppoa käsienheiluttelua ihan kuin hammastahnamainos, jossa värikkäät pallot ajavat pahat örkit pois ja kaikki oppivat kaiken, kunhan opetusmenetelmät ovat tarpeeksi modernit. Ei mikään muukaan elämän alue ole helppoa ja vailla vaivannäköä opittavissa.

 

Neutroni
Liittynyt16.3.2005
Viestejä23129
Jodi
Neutroni on sitä mieltä että ei sinne latvaan ole asiaa jos ei loikkaa kolmessa metrissä olevaan alimpaan oksaan, turha sitä apuneuvoilla on aloittaa.

En pidä oppimista analogisena tuollaiseen urheilusuoritukseen. Apuneuvoja voi käyttää, mutta ei niillä voi korvata vaivannäköä nini kuin nykyään on tapana ajatella. Se, joka nostetaan alimmalle oksalle nostolava-autolla ei koskaan opi pääsemään huipulle, jonne ei nostolava ylety. Yleensä oksalle nostetut pullamössövätykset vain horjahtavat alas ja alkavat parkua elämän vääryyttä tai syyttelemään muita.

Jodi
Liittynyt27.2.2014
Viestejä2187
Neutroni
Jodi
Neutroni on sitä mieltä että ei sinne latvaan ole asiaa jos ei loikkaa kolmessa metrissä olevaan alimpaan oksaan, turha sitä apuneuvoilla on aloittaa.

En pidä oppimista analogisena tuollaiseen urheilusuoritukseen. Apuneuvoja voi käyttää, mutta ei niillä voi korvata vaivannäköä nini kuin nykyään on tapana ajatella. Se, joka nostetaan alimmalle oksalle nostolava-autolla ei koskaan opi pääsemään huipulle, jonne ei nostolava ylety. Yleensä oksalle nostetut pullamössövätykset vain horjahtavat alas ja alkavat parkua elämän vääryyttä tai syyttelemään muita.

Lue se lisäys jonka juuri kirjoitin.

Mutta tässä oli mies, jolta puuttui aivoista yli puolet, ja kaikki oli normaalisti. Miehen ÄO oli 75, eli normaalin alarajoilla. Hän työskenteli valtion virkamiehenä, oli naimisissa ja hänellä oli kaksi lasta. -Jani Kaaro

Neutroni
Liittynyt16.3.2005
Viestejä23129
Jodi
Monilla luonnontieteellisiä aiheita vierastavalla on vääriä ennakkoasenteita työstä ja alalla toimivista ihmisistä ja usko asioiden muuttumattomuuteen.

Totta. Tuo pätee yleisemminkin. Ei taida olla montaakaan ammattia, joihin ei liittyisi koko joukkoa ennakkoluuloja, joihin on hyvin vaikea puuttua kouluopetuksen keinoin. Toisaalta ei se ole minusta ollenkaan todellinen ongelma, johon pitäisikään puuttua.

Tuohon auttaa mahdollisuudet lähestyä niitä asioita eri tavoin, ei nykyisiä kouluputkia pitkin joiden raamit luotiin parisataa vuotta sitten. Lahjakkuudet voi löytyä mistä tahansa, ei vain niistä putkenpäistä.

Minä en usko tuohon. Lahjakkuudet keksivät aina keinot käyttää lahjojaan. Ainakin jos ei puhuta autistinkirjoisista äärihyypiöistä, jotka ovat totaalitumpeloita kaikilla muilla elämänaloilla kuin lahjakkuutensa kohteessa. Heidän lahjoille ei ole käyttöä muutenkaan, koska kaikissa töissä pitää kuitenkin pystyä tiettyyn sosiaalisuuteen ja käyttäytymiseen.

Opetuksen laadulla on eniten merkitystä keskitasoisille opiskelijoille, joista tulee rivisuorittajia. Mutta heille on olemassa varsin tiukat raamit, joiden mukaan esimerkiksi työelämä toimii ja joihin on joka tapauksessa sopeuduttava, jos aikoo pärjätä. Ja valitettavasti heille pätee se, että väsymätön puurtaminen on se mitä heiltä odotetaan ja tylsät koulurutiinit ovat tapa opettaa sitä. Sellaisille, jotka ovat opetelleet ulkoa muutaman nippelitiedonjyvän monitoria vahtaamalla ei ole käyttöä missään eikä millään alalla.

Yliopistoilla on kyllä kaikenlaista kuohaamista "erilaisten oppijoiden" tukemiseksi, mutta ei armopaperien jakamisella toistaitoisille ole lopultakaan muuta merkitystä kuin tuottaa lisää epäkelpoa massaa kortistoon työehtoja painamaan ja yliopistojen tulostavoitteita kaunistamaan. Juu, rumasti sanottu, mutta elämä nyt vain on rumaa eikä se siitä kaunistu poliittisesti korrekteilla korulauseilla.

Tosin sama kai se on mitä me täällä teemme. Kohta me painamme duunia kiinalaisten porofarmilla eurolla päivä (16/7) eikä kukaan kysele lahjakkuuksien perään. Sosiaalisesti lahjakkaammat voivat päästä pikkupomoksi ruoskan varteen, saada pari euroa päivässä ja valita parhaat teurasjätteet.

Mouho_2
Liittynyt4.1.2014
Viestejä471
Neutroni

...

Tosin sama kai se on mitä me täällä teemme. Kohta me painamme duunia kiinalaisten porofarmilla eurolla päivä (16/7) eikä kukaan kysele lahjakkuuksien perään. Sosiaalisesti lahjakkaammat voivat päästä pikkupomoksi ruoskan varteen, saada pari euroa päivässä ja valita parhaat teurasjätteet.

*Reps*

Loistava loppukaneetti. Sähän olet pahempi optimisti kuin minä!

”The first principle is that you must not fool yourself — and you are the easiest person to fool.”

Anomalia++
Liittynyt9.2.2012
Viestejä1256
Neutroni
MooM
Kyllä lukiossakin pyritään ymmärtämään ilmiöitä, vaikkakaan ei kovin syvällisesti. Minusta se, jos vaikka radioaktiivisuuden osalta ymmärtää jarrutusssäteilynä syntyvän säteilyn ja ydinreaktioihin liittyvät säteilytyypit on jo perusymmärrystä, joka auttaa esim. yo-kirjoitusten tehtäviin vastaamista paljon.

OK. Meillä tosiaan on näkemysero. Minä ymmärrän jarrutussäteilyn, kun panen alkuarvoiksi kiihtyvän pistevarauksen, ratkaisen Maxwellin yhtälöt ja näen, että siitä seuraa tietty säteilyjakauma. Enkä näe mitään muuta tapaa asian ymmärtämiseksi kuin laskea tuon laskun. Muuten se on vain ulkoa opittu tieto ja ehkä ulkoa opittu kaava sen laskemiseksi (niin kuin vaikkapa minulla, ei tuo muistaakseni ole ollut tehtävänä kenttäterorian tai sähkömagnetiikan kursseilla).

Muistelen, että lukiossa fysiikan ensimmäiset kurssit olivat fysiikan ilmiöiden suhteen aika kvalitatiivisia. Sanallista kuvailua enimmäkseen ja matemaattinen formulointi tuli myöhemmissä kursseissa. Se oli mielestäni käytännölistä ja järkevää, kun eka kurssi oli kaikille pakollinen. Ilmiön ymmärtämiselle on aina useita eri tasoja, joista ensimmäiseksi opitut tasot ovat yksinkertaistutensa vuoksi jopa virheellisä. Yleissivistävän perustason ymmärrykseen ne kuitenkin riittävät ja ovat ehdottomasti tyhjää parempia.  Syvempi oppiminen jää sitten lahjakkuuden ja kiinnostuksen mukaan valikoituneelle porukalle.

Uudistunut virkamies: jokainen päivä on samankaltainen.

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1112

Tässäpä lisää arvosteltavaa ja kumottavaakin aineistoa.

Mielestäni fysiikan ja kemian opetuksen pedagogisen uudistuksen pitäisi alkaa viimeistään 7. luokalta. Miksi ei alempaa? No, tietenkin myös alempaa, mutta laskentakyky alkaa olla riittävä vasta 7. luokalla.

 

Mitä laskentakyvyllä on tekemistä 7. luokan fysiikan kanssa? Se, että uudistuksen tulisi perustua (tietenkin vain mielestäni) fysiikan ja kemian kvantitatiiviseen lähestymistapaan, jolloin nykyinen lähes pelkästään kuvaileva moodi voitaisiin sijoittaa kvantitatiivisissa töissä tutuksi tulleiden ja vastaavien fysiikan ilmiöiden yhteyteen.

 

Miksi fysiikan alkeisopetukseen sitten pitäisi liittää nykyistä laajempi kvantitatiivinen (mittausta ja laskemista käsittävä) osuus? Tähän on monta syytä. Esimerkiksi TIMMS1999 -tutkimuksen mukaan neljä prosenttia 7. luokan tytöistä omasi positiivisen käsityksen fysiikasta prosenttiluvun yhä pienentyessä 8. luokalle siirtymisen jälkeen.

 

LUMA-projektit ovat vain vähän kyenneet korjaamaan tilannetta (jos se nyt jonkun mielestä on edes huono).

 

Toinen syy on se, että mielestäni fysiikka lepää olennaisesti kokeellisella perustalla, ja alkeisfysiikan lait, linjat, miten luonto toimii, eivät ole logiikan, vaan empirian ja järjen asioita. Vai osaako joku esimerkiksi kertoa, miksi kitkavoima riippuu lineaarisesti kitkakertoimesta?

 

Kokeellisuuteen kuuluu mielestäni oleellisesti sekä mittaukset että niiden matemaattinen käsittely. Tähän keskittyvää linjaa ei tiettävästi ole yläkoulutasolla koskaan kuljettu.

 

Itse olen kehittänyt tätä linjaa v.1985 alkaen ja laatinut reilut kaksikymmentä kvantitatiivista koetta, joissa esimerkiksi kokeellisesti todennetaan joku fysiikan laki tai määritetään jossain tapahtumassa siirtyvä energia. Professorin mukaan tällaisia, 7. luokalle soveltuvia kokeita ei ennestään juurikaan ole. Kokeiluistani olen kertonut artikkeleissa Dimensio 2 (2005) ja kemian osalta Dimensio 6 (2006), joka aukeaa netissäkin.

 

Edellisen, fysiikkaan keskittyvän artikelin nimi on "Matemaattinen luonnonlakinäkökulma yläkoulun fysiikassa". Siinä kerrotaan joistakin kvantitatiivisista töistä, joita olen esitellyt tarkemmin lukuisissa pamfleteissa. Luettelen nyt niistä muutamia.

 

1. Kuumennustehon rippuvuus liekin ja astian välimatkasta. Tulosten mukainen tehokäyrä myös.

 

2. Heilurin invarianssin kokeellinen todentaminen (n. 4 mittausta erilaisilla heilureilla)

 

3. Kitkavoimakoe

 

4. kaltevan tason voimalain  F:G = h:l = sin(kulma) kokeellinen todentaminen. Noin neljä mittausta eri kaltevuuksilla

 

5. Kaasun lämpölaajenemisen laki (kaasuna ilma)

 

6. Valon taittumislain kokeellinen todentaminen (n. 4 mittausta eri tulokulmilla) ja käytetyn väliaineen tunnistaminen

 

7. Gaussin kuvauslaki yksinkertaistettuna. Noin kuusi mittausta

 

8. Heijastushilan invarianssilaki. Noin kuusi mittausta ja laskelmaa eri väreille

 

9. Invarianssilain Ft^2:ms = 2 kokeellinen todistaminen. Noin viisi mittausta eri kaltevuuksilla

 

10. Polttimon minuutissa säteilemän valon energia jouleina

 

11. Veden höyrystymisenergia

 

12. Jousen kimmoenergian muuttuminen punnuksen potentiaalienergiaksi. Noin neljä koetta

13. Galilein putoamislaki. Useita mittauksia eri korkeuksista

14. Keskipakovoiman (a`la Feynman) kaavan kokeellinen todentaminen usealla heilurilla

15. Aaltoliikkeen peruskaavan kokeellinen todentaminen eri taajuuksilla ja aallonpituuksilla mitattuna aaltoilevasta jousesta

16. Sähköenergian muuttaminen uppokuumentimella veden lämpöenergiaksi

 

Onko mitään järkeä teettää tällaisia töitä 7. luokan oppilailla? Havaintojeni mukaan oppilaat tekevät niitä mielellään. Yli kaksikymmentäviisi vuotta kestäneen kokeiluni ja kehittämisen aikana ei yksikään oppilaani ole vastustanut tai valittanut linjastani. Alkuaikoina teetin kerran 7. luokalle pelkkää kvalitatiivista työtä, jolloin eräs tyttö huusi vihaisella äänellä "miksei me lasketa".

Kvantitatiiviset työt koelaitteiden kokoamisineen, mittauksineen, laskelmien tekemisineen ja tulosten tarkasteluineen tekevät alkeisfysiikasta kiinnostavamman. Sitä ei voi enää mieltää pelkäksi paperifysiikaksi. Se muistuttaa monessa suhteessa oikean kokeellisen fyysikon työtä. Sellaiset laskuissa tarvittavat asiat kuin tekijäyhtälön, neliöjuuren ja sinin (ympyräfunktiona) voi yllättävän nopeasti opettaa jo tällä luokka-asteella. (Tämän keksimisessä minulla meni vuosikausia).Teoriaa voi sirotella kokeellisten töiden oheen. Kokeellisesti saatujen graafien ym. kaltaisia asioita voi käyttää teoriapuolellakin mm. ennusteiden teossa.

 

Toinenkin merkittävä syy kokeellisuuden ja nimenomaan kvantitatiivisuuden lisäämiseksi yläkoulussa on olemassa. Seuraavasta ilmenee, että monilla fysiikan opintojaan lukiossa aloittavilla on ongelmana, että he eivät tiedosta kaavojen ja ilmiöiden yhteyttä. Kvantitatiivinen energiakeskeinen kokeellinen linja läpi yläkoulun vietynä olisi omiaan hälventämään tätä ongelmaa.   

 

 http://epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20130794/urn_nbn_fi_uef-20130794.pdf

Esittelemääni linjaan kuuluu kolmantena momenttina 8. luokalla alkava kaavalaskujen harjoittelu, joka sujuu leppoisasti, kun oppilaat jo tajuavat kaavojen ja ilmiöiden yhteyden. Kaavalaskuissa voidaan harjoitella myös laskuja, joita vastaavia ilmiöitä on kokeellisesti vaikea tutkia. Näitä ovat mm. lukkojarrutussuureet, rekyylinopeus, "sähkötykki", "magneettiansa", LC-piiri, kuuman levun säteilyteho (tietenkin vähän helpotettuna) jne.

Em. artikkelini päättyy blogin aihetta koskeviin sanoihin: "Lämpöopin, sähköopin ym. fysiikan kurssien raja-aitojen kaatuessa häviävät viimeisetkin piilevät jäänteet menneisyydessä vallinneesta koulukurin ja oppiaineksen symbioosista. Tämä koskee erityisesti lukiota, jonka kurssit voidaan nyt uudistaa oppilaiden omaksumaa kaavalaskutaitoa ja matemaattista luonnonlakinäkökulmaa täysipainoisesti hyödyntäviksi ja edistäviksi.

Kvantitatiivinen fysiikka energia ja luonnonlait keskeisenä sisältönään muodostaa konstruktiivisen kehän, joka eliminoi myös kynnyksen koulumuodosta toiseen siirryttäessä."

Neutroni
Liittynyt16.3.2005
Viestejä23129
aggris aggris

Itse olen kehittänyt tätä linjaa v.1985 alkaen ja laatinut reilut kaksikymmentä kvantitatiivista koetta, joissa esimerkiksi kokeellisesti todennetaan joku fysiikan laki tai määritetään jossain tapahtumassa siirtyvä energia. Professorin mukaan tällaisia, 7. luokalle soveltuvia kokeita ei ennestään juurikaan ole. Kokeiluistani olen kertonut artikkeleissa Dimensio 2 (2005) ja kemian osalta Dimensio 6 (2006), joka aukeaa netissäkin.

 

Tuo vaikutti periatteessa hyvältä. Kokeet ovat hyvin opettavaisia ja motivoivia, mutta vaativat opettajalta valtavasti innostusta asiaan. Suurin osa opettajakunnasta on hyvin leipääntynyttä ja menee aina siitä mistä aita on matalin. Mielekästä opetusta estää myös se, että melkein joka luokassa on nykyään yksi tai kaksi luonnevikaista ääliötä, jotka vievät opettajan kaiken huomion jo sen välttämisessä, etteivät vahingoita itseään. Vai pidätkö sinä tosiaan mahdollisena, että opettajiin saataisin sellainen asennemuutos, että kaikki alkaisivat teettää kokeita vaikka se tietäisi lisätöitä ja lisäriskejä? Ja byrokraattien pakolla ajama opetussuunitelmako siihen muutokseen pystyy?

Tuohon on käytännösä vain yksi ratkasu, raha. Mutta se on vallitsevat poliittiset asenteet huomioiden täysin epärealistinen vaihtoehto näköpiirissä olevasa tulevaisuudessa. Opetussuunnitelmien vatvominen on byrokraattien joutavaa haihattelua, jos ei siihen liity merkittävää rahoituken lisäämistä, jolla voitaisiin tehdä asioita toisin. Totuus lienee pikemminkin päinvastainen. Tosiasiassa leikataan rahoja opetukselta ja naamioidaan se mukanerokkaan opetussuunnitelman tuottamiksi säästöiksi.

 

Jodi
Liittynyt27.2.2014
Viestejä2187

Ne häiriköt voi sulkea pois testillä pystyykö tekemään vaaditunlaiset asiat ja antaa jotain muuta puuhaa jos eivät. Se tietysti on tasapäistämisoppia vastaan. Opettaja saisi palkanlisää oppilaitetten suoritusten mukaan. Se on taas suorituspaineita tuottavaa.

EU laajuinen virtuaalilabra voisi antaa hyvän lisän.

Mutta tässä oli mies, jolta puuttui aivoista yli puolet, ja kaikki oli normaalisti. Miehen ÄO oli 75, eli normaalin alarajoilla. Hän työskenteli valtion virkamiehenä, oli naimisissa ja hänellä oli kaksi lasta. -Jani Kaaro

Neutroni
Liittynyt16.3.2005
Viestejä23129
Jodi

Ne häiriköt voi sulkea pois testillä pystyykö tekemään vaaditunlaiset asiat ja antaa jotain muuta puuhaa jos eivät. Se tietysti on tasapäistämisoppia vastaan. Opettaja saisi palkanlisää oppilaitetten suoritusten mukaan. Se on taas suorituspaineita tuottavaa.

EU laajuinen virtuaalilabra voisi antaa hyvän lisän.

Ei häiriköiden tunnistaminen ole ongema, vaan itsestäänselvyys muutaman ensimmäisen tunnin jälkeen, vaan se, että se muun puuhan järjestäminen maksaa. Tarkkailu- ja erityisluokista, joille tuo porukka kuuluisi, on luovuttu vain ja ainoastaan kustannussyistä, vaikka se on yritetty valheellisesti myydä jonkinlaisena tasa-arvoisen oppimismahdollisuuden antamisena.

Sama vika on opettajien palkanlisissä. Ne maksavat ja ainoa mikä on varmaa, että yhteiskunta haluaa vain pienentää koulutuksen kuluja nykyisestä. Ammattiliitto tuskin suostuu siihen, että alennetaan peruspalkat puoleen, jotta innokkaimmille voidaan myöntää bonusta.

Jodi
Liittynyt27.2.2014
Viestejä2187

Opettajien psykologienen ongelma on ryhmäytyminen oppilaisiin ja tason asettuminen sen mukaan. Häiriköt vievät mukanaan. Siksi luokissa on ilmitappelujakin joissa opettaja on aktiivinen toimija. Se etäinen auktoriteetti on sittenkin paras. Hänen tullessaan luokkaan oppilaat tekee asennon ja vikurit seisoo nurkassa oppitunnin. Naisistuminen on suuri jarru muuttaa kulttuuria tehokkaammaksi. Suoritepalkkaus on hyvä sopi se AY:lle tai ei.

Mutta tässä oli mies, jolta puuttui aivoista yli puolet, ja kaikki oli normaalisti. Miehen ÄO oli 75, eli normaalin alarajoilla. Hän työskenteli valtion virkamiehenä, oli naimisissa ja hänellä oli kaksi lasta. -Jani Kaaro

Anomalia++
Liittynyt9.2.2012
Viestejä1256

Agris agrisin ehdotus kuulostaa hyvältä, mutta epäilen ettei normaalissa 7-luokassa, aika heterogeenisessä ryhmässä, tuottaisi kovin hyvää lopputulosta. Mitä jos ymmärrys ei vaan suurella osalla vielä riitä kvantitatiiviseen käsittelyyn? Mutta jos ryhmä olisi jotenkin valikoitu, niin sitten voisi toimiakin.

Jodi

Opettajien psykologienen ongelma on ryhmäytyminen oppilaisiin ja tason asettuminen sen mukaan. Häiriköt vievät mukanaan. Siksi luokissa on ilmitappelujakin joissa opettaja on aktiivinen toimija. Se etäinen auktoriteetti on sittenkin paras. Hänen tullessaan luokkaan oppilaat tekee asennon ja vikurit seisoo nurkassa oppitunnin. Naisistuminen on suuri jarru muuttaa kulttuuria tehokkaammaksi. Suoritepalkkaus on hyvä sopi se AY:lle tai ei.

Suoritepalkkaus on tietääkseni osittain käytössä USA:ssa. En tiedä kuinka on toiminut.

 

Uudistunut virkamies: jokainen päivä on samankaltainen.

Neutroni
Liittynyt16.3.2005
Viestejä23129
Jodi
Se etäinen auktoriteetti on sittenkin paras. Hänen tullessaan luokkaan oppilaat tekee asennon ja vikurit seisoo nurkassa oppitunnin. Naisistuminen on suuri jarru muuttaa kulttuuria tehokkaammaksi.

Eikö se ole todettu jo joskus 50-luvulla, että noin ei ole. Niistä häiriköistä suurin osa on kehityskelpoisia, mutta syystä tai toisesta vain muutamaa vuotta sosiaalisten taitojen kehityksessä keskivertoikäisiään perässä. Seisottamalla heitä kouluaika nurkassa tehdään vain koko yhteiskuntaan katkeroituneita taparikollisia. Siirtämällä nuo erityisluokille tuollaisiin tapauksiin erikoistuneiden opettajien hoiviin he voivat kehittyä omassa tahdissaan ja lopulta saada ammatin ja kunnon ihmisen statuksen. 80-luvulla se toimi varsin hyvin. Suurin osa entisistä tarkkislaisista oli 25 vuotiaana perheellisiä työssäkäyviä duunareita ilman erityisiä ongelmia, vaikka kanana saattoi olla (sen ajan mittapuulla) rajujakin nuoruudentyperyyksiä. 50-luvulla se porukka oli siinä vaiheessa paatuneita rikollisia tai puliukkoja ja nykyään, kun heidät laitetaan säilöön normiluokkiin, syrjäytyneitä päihdeongelmaisia ja siinä sivussa kaikkien osaaminen ja käytöstavat ovat retuperällä, koska nuo turmelevat koko opetuksen.

Mitä tulee naisten kyvykkyyteen pitää lapsille kuria, niin muistaakseni ainakin 5 ankarinta opettajaa minun koulu-urallani olivat naisia. Pahimmat olivat sellaisia tätejä, että siinä olivat uhmakkaatkin kovikset nöyrää joo joo-miestä, kun opettaja vähän ärähti. Useimmat noista olivat opettajiankin ihan hyviä. Mutta eipä taitaisi noiden justiinoiden luonneprofiililla olla asiaa tämän päivän opettajankoulutukseen.

 

Hercules
Liittynyt3.10.2014
Viestejä906
Neutroni
Jodi

Ne häiriköt voi sulkea pois testillä pystyykö tekemään vaaditunlaiset asiat ja antaa jotain muuta puuhaa jos eivät. Se tietysti on tasapäistämisoppia vastaan. Opettaja saisi palkanlisää oppilaitetten suoritusten mukaan. Se on taas suorituspaineita tuottavaa.

EU laajuinen virtuaalilabra voisi antaa hyvän lisän.

Ei häiriköiden tunnistaminen ole ongema, vaan itsestäänselvyys muutaman ensimmäisen tunnin jälkeen, vaan se, että se muun puuhan järjestäminen maksaa. Tarkkailu- ja erityisluokista, joille tuo porukka kuuluisi, on luovuttu vain ja ainoastaan kustannussyistä, vaikka se on yritetty valheellisesti myydä jonkinlaisena tasa-arvoisen oppimismahdollisuuden antamisena.

Sama vika on opettajien palkanlisissä. Ne maksavat ja ainoa mikä on varmaa, että yhteiskunta haluaa vain pienentää koulutuksen kuluja nykyisestä. Ammattiliitto tuskin suostuu siihen, että alennetaan peruspalkat puoleen, jotta innokkaimmille voidaan myöntää bonusta.

Paskanmarjat. Jos normaali puheääni luokassa joitain haittaa, kertoo se ahdasmielisyydestä, sillä luovuus kasvaa ympäristössä jonka melutaso on n.70dB. Joten sosiaalisen aspektin mitätöinti on eriarvoistavaa neuroottisten introverttien paapomista, sekä opettajan narsistisen autoritaarisuuden pönkittämistä. (Soveltaminen on triviaalia, tai mekaanista, jos siihen ei liity määrittelemätöntä prosessia.)

Ja mitä tuohon jälkeenjääneisyyteen tulee, niin osassa tapauksia kyse on kyllä korkeammasta älykkyydestä ja sen testauttaminen vasta sitten tarkkiksella on vain ja ainoastaan typerää.

Urpoa ihan ylipäätäänkin lähteä kategorisoimaan jotain entiteettiä tekijöistä riippumatta.

Hercules
Liittynyt3.10.2014
Viestejä906
Jodi

Opettajien psykologienen ongelma on ryhmäytyminen oppilaisiin ja tason asettuminen sen mukaan. Häiriköt vievät mukanaan. Siksi luokissa on ilmitappelujakin joissa opettaja on aktiivinen toimija. Se etäinen auktoriteetti on sittenkin paras. Hänen tullessaan luokkaan oppilaat tekee asennon ja vikurit seisoo nurkassa oppitunnin. Naisistuminen on suuri jarru muuttaa kulttuuria tehokkaammaksi. Suoritepalkkaus on hyvä sopi se AY:lle tai ei.

Hienosti mutuiltu, mutta natsiromanssi osoittautui lyhyeksi flirtiksi ihmiskunnan historiassa.

Taidat olla luokkaa +55, kun näet maailman kovin kinemaattisena. (Neutroni sentään näkee dynamiikassa jotain arvoa, tosin hän erottaa sen kinematiikasta täysin omaksi kokonaisuudekseen ja yhdistää kolmion pisteet vasta kun kulma ei riitä.)

Tapanne ajatella ei osoita muuta kuin sen, että koette olevanne tärkeä osa systeemiä. Sen takia varmaan sitten kuvittelette olevanne arvovaltaisia myös ottamaan kantaa sen rakenteisiin, samalla kieltäen sen muilta toimijoilta, luomalla luokkia jotka nappaavat kaikki väliinputoajat. Todellisuudessa jokaisella ihmisellä on tarve olla merkittävä osa systeemiä ja systeemi voi toimia vain, jos se sallii metamorfoosin omanlaiseksi yhteisökseen. Kokonaisuus siis säilyy, mutta painotus muuttuu.

Niin se firmassakin menee, että toiminta järkeistyy ajan myötä ja ensiksi on vain todistettava konseptin toimivuus. Näin luokan pellen tehtäväksi jää oppia sovelias (vähemmän kuin siveellinen.) ajankohta sutkautuksilleen. Tiedä vaikka hänet löytäisi joskus Putouksesta.

Jodi
Liittynyt27.2.2014
Viestejä2187

Natsikorttia pukkaa. Minä ajattelen noita kakaroita joiden yhteisötaidoista ei kannata riemuita vaan ne ajelehtii virran mukana. Kuri kurin vuoksi on tyhjää ähinää mutta kun se takaa työrauhan, se on hieno piirre. Moni motivoitunut ja tarmokas kuuntelee puolet ajasta tukiopetusta ja toisen puolen häirikön ja opettajan kinaa. Viihdyttäjäkandi on väärässä paikassa vaikka suunta olisikin viihdetehtaalle. Sen esitykset hajottaa muiden keskittymisen ja oppiminen häiriintyy. Tulos voi olla tasoaan huonompi korkeakoulupaikka tai ei pääse sinne lainkaan.

Mutta tässä oli mies, jolta puuttui aivoista yli puolet, ja kaikki oli normaalisti. Miehen ÄO oli 75, eli normaalin alarajoilla. Hän työskenteli valtion virkamiehenä, oli naimisissa ja hänellä oli kaksi lasta. -Jani Kaaro

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1112
Anomalia++

Agris agrisin ehdotus kuulostaa hyvältä, mutta epäilen ettei normaalissa 7-luokassa, aika heterogeenisessä ryhmässä, tuottaisi kovin hyvää lopputulosta. Mitä jos ymmärrys ei vaan suurella osalla vielä riitä kvantitatiiviseen käsittelyyn? Mutta jos ryhmä olisi jotenkin valikoitu, niin sitten voisi toimiakin.

Ongelma on joka hetki ollut mielessäni. Olenkin ihmetellyt, miten osakseni tulleet kymmenet täysin valikoimattomat seiskaluokat 1985 alkaen ovat sopeutuneet ensimmäisestä oppitunnista alkaen teettämiini tutkimuksiin.

No, ensimmäinen tunti on alkanut aina siten, että olen kuvannut joulen suuruisen energian pudottamalla kilon punnuksen kymmenestä sentistä alas kumahtavalle levylle. Vastaavasti olen kuvannut kahden joulen suuruisen energiamäärän jne.

Samalla olen kertoillut painovoimaenergiasta ja sen salaisuudesta ynnä muusta.

Näin jatkamalla olemme jo ensimmäisellä tunnilla päätyneet lukuun 4,2, mikä joulemäärä nostaa vesigramman lämpötilan 1 asteella. Mittalasi ja lämpömittari on ollut valmiina esillä. Toisella tunnilla oppilaat ovat jo saaneet lämmittää vettä tuikun avulla keitinlasissa ja laskea veteen sitoutuneen joulemäärän.

Tämän mahdollistamiseksi on tietenkin oppilaita täytynyt auttaa esim. antamalla energian laskukaava monisteessa, kehystämällä mittaustulosten merkintäpaikat ja "energialuvun" 4,2 paikan.

4,2 yksikkö on otettu käyttöön vähän myöhemmin ja lempeästi, koska liian monimutkaiset vaatimukset lamauttavat oppilaita kokemukseni mukaan.

Monen työn kohdalla on kaikkien saamiseksi mukaan "kuivaharjoittelu" ennen varsinaisia mittauksia täysin välttämätön.

Kolmannella oppitunnilla olen selittänyt ampeerien ja volttien merkityksen (vähän samaan tapaan kuin se tehdään lukiossa, mutta havainnollisemmin), minkä jälkeen oppilaat ovat kytkeneet piiriin polttimon ja mittarit sekä laskeneet himmeästi ja kirkkaasti palavan polttimon ottaman sähköenergian.

Jostain syystä tämä on yleensä kiinnostanut oppilaita niin, että merkittäviltä häiriöiltä on luonnostaan vältytty.

Itse asiassa koko ruljanssi on kehitetty häiriöiden estämiseksi, mitä itse äärimmäisen epäauktoritäärisena tyyppinä en pystynyt tekemään.

Oppilaat siis ovat esimerkiksi Galilein putoamislakia testatessaan pudotelleet laatimiani punnuksia innokkaasti eri korkeuksilta ja yrittäneet saada mahdollisimman tarkkaa putoamisaikaa.

Esimerkiksi invarianssilakia Ft^2:ms=2 kaltevalla tasolla todennettaessa , heijastushilan invarianssilakia todennettaessa ja Gaussin kuvauslakia helpotettuna (f=vakio) tutkittaessa tunnelma on ollut suorastaan harras.

Useimpiin tutkimuksiin onkin mennyt täysi oppitunti.

Joitakin töitä, joista oppilaat ovat saattaneet pitääkin, olen joutunut hylkäämään, kuten metallin lämpölaajenemistutkimuksen, koska virallista laitetta ei ole ollut, ja mikrometriruuvin kiinnittäminen statiiviin on vienyt kohtuuttomasti aikaa. Tilalle olen ottanut kaasujen lämpölaajenemiskokeen, jossa reikäkorkillinen keittopullo täynnä huoneenlämpöistä ilmaa upotetaan tietyn lämpöiseen veteen ja mittalasilla mitataan ulos pulppuava ilma. Ihmeellistä kyllä invarianssilain muotoon kirjoitetun kaavan mukaiset tulokset monilla työpareilla ovat enimmäkseen olleen aika lähellä "oikeaa" arvoa.

Tämän, kuten monta muutakin tutkimusta olemme tehneet uudelleen, mikäli mahdollista pienin variaatioin, kahdeksannella ja yhdeksännellä luokalla. Lämpölaajenemistulosten perusteella olemme usein määrittäneet koordinaatistossa absoluuttisen nollapisteen arvon, mikä aika usein sattuu lähelle oikeaa.

Mielestäni tällä opetuslinjalla, kun siihen vielä liitetään kahdeksannella alkavat fysiikan laskut (n. 100 laskua per vuosi) voisi olla jatkettuna jotain arvoa lukion kurssien uudistamisen pohjana. (Lukion uudet kurssit opetin yksityisesti muutama vuosi sitten. Heti sen jälkeen prof. Maalampia pyydettiin mukaan uskoakseni vähän selkiyttämään niitä..).

Korostaisin, että erinäisiin helpottaviin toimiin on täytynyt ryhtyä töiden mahdollistamiseksi koko ikäluokalle.

MooM
Liittynyt29.6.2012
Viestejä3817
Neutroni
MooM
Ei luonnonilmiöiden laskennallinen käsittely ole tärkeää suurimmalle osalle, vaikka tietysti sitäkin pitää lukion laajan fyssan kurssilla vaatia. Luonnotieteitä ja vaikka suuruusluokkia tajuava ihminen esimerkiksi on huomattavasti medialukutaitoisempi aiheeseen liittyvissä asioissa.

Olet oikeassa enkä ole muuta väittänyt. Olen vain kritisoinut sitä ajatusta, että tuollaista alkeellisen tietämisen tasoakaan voisi saavuttaa yhtään helpommalla millään kikkailuilla, kuten juuri tietokoneanimaatioilla.

Minusta taas niitä, jotka eivät laskemiseen psyty (koko puuttuvien kykyjen, asenteen tai motivaation vuoksi) voi auttaa näkemään metsän puilta "kikkailuilla". Olen itse opettanut fysiikkaa lääkiksen valmennuskursseilla ja muitakin lukiotaustaisia porukoita (AMK-tasolla), jotka eivät ole mitenkään matemaattisesti suuntautuneita. Yleensä noissa ei juuri ole aikaa demoihin, mutta ole käyttänyt aika paljon phet-sivuston simulaatioita (http://phet.colorado.edu/ )

Esimerkiksi, sen sijaan, että jostain Ohmin laista annetaan kaava ja selitetään lyhyesti plus lasketaan 10 rutiinilaskua ja 5 soveltavampaa, näytetään simulaatio, jossa jänitettä voi säätää ja vastuksia vaihtaa. Kysellään, että mitä ennustatte, että käy, jos vaihdan näin tms. Osalle vesiputkianalogia auttaa ymmärtämään, mikä jännite on ja miten virta liittyy siihen. Sen jälkeen Ohmin laki yhtälönä voi olla paljon loogisempi ja samalla tulee esimerkki siitä, miten ilmiöitä kirjoitetaan matematiikan kielellä (tämä ei todellakaan ole kaikille lukiolaisille selvä asia). Tietysti tämä on yksinkertaistettu kuva asiasta, mutta osalle porukkaa se on vaihtoehto sille, että ei tajua yhtään mitään.

Niille, jotka jo valmiiksi ajattelevat yhtälöiden kannalta suotuisasti tuo ei varmaan anna suuremmin mitään. Eikä simulaatioiden tai kokeiden käyttö poista tarvetta laskea. Nuo opiskelijat kaipaavat sitten sekä laskurutiinia parantavia että haastavampia soveltavia tehtäviä.

Neutroni
Liittynyt16.3.2005
Viestejä23129
MooM
Minusta taas niitä, jotka eivät laskemiseen psyty (koko puuttuvien kykyjen, asenteen tai motivaation vuoksi) voi auttaa näkemään metsän puilta "kikkailuilla". Olen itse opettanut fysiikkaa lääkiksen valmennuskursseilla ja muitakin lukiotaustaisia porukoita (AMK-tasolla), jotka eivät ole mitenkään matemaattisesti suuntautuneita. Yleensä noissa ei juuri ole aikaa demoihin, mutta ole käyttänyt aika paljon phet-sivuston simulaatioita (http://phet.colorado.edu/ )

No minä ajattelen ehkä liikaa opetusta TKK:lla, jossa tavoitteena on oppia sen tasoinen ymmärrys, että sillä voi ratkaista todellisia ongelmia. Voi olla, että tuollaiseen "opetetaan nyt muodon vuoksi vähän fysiikkaa, kun joku byrokraatti on niin päättänyt, vaikka ketään ei kiinnosta" -muotoiseen opetukseen, jossa tarkoituksena on antaa vain hyvin summittainen yleiskuva aiheesta, ne demot sopivat paremmin. Mutta sitä on tietty intoilijakunta, joka ajaa tuollaisia opetusmenetelmiä yliopistoihinkin. Sekä idealistisia kasvatustieteilijöitä (joille on kovin vaikeaa tajuta, että fysiikan tehtävässä väärä vastaus on väärä vastaus eikä mielenkiintoinen erilainen näkökulma) että velttoja opiskelijoita, jotka luulevat oppivansa asiat ruutua vahtaamalla.

Se on sitten oma asia, missä suhteessa koulu- ja lukio-opetus on noita ääripäitä. Osa suuntautuu alalle ja tarvitsee niitä tietoja, osalle ne jäävät hataraksi yleissivistykseksi.

Neutroni
Liittynyt16.3.2005
Viestejä23129
aggris aggris
Ongelma on joka hetki ollut mielessäni. Olenkin ihmetellyt, miten osakseni tulleet kymmenet täysin valikoimattomat seiskaluokat 1985 alkaen ovat sopeutuneet ensimmäisestä oppitunnista alkaen teettämiini tutkimuksiin.

 

Tuo lienee kanssa joku persoonallisuusjuttu, että toisille aikuisille kurinpito on helppoa, lapset jotenkin vaistonvaraisesti kunnioittavat heitä, ja toisille liki mahdotonta, koska he herättävät lapsissa haastamisen halun. Mutta sekin on asia, jossa on huomioitava realiteetit. Opetussuunnitelmia ei voi laatia luontaisten huippulahjakkuuksien mahdollisuuksien mukaan, vaan alemman keskitason riviopettajan, joita suuri massa on. Jos hermoromahduksen partaalla sinnittelevällä keskiverto-opettajalla on täysi työ estää, ettei kukaan saa tunnilla pysyviä vammoja, fantastiset tavoitteet ja hieno pedagogiikka jäävät sanahelinäksi.

Hercules
Liittynyt3.10.2014
Viestejä906

Huvittavinta tässä on se, ettei teillä ole hajuakaan siitä mistä te puhutte.

Ne opettajat joilla on oppilaisiin auktoriteettia, ovat niitä jotka ovat kiinnostuneita oppilaista enemmän kuin oppiaineesta ja viimeistään häiriökäyttäytymisellä saavuttaa saman pisteen opettajasta riippumatta.

Sanon sen sellaisella painoarvolla, mitä nyt kaikki valtion laitokset nähneellä voi olla. 

Bill Gates sanoi joskus, että hän olisi opiskellut varmaan fyysikoksi, jos olisi nähnyt Feynmanin luennon aiemmin.

Ja voidaan me ottaa oppilaiden keskuudessa arvostusta nauttiva henkilö tarkastelun alle. Eli tutkitaan kyseisen psykologin käyttäytymistä ja katsotaan mikä tekee hänestä niin suositun.

http://www.cosmolearning.com/video-lectures/introduction-to-social-psych...

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1112
Neutroni
aggris aggris
Ongelma on joka hetki ollut mielessäni. Olenkin ihmetellyt, miten osakseni tulleet kymmenet täysin valikoimattomat seiskaluokat 1985 alkaen ovat sopeutuneet ensimmäisestä oppitunnista alkaen teettämiini tutkimuksiin.

 

Tuo lienee kanssa joku persoonallisuusjuttu, että toisille aikuisille kurinpito on helppoa, lapset jotenkin vaistonvaraisesti kunnioittavat heitä, ja toisille liki mahdotonta, koska he herättävät lapsissa haastamisen halun. Mutta sekin on asia, jossa on huomioitava realiteetit. Opetussuunnitelmia ei voi laatia luontaisten huippulahjakkuuksien mahdollisuuksien mukaan, vaan alemman keskitason riviopettajan, joita suuri massa on. Jos hermoromahduksen partaalla sinnittelevällä keskiverto-opettajalla on täysi työ estää, ettei kukaan saa tunnilla pysyviä vammoja, fantastiset tavoitteet ja hieno pedagogiikka jäävät sanahelinäksi.

Kaikenlaisia opettajia olen aikojen saatossa kohdannut. Itsestäni joudun kyllä sanomaan, että äärimmäisen epäauktoritäärisenä ja kurinpitokyvyttömänä olen turvautunut hätäratkaisuun, saanut oppitunnit niin kiinnostaviksi ja myös työntäyteisiksi, että oppilaille ei ole jäänyt suuremmin aikaa vehtaamiseen.

Liitu- ja leukamenetelmää ja nykyisenmallista oppikirjaa käyttämällä en olisi voinut jatkaa uraani ainakaan fysiikan ja kemian parissa. Yksityisesti olen tosin opettanut kirjankin mukaan (neuvonut eri opettajien oppilaita).

Suunnitellessani aikoinaan kehittämiäni töitä makasin monta yötä unen asemesta horroksessa yrittäen käydä yhä uudestaan läpi työn aloittamista, sen kulkua ja siihen mahdollisesti liittyviä ongelmia. Yleisintä tämä oli kemiassa töihin liittyvien mahdollisten vaarojen tähden, mutta myös fysiikassa horrostyötä esiintyi.

Luulisin, että menetelmäni todellinen ydin on siinä todella toteutuva konstruktivismi. Mielestäni lukion fysiikka tällä hetkellä ei ole konstruktivistista, vaikka kaiken opetuksen pitäisi asiantuntijoiden mielestä olla sellaista. Fysiikan osa-alueiden rajat romukoppaan heittävä energia- ja invarianssikeskeinen luonnonilmiöiden opetus voisi yläkoulussa tutuksi tulleena jatkua lukiossa. Yläkoulun opetuksen perua kun monen kohdalla on, että kaavojen yhteyttä ilmiöihin ei lainkaan ymmärretä (kts. esim. linkki), mikä vaikeuttaa lukion matemaattisemmasta fysiikan tarkastelusta kiinnostumista.

Mielestäni tärkeä asia, jota ei lainkaan ole huomioitu, olisi matematiikan yhteyteen liitettävä fysiikassa tarvittavien metodien kurssi. Esimerkiksi sinin opettaminen ympyräfunktiona, jolloin ei tarvittaisi taulukkoakaan, olisi jo 7. luokalla ihan helppoa, samoin tekijäyhtälöiden. Keskustelin juuri äskettäin erään lukiossa matematiikkaa ja fysiikkaa opettavan kokeneen lehtorin kanssa. Tekijäyhtälöiden käsittelyssä oli yleisen linjan monilla opiskelijoilla vaikeuksia varsinkin, jos kysytty termi oli viivan alla tai toisessa potenssissa.

Kuitenkin kokemukseni mukaan jo 7-luokkalaiset ympyräfunktiona opetettuna oppivat sinin ja 8-luokkalaiset vaivattomasti tekijäyhtälöt. Meni tosin vuosikausia, ennen kuin keksin ratkaisun näiden asioiden osaamattomuuden ongelmaan. Yleensä kaikki (miinus korkeintaan kaksi) helposti omaksuvat säännön, että mikä pätee luvuilla, pätee kirjaimillekin, koska kirjaimet ovat piileviä lukuja.

Voltit ja ampeerit sekä sähköenergian laskukaava, jotka yleensä tulivat kolmannella tunnilla uusille seiskoilleni, opetin samaan tapaan kuin lukiossa, mutta havainnollistettuna, jolloin energian kaava seurasi niiden "määritelmistä" lähes itsestään. No, täytyihän siinä selittää lisäksi, mitä coulombi tarkoittaa. Joulen he jo tunsivat.

Seuraa 

Kaiken takana on loinen

Tuomas Aivelo on ekologian ja evoluutiobiologian tutkija Zürichin yliopistossa. Hän karkaa arjestaan tutkimaan punkkeja ja metsämyyriä Alpeille, pohtimaan biologian oppimista tai ihan vain ihastelemaan loisia.

Teemat

Blogiarkisto

2015
2014