Ernst Mayr eli satavuotiaaksi. Kuva: Konstanzin yliopisto

Tutkijoille pitäisi antaa valtaa hyvin varovaisesti.

Richard Feynman on eräs tieteen myyttisimmistä hahmoista. Feynmania arvostetaan laajalti työstään kvanttimekaniikan ja hiukkasfysiikan parissa. Hänen maineensa on syntynyt muun muassa loistavista luennoista ja omalaatuisista puolielämänkirjallisista kirjoista. Richard Feynmanin kuuluisat luennot fysiikan perusteista julkaistiin viimeinkin ilmaiseksi Caltechin sivuilla – ja sattumoisin tästä käynnistyi taas keskustelu Feynmanin luonteesta ja siitä miten siihen pitäisi suhtautua.

Richard Feynmania voi kuvailla naisvihamieliseksi: professorina ollessaan hän teeskenteli olevansa nuorempi opiskelija, jotta pääsi harrastamaan seksiä opiskelijoidensa kanssa. Feynmanien omien tekstien perusteella ei jää epäselväksi, että hän piti naisia sangen tyhminä (joskin puolustukseksi on sanottava, että Feynman suhtautui miehiinkin sangen alentuvasti). Hän oli väkivaltainen vaimoaan kohtaan ja resonoipa yksi hänen tarinoistaan pick up artist -kulttuurin kanssa.

Tutkijan kahtalainen luonne tekee hänen idolisoimisestaan vaikean projektin. Feynman oli loistava tutkija. Feynman oli myös vain ihminen, sangen epämiellyttävä sellainen. Joissain asioissa Feynman oli oikeassa, mutta pitää myös muistaa, että monissa asioissa hän oli väärässä. Tämä kahtalaisuus pitää myös muistaa ja siitä pitää puhua: vaikka Feynmanin suhtautuminen naisiin on menneeltä vuosituhannelta, hänen kirjojaan myydään vielä nykyäänkin.

Ernst Mayr oli merkittävä evoluutiobiologi, joka oli muokkaamaassa evoluutioteorian synteesiä 1930-luvulta lähtien. 1960-luvun alussa Mayr oli vakiinnuttanut tieteellisen valtansa Harvardin professorina ja amerikkalaisen evoluutiotutkimuksen seuran sihteerinä. Mayr oli vaikutusvaltaisimpia evoluutiobiologeja ja hän oli myös syvästi huolissaan tieteenalastaan. DNA:n rakenteen selvittämisen ansiosta solu- ja molekyylibiologia oli nousemassa yhä merkittävämmäksi tutkimusalaksi. Samalla perinteisemmät luonnontutkijat olivat kärsimässä hätää: Harvardissa oli Mayrin mielestä uhkaava ilmapiiri, jossa heitä ei arvostettu tarpeeksi ja koko tieteenalan tarpeellisuus kyseenalaistettiin.

Mayr oli kuitenkin myös kunnostautunut tieteenfilosofian puolella, ja täältä löytyikin ratkaisu ongelmiin. Mayr jakoi biologiset miksi-kysymykset kahteen ryhmään: proksimaattisiin ja ultimaattisiin. Proksimaattiset kysymykset vastaavat siihen miten rakenteet toimivat: miksi lintu pystyy lentämään, miksi ihmissilmä näkee värejä tai miten virukset aiheuttavat taudin. Ultimaattiset kysymykset puolestaan vastaavat evolutiivisiin kysymyksiin: miksi linnut ovat kehittäneet lentokyvyn, miksi ihmisillä on värinäkö tai mikä evolutiviinen syy on siihen, että virus aiheuttaa taudin. Näin Mayr sai kätevästi lokeroitua solu- ja molekyylibiologian ja evoluutiotutkimuksen eri tieteenaloiksi. Mayr ei myöskään piilotellut omaa mielipidettään siitä kummat kysymykset ovat tärkeämpiä.

Mayrin jaoittelu toimi hyvin. Evoluutiobiologit löysivät identiteettinsä ja molekyylibiologian uhka saatiin karkoitettua. Jaosta seurasi kuitenkin epämiellyttäviäkin seurauksia: solu- ja molekyylibiologian sekä evoluution erottaminen pitkäksi aikaa on haittasi molempien tieteenalojen kehitystä. Molemmat selitykset pitää yhdistää, jotta voimme tehdä todella voimakkaita biologisia selityksiä. Muun muassa evolutiivisen kehitysbiologian tutkijat ovat kovasanaisesti kritisoineet Mayrin jaoittelua ja rikkoneet raja-aitoja.

A.I. Virtanen oli suomalaisen biokemian suuri nimi. Virtasta varten käytännössä perustettiin oma tutkimuslaitos, Biokemiallinen tutkimuslaitos, jota Virtanen yksin johti. Lisäksi Virtanen sai valtaa muun muassa Suomen Akatemian ensimmäisenä esimiehenä.

Virtasen esimerkin mukaan suomalainen biokemian tutkimus suuntautuikin suurelta osin fysikaaliseen biokemiaan. Tämä osoittautui kuitenkin huonoksi ratkaisuksi, koska biokemian suuret löydöt ja kasvu tapahtuivat muilla aloilla. Virtasen kuoleman jälkeen rahoitus kuivui kasaan, ja koko tieteenalan kutistui Suomessa hetkeksi marginaaliin.

Max Planck lausahti, että tiede etenee hautajaiset kerrallaan. Näiden kolmen esimerkin perusteella voinee sanoa, että Planck oli hieman liian optimistinen. Merkittävän tutkijan varjo voi jäädä pitkäksi aikaa niin hyvässä kuin pahassakin.

Nämä kolme tarinaa tulivat mieleeni, kun olen seurannut eläkekeskustelua. Ikäpolveni lienee heittänyt toivon siitä, että voisimme koskaan jäädä eläkkeelle, eikä minulla sinänsä ole mielipidettäkään missä iässä haluaisin jäädä eläkkeelle.

Yksi vieno toive minulla kuitenkin on. Nykyään professorit joutuvat jäämään eläkkeelle 68-vuotiaana - älkää vain nostako tuota eläkeikää.

Kommentit (9)

jussipussi
Liittynyt6.12.2009
Viestejä25061

Kuolleita moititaan, he eivät kylläkään pysty enään asiassa puolustamaan itseään. Olisiko yhtään yhä elävää esimerkkiä nykypäivän tieteen sankareiden pitkistä varjoista?

Puuvilla SamI
Liittynyt25.12.2008
Viestejä851

Niin, kuinkahan kävis nykyään nuoria naisia kourivalle pervolle?
Ei tarttis heittää kuin puolihuolimaton vitsi niin johan siinä alkais palli natisee.

Huolehdi bisneksestä niin bisnes huolehtii sinusta.

Jodi
Liittynyt27.2.2014
Viestejä2187

Uutta uraa luova ihminen on häirikkö kunnes asema vakiintuu ja hänen työnsä ymmärretään ja hyödynnetään. Toisin sanoen kun siitä tulee peruskauraa rouskutella opinahjoissa. On jopa niin että mukautujat eivät vie tiedettä eteenpäin kuin vasta työjuhtina kun sen aika on.

Yksi tähtitieteen sankari hengasi kännipäissään hirven kanssa kunnes hirvi juopuneena taittoi niskansa. Ympäristö tuskin piti hänestä.

Pahinta tieteessä on sen joutuminen politiikan väärinkäyttämäksi jolla perustellaan absurdeja oppeja, mutta tiede ei ole sen syy.

Mutta tässä oli mies, jolta puuttui aivoista yli puolet, ja kaikki oli normaalisti. Miehen ÄO oli 75, eli normaalin alarajoilla. Hän työskenteli valtion virkamiehenä, oli naimisissa ja hänellä oli kaksi lasta. -Jani Kaaro

jussipussi
Liittynyt6.12.2009
Viestejä25061

Vielä kysmys; miksi vaatimuksena on/olisi että Tiedemiehen/naisen pitäisi olla moitteeton joka ihmiselämän alueella? Mistä tällainen vaatimus syntyy? Jos olisivat tulisko sitten seuraavaksi moitetta heidän vähemmän kuin täydellisestä ulkonäöstään. pukeutumisestaan jne...

 

ROOSTER
Liittynyt21.6.2009
Viestejä5000

Hyvä kirjoitus, mieheltä joka kärkkyy professuuria.

Yksi vieno toive minulla kuitenkin on. Nykyään professorit joutuvat jäämään eläkkeelle 68-vuotiaana - älkää vain nostako tuota eläkeikää.

 

Yleinen mielipide on aina väärässä.

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1112

68 on surkea sääntö, jota pitäisi muuttaa pikimmiten niin, että ne, jotka eivät tunne olevansa lainkaan väsyneitä, vaan joissa tapahtuu yhä syvempää luovuuden ja kokemuksen synteesiä tieteen ja varsinkin johtamansa laitoksen eduksi, voisivat vielä jatkaa muutaman vuoden.

Erästä äskettäistä pakkoeroa henkilön ollessa vasta 68 vuotta nuori, taidettiin pitää monissa piireissä liki skandaalina.

Dosenttina tai yksityisajattelijana on tietenkin mahdollista jatkaa uraansa myös. Voisi esimerkiksi kirjoittaa alaansa valaisevia kirjoja. Joillakin aloilla opetustyö voi tietenkin olla puuduttavaa, ellei jaksa antaa opiskelijoilleen uusia virikkeitä. Luonnontieteiden alalla uutta merkittävää sanottavaa kyllä riittää.

Laaja-alaisia vastuualueita, joita joillakin professoreilla on, voisi kyllä ikääntymisen johdosta vähän siirtää muille, jos professori niin haluaisi.. 

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1112

Matematiikan alalla varsin pitkä, mutta kerta kaikkiaan positiivinen varjo on Ernst Lindelöfillä. Häntä voi pitää suomalaisen, maailmanmainetta saaneen koulukunnan perustajajäsenenä. Lindelöf kunnostautui myös tutkijana, mutta antautui vielä enemmän seuraajiensa kouluttamiseen. Oheisesta Wikipedia-artikkelista näkyy, että hänen oppilaitaan olivat monet seuraavan sukupolven keskeiset hahmot, muun muassa Lars Ahlfors (Fieldsin mitalin saaja) ja Rolf Nevanlinna.

Lindelöfin kirjat olivat vielä 60-luvulla yliopiston oppikirjoina, ja moni on varmaan jäänyt kaipaamaan niiden inspiroivaa tekstiä.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ernst_Lindel%C3%B6f

Rolf Nevanlinnaa voi varmaan pitää suomalaisen funktioteoreettisen koulukunnan lujittajajäsenenä. Hänellä oli tutkijanurallaan lukuisia professoriksi päätyneitä assistentteja, muun muassa maailmallakin kuuluisuutta tutkimuksillaan saanut akateemikko Olli Lehto.

Vielä yli 80-vuotiaana Nevanlinna osallistui matemaatikkojen kokouksiin. Myös hänen varjonsa on pitkä, mutta läpeensä positiivinen.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Rolf_Nevanlinna

ksuomala
Liittynyt30.3.2014
Viestejä940

Kassakaappihommista ja pilvenpoltteluista olinkin jo kuullut mut enpä noita muita juttuja tiennyt Feynmanista.

Jodi
Liittynyt27.2.2014
Viestejä2187

Valtaa ei anneta, se otetaan. Tosin politikot omatessaan valtaa nimeävät suosikkejaan joihin vedota ja siten vaallan haltiaksi nimeytyy tiedemies, jolle edelleen annetaan ellnikäinen pesti vaikuttaa nuoriin arvostelukyvyttömiin, usein pyrkyreihin jotka viisaasti veisaa oppimaansa virttä aivot narikassa ja harhautunut ajattelu sikiää niin että loipulta voittaa massallaan. Toisto on valtaa.

Mutta tässä oli mies, jolta puuttui aivoista yli puolet, ja kaikki oli normaalisti. Miehen ÄO oli 75, eli normaalin alarajoilla. Hän työskenteli valtion virkamiehenä, oli naimisissa ja hänellä oli kaksi lasta. -Jani Kaaro

Seuraa 

Kaiken takana on loinen

Tuomas Aivelo on ekologian ja evoluutiobiologian tutkija Zürichin yliopistossa. Hän karkaa arjestaan tutkimaan punkkeja ja metsämyyriä Alpeille, pohtimaan biologian oppimista tai ihan vain ihastelemaan loisia.

Teemat

Blogiarkisto

2015
2014