Tuntemattoman taiteilijan puukaiverrus vuodelta 1815. / Wikimedia Commons

Evoluutiopsykologit väittävät rakkautta sopeumaksi. Mutta onko se sopeuma?

Viime vuonna – sangen luetussa bloggauksessani, jonka aallot vieläkin lyövät - kritisoin evoluutiopsykologiaa. Tieteenalan käsitys evoluutiosta tuntuu perustuvan ainoastaan valintaan ja suurta osaa ihmisen ominaisuuksista pidetään sopeumana ilman kunnollista todistusaineistoa. Turun yliopiston evoluutiobiologian dosentti Markus J. Rantala vastasi kriitiikkiini ja totesi syytösteni oleva aiheettomia. Hän myös kirjoitti, että ”evoluutiopsykologian oppikirjoista voi lukea, että luonnonvalinta on tuottanut monia psykologisia adaptaatioita, kuten esimerkiksi kyvyn rakastua ja muodostaa parisuhde”. Mutta miksi rakkaus olisi adaptaatio? Kyseenalaistin tämän väitteen ja Rantala vastasi, että ”tieteessä on kysymys todisteista, eikä mielipiteistä”. Kuulostaa haasteelta.

Rantala on usein valitellut toimittajien vääristelevän tutkijoiden sanomisia ja että ihmisten käsitys evoluutiopsykologiasta on vanhanaikainen. Jätetään toimittajat ja ennakkokäsitykset sitten sivuun ja katsotaan sitä todistusaineistoa rakkauden evolutiivisesta luonteesta.

Evoluutiopsykologian oppikirjat ovat rakkaudesta vaitonaisia: useimmat selailemani eivät asiaan liiemmin tartu. David Bussin kirjassa Evolutionary Psychology rakkaus saa sivun ja se ohitetaan kursorisesti. Oxford Handbook of Evolutionary Psychologyn painokset käsittelevät aihetta korkeintaan pintapuolisesti. Hieman laajempi käsittely löytyy Osmo Tammisalon populaarikirjasta Rakkauden evoluutio. Tammisalo argumentoi (puolileikillisesti) kilpajuoksuhypoteesin puolesta: naaraat ovat vaatineet koiraan sitoutumista ja rakkaus on kehittynyt loistavaksi tavaksi osoittaa sen. Vastaavasti, kun koiraasta tuli valikoiva, se alkoi vaatia myös naaraalta suurempaa sitoutumista ja naaraankin piti ryhtyä rakkauden peliin. Vastaavasti Tammisalo kuvailee tilanteen, jossa rakkautta ei tarvittaisi: täydellinen sitoutuneisuus kumppaniin. Ilman kilpakumppaneita ja vaaraa kumppanin menettämisestä, rakkautta ei tarvittaisi. Tarina on ihan mahdollinen, mutta todistusaineisto vaikuttaa ohuelta. Asiaa tutkittuani epäilen, että se johtuu siitä, ettei todistusaineistoa juuri ole.

Lienee tarpeen heti aluksi painottaa, että lähtökohtani on, että rakkaus on evoluution tuote. Vastakkainen näkemys voisi olla, että rakkaus on kulttuurin tuote. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että rakkaus on niin universaali ilmiö, että biologialla on oltava näppinsä pelissä. (Tietenkin oma ongelmansa on, että ihmisestä puhuttaessa jako biologiaan ja kulttuuriin on aina vähän teennäinen - ei mennä nyt siihen.) Tässä kirjoituksessa pohdin, onko rakkaus syntynyt luonnonvalinnan kautta sopeutumana, vai onko se ihmisen kehityksen sivutuote. Vaikka aivojen kapasiteetti olisi luonnonvalinnan aikaansaama, lopputuloksena voi kuitenkin syntyä paljon ilmiöitä, jotka nousevat kulttuuriseen keskiöön ilman että ne olisivat sopeumia.

Ensiksikin: mitä rakkaus on, biologisesti ajateltuna? Helen Fisher jakaa rakkauden kolmeen osaan: himoon, ihastukseen ja kiintymykseen. Fisherin mielestä nämä ovat biologisesti eri ilmiöitä ja rakkaus voi käynnistyä minkä tahansa näistä kautta. Jaan Pankseppin mielestä rakkaus aiheutuu aivojen tunnejärjestelmästä, joka vastaa hoivaa. (Vastaavasti himoa välittää oma tunnejärjestelmänsä.) Turvallisena oletuksena voinemme olettaa, että rakkaus on kokonaisuus monista erilaisista tunnevasteista. Näistä vasteista on syntynyt kokonaisuus, jota nyt nimitämme rakkaudeksi.

Rakkauden mittaaminen on vaikeaa. Tunteisiin liittyy kuitenkin biologisia muutoksia: käyttäytymisen, hormonaaliset ja hermostolliset muutokset. Vieläkin helpoin ja varmin tapa selvittää, onko ihminen rakastanut, on kyseiseltä ihmiseltä kysyminen. Tämä subjektiivinen tulkinta voidaan sitten yhdistää esimerkiksi neurotietoon.

Rakastumista voidaan tutkia käyttäytymistä tarkkailemalla. Esimerkiksi Gonzaga ja kumppanit tarkkailivat hymyjä, ruumiinasentoja, nyökkäilyjä ja elehtimistä (pdf).   Hormonaaliset muutokset ovat suhteellisen selkeitä: osittain rakastumisen alkuvaihe vaikuttaa stressireaktiolta, mutta esimerkiksi miehillä testosteronin tuotto laskee.  Nähtävästi rakastumisen eri vaiheissa hormonien määrät vaihtelevat merkittävästi.  Vastaavasti Jean-Marc Fellous ja Michael Arbib ovat ajaneet näkemystä, että kyse on neuromodulaatiosta, välittäjäaineina toimivien hormonien vaikutuksesta. Tämä avaa mielenkiintoisen väylän: rakkaus vastaa monella tavalla riippuvuutta.

Aivokuvauksella löydetään tiettyjä rakkauden merkkejä aivoista. Ongelma kuitenkin on, että aivokuvaus on keskittynyt usein aivokuoreen (koska tätä pidetään ihmisen kannalta kiintoisimpana paikkana), vaikka rakkauteen varmasti liittyy myös muiden aivojen osien vaikutus. Loppujen lopuksi, emme tiedä mikä aiheuttaa rakkauden neurotieteellisesti (pdf). 

Rakkauden biologian ymmärtämiseksi hyvä tutkimuskohde voisi olla aromanttiset ihmiset, jotka eivät koe romanttista rakkautta. Valitettavasti aromanttaiset ovat hyvin vähän tutkittu ryhmä, jopa verrattuna aseksuaaleihin.

Kuka sitten keksi rakkauden? Missä vaiheessa ihmisen evoluutiota rakkaus on ilmaantunut? Kuinka universaali rakkaus on - rakastavatko muut eläimet?

Tämä kysymys on aidosti hyvin vaikea. Aivojen rakenne on muilla elämillä samanlainen ja epäilemättä monet perustavanlaatuiset tunteet ovat samoin rakentuneita muilla eläimillä. Rakkaus on kuitenkin hyvin monitahoinen tunne, jossa aivokuorella on hyvin merkittävä rooli, joten sen rajoittaminen ihmisiin ei ole täysin tuulesta temmattu. Tukea tälle ajatukselle voi antaa ajatus siitä, että lähisukulaisemme bonobot ja simpanssit, eivät muodosta parisiteitä. Meillä ei ole syytä odottaa, että esimuodoillamme olisi ollut romanttista rakkautta. Se saattaa olla ihmisille erityinen ominaisuus. Kääntäen: jos bonoboilla ja simpansseilla olisi ihmistä vastaava romanttisen rakkauden tunne, tämä ei selvästikään ole sopeuma pitkään parisuhteeseen.

Evoluutiohistorian tutkiminen on vaikeaa. Paleontologiassa puhutaan usein anatomisesti nykyaikaisesta ihmisestä: tämä on se meidän kaltainen, varmasti Homo sapiens, joka ilmaantui 200 000 - 150 000 vuotta sitten. Sen sijaan meillä ei ole hajuakaan, koska käyttäytymiseltään nykyaikainen ihminen ilmaantui. Emme tiedä, koska esi-isillemme on kehittynyt "ihmismäisen" käyttäytymisen piirteitä.

Evoluution suhteen ihmisen parisuhdejärjestelyt ovat herättäneet paljon väittelyä. Polygamia, eli monen yhden yksilön suhde moneen puolisoon, ei ole ihmisillä harvinainen ilmiö, mutta monogamia, eli yhden miehen ja naisen parisuhde vaikuttaa selkeästi yleisimmältä järjestelyltä.

Miksi ihmiset ovat pääsääntöisesti monogamisia?  Syynä on esitetty lasten pitkää riippuvuutta vanhemmistaan, jolloin pelkästään äiti ei saa kasvatettua lasta. Toisaalta on väitetty, että monogamiset suhteet ovat luultavasti olleet ennen kaikkea parittelujärjestelyjä, ja lasten hoito on tullut kuvioon vasta jälkikäteen. Lastenhoito onkin hyvä tapa monopolisoida parittelukumppani eli saada kumppani pysymään kotona.

Seurustelevia pareja tutkimalla huomattiin, että positiiviset kokemukset, kuten huolenpito, korreloivat rakkauden tunteen kanssa ($). Ellis tutki parisuhteeseen panostamista ja huomasi, että suurempi panostus parisuhteeseen korreloi suuremman rakkauden kanssa ($). Lisäksi käyttäytymistutkimuksista tiedetään, että vaihtoehtoisten kumppanien tarkastelu ennustaa heikompaa tyytyväisyyttä parisuhteeseen ja lyhyempää parisuhdetta ($). Rakkaus siis on mekanismi, joka vaikuttaa pitävän parisuhteen kasassa – tai ainakin ilmaisee koska siihen kannattaa panostaa ja koska lähteä pois. Helen Fisher argumentoi, että aivojen fysiologia on viritetty lähinnä neljän vuoden tiiviiseen suhteeseen. Näin ollen on avoinna mahdollisuus, että ihmisaivot ovat kehittyneet sarjamonogamiaan.

Rakkaudella ei sinänsä ole tekemistä mono- tai polygamian suhteen. Epäilemättä voimme ajatella, että rakkaus onnistuu yhtä hyvin yhteen kuin moneenkin yksilöön (ja ihmisyhteisöissä on tästä esimerkkejä). Rakkauden voi olettaa liittyvän siihen, että syntyneet suhteet ovat pitkäaikaisia.

Sitten päästäänkin olennaisiin kysymyksiin. Onko rakkaus sopeuma vai sivutuote? Sopeuman todistamiseksi tarvitsee selvittää muutamia asioita. Ensinnäkin: onko rakkaus periytyvää? Rakkaus voi olla luonnonvalinnan tuote vain jos se periytyy sukupolvelta toiselle. Toiseksi: minkälaisen valintaedun rakkaus suo? Rakkauteen kykeneväisten ihmisten on (nyt tai aiemmin) täytynyt saada enemmän jälkeläisiä.

Rakkauden periytymistä on –tietenkin – tutkittu. Rakkauden geenejä ei ole vielä löydetty, mutta jotain tiedämme miten eroamme toisistamme rakkauden suhteen. Tutkimusten yleinen lopputulos on, että rakkauden – toisin kuin monien muiden tunne-elämän piirteiden - heritabiliteetti on hyvin matala ($).  Tämä tarkoittaa sitä, että ihmisten väliset erot mitatussa rakkauden tyyleissä johtuvat ennen kaikkea eroista ympäristössä, eivätkä eroista geeneissä. Tämä voi johtua useasta syystä: geenien vaikutus on hyvin pieni verrattuna ympäristön vaikutukseen, populaatiossa ei ole juuri eroja geenien suhteen tai erot ympäristössä ovat suuria. Tämä tulos ei siis tuonut todistusaineistoa suuntaan tai toiseen. Sen sijaan se kertoo jännittävän sivuviitteen: rakkaus ei ole riippuvuus. Riippuvuuden heritabiliteetti kun on 0,4-0,6 luokkaa.

Emme siis tiedä periytyykö rakkaus vai ei. Entä valintaetu?

Sopeumaväite on aina historiallinen väite. Jos sanomme, että rakkaus on sopeuma, tarkoitamme että joskus menneisyydessä esi-isämme, jolla oli muita parempi kyky rakastaa,  lisääntyi paremmin kuin rakkaudettomat lajitoverinsa, ja siten rakkaus lisääntyi sukupuussamme. Niinpä nykyinen tilanne ei voi suoraan sanoa onko kyseessä sopeuma vai ei.

Epäsuoraa empiriaa löytyy: naimissa olevat ihmiset ovat onnellisempia kuin naimattomat ja hyvät ihmissuhteet vähentävät monien tautien riskejä. Liittyvätkö nämä edut kuitenkaan rakkauteen sinänsä? Voivatko ne olla kulttuurimme tuotosta: kun kaikki pariutuvat, pariutumattomat ovat onnettomia? Ehkä, ehkä ei. Toisaalta, rakkaudessa on myös ongelmansa: kulttuurimme on täynnä tarinoita riutuvasta rakkaudesta ja epätoivoisista teoista, joihin rakkaus voi johtaa. Rakkaus ei siis myöskään ole haitatonta. Rakkautta on kuitenkin vaikea liittää lisääntymismenestykseen, nyt tai aiemmin.

Emme siis tiedä sitäkään aiheuttaako rakkaus valintaedun.

Mitä vaihtoehtoja meillä on käsissämme? Mahdollinen selitys on esimerkiksi että rakkaus on sopeutuma, jonka tarkoituksena on pitää huoli siitä hoidamme lapsiamme ainakin niiden ensimmäisten vuosien ajan. Rakkaus voi olla sopeutuma siihen, että luomme pitkäaikaisia sosiaalisia suhteita, jotka parantavat asemaamme yhteisössä, ja parisuhteen solmiminen on tässä vain sivujuonne. Rakkaus voi olla sopeuma siten, että se vakuuttaa puolisomme sitoutumisesta.  Rakkaus voi olla haitallista ja siis sopeutuman vastakohta, jos se johtaa meitä epärationaalisiin ja epäsuotuisiin tekoihin – eräänlainen evolutiivinen sairaus. Rakkaus voi olla myös sivutuote: joku muu mekanismi kuin rakkaus on saanut ihmiset sitoutumaan toisiinsa ja jälkikäteen tälle siteelle on syntynyt päälle ”tunne-elämän selitys”.

Ihmisen evoluutiohistorian tutkiminen on hyvin vaikeaa, koska kyse on juuri siitä, historiasta esihistoriallisella ajalla. Siinä missä rakkauden jäljet voivat vihloa yksittäistä ihmistä, maailmaan siitä jää vähemmän merkkejä. Fossiilit, kalliomaalaukset tai genetiikkamme ei paljasta - ainakaan vielä - rakkauden jälkiä. Saattaa olla, ettemme koskaan pysty ottamaan kantaa rakkauden adaptiivisuuteen, koska sopivaa todistusaineistoa ei löydy.

Tietenkin joku saattaa vakuuttua jo tästäkin todistusaineistosta. Minä en. Mielestäni on väärin väittää rakkautta sopeumaksi.

Lisäys: 30.1. klo 11.40: Rantala vastasi kritiikkiini täällä.

Markus J. Rantala alustaa perjantaina 30.1. klo 16.25 Nuorten filosofiatapahtumassa Helsingissä aiheella Mitä nainen haluaa?

Kommentit (6)

SamikoKu
Liittynyt12.7.2010
Viestejä5364

En osaa sanoa onko rakkaus sopeuma, sivutuote vai mikä, mutta sama kysymys voitaisiin kysyä ihan minkä tahansa tunteen pohjalta vaikka kateus, viha. Onko viha sopeuma vaiko sivutuote?

Eli jos pystytään vastaamaan rakkauden osalta niin sitten kai ollaan lähempänä selittämään muitakin tunnetiloja.

Oma mielikuvani on että ihmisellä on kapasiteettia tiettyihin tunteisiin. Se kapasiteetti vaihtelee hyvinkin paljon yksilöittäin ja ihmisiä ei edes voi välttämättä verrata toisiinsa suoraviivaisesti.

Eli ihmisillä on joku tietty kapasiteetti tunteisiin. Sanotaan että "tunneallas". Toisilla se tunneallas on suurempi ja toisilla pienempi. Se kuinka sen tunnealtaan täyttää riippuu yksilöstä. Tähän vaikuttaa sitten ympäristö olosuhteet, mahdollisuudet, fyysiset ominaisuudet, perimä jne. jne. Tunnealtaan sisältö vaihtelee myö iän mukaan.

Joku täyttää tunnealtaan nuoruudessaan hekuvalla ensirakkaudella ja siihen ei silloin mahdu yhtikäs mitään muuta. Liki kaikki kapasiteetti on silloin rakkauden käytössä. Petymys, jätetyksi tuleminen ja uusi rakkaus sen jälkeen taas uudestaan. Tietty oppiminen vaikuttaa siihen että kuinka ihminen täyttää sitä tunneallastaan, tulee varovaisuutta. Oppimisella on suuri merkitys tunteiden hallinnassa ja siinä mitä allas sisältää. Jollakin se on täynnä vihaa ja jollakin toisella rakkautta ja kiintymystä.

Rakkauttakin on monenmoista, rakkautta mitä kokee puolisoaan kohtaan tai lapsiaan kohtaan tai lapsi vanhempiaan. Vihaakin on monensorttista. Eli ajan tässä nyt takaa sitä että miksi juuri rakkaus olisi niin erityinen tai poikkeuksellinen tunne että se ansaitsisi erityisaseman?

Mikä tahansa tunne mielestäni rakentuu "samoista" palikoista ja tunneallas täytetään olosuhteista ja oppimisesta riippuen kunkin yksilön kohdalla mahdollisesti hyvinkin eritavalla.

Uskomalla tieteeseen voi olla vain hetkittäin oikeassa.
"Olet väärässä: Kirjoitusoikeutesi on peruttu."

BCK
Liittynyt9.7.2010
Viestejä5690

Jälleen raikas ja kiinnostaava artikkeli, tässä muutama sivuhuomio.

"Rakkaudella ei sinänsä ole tekemistä mono- tai polygamian suhteen. Epäilemättä voimme ajatella, että rakkaus onnistuu yhtä hyvin yhteen kuin moneenkin yksilöön (ja ihmisyhteisöissä on tästä esimerkkejä). Rakkauden voi olettaa liittyvän siihen, että syntyneet suhteet ovat pitkäaikaisia."

Mutta onnistuuko rakkaus yhtä hyvin sellaiseen, joka rakastaa takaisin vain sinua kuin sellaiseen, joka rakasta monia muitakin? Eli tuossa ehkä jätetään huomiotta mustasukkaisuuden tunne, ja parisuhteen aspekti, ei vain yhden osapuolen tunteet?

 

"Rakkaus on kuitenkin hyvin monitahoinen tunne, jossa aivokuorella on hyvin merkittävä rooli, joten sen rajoittaminen ihmisiin ei ole täysin tuulesta temmattu. Tukea tälle ajatukselle voi antaa ajatus siitä, että lähisukulaisemme bonobot ja simpanssit, eivät muodosta parisiteitä"

Kuinka pitkälle meneviä johtopäätöksiä voimme tehdä bonobojen ja simpanssien perusteella? Mehän eroamme niistä merkittävästi, esimerkiksi kielemme, älymme, kaksijalkaisuuden ja maassa asumisen suhteen. Ja kivesten koon suhteen (suuret kivekset serkuillamme = merkki spermasodasta eli täydestä sekasopuisuudesta. Ihmismiehellä on keskikokoiset.)

Eikös kuitenkin ainakin pari vähän kaukaisempaa kädellislajia muodosta parisiteitä, muistaakseni golden lion tamarin ja gibbon (mitä nämä nyt sitten ovatkaan suomeksi, kultainen leijonatamariini ja gibboniko?)? Jos en ihan väärin muista, niin edellä mainitulla asia taisi liittyä poikkeuksellisen korkeaan osuuteen kaksosia - silloin tarvitaan molempien vanhempien panos. Simpansseilla muuten Jane Godallin mukaan tiedetään esiintyvän jonkinlaista esi-parisuhdetta: toisiaan vokotteleva pariskunta siirtyy vaivihkaa lauman reviirin laitamille yhden tai kahden ovulaatiosyklin ajaksi, eräänlaiselle honeymoonille.

***

Mitä muuten tiedetään neandertalilaisten perhemallista, esiintyikö monogamiaa vai polygyniaa?

Jäärä
Liittynyt6.9.2006
Viestejä3251

Rakkaus on tietoisuuden tuote, next.

Nimimerkki Jäärä, vaihtaisiko allekirjoituksesi. Kiitos.

HooFoo
Liittynyt30.9.2006
Viestejä813
Jäärä

Rakkaus on tietoisuuden tuote, next.

Jos viha aiheuttaa hyökkäyksen, pelko pakenemisen ja rakkaus parisuhteen, niin johtuuko esm. monogaamisten lintujen parisuhde niiden tietoisuudesta?

Vai toteaako tietoisuus vain olemassaolevan tilanteen: Olen rakastunut?

Vaalimatematiikkaa: Jos et äänestä, niin äänestät sitä jota eniten vastustat.
Kopiointi + muuntelu + valinta => universaali evoluutio
Reality, not faith, has still the best resolution and interface

Jäärä
Liittynyt6.9.2006
Viestejä3251
HooFoo
Jäärä

Rakkaus on tietoisuuden tuote, next.

Jos viha aiheuttaa hyökkäyksen, pelko pakenemisen ja rakkaus parisuhteen, niin johtuuko esm. monogaamisten lintujen parisuhde niiden tietoisuudesta?

Kuka sanoo että rakkaus muodostaa lintujen parisuhteen?

HooFoo

Vai toteaako tietoisuus vain olemassaolevan tilanteen: Olen rakastunut?

No vähän näin.

Onko masennus sopeuma?

Nimimerkki Jäärä, vaihtaisiko allekirjoituksesi. Kiitos.

Seuraa 

Kaiken takana on loinen

Tuomas Aivelo on ekologian ja evoluutiobiologian tutkija Zürichin yliopistossa. Hän karkaa arjestaan tutkimaan punkkeja ja metsämyyriä Alpeille, pohtimaan biologian oppimista tai ihan vain ihastelemaan loisia.

Teemat

Blogiarkisto

2015
2014