Yllättyisitkö, jos sanoisin, että lukion biologian oppikirjat ovat jääneet genetiikan sisältöjen osalta 60-luvulle?

Loppukeväästä julkaistiin Kansallinen genomistrategia, jonka kunnianhimoinen tavoite on lisätä genomitiedon hyötykäyttöä. Minun täytyy heti aluksi myöntää, etten ole ihan tarkallaan perillä siitä, mitä genomitieto tarkoittaa – mutta se vaikuttaa olevan yksi niistä Sitra-sanoista, joka tarkoittaa, että rahan perässä tässä ollaan. (Tiedättehän, kuten biotalous, kiertotalous tai uusi oppiminen.) Jos saisin päättää, mitä genomitieto tarkoittaa, se tarkoittaisi sitä miten hyvin pystymme päättelemään yksittäisen ihmisen DNA-sekvenssistä minkälaisia vaikutuksia tällä on ihmisen elämään.

Tavoite on kunnianhimoinen. Sormituntumalta sanoisin, että keskivertosuomalainen ei tiedä geeneistä juuri mitään, enkä ole kovinkaan paljon vakuuttuneempi lääkärikunnan tai hoitohenkilökunnan genomitiedon tasosta. Vielä vähemmän keskivertosuomalainen tietää mitä pitäisi ajatella, jos hänen koko genominsa sekvensoitaisiin.

Tietenkin tavoitteita saa aina olla – esimerkiksi viime vuonna asetettiin tavoite tehdä Suomesta maailman johtava tiedekasvatusmaa vuoteen 2020 mennessä. Tuohon tavoitteeseen on nyt viisi vuotta ja siitä neljä vuotta elämme nykyisen hallitusohjelman varjossa. Taitaa huippu jäädä tavoittamatta.

Alkukesästä julkaistiin Anna Uiton kanssa tekemäni tutkimus suomalaisista lukion biologian oppikirjoista. Halusimme erityisesti tarkastella minkälaisia tieteellisiä malleja geenien toiminnasta esitetään kirjoissa. Tutkimme kaikki pakollisen genetiikan kurssin (BI2 – Solu ja perinnöllisyys) käytössä olleet oppikirjat, eli neljä kirjaa kahdelta kustantajalta.

Tulokset olivat surullisia: Yhdessäkään kirjassa ei kertaakaan käytetty uusinta, modernia geenimallia.

Biologian kirjojen geenimallit jakautuvat 1800-luvun lopun malleista aina 1960-luvulle asti. Vanhoissa malleissa ei ole sinänsä mitään vikaa – päinvastoin, eri geenien piirteitä ja biologian kehitystä voi ymmärtää näiden kautta. Silti olisi mukava, jos tuoreempi näkymys olisi myös päässyt esille.

Suurin ongelma onkin siinä, että missään kirjassa ei puhuttu geenistä tieteellisenä mallina.

Kirjat ovat täynnä erilaisia kuvauksia geeneistä. Välillä geeni on pätkä DNA-sekvenssiä, joskus se on informaatiota, toisinaan se on käytännössä sama asia kuin ilmiasu, välillä se taas on proteiinisynteesin alkukohta. Ei ole olemassa mitään yhtä geeniä, vaan geenin merkitys vaihtelee biologian alasta toiseen! Biologia on kokeellinen luonnontiede ja erilaiset kokeelliset asetelmat vaativat erilaista teoreettista viitekehystä. Geeni liukkaana luikkuna sitten sopeutuu kullekin alalle.

Opiskelijoiden kyky hahmottaa tätä on kuitenkin hämmentävän pieni: opiskelijat eivät huomaa, että geenillä on monia eri merkityksiä ja lopputuloksena on hämmentynyt opiskelija. Tuntuukin, että muut luonnontieteet ovat olleet opetuksessa biologiaa edellä mallien opettamisessa. Bohrin atomimalli on fysiikan opiskelijoille tuttu ja vastaavasti biologian opiskelijoiden olisi syytä pystyä kertomaan mikä on Mendelin geenimalli.

Onneksi opetus ei riipu pelkästään oppikirjoista. Itse asiassa aiemmat tutkimuksemme kertovat, että opiskelijoiden käsitykset geenien toiminnasta ovat huomattavasti tuoreampia kuin se, mitä oppikirjoissa esitetään. Jatkotutkimus on jo suunnitteilla ja apurahahakemuksia lähetelty: tarkoituksemme on haastatella opettajia ja teettää kysely opiskelijoilla, jotta pääsemme tarkemmin käsiksi siihen, miten ihmiset ajattelevat geeneistä.

Kirjoittaja on ollut mukana tekemässä lukion biologian oppikirjoja eOppi Oy:lle.

Kommentit (11)

MrKAT
Liittynyt16.3.2005
Viestejä2234

Vaikuttaneeko sama sekava tai vieläkin pahempi tietämättömyys geeneistä maahanmuuttoasenteissa (ja -keskusteluissa) saakka?

Joidenkin rasistien puheenvuoroista selvisi minulle jo 5-10 vuotta sitten, että heidän ajatuksensa on esi-mendeliläisiä 1800-luvulta. Ihmiskansojen sekoitus muka muodostaa "maitokahvia", ja alkuperäiset kantaväestön piirteet menetetään iäksi, sukupuuttoon. Itse asiassa SK 35/2015 rasismi-kyselytuloksista, piirakkakuvioista, tulkitsen jopa 41% perussuomalaisista ajattelevan näin. 

Homeopatia-skandaali A-talkissa: https://www.youtube.com/watch?v=qXLTz5LhHMU

MrKAT
Liittynyt16.3.2005
Viestejä2234

Tulee jopa mieleen että ehkä se on ihan sama mitä biologian kirjassa kerrotaan - näille:

http://www.vihrealanka.fi/blogi/apua-tomaatissani-on-geeni

"Olin kaverini kanssa bileissä, ja saimme noin n:nen tuopin kohdalla idean kysellä ohikulkijoilta, söisivätkö he tomaattia, jossa on geenejä. Bileväki oli nuoria koulutettuja kaupunkilaisia. Kukaan ei halunnut geenitomaatteja."

Homeopatia-skandaali A-talkissa: https://www.youtube.com/watch?v=qXLTz5LhHMU

jussipussi
Liittynyt6.12.2009
Viestejä24923

Onko se rasimia jos aktiivisesti "jahtaa" tietyn viholliseksi mieltämänsä ryhmän älyllisesti, tiedollisesti, henkisesti vähemmän kyvykkäitä ja pyrkii nolaaman heitä ?

Rasismi on aate tai toiminta, jossa ihmisten rodun, etnisen taustan tai biologisten eroavaisuuksien tai näihin liittyvien fyysisten tai henkisten ominaisuuksien erilaisuudella perustellaan ihmisten eriarvoista kohtelua eli syrjintää.[1] 
https://fi.wikipedia.org/wiki/Rasismi

MrKAT
Liittynyt16.3.2005
Viestejä2234
jussipussi

Onko se rasimia jos aktiivisesti "jahtaa" tietyn viholliseksi mieltämänsä ryhmän älyllisesti, tiedollisesti, henkisesti vähemmän kyvykkäitä ja pyrkii nolaaman heitä ?

Ei se ole rasistista "jahtaamista" jos toteaa että tietty huomattava osa ryhmästä ei ole omaksunut nykyistä käsitystä eli on todennäköisesti tiedonvajautta ja sen voisi korjata vaikka yhdessä illassa netin äärellä geenitietoutta opiskellen. (Darwinkaan ei tiennyt koska Mendelistä ei tiennyt).

Kevään YLEn vaalikoneessa paljastui, että tämä ryhmä PS kärsii ehkä ihan oikeasti vajaasta geenitietoisuudesta, koska se vastustaa GMO:ta. Vihreätkin suhtautui myönteisemmin GMO:hon kuin tämä "vieraita geenejä" kammoava PS:

http://keskustelu.skepsis.fi/Message/Message/382637

Myös puoluekantojen mukaan PS on kielteinen geenimuuntelulle (lopettaisi jopa GMO-kokeet):

http://www.raikasweb.com/puolueiden-gmo-kannat

No joo, onhan VAS  myös kielteinen GMO:lle ja ymmärrän että usein ei ole vain pelkästä tiedonvajauksesta vaan jostain lukkiutuneesta perusasenteesta, ideologiasta  kyse joten tilanne ollee oikeasti monimutkaisempi. Mutta kyllä muistelen joitain rotuopillisia ajatuksia esittäneitä oikeasti korjanneeni ja vaikuttaneeni kun oli virheellisiä biologian käsityksiä muinaisella Näkökulma-foorumilla heitelty. 

Homeopatia-skandaali A-talkissa: https://www.youtube.com/watch?v=qXLTz5LhHMU

o_turunen
Liittynyt16.3.2005
Viestejä8006

Muistaakseni lihominen johtuu geeneistä. Siksi geeniruokia onkin syytä välttää ja ravinnoksi kannattaa käyttää vähägeenisiä elintarvikkeita.

Korant: Oikea fysiikka on oikeampaa kuin sinun klassinen mekaniikkasi.

Eusa
Liittynyt16.2.2011
Viestejä9944
o_turunen

Muistaakseni lihominen johtuu geeneistä. Siksi geeniruokia onkin syytä välttää ja ravinnoksi kannattaa käyttää vähägeenisiä elintarvikkeita.

Pian alettanee vaatia täysin geenittömiä elintarvikkeita. Kauankohan pysyisi hengissä suoloilla ja vedellä...?

Hienorakennevakio suoraan vapausasteista: 1 / (1^0+2^1+3^2+5^3+1^0/2^1*3^2/5^3) = 1 / 137,036

MooM
Liittynyt29.6.2012
Viestejä3805
MrKAT

Tulee jopa mieleen että ehkä se on ihan sama mitä biologian kirjassa kerrotaan - näille:

http://www.vihrealanka.fi/blogi/apua-tomaatissani-on-geeni

"Olin kaverini kanssa bileissä, ja saimme noin n:nen tuopin kohdalla idean kysellä ohikulkijoilta, söisivätkö he tomaattia, jossa on geenejä. Bileväki oli nuoria koulutettuja kaupunkilaisia. Kukaan ei halunnut geenitomaatteja."

Veikkaan, että tuossa tuloksessa iso osa on niitä, jotka kuuntelivat huonosti ja olettivat ilman muuta, että puhutaan GM-tomaateista.

Mutta muistanpa jonkun kansanradion kuuntelijasoiton, jossa mummeli halusi ehdottomasti kieltää atomit. Kun se atomivoima on niin vaarallista (wanhat muistavat, että joskus puhuttiin atomivoimasta eikä ydinvoimasta).

Kasvisruoka2
Liittynyt29.8.2015
Viestejä2115

Pressiklubissa Jari Tervo kertoi tutkimuksesta, jossa oli myös kysymys GM-vastaisuudesta. Perussuomalaiset vastusti jopa Vihreitä enemmän GM:ää.

Noin muutoin olen pohtinut, että mikä saa tämän hyvin korkeasti koulutetun sakin kannattamaan luomua sokeasti GM:n kustannuksella ja olen päätynyt syyttämään äänestäjiä. Vihreät kuten muutkin puolueet yrittävät olla oman agendansa ohella sellainen tuote, joka tyydyttäää mahdollisimman monen asiakkaan tarpeet. Jos asiakkailla on vähän epätieteellisiä mielipiteitä, niin niitä ajetaan äänten takia, tieteellisyys on politiikassa toissijaista.

o_turunen
Liittynyt16.3.2005
Viestejä8006
Eusa
o_turunen

Muistaakseni lihominen johtuu geeneistä. Siksi geeniruokia onkin syytä välttää ja ravinnoksi kannattaa käyttää vähägeenisiä elintarvikkeita.

Pian alettanee vaatia täysin geenittömiä elintarvikkeita. Kauankohan pysyisi hengissä suoloilla ja vedellä...?

Minun muistaakseni eräiden tieteellisten tutkimusten mukaan vedellä on muisti. Tuosta voinee päätellä, että vedellä on jonkinlaista primitiivistä älyä ja varmaan perimääkin eli geenejä. Sietää varoa  vesirvintoa.

Korant: Oikea fysiikka on oikeampaa kuin sinun klassinen mekaniikkasi.

MrKAT
Liittynyt16.3.2005
Viestejä2234
Kasvisruoka2

Noin muutoin olen pohtinut, että mikä saa tämän hyvin korkeasti koulutetun sakin kannattamaan luomua sokeasti GM:n kustannuksella ja olen päätynyt syyttämään äänestäjiä.

Olisiko tuossa bias? Jos luomu olisi halpaa niin vähemmän koulutetumpi rahvaskin ostaisi ?
GM-pelossa ollee kyse (Boyerin, Pyysiäisen jne mainitsemissa) perusvaistoissa, tartuntakammossa, vihollisen pelossa jne. Halutaan "puhdasta"/"luonnollista", pelätään uutta "saastunutta"/"vierasta" tavallista voimallisemmin. GM:ssä päälle tulee se että sen tarjoaja on yleensä ulkomainen, ja iso yhtiö. Molemmat herättävät epäluuloa. Erityisesti suuhunsa tai iholle (rokotus) tulevissa asioissa ihminen on tarkka ja niissä on helppo populistisesti pelotella osaa ihmisistä. 

Muuten,

Geenin omaksumista sekoittanee myös käsite alleeli. Geenejä eiku alleeleja on usein kahdenlaisia per lokus per ihminen. Omaksumista vaikeuttaa että maailma on usein liian monimutkainen pienelle ihmiselle muisteltavaksi.

Homeopatia-skandaali A-talkissa: https://www.youtube.com/watch?v=qXLTz5LhHMU

Seuraa 

Kaiken takana on loinen

Tuomas Aivelo on ekologian ja evoluutiobiologian tutkija Zürichin yliopistossa. Hän karkaa arjestaan tutkimaan punkkeja ja metsämyyriä Alpeille, pohtimaan biologian oppimista tai ihan vain ihastelemaan loisia.

Teemat

Blogiarkisto

2015
2014