Bibliothèque Nationale, Pariisi/1400-luku.

Yllättävän moni mies on eunukki

Kun mieheltä poistetaan kivekset, hänestä tulee eunukki. Mutta millaista on olla eunukki?

Ensimmäiset vaikutukset ovat seksuaalisia. Eunukkien seksuaaliset halut vaimenevat, mutta eivät katoa kaikilta kokonaan. Monet eunukit voivat halutessaan saada erektion, joskin heidän erektionsa eivät enää ole kovin voimakkaita. Eunukit voivat edelleen saada myös orgasmeja. Osalla orgasmit ovat kuivia, osalla nestemäisiä; yhdistävä piirre on, että siittiöitä ei enää synny. Monet eunukit sanovat voivansa kontrolloida seksuaalisia halujaan täysin toisin kuin ennen kastrointia.

Testosteronin puute aiheuttaa myös muita fyysisiä muutoksia. Monilla ihokarvat muuttuvat ohuemmiksi, sileämmiksi ja katoavat usein kokonaan. Hiustenlähtö sen sijaan usein pysähtyy, jos se oli ongelmana ennen testosteronituotannon loppumista. Monet eunukit ovat myös raportoineet, että kasvojen karvoitus sekä kainalo- ja häpykarvat pysyisivät entisellään.

Lihasmassa korvautuu rasvakudoksella, minkä vuoksi monet saavat vartaloonsa feminiinistä pyöreyttä, ja koska lihaksia on vähemmän, heillä on entiseen verrattuna vähemmän voimaa.

Monet eunukit kokevat samanlaisia kuumia aaltoja kuin vaihdevuosissa, mutta ne ovat yhtä yksilöllisiä kuin naisillakin. Puheääni säilyy samana kuin se oli ennen eunukiksi tulemista. Monet kokevat myös muuttuneensa leikkauksen jälkeen huomattavasti empaattisemmiksi.

Mutta miksi puhua tällaisesta aiheesta? Eivätkö eunukit kuulu menneeseen maailmaan? Eivähän nämä asiat kosketa kuin marginaalista osaa väestöstä?

Ei aivan. Eturauhassyöpä on miesten toiseksi yleisin syöpä. Jos ensikäden hoidot eivät auta, edessä on joko kirurginen tai kemiallinen kastraatio. Pelkästään Yhdysvalloissa on yli 600 000 jomman kumman kastraation läpikäynyttä miestä, eli käytännössä he ovat eunukkeja.

Eräs modernien eunukkien tutkija on Dalhousie -yliopiston anatomian professori Richard Wassersug. Alunperin sammakkoita- ja matelijoita tutkinut biologi kiinnostui eunukeista kun hänestä itsestään tuli sellainen eturauhassyövän myötä. Selvitettyään lukuja hän oivalsi, ettei maailmassa ole koskaan ollut niin paljon eunukkeja kuin nyt.

Eunukit ovat osoittautuneet hedelmälliseksi tutkimusalueeksi.  Wassersug on paljastanut, että eunukkien ympärillä on olemassa oma alakulttuurinsa, jossa ihmiset tietoisesti haluavat eunukeiksi. Syitä on monia. Osa miehistä on seksi- tai pornoaddikteja, jotka hankkiutuvat eroon sukuvietistään päästäkseen eroon addiktiostaan. Osa miehistä on pedofiilejä, jotka pelkäävät vahingoittavansa muita; osa taas homoseksuaaleja, joiden on vaikea hyväksyä tätä puolta itsestään.

Tällaiset tapaukset eivät ole tuntemattomia historiassakaan. Boston Corbett oli mies, joka tunnetaan presidentti Abraham Lincolnin ampujan, John Wilkes Boothin tappajana. Vaimonsa menettämisen jälkeen tämä syvästi uskonnollinen hatuntekijä kiinnostui prostituoidusta siinä määrin, että asiasta tuli hänelle ongelma. Hän leikkasi itse saksilla omat kiveksensä, ja kirjatietojen mukaan söi lounaan ennen kuin lähti hakemaan lääkäriltä apua verenvuotoon.  

Wassersugin lista ei kuitenkaan lopu tähän. Hän on tavannut miehiä, jotka ovat saaneet pakkomielteen kastrointiin nähtyään lapsena eläinten kastroinnin.  Lopuksi tulevat vielä miehet, joiden fantasiana on tulla kastroiduksi. He löytävät toiveidensa toteuttajan usein miehistä – tai joskus naisista – joiden vastaavana fantasiana on kastroida mies. Yli puolet näistä alakulttuurien eunukeista menettävät kiveksensä maallikon käsissä.

Wassersugin mielestä on tärkeätä puhua eunukeista, sillä tarinalla on surullisemmatkin kasvot. Monille vastoin tahtoaan eunukeiksi tulleille miehuuden menettäminen on kova paikka. Siksi hän muistuttaa, että eunukit olivat kauan sitten yhteiskunnan arvostettuja jäseniä. He olivat usein orjia, jotka oli ryöstetty Afrikasta tai Euroopasta Lähi-itään tai Aasian valtakuntiin. Täällä heistä tuli korkeita virkamiehiä ja sotapäälliköitä. Vaikka meillä on taipumus pitää eunukkeja ei-miehekkäinä, heitä arvostettiin armeijoissa nimenomaisesti strategisen kyvykkyytensä ansiosta.

Ihmisille, joille eunukiksi tuleminen on ollut tietoinen valinta, ratkaisu on Wassersugin mukaan ollut pääsääntöisesti ollut hyvä.

Kommentit (16)

SamBody
Liittynyt3.5.2008
Viestejä5353

"Eturauhassyöpä on miesten toiseksi yleisin syöpä. Jos ensikäden hoidot eivät auta, edessä on joko kirurginen tai kemiallinen kastraatio. Pelkästään Yhdysvalloissa on yli 600 000 jomman kumman kastraation läpikäynyttä miestä, eli käytännössä he ovat eunukkeja. "

Aivan noin suoraviivainenhan asia ei ole: valtaosa eturauhassyövän hoidon seurauksena kyvyttömiksi tulleista on käsittääkseni reippaasti yli 60 vuotiaita, eli joka tapauksessa normaalin suvunjatkamisiän ohittaneita - potentiaalisen "ikäperäisen eunikoitumisen" uhreja siis.

Eturauhassyöpä todetaan Suomessa keskimäärin noin 71 vuoden iässä.

http://www.vapaakielivalinta.fi/
http://www.sananvapaudenpuolesta.fi/
Tunnustan poikkeavuuteni: perustan näkemykseni enemmän omaan ajatteluun kuin auktoriteetteihin.

Ronron
Liittynyt10.12.2006
Viestejä9265

Se on hienoa se. Kyllä eunukit ovat ihmisiä siinä missä muutkin.

くそっ!

CE-hyväksytty
Liittynyt30.4.2005
Viestejä27414
SamBody

Aivan noin suoraviivainenhan asia ei ole: valtaosa eturauhassyövän hoidon seurauksena kyvyttömiksi tulleista on käsittääkseni reippaasti yli 60 vuotiaita, eli joka tapauksessa normaalin suvunjatkamisiän ohittaneita - potentiaalisen "ikäperäisen eunikoitumisen" uhreja siis.

Eturauhassyöpä todetaan Suomessa keskimäärin noin 71 vuoden iässä.

Ei pallit putoa ja hormonien tuotanto lakkaa kun tulee vanhaksi. Lisääntymiskyky on eria asia.

Support Soldiers Of Odin Ry Tampere: "Jos tilanne että meitä vastaan hyökätään niin me piiritetään ja hyökätään ensin." :D:D

Puuvilla SamI
Liittynyt25.12.2008
Viestejä851

Käsittääkseni testosteronin tuotanto alkaa pudota 0.5 - 1 prosenttia kolmenkymmenen ikävuoden jälkeen. (En jaksa kaivaa lähdettä) Eli 70 vuotiaana miehen testosteronin tuotanto seitsemän kymppisenä on 20-40% alhaisemmalla tasolla OMAAN lähtötasoon nähden. Lähtötaso on yksilöllistä ja toisilla tuotanto on voimakkaampaa. On siis varsin mahdollista että jollakin seitsemän kymppiisellä on vielä vilkkaampi teston tuotanto kuin joillakin kolmekymppisillä.

Ikääntymistä enemmän, teston tuotantoon alentavasti, vaikuttaa ylipaino. Jo lievä ylipaino alentaa testosteronin tuotantoa. Jopa enemmän kuin tupakointi tai runsas alkoholin käyttö.

Testosteronin puute aiheuttaa myös masennusta nuorilla ihmisillä.

Väitänkin siis että näitä itseaiheutettuja "eunukkeja" hormonintuotannon näkökulmasta on maailma pullollaan.

Omaan testosteronin tuotantoon voi vaikuttaa ravinnolla ja lihasharjoituksilla. Moninivel liikkeet raskailla painoilla kohottaa testotasoja luonnollisesti. Ulkoilua ja auringonpaistetta unohtamatta.

Huolehdi bisneksestä niin bisnes huolehtii sinusta.

syytinki
Liittynyt18.8.2008
Viestejä7927
CE-hyväksytty
SamBody

Aivan noin suoraviivainenhan asia ei ole: valtaosa eturauhassyövän hoidon seurauksena kyvyttömiksi tulleista on käsittääkseni reippaasti yli 60 vuotiaita, eli joka tapauksessa normaalin suvunjatkamisiän ohittaneita - potentiaalisen "ikäperäisen eunikoitumisen" uhreja siis.

Eturauhassyöpä todetaan Suomessa keskimäärin noin 71 vuoden iässä.

Ei pallit putoa ja hormonien tuotanto lakkaa kun tulee vanhaksi. Lisääntymiskyky on eria asia.

Justiinsa. Siperialainen kuppa on eri asia. Saattavat pallit irrota yskäistessä.

Ennen hedelmättömän väittelyn jatkamista, pitäisi selventää tieteellisä käsitteitä.

Tuhkamuna ja eunukki ovat eri asia. Eunukkejakin on monen asteisia.

Itse olen tuhkamuna. Kikkelin poraus eli eturauhasen rassaus muutti vissiin virtaussuuntia. Eikä yhtään ole häirinnyt. Herkulta tuntuu edelleen, mutta sotkua ja kakaroita syntyy vähemmän.

syytinki
Liittynyt18.8.2008
Viestejä7927
Vatkain

Onko naispuolisen eunukin nimi maho?

En usko. Eunukki tehdään veihtellä ja miehestä tai pojasta. Tietysti vasarallakin onnistuu. Mahous taitaa olla enempi luonnon tekosia.

Jos tuo eunukkius nyt on tulossa taas muotiin, olisi syytä harkita perinteisiä menetelmiä. Voisi hakea jopa EU:n suojaa. Meillä on tuolla pohjoisessa vanha, hyvä kansallinen konsti, jota voitaisiin käyttää ja kurssittaa immeisille uutta elinkeinoa.

Eli 4-8 riskiä miestä pitää kiinni ja hyvähampainen naisihminen jauhaa pallit tohjoksi. Sitten annettaisiin käsitellylle nätti certifikaatti ja voisi pyrkiä poliitikoksi. Muinoinhan päättäjät olivat paljolti eunukkeja. Tosin nykypolitiikkaa kun seuraa, näyttää olevan aika munatonta sakkia, että olisiko ehdotustani jo käytetty.

Vatkain
Liittynyt4.3.2008
Viestejä27230

Game of Thronesissa on paljon eunukkeja. Kuninkaansataman vakoojamestari ja kuninkaan pienen neuvoston jäsen ja sitten Tahrattomien armeija, sotilaiden valiojoukko.

Hämmentää.

syytinki
Liittynyt18.8.2008
Viestejä7927
Vatkain

Game of Thronesissa on paljon eunukkeja. Kuninkaansataman vakoojamestari ja kuninkaan pienen neuvoston jäsen ja sitten Tahrattomien armeija, sotilaiden valiojoukko.

Jaha, siis virtuaalihahmoilta on poistettu virtuaalivehkeistä ainakin osa. Mielenkiintoista.

Ennenhän eunukit hoitelivat valtaa varsin monessa valtakunnassa. Kiinassa, Turkissa, Roomassa, jne. Roomassa ei nyt vissiin kovin yleisesti, mutta esim. Bysantin yksi etevimmistä sotapäälliköistä oli eunukki.

Sopivin välein oli myös tapana listiä liian vahvaksi päässyt eunukkikaarti.

Länsimaissa eunukkeja on taidettu käyttää vain taiteellisessa mielessä. Kun pikkupojilta poisti ajoissa punnukset, säilyi lauluääni ja ihmiset pääsi lähemmäs jumalaa.

Kannattaa nykyvanhempienkin muistaa tuo. Jos pojulla on hyvä ääni ja tavoite Idols:n, pallit pois ajoissa ja voi sitä äänen ihanuutta, vielä vanhemmallakin iällä.

asdf
Liittynyt16.3.2005
Viestejä10394
Vatkain

Game of Thronesissa on paljon eunukkeja. Kuninkaansataman vakoojamestari ja kuninkaan pienen neuvoston jäsen ja sitten Tahrattomien armeija, sotilaiden valiojoukko.

No hyi helvetti. Ja sinä vielä ympäripuhuit mua katsomaan, koska kuulemma lähes joka jaksossa näkyy tissi, ja joskus jopa pipari. Siinä jaksossa, jonka teidän luona katsoin ei näkynyt kuin muna ja sitten vielä kerrot tollaisen, että eunukkeja. Eunukki-sanan lukeminen vihlaisee nyyteissä, koska väkisin tulee mieleen eunukiksi veitsellä tekeminen. Noni, taas vihlaisi.

CE-hyväksytty
Liittynyt30.4.2005
Viestejä27414
Vatkain

Game of Thronesissa on paljon eunukkeja. Kuninkaansataman vakoojamestari ja kuninkaan pienen neuvoston jäsen ja sitten Tahrattomien armeija, sotilaiden valiojoukko.

Sillä tummalla kaverilla, olikohan se Mato, joka näki siellä rannalla sen yhen tissit ja ehkä vähän häpyäkin, oli kyllä murrosikä madaltanut äänen.

Jos nyt sitten sivusilmällä tajusin yhtään...

Support Soldiers Of Odin Ry Tampere: "Jos tilanne että meitä vastaan hyökätään niin me piiritetään ja hyökätään ensin." :D:D

Aweb
Liittynyt16.3.2005
Viestejä41238

Kyllä hyvin laulavia pikkupoikia pitäisi saada kastroida, ettei Mozartin ja Händelin oopperoissa tarvitsisi käyttää housurooleja.

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

syytinki
Liittynyt18.8.2008
Viestejä7927
Aweb

Kyllä hyvin laulavia pikkupoikia pitäisi saada kastroida, ettei Mozartin ja Händelin oopperoissa tarvitsisi käyttää housurooleja.

No nii !!!!

Taas paljastui yksi vihreiden tavoitteista.

Kohta ne vaatii, että joillekin kuoron äijille on pantava puristin palleroihin, että saadaan kunnon musaa.

Aweb
Liittynyt16.3.2005
Viestejä41238
syytinki

Kohta ne vaatii, että joillekin kuoron äijille on pantava puristin palleroihin, että saadaan kunnon musaa.

Ei se toimi niin. Kastrointi on suoritettava ennen äänenmurrosta. Sen jälkeen voi laulaa sankarirooleja.

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

syytinki
Liittynyt18.8.2008
Viestejä7927
Aweb
syytinki

Kohta ne vaatii, että joillekin kuoron äijille on pantava puristin palleroihin, että saadaan kunnon musaa.

Ei se toimi niin. Kastrointi on suoritettava ennen äänenmurrosta. Sen jälkeen voi laulaa sankarirooleja.

No nii 2.

Vihreät ovat jo selvitelleet salvamisen perusteitakin. Älkää hyvät ihmiset päästökö poikianne vihreiden pippaloihin.

Ei kai ne sankari rooleja. Mieluummin enkelirooleja. Pyhä Yrjö ja hirmiunen miekka ynnä sotisopa? Laulaa heleällä pikkupojan äänellä. Taitaisi lohikäärme kuolla nauruun. Entäs sitten Sigmund kosimassa Ruuhiltua (vai mitä ne nyte oli)

Aweb
Liittynyt16.3.2005
Viestejä41238
syytinki

Ei kai ne sankari rooleja. Mieluummin enkelirooleja.

Ei. Barokkioopperassa ajateltiin, että sankarilla täytyy olla kaunein ääni. Sen vuoksi kaikki odysseukset ja muut karskit uroot olivat aina eunukkirooleja. Nykyisin kun tämä taidemuoto on kastraattikielloin turmeltu, karskeimpien äijien roolit menevät naisille. Asiaan tulee saada muutos!

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

Seuraa 

Käsikopelolla

Jani Kaaro on tiedetoimittaja ja tietokirjailija, joka tekee havaintoja tieteen maailmasta ja sen liepeiltä. Jani odottaa lukijoilta vinkkejä mielenkiintoisista tutkimuksista ja toivoo myös yhteydenottoja tieteentekijöiltä, jotka haluavat esitellä omia töitään.

Teemat

Kategoriat