Christophe Meneboeuf/Wikimedia Commons

Tuore tutkimus väittää, että siitä tulee hyvä mieli.

Viime päivinä Suomessa on puhuttu paljon siitä, miksi suomalainen ei tervehdi. Siitä juolahti mieleen pari ventovierauteen ja kommunikointiin liittyvää tutkimusta.

Yalen yliopiston antropologi Esther Kim matkusti tutkimustaan varten tuhansia kilometrejä bussissa ja tarkkaili kanssamatkustajiaan. Hän halusi selvittää millaisia strategioita ihmiset käyttävät, jotta kukaan ventovieras ei istuisi heidän viereensä. Totta, small talkin erikoisosaajat, amerikkalaiset, pelkäävät viereen änkeävää muukalaista yhtä paljon kuin me suomalaiset.

Kimin tulokset, jotka julkaistiin Symbolic Interaction sarjassa vuonna 2012, osoittavat, että bussimatkustajien käytös on samanlaista Atlantin molemmilla puolilla. Ainakin seuraava lista ihmisten älä-istu-viereeni -strategioista tuntui minusta hyvinkin tutulta.

- Vältä katsekontakita istumapaikkaa etsiviin

- Nojaa ikkunaan ja levitä jalkasi

- Aseta tyhjälle istuimelle kassi tai reppu

- Aseta tyhjälle istuimelle niin paljon pikkuesineitä, että niiden korjaaminen vie aikaa ja vaatii vaivannäköä.

- Istu käytäväpaikalle,  laita kuulokkeet korvaan, ja teeskentele ettet kuule mitä ihmiset puhuvat.

- Katso ulos ikkunasta tyhjä katse silmissäsi

- Aseta takkisi viereiselle istuimelle siten, että se näyttää varatulta

- Jos mikään muu ei auta valehtele että istuin on varattu.

Kimin mukaan bussin istumapaikan valinnassa yksi sääntö on ylitse muiden: Jos vapaita paikkoja on jäljellä, älä istu kenenkään viereen.

On tietenkin syytä kysyä, miksi me ihmiset olemme tällaisia. Meidän pitäisi olla sosiaalisin laji päällä maan, joskus jopa jalo ja altruistinen. Silti, kun istumme vain sentin päässä lajikumppanistamme, olemme täysin tuppisuita.

Tätä on miettinyt myös Chicagon yliopiston professori Nicholas Epley. Tuoreessa Journal of Experimental Psychology -sarjassa julkaistussa tutkimuksessa hän osoittaa kaksi tärkeää asiaa. Ensimmäinen on, että vaikka joku haluaisikin puhua vierustoverinsa kanssa, suurin osa meistä olettaa, että vierustoveri ei todellakaan halua puhua meille. Toiseksi ihmiset eivät tule ajatelleeksi, että tällaisella bussipuheella on hyviä puolia.

Epley ja kollegat testasivat ihmisten puhehaluja sadalla ihmisellä, jotka sukkuloivat päivittäin työhön Chicagon keskustaan. Ensimmäisessä kokeessa ihmiset jaettiin kolmeen ryhmään: ensimmäistä ryhmää pyydettiin aloittamaan keskustelu vierustoverin kanssa, toista ryhmää pyydettiin olemaan hiljaa ja kolmatta ryhmää pyydettiin olemaan kuten he tavallisestikin ovat. Kun matka oli ohitse kaikki vastasivat tutkijoiden kysymyksiin siitä, miten onnellisia tai tuotteliaita he tunsivat olevansa.

Tämän koeryhmän lisäksi Epley muodosti kolmannen ryhmän. He saivat täsmälleen samat tehtävät kuin edellinenkin, mutta he eivät matkustaneet oikeasti. Heitä pyydettiin vain ennakoimaan, miten onnelliseksi kukin tilanteista heidät tekisi.

Tutkimus paljasti räikeän eron kuvitellun ja todellisen välillä. Kun ihmisten piti ennakoida miten onnelliseksi ventovieraan kanssa keskustelu heidät tekisi, vastaus oli, ettei ollenkaan onnelliseksi. Koeryhmässä kuitenkin ne ihmiset, joiden piti puhua ventovieraiden kanssa, olivat kaikista tyytyväisimpiä.

Toisessa tutkimuksessa asiaa lähestyttiin ventovieraan näkökulmasta. Ihmiset ennakoivat jälleen kuinka iloinen ventovieras olisi keskustelusta. Toisessa ryhmässä ihmiset taas aloittivat keskustelun ventovieraan kanssa, minkä jälkeen tutkijat haastattelivat ventovierasta. Tulokset oiivat samanlaiset kuin edellisessä kokeessa. Ihmiset olettivat jälleen, ettei ventovieras ilahtuisi keskustelusta lainkaan, mutta kun ventovieraita haastateltiin, suurin osa heistä oli ilahtunut keskustelusta hyvinkin paljon.

Epleyn mukaan ihmisten oletusten surullisin puoli on se, että ihmiset hukkaavat päivittäin mahdollisuutensa miellyttävään kanssakäymiseen ventovieraiden kanssa. Tutkimusten mukaan suuri osa ihmisistä pitää julkisilla matkustusta epämiellyttävänä, mutta vierustoverin kanssa jutellessa matka voisi olla paljon miellyttävämpää.

Kommentit (0)

Seuraa 

Käsikopelolla

Jani Kaaro on tiedetoimittaja ja tietokirjailija, joka tekee havaintoja tieteen maailmasta ja sen liepeiltä. Jani odottaa lukijoilta vinkkejä mielenkiintoisista tutkimuksista ja toivoo myös yhteydenottoja tieteentekijöiltä, jotka haluavat esitellä omia töitään.

Teemat

Kategoriat