August Natterer (1911-1913)

Se on helppoa kuin heinänteko

Vanhana pappana kadun eniten ehkä sitä, etten ole koskaan kokeillut mitään psykedeelistä ainetta. Koska olen itse vailla tätä kokemusta, kuuntelen sitäkin innokkaammin kaikenlaisten trippaajien kokemuksia. "Matkatarinat" puisista jumalista ja säihkyvistä leopardeista ovat loputtoman kiehtovia. Mieleen on jäänyt myös tarina, jossa kertojan jalka muuttuu musteeksi ja hän alkaa sitä pitkin valua jokeen.

Nyt kun jäävesihaaste on nostanut ALS:n uutisiin, silmiini sattui hiljattain vanha tutkimus, jossa ALS-potilaille annettiin taikasienten vaikuttavaa ainesosaa, psilosybiiniä. Tulokset osoittivat, ettei psilosybiini lievittänyt oireita, mutta kaikki, jotka olivat saaneet sen avulla mystisen kokemuksen, olivat sitä mieltä, että kokemus oli heidän elämänsä hienoimpia ja merkittävimpiä.

Näitä taustoja vasten olen usein ajatellut, että olisipa mukava joskus itsekin hallusinoida, ja palata henkeä haukkoen, vähemmän kyynisenä ja vähemmän kuolemanpelkoisena takaisin todellisuuteen.

Mutta tarvitaanko hallusinaatioihin kemiallista manipulointia? Entä onko oltava päästä pipi, että hallusinaatiot tulevat. Ei tarvitse. Harvardin yliopiston mielenkiintoisessa tutkimuksessa vuonna 2004 tavalliset terveet ihmiset saatiin hallusinoimaan yksinkertaisella tavalla. Heidän silmänsä sidottiin sokoksi, ja he pitivät sidettä silmillään keskeytyksettä viisi vuorokautta. Kolmestatoista vapaaehtoisesta kymmenelle kehittyi erilaisia hallusinaatioita vuorokaudessa.

Itse hallusinaatiot olivatkin mielenkiintoisia, kuten aina. 29-vuotias nainen näki ensimmäisen hallusinaation noin kaksitoista tuntia silmien sitomisen jälkeen. Hän käveli peiin eteen, ja siinä, missä piti olla hänen kuvansa, hän näki vihreät kasvot, jolla oli suuret silmät. Kokemus oli ollut hyvin pelottava.

24-vuotias nainen taas kertoo olleensa huoneessaan silmät siteen alla ummessa, kun hänen sisarensa oli astunut sisään. Hän oli avannut silmänsä siteen alla ja näki edessään valoläikän, jonka keskellä oli Elvis Presley. Presleyn kuva oli ollut hyvin yksityiskohtainen.

Toinen 29-vuotias nainen taas kertoi näkevänsä omien käsiensä liikkeen siteen läpi siten, että kun hän katsoo käsiä niiden liikkuessa, niiden jälkeen jää valaistu liikerata.

Rikkaimman hallusinaatiomaailman koki 20-vuotias nuori nainen. Hänen hallusinaationsa olivat jatkuvasti liikkeessä, niin että ensin hän näki perhosen, joka muuttui auringonlaskuksi, joka muuttui saukoksi, joka muuttui kukaksi. Myöhemmin hänen hallusinaatoihinsa tuli rakennuksia. kaupunkeja, kaleidoskooppeja ja eläimiä. Mielenkiintoisesti hallusinatiiviset auringonlaskut ja auringonnousut olivat niin kirkkaita, ettei nainen kyennyt katsomaan niitä, koska ne sattuivat silmiin – mutta valitettavasti tarina ei kerro miten hän saattoi "sammuttaa" liian kirkkaat kuvat. Nainen myös raportoi, että monet hänen näkemistään hallusinaatioista olivat paljon kauniimpia kuin mitä hän oli koskaan nähnyt todellisuudessa.

34-vuotias mies raportoi nähneensä hallusinaatioita vain kun hän kuunteli Mozartin Requiemia. Sen aikana hän näki esimerkiksi strobovalon, joka kulki edestakaisin hänen nenänvarttaan pitkin. Samoin hän näki ryppyisen vanhan naisen kasvot, jotka istuivat lentokoneen tuolia muistuttavassa istuimessa, ja katsoivat suoraan häntä kohti. Kun mies katsoi takaisin, kasvot muuttuivat hiiren kasvoiksi.

Muita mielenkiintoisia hallusinaatioita olivat kaikenlaiset valoilmiöt, rakennukset ja riikinkukon pyrstön kuviot. Kun eräs vapaaehtoinen nosti juomakannun ja toi sen siihen kohtaan, missä hänen näkökenttänsä oli, hän hallusinoi näkevänsä kyseisen juomakannun hyvin elävästi edessään.

Nämä "sokkohallusinaatiot" poikkeavat tietyin osin hallusinaatioista, joita ihmiset näkevät psykedeelisten aineiden alaisina. Ensinnäkin, vapaaehtoiset olivat koko ajan tietoisia siitä, että hallusinaatiot eivät ole todellisia. Toiseksi, niistä tuntui puuttuvan se elämää ja sisäistä maailmaa muuttava mystinen elementti, minkä vuoksi ihmiset haluavat käyttää psykedeelisiä aineita. Toisin sanoen, sokkohallusinaatioissa ihmiset eivät kokeneet, että he olivat nähneet toiseen todellisuuteen tai että kokemus olisi syvällisesti muuttanut heidän persoonallisuuttaan ja maailmankuvaansa.

Sokkohallusinaatiot muistuttivat pikemminkin hallusinaatioita, joita ihmiset kokevat Charles Bonnetin oireyhtymässä. Siinä sokeutuva tai sokeutunut henkilö kokee hyvin eläviä ja yksityiskohtaisia visuaalisia hallusinaatioita esimerkiksi kasvoista, rakennuksista tai eläimistä.

Harvardin yliopiston tutkimuksen jälkeen sensorisen deprivaation yhteydestä hallusinaatioihin on tehty tuoreempiakin tutkimuksia. Vuonna 2009 Lontoon University Collegen tutkijat laittoivat vapaaehtoiset pimeään äänieristettyyn huoneeseen, joka oli äänieristetty myös sisäpuolelta siten, että se vaimensi heidän omatkin äänensä.

Kun deprivaatio oli näin äärimmäistä, jotkut kokivat hallusinaatioita jo viidessätoista minuutissa.

Linkkejä:

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/15179062

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19829208

Kommentit (26)

kasukisa
Liittynyt15.3.2014
Viestejä1

Tuo on kyllä hyvin mielenkiintoista, kuinka ihmismieli on niin riippuvainen totutuista aistiärsykkeistä, että mikäli ärsykkeen vastaanottoa muutetaan tai estetään, se alkaa lopulta toimimaan ilman ärsykkeitäkin ja luomaan aistimuksia.

En nyt saa nimeä millään päähäni, mutta joku nimekäs psykedeelisten aineiden parissa työskennellyt henkilö sanoi, että psykedeelejä olisi parasta käyttää juurikin vanhemmalla iällä (50+), kun elämänkokemuksen tuomaa viisautta ja rauhallisuutta on - toivottavasti - enemmän kuin nuorempana.

Maldorado
Liittynyt3.8.2012
Viestejä626

Vai helppoa kuin heinänteko, jo Lapatossu totesi aikoinaan ettei osaa tehdä heinää, kun isäntä tätä pyysi heinän tekoon.

Tässä kuitenkin illuusio.

Kuvassa on ympyröitä, vaikka näyttää spiraalilta.

Mistä sen tietää, vaikka maa olisi jonkin toisen taivaankappaleen helvetti.
( Aldous Huxley )

deezee
Liittynyt6.6.2011
Viestejä1643

Trippien eheyttävä vaikutus ei liity visuaalisiin ilmiöihin, vaan siihen, että ajattelulta katoaa sellaiset rajat ja pakotteet, joiden olemassaolosta ei edes ollut aikaisemmin tietoinen, ja asioihin pystyy sen ansiosta saamaan uudenlaisia sisäisiä perspektiivejä. Siksi näköaistin manipulointiin perustuvat hallusinaatiot eivät pysty saamaan aikaan vastaavia muutoksia. Ne eivät vaikuta ajatteluun.

Reifengas
Liittynyt30.5.2010
Viestejä2901

Totta jeesus haluan hallusinoida.

Joka yö tätä tapahtuu, kun nukun.

Enkä ilman unta voi olla.

Rinnan rikkahat ajavat,
käsityksin köyhät käyvät.

kariluoto
Liittynyt22.1.2014
Viestejä165

Tutkimusten mukaan kofeiinin käyttö aiheuttaa sekä näkö että kuuloharhoja huomattavalle osalle koehenkilöistä.

LSD ei ole koskaan aiheuttanut minulle hallusinaatioita. Eikä muuten mikään muukaan päihde.

In alimentum sanitas.

Munakas mies
Liittynyt30.9.2014
Viestejä143

Hyvin olet immuuni turmiollisille aineille, vai väitätkö ettet ole edes kokeillut.

Retvoorti
Liittynyt12.11.2013
Viestejä160

Koeillut olen pilvee mutten käyttäjäksi asti edennyt, ei sopinut mulle.

Selibatia ei ole perinnöllistä.

Aweb
Liittynyt16.3.2005
Viestejä41238

Jos pitää vuorokausitolkulla olla silmät peitettynä, niin eipä kyllä kuulosta hallusinoiminen helpolta kuin heinänteko. Ennemmin suosittelen jutussa mainittua psilosybiinia. Jos aineen laittomuutta pelkää, voi matkustaa vaikkapa Perun viidakkoon nauttimaan täysin laillista ayahuascaa. Siellä trippailu ja oksentelu sujuu oppaiden avulla.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ayahuasca

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

asdf
Liittynyt16.3.2005
Viestejä10396
kariluoto

LSD ei ole koskaan aiheuttanut minulle hallusinaatioita. Eikä muuten mikään muukaan päihde.

Vaihda kauppiasta, sua on viety.

Rousseau
Liittynyt13.11.2009
Viestejä16844

Itse en käyttäisi ollenkaan nimitystä "hallusinaatio", paitsi korkeintaan silloin kun ihminen ei halua nähdä sisäisiä visioita, tai kokee ne häiritsevinä. "Mielen sisällön esiintulo" kuulostaisi jo myönteisemmältä kuin hallusinaatio.

Olen nähnyt visioita unen ja valveen rajalla, jotenka ne ovat määriteltävissä esim. hypnagogisiksi ilmiöiksi. Se etten näe usein enää niin paljon kuin parikymppisenä on minusta paljon paljon pelottavampaa kuin yksikään visio voisi ikinä itsessään olla. Pelkään että aivoni tai mieleni on niin jäykistynyt että mielen sisältö ei enää plastisesti virtaa esiin kuin korkeintaan unissa, eivätkä unenikaan kauhean mielenkiintoisia tapaa tätä nykyä olla. Ilmeisestikin tylsä elämä tekee tylsän mielen joka tekee tylsän elämän.

Jotenka trippi olisi ihan ok. Ai niin, olenhan toki myös yhden shamaanimatkankin tehnyt spontaanisti (rokkifestareilla soi joku rumpu ja tuttavani meditoidessa pärähdin yhtäkkiä matkalle ihan ilman mitään aineita).

Luonnonkansoja heidän trippailunsa ei ole millään tavalla koskaan häirinnyt, päinvastoin heimo on hyötynyt siitä viisaudesta mitä trippailijat ovat mukanaan tuoneet. Monoteistisille uskonnoille tai ainakaan k-uskonnolle tämä ei sitten käynytkään, ja porukkaa piti alkaa polttamaan rovioilla jos vain vähänkin oli pelkona että joku vanha akka oli luuta tanassa käynyt Kyöpelinvuorella (tripillä).

Mietityttää toisinaan että onko älyn ylikorostaminen se tekijä mikä tyrehdyttää mielen sisällön esiinpääsemisen, tai suomeksi sanottuna tappaa luovuuden. Eivät ne ihmiset jotka esim. ovat kovin henkisiä yleensä kauhean yliälykkäiltä kyllä vaikuta. Ja henkisyyskin on nimenomaan luovuutta. Tietty voi uskoa että näkemänsä maahiset ja keijukaiset ovat absolut totta, mutta mielestähän se kuitenkin on kiinni näkeekö niitä. Älykäs skeptikko ei näe hittojakaan.

Munakas mies
Liittynyt30.9.2014
Viestejä143
Aweb

Jos pitää vuorokausitolkulla olla silmät peitettynä, niin eipä kyllä kuulosta hallusinoiminen helpolta kuin heinänteko. Ennemmin suosittelen jutussa mainittua psilosybiinia. Jos aineen laittomuutta pelkää, voi matkustaa vaikkapa Perun viidakkoon nauttimaan täysin laillista ayahuascaa. Siellä trippailu ja oksentelu sujuu oppaiden avulla.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ayahuasca

Taidat ollakkin varsinainen päihteiden monitietäjä, toisessa ketjussa kävi ilmi, että juoppo ainakin olet (suurkuluttaja)

Taitaapa myös jonkin astenen pössyttely kuulua myös harreteisiin.

Aweb
Liittynyt16.3.2005
Viestejä41238

Eipä taida kuulua sinulle, mitä minä harrastan.

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

Unsane
Liittynyt31.1.2014
Viestejä5

Paitsi että aipuskan vaikuttava osa on DMT, ei psilosybiini. DMT on hyvin hyvin eri kokemus.

Unsane
Liittynyt31.1.2014
Viestejä5

Minä olen itse taikasienimies (viimeisestä kerrasta tosin jo yli 4 vuotta). Hallusinointi ei tosiaan ole siinä mikään tavoite paitsi ehkä ensimmäistä kertaa kokeillessa, sitä voi kuvitella että pääsee vaikka mihin taikamaailmaan. Psilosybiini on ennen kaikkea syvästi hengellinen kokemus, näkee hallusinaatioita tai ei. Vaikutuksen alaisena sitä kutsuisin ns. peiliin katsomiseen. Se on alastomuutta. Olen toki käynyt matkoilla myös, mutta olen myös kokenut suurillakin annoksilla vain sitä perinteistä värinää ilman sen kummempia matkusteluja ja itkenyt sen 4-6 tuntia.

Psilosybiini on valtavan puhdistava kokemus. Minulla se on yleensä alkanut aivan valtavalla "morkkiksella", sillä että se tuo tyhmät tekoni ja kaiken huonon käyttäytymiseni todella voimakkaasti mieleen. Se on tavallaan aina alkuun alistanut, voimakkaasti ja syystä. Sitten tunnin kiemurtelun jälkeen alkaa paistaa elämä ja maailma. Kuinka kaikki on lopulta niin kaunista ja että aina on toivoa. Minulle sienet ovat aina olleet todella hengellinen ja henkilökohtainen rituaali ja todella puhdistava.

Mutta vielä, koska hallusinaatioista oli otsikko niin olen kyllä itse käynyt ihan "tripillä". Tämä ilmaisu tarkoittaa siis poistumista aivan toiseen paikkaan. Yhden kerran menin parhaan ystäväni kanssa aivan keskelle metsää keski-Suomessa kilometrien päähän lähimmästä mökistä ja yli 15 kilometrin päähän lähimmästä kylästä. Otimme aika vahvan annoksen, painan vain 52kg ja nautin 4,7 grammaa kuivattuja Stropharia Cubensis -sieniä. Hallusinaatiot olivat todella hurjia. Aurinko paistoi kirkkaasti ja oli todella kaunis keli, mutta minulla oli menossa valtava myrsky, synkkä taivas ja salamoita. Samalla myös kun suljin silmäni näin aivan samalla lailla kuin silmät auki.

Nautimme sienet teenä ja joimme ne rojut myös. Kunnes palasimme taas oli kaverini yli 100 metrin päässä ihan omilla asioillaan (vaikka keskustelimme koko ajan) ja itse istuin joen ylittävän sillan alla ja vaikka kaikki tapahtui aivan hetkessä, oli yli 3 tuntia jo mennyt.

Sepi
Liittynyt16.3.2005
Viestejä3231
kariluoto

Tutkimusten mukaan kofeiinin käyttö aiheuttaa sekä näkö että kuuloharhoja huomattavalle osalle koehenkilöistä.

LSD ei ole koskaan aiheuttanut minulle hallusinaatioita. Eikä muuten mikään muukaan päihde.

Vedin tosi ison kupin kahvia ja nyt näen qmiehen juttuja täälläkin...

SamikoKu
Liittynyt12.7.2010
Viestejä5364

Vuonna 2009 Lontoon University Collegen tutkijat laittoivat vapaaehtoiset pimeään äänieristettyyn huoneeseen, joka oli äänieristetty myös sisäpuolelta siten, että se vaimensi heidän omatkin äänensä.

Kun deprivaatio oli näin äärimmäistä, jotkut kokivat hallusinaatioita jo viidessätoista minuutissa.

Tuota kun ajattelee tulee liki ahdistava tunne. Täydellisesti erotettuna aisteista muusta maailmasta.
Olisi mielenkiintoista kokeilla panikoisiko tuossa tilanteessa. Ensituntumalta vähän kuin olisi elävältä haudattuna arkussa maanalla. Vaan olisko kuitenkaan...

Kerran pesin sisäpuolelta puolentoista kuution betoniruukkua. Ilma oli kostea ja viileä. Täydellinen hiljaisuus ja rauha tuntui olevan. Tuli mieleen että tässäpä hyvä pytty meditointiin tai rauhottumiseen.
Jäi kuitenkin kokeilematta tuo kun oli sen pytyn jynssäys menossa. Täytyy ehkä joskus kokeilla.

Noitahan on myös kaupallisesti rakennettuja "kohtukammioita" joissa on vettä sisällä ja kaikki ulkopuoliset äänet ja valo on poistettu. Aika kuulemma rientää siellä hetkessä.

Uskomalla tieteeseen voi olla vain hetkittäin oikeassa.
"Olet väärässä: Kirjoitusoikeutesi on peruttu."

kariluoto
Liittynyt22.1.2014
Viestejä165
asdf
kariluoto

LSD ei ole koskaan aiheuttanut minulle hallusinaatioita. Eikä muuten mikään muukaan päihde.

Vaihda kauppiasta, sua on viety.

Nuo LSD-kokeilut sijoittuvat 70-luvun alkuun, jolloin Amsterdamista sai puhdasta ainetta pillereinä. Ja voin vakuuttaa, että se kyllä todella toimi. Kokeilin 80-luvulla tähtikuvioista paperimatkaa, se ei ollut likimainkaan yhtä hyvää.

Olen kyllä visualisoinut fyysisen seksuaalisen tuntemuksen LSD-n vaikutuksen alaisena, mutta pystyn toisaalta visualisoimaan asioita selvinpäinkin. En minä tuollaista osaa pitää hallusinaationa. Parikymppisenä luin, että kannabis aiheuttaa halluja, ja yritin päästä näkemään niitä polttamalla grammakaupalla vahvinta pilveä, mitä markkinoilta ei yleisesti löytynyt (minulla oli suhteita), mutta en ole koskaan kokenut mitään näkö-, tai muitakaan harhoja kannabiksen vaikutuksen alaisena.

Jos minua on viety, niin minua on viety nuorena kloppina virallisella kannabispropagandalla. Ei tosin kauaa.

In alimentum sanitas.

ovolo
Liittynyt7.7.2007
Viestejä4513
Unsane

Mutta vielä, koska hallusinaatioista oli otsikko niin olen kyllä itse käynyt ihan "tripillä". Tämä ilmaisu tarkoittaa siis poistumista aivan toiseen paikkaan. Yhden kerran menin parhaan ystäväni kanssa aivan keskelle metsää keski-Suomessa kilometrien päähän lähimmästä mökistä ja yli 15 kilometrin päähän lähimmästä kylästä. Otimme aika vahvan annoksen, painan vain 52kg ja nautin 4,7 grammaa kuivattuja Stropharia Cubensis -sieniä. Hallusinaatiot olivat todella hurjia. Aurinko paistoi kirkkaasti ja oli todella kaunis keli, mutta minulla oli menossa valtava myrsky, synkkä taivas ja salamoita. Samalla myös kun suljin silmäni näin aivan samalla lailla kuin silmät auki.

Nautimme sienet teenä ja joimme ne rojut myös. Kunnes palasimme taas oli kaverini yli 100 metrin päässä ihan omilla asioillaan (vaikka keskustelimme koko ajan) ja itse istuin joen ylittävän sillan alla ja vaikka kaikki tapahtui aivan hetkessä, oli yli 3 tuntia jo mennyt.

Tulee vain mieleen, että tahaton tai kemikaaleilla itseaiheutettu hallusinaatio todennäköisesti selittää myös ihmisten totena kertomat UFO-kokemukset ja astraalimatkailun. Esimerkiksi vaikka Rauni-Leena Luukanen-Kilden höpötykset. http://www.youtube.com/watch?v=tQ2xDMdBFKk

Aweb
Liittynyt16.3.2005
Viestejä41238
Unsane

Paitsi että aipuskan vaikuttava osa on DMT, ei psilosybiini. DMT on hyvin hyvin eri kokemus.

Hallusinaatioistahan tässä oli kyse eikä vaikuttavista aineista.

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

Rousseau
Liittynyt13.11.2009
Viestejä16844

Ai niin, olen kokenut halluja myös seksin ja onanoinnin avulla. Seksin jälkeen nähnyt pari visiota, onanointi lähinnä tuottanut vain valo- tai väriläiskäkuvioita mieleen. 

ovolo
Liittynyt7.7.2007
Viestejä4513
Rousseau

Ai niin, olen kokenut halluja myös seksin ja onanoinnin avulla. Seksin jälkeen nähnyt pari visiota, onanointi lähinnä tuottanut vain valo- tai väriläiskäkuvioita mieleen. 

Urospuolisten immeisten tumputtelusta taitaa tulla läiskäkuvioita korkeintaan vain seinätapettiin tai Jallu-lehden sisäsivuille. Nykyaikana luultavasti tietokoneen näytölle/ näppäimistölle ja tabletille. Mutta harvemmin kai väreissä?  

Keskeistähän on saavuttaa meditatiivinen mielentila, eli saada mieli tyhjäksi. En tiedä mahdollistuuko tämä helpommin useiden orgasmien perään (naisellehan on tavanomaisempaa laueta useita kertoja peräkkäin). 

deezee
Liittynyt6.6.2011
Viestejä1643

Näin viime yönä unta, että otin jääkaapista lehtikaalipakkauksen, ja havaitsin että siinä oli hometta. Tarkastelin sitä lähempää, jolloin osoittautui kuusenosaksi, jossa olikin jäkälää. Sekä lehtikaali että kuusenoksan havut olivat syvän tummanvihreitä, home ja jäkälä olivat vihertävänharmaita.

Muistan nähneeni yhden mustavalkoisen unen, ja sen värittömyys oli hätkähdyttävää.

Aweb
Liittynyt16.3.2005
Viestejä41238
Rousseau

Ai niin, olen kokenut halluja myös seksin ja onanoinnin avulla. Seksin jälkeen nähnyt pari visiota, onanointi lähinnä tuottanut vain valo- tai väriläiskäkuvioita mieleen. 

Onko olemassa jotain, mitä et olisi kokenut seksin ja onanoinnin avulla?

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

Rousseau
Liittynyt13.11.2009
Viestejä16844
Aweb
Rousseau

Ai niin, olen kokenut halluja myös seksin ja onanoinnin avulla. Seksin jälkeen nähnyt pari visiota, onanointi lähinnä tuottanut vain valo- tai väriläiskäkuvioita mieleen. 

Onko olemassa jotain, mitä et olisi kokenut seksin ja onanoinnin avulla?

En ole vielä irronnut kehostani. 

Seuraa 

Käsikopelolla

Jani Kaaro on tiedetoimittaja ja tietokirjailija, joka tekee havaintoja tieteen maailmasta ja sen liepeiltä. Jani odottaa lukijoilta vinkkejä mielenkiintoisista tutkimuksista ja toivoo myös yhteydenottoja tieteentekijöiltä, jotka haluavat esitellä omia töitään.

Teemat

Kategoriat