Tutkija BSL4-laboratoriossa Ebola-virusta käsittelemässä. Kuva: Wikimedia Commons / Yhdysvaltain armeijan tartuntautitutkimuskeskus

Hollantilaiset ja amerikkalaiset tutkijat loivat uuden influenssaviruksen, joka voisi laboratoriosta karatessaan tappaa miljoonia ihmisiä.

Tartuntatautitutkimus on aina ollut vaarallista puuhaa. Laboratorio-onnettomuuksissa vaarallisten taudinaiheuttajien kanssa on kuollut ihmisiä ja kentällä näytteitä keräävät tutkijat ovat myös saaneet osansa taudeista.

Muutama vuosi kuitenkin otettiin muutamia askeleita lisää vaaran suuntaan, kun tutkijat tietoisesti loivat vaarallisen taudinaiheuttajan. Lähtömateriaalina oli lintuinfluenssa H5N1, joka ei onneksi leviä ihmisten välillä, mutta tarttuessaan eläimistä ihmisiin, virus on tappanut puolet tartunnan saaneista. Tutkijat tartuttivat frettejä lintuinfluenssan ja sikainfluenssan hybridillä – fretit ovat influenssatutkimuksissa usein käytettyjä koe-eläimiä, koska ne toimivat hyvänä ihmismallina -  kunnes kanta tarttui fretistä toiseen. Tutkijat halusivat nähdä, mitkä muutokset viruksen perimässä aiheuttivat tartunnan fretistä toiseen.

Ongelma tässä on se, että jos tauti leviää fretistä toiseen, niin se saattaa myös levitä ihmisestä toiseen. Tutkijat olivat siis luoneet taudin, joka laboratoriosta karatessaan olisi voinut tappaa miljoonia ihmisiä. Klassinen vertailukohta influenssoissa on vuosien 1918 ja -19 espanjantauti, joka tappoi 50-100 miljoona ihmistä.

Odotetusti, huolestuminen oli suurta. Yhdysvaltain bioturvallisuuden neuvottelukunta pyysi tiedejulkaisuja jättämään tietyt yksityiskohdat pois artikkeleista, jotta terroristien ei ole niin helppoa luoda bioaseita. Lisäksi Alankomaiden hallitus vaati tutkimustuloksilta maastavientiluvan, koska ne olivat mahdollisesti vaarallista materiaalia. Harkinnan jälkeen hallitus tämän luvan myös myönsi. Tutkimuksen tulokset julkaistiin Naturessa ja Sciencessa. Tutkijoiden keskuudessa julkaisut nostivat kohun ja keskustelun siitä, onko oikein että tutkijat tehtailevat uusia vaarallisia tauteja. Uusien tautien luomiseen ei myöskään ollut erityistä säännöstöä, joten tutkijat lupasivat olla tutkimatta viruksia vuoteen, jotta tutkimuksen sääntely ja turvallisuusohjeet saadaan ajan tasalle. Sittemmin tutkimus on jatkunut.

Tänä kesänä keskustelu sai uusia kierroksia, kun laboratorioiden turvallisuus on herättänyt huolta. Amerikan lääkeviranomaisten FDA:n varastotilojen perältä löytyi 60 vuotta vanhoja isorokkoannoksia. Ne oli jätetty varastojääkaappiin lasiputkiin, joihin oli vielä selkeästi kirjoitettu että putket sisältävät isorokkovirusta. Isorokko on aito vaaratekijä, koska tauti on tappava. Lisäksi suurin osa 1970-luvulla tai myöhemmin syntyneistä ei ole saanut rokotusta tautia vastaan.

Ainoat tunnetut elävät isorokkovirukset sijaitsevat korkean turvallisuuden laboratorioissa Yhdysvalloissa ja Venäjällä. Valitettavasti isorokkoviruksia voi olla unohtuneena enemmänkin tutkimuslaitosten varastohuoneissa. Virus voi periaatteessa selvitä myös tautiin kuolleiden ruumiissa, joskin virusten selviämisaikaa ei tällä hetkellä tunneta. Varmuuden vuoksi kuitenkin isorokkoon kuolleiden muumioituneiden ruumiiden kanssa on noudatettu varovaisuutta.

Isorokkovirukset eivät ole ainoa läheltä piti –tilanne. Kesäkuussa pernaruttoa tutkivat Amerikan tartuntatautiviraston tutkijat kokeilivat uutta kemiallista bakteerien tuhoamistapaa. Tutkijat luulivat onnistuneensa kokeilussa ja lähettivät näytteet eteenpäin. Kaikki bakteerit eivät kuitenkaan kuolleet ja 84 työntekijää altistui bakteerille, jonka luulivat olleen jo vaaraton. Tartuntatautivirasto myös sekoitti flunssanäytteen vaaralliseen lintuinfluenssanäytteeseen ja lähetti taudinaiheuttajat edelleen maatalousministeriön laboratorioon.

Lepsuilu on lisääntynyt. Kun Yhdysvalloissa vielä 2000-luvun alussa tapauksia oli noin parikymmentä vuodessa, vuonna 2010 tapahtui 269 onnettomuutta vakavien taudinaiheuttajien kanssa (pdf).

Muutama viikko sitten huolestuneet tartuntatautitutkijat kokoontuivat Cambridgeen keskustelemaan asiasta ja antoivat lausuman siitä, että tartunnanaiheuttajien muuntelua pitää välttää, kunnes riskit on kunnolla arvioitu ja laboratorioiden turvakäytännöt päivitetty. Euroopan tartuntatautivirasto myös vaati lisää keskustelua asiasta.

Tappavissa tartuntataudeissa ollaan suurien kysymysten äärellä. Missä menee akateemisen vapauden raja? Kuka voi säännellä mitä tutkitaan ja mitä ei? Mikä on valtioiden, tutkimuslaitosten, rahoittajien ja toisaalta tutkijoiden vastuu? Millä perustein tutkimusta voi rajoittaa?

Keskeistä on hyötyjen ja haittojen suhde. Jos – hyvinkin pienenä riskinä – on miljoonien ihmisten henki, tutkimuksen hyötyjen on parempi olla erittäin suuria. En ole vakuuttunut, että näin on. Toukokuinen julkaisu turvallisemmista vaihtoehdoista kuulostaa omiin korviini kannatettavammalta suuntaukselta: tutkimuksen pitäisi keskittyä vaarattomiin taudinaiheuttajiin ja luonnossa eri lajeilla esiintyviä viruksia pitäisi tutkia laajemmin.

Kommentit (10)

HooFoo
Liittynyt30.9.2006
Viestejä813

Tilanne on päivänselvä. Ennemmin tai myöhemmin joku ryssii, tapahtuu "inhimillinen erehdys", joku syväekologinen vihreä tutkija vapauttaa tauteja tahallaan keventääkseen väestökuormaa tai/ja terroristit/valtiot tehtailevat omia kantojaan ja toteuttavat virussotansa kun omalle porukalle on rokote tai muu lääke olemassa.....

Ennemmin tai myöhemmin shit hits the fan ja se on voi voi ja sori vaan ja varatkaa riittävästi popcornia, tuloillaan on kaikkien aikojen reality-shown ensi-ilta....

Vaalimatematiikkaa: Jos et äänestä, niin äänestät sitä jota eniten vastustat.
Kopiointi + muuntelu + valinta => universaali evoluutio
Reality, not faith, has still the best resolution and interface

Henri
Liittynyt27.11.2013
Viestejä9

Liian paljon energiaa maailmassa kulutetaan tieteen kehittämiseen sydämen sijaan. Kehittäkäämme sydäntä.

Dalai-lama on sanonut melkein noin. Minä vain vaihdoin meidän maamme maailmaan ja mielen tieteeseen.

offmind
Liittynyt19.8.2008
Viestejä11874
Henri

Liian paljon energiaa maailmassa kulutetaan tieteen kehittämiseen sydämen sijaan. Kehittäkäämme sydäntä.

Dalai-lama on sanonut melkein noin. Minä vain vaihdoin meidän maamme maailmaan ja mielen tieteeseen.

Miten niin ei sydäntä kehitetä

http://fi.wikipedia.org/wiki/Keinosyd%C3%A4n

“He was a dreamer, a thinker, a speculative philosopher...or, as his wife would have it, an idiot.” Douglas Adams

offmind
Liittynyt19.8.2008
Viestejä11874
HohoFoo

Tilanne on päivänselvä. Ennemmin tai myöhemmin joku ryssii, tapahtuu "inhimillinen erehdys",

Ennemmin tai myöhemmin luonto luo uuden tappajainfluenssan ja ehkä silloin onkin ihan hyvä, että sellaisia on tutkittu.

joku syväekologinen vihreä tutkija vapauttaa tauteja tahallaan keventääkseen väestökuormaa

Just joo. Scifiä ei pitäisi ottaa ihan noin vakavasti.

“He was a dreamer, a thinker, a speculative philosopher...or, as his wife would have it, an idiot.” Douglas Adams

HooFoo
Liittynyt30.9.2006
Viestejä813
offmind
HohoFoo

Tilanne on päivänselvä. Ennemmin tai myöhemmin joku ryssii, tapahtuu "inhimillinen erehdys",

Ennemmin tai myöhemmin luonto luo uuden tappajainfluenssan ja ehkä silloin onkin ihan hyvä, että sellaisia on tutkittu.

joku syväekologinen vihreä tutkija vapauttaa tauteja tahallaan keventääkseen väestökuormaa

Just joo. Scifiä ei pitäisi ottaa ihan noin vakavasti.

Just joo. Jules Verne: sukellusvene, lentävä kone, matka kuuhun. Hörhörhör.... hörhö mikä hörhö...:D (siis Verne) Sinulla ei taida oikein olla käsitystä, millä vauhdilla tiede ja tiedon määrä etenee?

Ootko koskaan kuullu exponentiaalisesta kasvusta? Ei siihen kaua mene, kun noita väsää kuka tahansa koulutuksen saanut autotallissaan....

Vaalimatematiikkaa: Jos et äänestä, niin äänestät sitä jota eniten vastustat.
Kopiointi + muuntelu + valinta => universaali evoluutio
Reality, not faith, has still the best resolution and interface

offmind
Liittynyt19.8.2008
Viestejä11874
HohoFoo
offmind

Just joo. Scifiä ei pitäisi ottaa ihan noin vakavasti.

Just joo. Jules Verne: sukellusvene, lentävä kone, matka kuuhun. Hörhörhör.... hörhö mikä hörhö...:D (siis Verne)

Päinvastoin kuin näköjään eräät, minä olen Verneni lukenut, osan useampaakin kertaan. On yleinen harhaluulo, että Verne olisi ennakoinut tulevaisuuden teknologiaa eivätkä hänen kuvaamansa tekniset laitteetkaan muistuta sitä, millaisena sukellusveneet, ilmaa raskaammat lentolaitteet tai avaruusalukset aikaan toteutuivat.

Sinulla ei taida oikein olla käsitystä, millä vauhdilla tiede ja tiedon määrä etenee?

Ootko koskaan kuullu exponentiaalisesta kasvusta?

Tieteen nopea kehittyminen ei tarkoita sitä, että se muuttuisi helpommaksi tai että sen tulosten soveltaminen käytäntöön yksinkertaistuisi. Kyllä se eksponentiaalinen kasvu koskee myös teknisiä vaikeuksia ja kustannuksia.

Siinä missä Marie ja Pierre Curie hääräsivät labrassaan tarkoittaa nykyaikana jättimäistä CERNin kaltaista hiukkastutkimuksen keskusta miljardien hintaisine laitteineen. Tai kun aikoinaan uusien mikrobiologian alan löytöjen tekeminen edellytti sitä, että katsoin mikroskooppiin, niin nyt edellytyksenä on monikansallisen yrityksen resurssit. 

Ei siihen kaua mene, kun noita väsää kuka tahansa koulutuksen saanut autotallissaan....

Myöskään siihen ei mene kauan kun  käytössä on kaupallinen fuusiovoimala, kaupunki Kuussa, antigravitaatio ja halvat lentävät autot. Ja vaikka nuo joskus aikanaan toteutuivatkin, niin todellisuus tulee olemaan huomattavasti arkisemman oloista kuin telkkarin scifi-sarjoissa ja muussa pulp-viihteessä.

Eurekan, Fringen tai X-filesin kaltaisissa sarjoissa hullut tiedemiehet kellarilaboratorioissa saavat aikaan mielenkiintoisia tarinoita, mutta todellisuudessahan se hullu tiedemies on ennenaikaisella eläkkeellä ja mielialalääkityksessä.

“He was a dreamer, a thinker, a speculative philosopher...or, as his wife would have it, an idiot.” Douglas Adams

Vanha jäärä
Liittynyt12.4.2005
Viestejä1509
offmind

Tieteen nopea kehittyminen ei tarkoita sitä, että se muuttuisi helpommaksi tai että sen tulosten soveltaminen käytäntöön yksinkertaistuisi. Kyllä se eksponentiaalinen kasvu koskee myös teknisiä vaikeuksia ja kustannuksia.

Tuli mieleen monesti siteeraamani sääntö (alkuperää en tosin muista): "Jos teknologialla voidaan ratkaista kertalukua N olevat ongelmat, niin syntyvät ongelmat ovat vähintään kertalukua N+1."

Sääntö näyttää olevan valitettavan paikkansapitävä.

Vanha jäärä

HooFoo
Liittynyt30.9.2006
Viestejä813
offmind

Myöskään siihen ei mene kauan kun  käytössä on kaupallinen fuusiovoimala, kaupunki Kuussa, antigravitaatio ja halvat lentävät autot. Ja vaikka nuo joskus aikanaan toteutuivatkin, niin todellisuus tulee olemaan huomattavasti arkisemman oloista kuin telkkarin scifi-sarjoissa ja muussa pulp-viihteessä.

Eurekan, Fringen tai X-filesin kaltaisissa sarjoissa hullut tiedemiehet kellarilaboratorioissa saavat aikaan mielenkiintoisia tarinoita, mutta todellisuudessahan se hullu tiedemies on ennenaikaisella eläkkeellä ja mielialalääkityksessä.

Retorinen minun mielipiteeni naurettavaksi-teko-tekniikkasi vaan ontuu pahasti. Antigravitaatio on scifiä, mutta nuo virukset on jo luotu. Ja suurvaltapolitiikkaa seuranneena minulla ei ole mitään ruusunpunaisia kuvitelmia todellisuuden reiluudesta. En epäile hetkeäkään etteikö ainakin tusinan valtion sotalaboratorioissa näitä tutkittaisi. Ja nää virukset ja muut mönkiäiset on niin paljon siistimpiä kuin ydinpommit, omaisuus jää ehjäksi eikä tule kummempia ympäristötuhoja.... Isorokkoa esim. löytyi jonkun yliopiston varaston perältä koeputkista.

Lopulta joku ryssii.... aina.

Vaalimatematiikkaa: Jos et äänestä, niin äänestät sitä jota eniten vastustat.
Kopiointi + muuntelu + valinta => universaali evoluutio
Reality, not faith, has still the best resolution and interface

Neutroni
Liittynyt16.3.2005
Viestejä23113
HohoFoo
Ja suurvaltapolitiikkaa seuranneena minulla ei ole mitään ruusunpunaisia kuvitelmia todellisuuden reiluudesta. En epäile hetkeäkään etteikö ainakin tusinan valtion sotalaboratorioissa näitä tutkittaisi.

Miksi sitten vatvot sitä, saako niitä tehdä vai ei? Joo, ei saa, sovitaan me tällä palstalla niin. Sitten armeijat ja niitä johtavat hallitukset lopettavat ja maailma pelastuu. Paitsi että niin tappamisestakin sanotaan, että ei sitä saisi tehdä, mutta armeijat tekevät sitäkin joka päivä.

 

Ja nää virukset ja muut mönkiäiset on niin paljon siistimpiä kuin ydinpommit, omaisuus jää ehjäksi eikä tule kummempia ympäristötuhoja.... Isorokkoa esim. löytyi jonkun yliopiston varaston perältä koeputkista.

Eivät todellakaan ole siistejä. Ehkä omaisuus on arvotonta, jos se on tappavan taudin saastuttama. Ydinpommin tuhoamaa kaupunkia voidaan alkaa jälleenrakentaa seuraavana päivänä (jos et usko, perehdy toisessa maailmansodassa pommitettujen kaupunkien historiaan), mutta virukset ovat paljon kavalampia piileskellessään jossain ja putkahtaessaan esiin yllättäen.

 

Lopulta joku ryssii.... aina.

Se on varmaa. Ja lopulta kalma perii nekin, jotka eivät ryssi.

Mitä siis haet takaa? Tiedät, ettei kehittelyä voida estää kieltämällä sitä kansainvälisen lainsäädännön kautta. Se on jo vaikeampi asia, pitäisikö se kieltää muodollisesti. Sen ratkaisun huonona puolena on se, että kun joku päästää bioaseen valloilleen, tai joku luonnollinen taudinaiheuttaja riihaantuu, ei siviilissä ole kokeneita tutkijoita ja muutama suurvaltojen armeijoiden spesialisti ei paljoa ehdi tehdä tai kouluttaa muita. Mutta olet oikeassa siinä, että mitä enemmän tehdään kokeita ja on kokeilijoita, sitä todennäköisemmin joku mokaa. En minä tiedä oikeaa vastausta tuohon kysymykseen.

ROOSTER
Liittynyt21.6.2009
Viestejä5000

Täälläkin kirjoittajana ansioitunut kaveri kertoo kokemuksistaan näin:

Kemiran Espoon tutkimuskeskuksessa toimin kahdeksasta vuodestani kuusi biologian ja mikrobiologian jaostoilla, jossa tutkimme ja kasvatimme monenlaisia "pöpöjä". Kerran olimme varsin huolettomasti käsitelleet pitkään Bacillus Thuringiensin kantoja yhteistyössä Helsingin yliopiston projektin kanssa, kunnes huomasimme kirjallisuudesta, että se voi tietyissä oloissa mutatoitua  anthraxiksi eli pernaruttobakteeriksi ja turvatoimet mitoitettiin uudelleen.

http://hannutanskanen22600.puheenvuoro.uusisuomi.fi/173960-ebola-jo-euroopassa

On se mukavaa, että on kirjallisuutta ja joku sitä lukee. Tämäkin tieto osoittaa, että tutkimus ja kehitys kyllä hoitaa homman - joskus tuurillakin.

Yleinen mielipide on aina väärässä.

Seuraa 

Kaiken takana on loinen

Tuomas Aivelo on ekologian ja evoluutiobiologian tutkija Zürichin yliopistossa. Hän karkaa arjestaan tutkimaan punkkeja ja metsämyyriä Alpeille, pohtimaan biologian oppimista tai ihan vain ihastelemaan loisia.

Teemat

Blogiarkisto

2015
2014