Sokrateen kuolema Jacques-Louis Davidin maalaamana. Sokrates tuomittiin kuolemaan ja hän joutui juomaan myrkkykatkosta tehdyn juoman. Myrkkykatkon koniini salpaa hengityslihakset, joten kuoleman syynä on tukehtuminen.

Euroopan Unioni tekee teloittamisesta paljon vaikeampaa amerikkalaisille.

Suurin osa Yhdysvaltain kuolemantuomioista pannaan toimeen myrkkyruiskeella. Yhdysvaltain perustuslaki kuitenkin kieltää tuomiot, jotka ovat julmia tai epätavallisia (”cruel or unusual”). Ehkäpä myrkkyruisketta pidetään kliinisyytensä takia ei-niin-julmana ja tavanomaisena.

Teloituksessa käytetään kolmen lääkkeen sekoitusta, joka lievittää kipua, lamauttaa lihakset ja pysäyttää sydämen. Mitään erityistä lääketieteellisesti hyväksyttyä tapaa tappaa ei ole: lääkkeet ja periaate on sama kuin nukutuksessa, mutta annostus on huomattavasti vahvempi.

Viime aikoina teloitukset ovat viivästyneet, koska  nukutuslääkkeet ovat loppumassa. Monien lääkkeiden myynti on lopetettu Yhdysvaltoihin, sillä EU:n alueelta ei saa myydä lääkkeitä kolmansiin maihin, jos niitä voidaan käyttää kidustukseen tai teloittamiseen. Ruiskeilla on käyty kujanjuoksua: natriumtiopentaali loppui 2011 ja pentobarbitaali hieman myöhemmin. Näillä molemmilla oli rajallinen hyöty anestesiassa, joten niiden menetys ei ole ollut ongelmallinen amerikkalaisille.

Missourin osavaltio suunnitteli propofolin käyttöönottoa teloittamiseen. USA:n käyttämästä propofolista 90% tuotetaan EU:ssa, joten sen käyttäminen teloittamiseen olisi asettanut riskialttiiksi koko aineen saamisen Yhdysvaltoihin. Propofoli onkin niin tärkeä, ettei sitä haluta menettää ja Missouri joutui siirtämään teloitusta myöhempään. Propofolia käytetään potilaiden nukuttamiseen noin 50 miljoonassa leikkauksessa Yhdysvalloissa vuosittain, eikä sille ole korvaavaa ainetta nukutukseen.

Yhdysvaltalaisilla teloittajilla on paha ongelma. Ei ole olemassa erikseen aineita, jotka on suunniteltu kivuttomaan ja miellyttävään tappamiseen. Jos tällaisia aineita olisi, niiden valmistus ja hankkiminen olisi eettisistä syistä varmasti hyvin vaikeaa.

Kujanjuoksu on johtanut viranomaiset kokeilemaan luovia ratkaisuja. Midatsolaamia on käytetty muutamiin teloituksiin, mutta näissä vangit ovat kituneet kymmeniä minuutteja. Teloittamista ei helpota se, että lääkärit eivät usein halua osallistua ruiskeseosten valmistamiseen tai antamiseen – eikä heitä voi siitä paheksuakaan. Siksi teloitusmyrkyn on oltava niin helposti annosteltavaa, että vanginvartijat pystyvät siihen.

Loppujen lopuksi tappamisesta myrkyillä tai lääkkeillä tiedetään hyvin vähän, sillä kokeiden tekeminen on mahdotonta. Nyt kuolemaantuomitut ovat joutuneet koekaniineiksi. Luovat ratkaisut pyritään kuitenkin salaamaan: vankilat eivät halua paljastaa mistä ja miten ne ovat teloitusaineet hankkineet. Yhdysvalloissa ollaan lääketieteellisesti ja eettisesti niin epäilyttävässä maastossa, että en ihmettele, vaikka myrkkyruiskeella tappaminen loppuisi kokonaan.

Eurooppalaisten suhteen tilanne on onnistunut: olemme onnistuneesti saaneet käyntiin keskustelun kuolemantuomion käytöstä. Lääkkeiden käytöllä on kuitenkin vaikutusta elämään ja kuolemaan Euroopassakin. Eutanasia nousee yhä useammin esille ja monissa Euroopan maissa on eutanasia tai itsemurhan avustaminen laillista tarkkaan säädellyissä tilanteissa.

Jos potilaalla on oikeus kuolla turvallisesti ja kivutta, miten se voidaan varmistaa? Tämä kysymys on paitsi eettinen, myös aidosti tieteellinen.

Korjaus 12.5. klo 18.58: Korjattu tekstiin midatsolaamin oikea kirjoitusasu.

Kommentit (24)

Maalaisjärki
Liittynyt1.9.2006
Viestejä1252

"Jos potilaalla on oikeus kuolla turvallisesti ja kivutta"

Potilas? Kuolla turvallisesti? Mitä hittoa..

Mikään julkisuuteen vuotanut tieto ei ole vahinko.

Rousseau
Liittynyt13.11.2009
Viestejä16844

En hyväksy kuolemantuomiota. Potilaan toivoman/vaatiman eutanasian hyväksyn.

Mutta ihmettelen että eivät sitten käytä häkäkaasua USA:ssa teloittamiseen. Katselin juuri elokuvan Kevorkianista, ja sitä häkää hän taisi suositella itsensä lopettamiseen.

idiotus
Liittynyt8.12.2007
Viestejä1889

Teloituksen ilmeisesti halutaan olevan jonkinlainen show edelleen. Eräässä dokumentissa kuolemantuomion kannattaja (korkea-arvoinen jos muistan oikein) ei hyväksynyt helppoa menetelmää.

Quidquid latine dictum sit, altum videtur.

In porto perse vitulus est.

Rousseau: "tämä keskustelufoorumi saattaa aiheuttaa itsetuhoisuutta, käytettävä vain hoitohenkilökunnan valvovan silmän alla ja/tai hyvin lääkittynä".

Varoitus! Saatan leikkiä välillä paholaisen asianajajaa jopa tiedostamatta sitä.

asdf
Liittynyt16.3.2005
Viestejä10394

Minusta olisi ihan reilua, eikä lainkaan sivistymätöntä, että kuolemaantuomittu saisi itse osallistua teloitustavan valintaan ja saisi valita esimerkiksi luodin tehokkaasta aseesta päähän. Se olisi varmasti kivutonta ja yhteiskunnallekin halvempaa kuin monimutkaiset myrkyt, jotka pahimmillaan vastaavat kidutusta.

Myös elinkautinen (siis amerkkalaistyylinen oikea elinkautinen, josta ei voi vapautua) pitäisi voida tahtoessaan vaihtaa kivuttomaan kuolemaan.

jepajee
Liittynyt29.12.2009
Viestejä19749

Natseille nousi ongelmaksi teloituksen henkilökohtaisuus ja siitä moraalia rappeuttavasta toiminnasta käytiin korkealla tasolla keskusteluja. Sitten tulikin kuvioihin kaasukammiot ja juutalaiset saivat kuopata omaisensa. Työtä tekevät henkilöt saivat leireillä erityiskohtelua ja  mukavuuksia, jotta jaksoivat uurtaa aina omaan loppuunsa saakka. Heille arben macht frei olikin ihan osuva iskulause.

Muita se ei sitten koskenutkaan.

Eli siihen mielikuvitusrikkaaseen ihmisen teloittamiseen pitäisi kirjaimellisesti palkata toinen kuolemaan tuomittu vanki, joka taas tekisi koko hommasta vähän turhankin läpinäkyvää. Lisäksi hänellä olisi osastolla aika kuumat oltavat. 

..Tulee mieleen Benjamin Franklinin sanat: He who gives up freedom for safety deserves neither.

 “X is powerful. It kills. Mostly x's.”

SamBody
Liittynyt3.5.2008
Viestejä5353
asdf

Minusta olisi ihan reilua, eikä lainkaan sivistymätöntä, että kuolemaantuomittu saisi itse osallistua teloitustavan valintaan ja saisi valita esimerkiksi luodin tehokkaasta aseesta päähän. Se olisi varmasti kivutonta ja yhteiskunnallekin halvempaa kuin monimutkaiset myrkyt, jotka pahimmillaan vastaavat kidutusta.

Myös elinkautinen (siis amerkkalaistyylinen oikea elinkautinen, josta ei voi vapautua) pitäisi voida tahtoessaan vaihtaa kivuttomaan kuolemaan.

Jostain syystä teloitetun ruumiin pitää näyttää "hyvältä" toimituksen jälkeen ja luodinreikä päässä sotkisi ikävästi muuten niin mukavaa taiteellista vaikutelmaa. 

http://www.vapaakielivalinta.fi/
http://www.sananvapaudenpuolesta.fi/
Tunnustan poikkeavuuteni: perustan näkemykseni enemmän omaan ajatteluun kuin auktoriteetteihin.

asdf
Liittynyt16.3.2005
Viestejä10394
SamBody

Jostain syystä teloitetun ruumiin pitää näyttää "hyvältä" toimituksen jälkeen ja luodinreikä päässä sotkisi ikävästi muuten niin mukavaa taiteellista vaikutelmaa. 

Niin se varmaankin on, niin järjettömältä kuin kuulostaakin. Kai se ruma kivuttomasti kuollut ruumis olisi kuitenkin parempi, kuin vahingoittumattomalta vaikuttava kitunut.

jussipussi
Liittynyt6.12.2009
Viestejä24846
asdf
SamBody

Jostain syystä teloitetun ruumiin pitää näyttää "hyvältä" toimituksen jälkeen ja luodinreikä päässä sotkisi ikävästi muuten niin mukavaa taiteellista vaikutelmaa. 

Niin se varmaankin on, niin järjettömältä kuin kuulostaakin. Kai se ruma kivuttomasti kuollut ruumis olisi kuitenkin parempi, kuin vahingoittumattomalta vaikuttava kitunut.

Niin se on juuri niille jälkeenjääville katselijoille oltava "kivaa ja siistiä", jotta ei jäisi pahaa omaatuntoa. Voisimme järkevästi perustella tekomme. Vertakaan ei näkyisi missään sillä joku saattaisi voida pahoin verta nähdessään. 

Tuomas Aivelo
Liittynyt3.1.2014
Viestejä189

Jos tehokkaan teloitustavan haluaisi, giljotiini olisi aika korkealla listalla. Robespierren terrori ei kuitenkaan ole se vertailuryhmä, johon oikeuslaitos kannattaa liittää. Ja veikkaan, että toimitus on sangen groteskin näköinen. Perinteisesti tämä ei ole haitannut, kun teloittaminen on ollut varoituksenomainen show. Nykyiseen ajatteluun teloitus ei miltään osin kovin kauniisti sovi.

Puuvilla SamI
Liittynyt25.12.2008
Viestejä851
Tuomas Aivelo

Jos tehokkaan teloitustavan haluaisi, giljotiini olisi aika korkealla listalla. Robespierren terrori ei kuitenkaan ole se vertailuryhmä, johon oikeuslaitos kannattaa liittää. Ja veikkaan, että toimitus on sangen groteskin näköinen. Perinteisesti tämä ei ole haitannut, kun teloittaminen on ollut varoituksenomainen show. Nykyiseen ajatteluun teloitus ei miltään osin kovin kauniisti sovi.

Irtonainen pää arkussa ei ole hyvä juttu.
Itse olisin yksinkertaisen ja verettömän teloituksen kannalla. Kuuden tuuman rautanaula ja "naulapyssy".(tunteeton kone) Vasemman korvan yläpuolelta suoraan sisään niin kanta sulkee sen muutaman pisaran ja kuolema seuraa välittömästi. Hiukset voi kammata päälle ja kaljuilla asettaa ihonvärisen vahatupon naulan kannan päälle. Siistiä, kivutonta ja edullista.

Huolehdi bisneksestä niin bisnes huolehtii sinusta.

Maalaisjärki
Liittynyt1.9.2006
Viestejä1252

Mutta jenkkilän poliisihan soveltaa tehokkaasti paperityön ja linnatuomioiden minimoimista.. Ampuu pois notkumasta heti kun on tilaisuus.

Mikään julkisuuteen vuotanut tieto ei ole vahinko.

en se minä ollut
Liittynyt6.4.2014
Viestejä656
asdf

Minusta olisi ihan reilua, eikä lainkaan sivistymätöntä, että kuolemaantuomittu saisi itse osallistua teloitustavan valintaan ja saisi valita esimerkiksi luodin tehokkaasta aseesta päähän. Se olisi varmasti kivutonta ja yhteiskunnallekin halvempaa kuin monimutkaiset myrkyt, jotka pahimmillaan vastaavat kidutusta.

Myös elinkautinen (siis amerkkalaistyylinen oikea elinkautinen, josta ei voi vapautua) pitäisi voida tahtoessaan vaihtaa kivuttomaan kuolemaan.

Olisko kuitenkin jotain rajotteita, vai saisiko valita vapaasti vaikka ydinaseella lähietäisyydeltä toteutettavan teloituksen?

syytinki
Liittynyt18.8.2008
Viestejä7927

Kyllä se muissakin rangaistuksissa on rikuneeraamisen varaa.

Esim. Suomessa voitaisiin tipauttaa muutama vuosi tuomiosta, jos suostuu vankilaan, jonka telkusta tulee vain valittuja sarjoja ja piristeeksi Euroviisujen uusintoja silloin tällöin. Taukomusaakin löytyy, kuten vaikkapa Iltatuulen viesti.

Peyton Place on muuten sarja, jota ei vielä ole tullut uusintana. Jokohan olisi aika.

Unohdin mainita, että ehdotuksessani on sekin puoli, että ei tarvitse miettiä teloituskonstia. Aika moni tuomittu hoitaisi homman ihan itse. Jättää vain selliin köydenpätkän ja telkun, josta tulee Peyton Plasce ja välillä Iltatuulen viesti.

Sepi
Liittynyt16.3.2005
Viestejä3231

Lemmikkieläimet osataan siististi, kivuttomasti ja tehokkaasti lopettaa parilla injektiolla. Mikä estää saman menetelmän käytön ihmisen tapauksessa (jos barbaarisesta kuolemantuomiosta ei voida luopua)?

Tuomas Aivelo
Liittynyt3.1.2014
Viestejä189
Sepi

Lemmikkieläimet osataan siististi, kivuttomasti ja tehokkaasti lopettaa parilla injektiolla. Mikä estää saman menetelmän käytön ihmisen tapauksessa (jos barbaarisesta kuolemantuomiosta ei voida luopua)?

Lemmikkieläimille voidaan käyttää esim. tiopentaalia tai pentobarbitaalia. Samoja aineita siis, joita Yhdysvaltoihin ei enää saada. (Yleisesti ottaen eläinlääkinnässä käytetään samoja lääkkeitä kuin ihmisellä.)

Millä ne Amerikassa lopettaa lemmikit?

http://www.vapaakielivalinta.fi/
http://www.sananvapaudenpuolesta.fi/
Tunnustan poikkeavuuteni: perustan näkemykseni enemmän omaan ajatteluun kuin auktoriteetteihin.

Tuomas Aivelo
Liittynyt3.1.2014
Viestejä189
SamBody

Millä ne Amerikassa lopettaa lemmikit?

Ei hajuakaan. Ehkäpä propofolilla - sitä ainakin käytetään eläinlääkinnässäkin.

syytinki
Liittynyt18.8.2008
Viestejä7927

Voin olla väärässä, mutta olen ollut ymmärtävinäni, että veren lasku olisi suht' rauhallinen, nopea ja kivuton lähtö. Tietysti veitsen pitää olla terävä ja veret kelpaisivat varmaan veripankkeihin.

Olen aina ihmetellyt, että mikä tuossa pistää vastaan, että näin ei voi toimia (Islam kyllä). Oli kyse sitten eläimistä tai ihmisistä. Ei tarvita myrkkyjä köysiä sähköjä tai niskaruuvia, vain terävä veitsi ja ämpäri.

Brainwashed
Liittynyt20.1.2013
Viestejä5750
Jerry Cotton
Tuomas Aivelo

Jos tehokkaan teloitustavan haluaisi, giljotiini olisi aika korkealla listalla. Robespierren terrori ei kuitenkaan ole se vertailuryhmä, johon oikeuslaitos kannattaa liittää. Ja veikkaan, että toimitus on sangen groteskin näköinen. Perinteisesti tämä ei ole haitannut, kun teloittaminen on ollut varoituksenomainen show. Nykyiseen ajatteluun teloitus ei miltään osin kovin kauniisti sovi.

Irtonainen pää arkussa ei ole hyvä juttu.
Itse olisin yksinkertaisen ja verettömän teloituksen kannalla. Kuuden tuuman rautanaula ja "naulapyssy".(tunteeton kone) Vasemman korvan yläpuolelta suoraan sisään niin kanta sulkee sen muutaman pisaran ja kuolema seuraa välittömästi. Hiukset voi kammata päälle ja kaljuilla asettaa ihonvärisen vahatupon naulan kannan päälle. Siistiä, kivutonta ja edullista.

Ei tuo ole mikään ns takuuvarma tappotapa.

Teloitettava voi yhden naulan ampumisella kitua pahimmillaan päiväkausia, taikka jopa jäädä henkiin - tietenkin voihan niitä nauloja sitten ampua tarpeen niin vaatiessa useammankin, mutta kivuttomuus ja nopeusaspektit loistavat kyllä poissaolollaan, jos se nyt edes oli tässä tappotavassa mikään kriteeri.

Jotkut ovat spekuloineet ajatuksella, että pää olisi vielä jonkun aikaa ns tietoinen sen irrottua siististi esim giljotiinilla.

http://www.google.fi/?gfe_rd=cr&ei=uMh0U_a6LeiO8QeG7YCQCQ#q=can+head+brain+live+after+beheading+giljotin

Mika5454545

On oikeus ja kohtuus, että äärimmäistä pahaa tehnyttä ihmistä kidutetaan ennen kuolemaansa, jotta tämä voi tuntea edes pienen palan tuskaa sitä mitä hän on aiheuttanut muille ihmisille.

Seuraa 

Kaiken takana on loinen

Tuomas Aivelo on ekologian ja evoluutiobiologian tutkija Zürichin yliopistossa. Hän karkaa arjestaan tutkimaan punkkeja ja metsämyyriä Alpeille, pohtimaan biologian oppimista tai ihan vain ihastelemaan loisia.

Teemat

Blogiarkisto

2015
2014