Perga affinis -toukkia eukalyptuspuussa/Lisa Hodgkin

Mutta vain jos olet seuraaja

Mikä tekee johtajan? Joskus siitä ei ole mitään epäselvyyttä. Isoin ja vahvin ottaa johtajan paikan koska se on isoin ja vahvin, ja johtaa muita kuin despootti. Joskus johtajan paikan taas saa se, joka on älykkäin ja kyvykkäin, ja joka kyvyillään pitää lauman hengissä.

On kuitenkin olemassa kaikenlaisia ryhmiä. Tiedättehän aarremadon, tuhansien harsosääskien muodostaman kulkueen, jonka voi nähdä ryömimässä käärmeen lailla eteenpäin. Ovatko etunenässä kulkevat johtajia, joita muut seuraavat?

En tiedä vastausta – koska sitä ei aivan varmasti ole koskaan tutkittu – mutta maailmalta löytyy hieman toisenlainen esimerkki. Australialainen sahapistiäinen (Perga affinis) elää toukka-aikana suurissa, satojen yksilöiden ryhmässä. Toisinaan kaksi tai useampi ryhmä sulautuu yhteen, jolloin niiden muodostama massa alkaa olla jo melko mittava. Tällainen megaryhmä voi syödä kokonaisen eukalyptuspuun lehdettömäksi kahdessa yössä.

Koska kyseessä on tärkeä tuholainen, sahapistiäistä on tutkittu kiitettävän yksityiskohtaisesti. Kun jokainen yksilö on merkitty erikseen, on havaittu, että samat yksilöt viettävät enemmän aikaa ryhmän reunalla, ja että kun ne lähtevät liikkeelle, toiset yksilöt seuraavat niitä. Sahapistiäistoukkien laumassa on siis johtajansa ja seuraajansa.

Melbournen yliopiston tutkijat katsoivat tätä ilmiötä tarkemmin tuoreessa tutkimuksessa. He merkitsivät yhden lauman toukat yksilöllisesti ja seurasivat niitä kaksi viikkoa oppiakseen, ketkä niistä olivat johtajia ja ketkä seuraajia. Tämä mahdollisti seuraavan kutkuttavan kokeen: Tutkijat ottivat johtajat erikseen ja laittoivat ne samaan ryhmään. Sama tehtiin seuraajille. Näin johtajat olivat ilman seuraajia ja seuraajat ilman johtajaa.

Tulokset osoittivat, että johtajat ja seuraajat todella tarvitsevat toisiaan. Johtajat yksinään tai seuraajat yksinään olivat huomattavasti tehottomampia kuin sekaryhmät, joissa oli seuraajia ja johtajia. Toisin sanoen, johtajat hyötyivät johtajuudesta ainoastaan jos niillä oli seuraajia ja seuraajat hyötyvät ainoastaan jos niillä oli johtaja.

Miksi näin? Onko tässä jokin ryhmävalintaefekti?

Linkki:http://rspb.royalsocietypublishing.org/content/281/1796/20141700.full

Kommentit (8)

SamikoKu
Liittynyt12.7.2010
Viestejä5364

Tulokset osoittivat, että johtajat ja seuraajat todella tarvitsevat toisiaan. Johtajat yksinään tai seuraajat yksinään olivat huomattavasti tehottomampia kuin sekaryhmät, joissa oli seuraajia ja johtajia. Toisin sanoen, johtajat hyötyivät johtajuudesta ainoastaan jos niillä oli seuraajia ja seuraajat hyötyvät ainoastaan jos niillä oli johtaja.

Miksi näin? Onko tässä jokin ryhmävalintaefekti?

Mielenkiintosen taas pistit.

Tähän vois vielä lisätä kysymyksen että jos on seuraaja niin kauanko seuraa ja mihin pisteeseen?
Eli niin kauan kun pysytään omalla mukavuusalueella niin voi seurata, mutta jos se ylittyy paljon tai usein niin seuraaja vaihtaa johtajaa.

Seuraaminen siis mielestäni vaatii lähtökohtasesti kuitenkin samanlaisen ajatusmaailman tai ainakin siinä asiassa toimintatavan joka on hyväksyttävä myös seuraajasta sekä johtajasta. Itseasissa luulen että tää liittyy vastuuseen ja uskaltamiseen. Seuraaja ei halua kantaa vastuuta ja pelkää väärien ratkasujen seurauksia. Johtaja taas ei pelkää tai joku muu vietti menee sen pelon edelle. Ajattelen nyt lähinnä ihmisen näkökulmasta. Veikkaan että tähän vaikuttaa myös luovuus, joku keksii toimintatapoja ja keinoja tehdä asiat, mutta ei välttämättä itse osaa tehdä joten se tarvitsee ne jotka osaa sen suorittaa.

Uskomalla tieteeseen voi olla vain hetkittäin oikeassa.
"Olet väärässä: Kirjoitusoikeutesi on peruttu."

Nobelaner
Liittynyt9.6.2011
Viestejä1712

Töissä keräsin taas tuossa männäviikolla kummallisia katseita kun yritin selittää sitä että jos jonkun asian voi tehdä paremmin niin se olisi syytä myös tehdä paremmin. Vasta-argumentteina kuului välittömästi sellaisia että kukaan ei ole _käskenyt_ tehdä paremmin, tai että on _käsketty_ jonkun esimiehen toimesta (esmes kymmenen vuotta aikaisemmin) tehdä asia just näin. Ne kummalliset katseet tuli siitä kun ehdotin että voisi ITSE miettiä miten asian voisi tehdä paremmin, ilman että joku käskee tai ehdottaa yhtään mitään.

Itse joskus kesälomalla kun jouduin tuuraamaan meidän kymppiä (duunarit tietää) niin ehdotin pari parannusta toimintoihin, ja kyllä se tiimi niin tekikin ja olivat sitä mieltä (tai sanoivat ainakin) että homma toimi paremmin. Kuitenkin sitten kun se kymppi tuli takaisin niin eivät jatkaneetkaan tätä parempaa tapaa vaan palasivat siihen aikaisempaan, ja selityksenä oli vain se että kun minä en enää ollut siinä niin eivät jatkaneet sitä parempaa tapaa. Eli ajatuksena ei ollenkaan ollutkaan että pitäisi tehdä paremmin, vaan ainoastaan se että tehdään niinkuin joku pyytää tai käskee.

En voi ymmärtää tuollaista asennetta koskaan, enkä koskaan tekisi itse työtä tuolla tavalla. Varmasti siksi en olekaan koskaan mitenkään työuralla edennyt.

syytinki
Liittynyt18.8.2008
Viestejä7927

Toimivalla ryhmällä on aina johtaja/suunnan näyttäjä joko tiedetty tai tiedostamaton. Päättäjä voi myös vaihtua ryhmän tehtävän mukaan. Aina päättäjä ei ole edes se virallisesti nimetty vaan hiljaisuudessa joku ryhmän jäsenistä.

Hommat tehdään porukan mukaan ja jos joku haluaa tapaa muuttaa, siitä päättää kymppi joko yksin tai porukan kanssa keskusteltuaan.

Totutun tavan muuttaminen on aina tarkka paikka. Aika usein tavalle on hyvät perusteet, vaikka niitä ei heti huomaa. Urakatkin saattavat kusta.

Itsevarma asioiden "osaaminen" on ainakin Suomessa yleinen käytäntö ja vahingot sen mukaisia. Esim. pari tuttua tässä hiljan "luulivat tietävänsä, mutta eivät tienneet luulevansa". Saivat kenguru pyykinpesukoneen, kun eivät älynneet poistaa rummun kuljetussuojakiiloja. Asennusohjeessa ne tietysti mainittiin.

MrKAT
Liittynyt16.3.2005
Viestejä2234
syytinki

Itsevarma asioiden "osaaminen" on ainakin Suomessa yleinen käytäntö ja vahingot sen mukaisia. Esim. pari tuttua tässä hiljan "luulivat tietävänsä, mutta eivät tienneet luulevansa". Saivat kenguru pyykinpesukoneen, kun eivät älynneet poistaa rummun kuljetussuojakiiloja.

Kuvasit samalla tätäkin foorumia täyttäviä denialisteja, jotka kieltää voin ja lihan sydäntautiriskit, kasvihuonekaasujen haitat.. 

Mutta ovatko he seuraajia vai johtajia ? Viittailevat usein tiettyihin blogeihin tai saarnaajiin (Heikkilä, Somppi) tai valikoituihin tiedejuttuihin).

 

 

Homeopatia-skandaali A-talkissa: https://www.youtube.com/watch?v=qXLTz5LhHMU

MrKAT
Liittynyt16.3.2005
Viestejä2234

Yksi dramaattinen seuraaja-oivallus on pakko mainita.

Kerran tv:ssä tuli dokumentti hyvin pahamaineisesta Etelä-Afrikkalaisesta vankilasta jossa kovia paatuneita roistoja yritettiin saada kuriin/parantaa. (Aiemmin uskovainen käännyttäjä oli yrittänyt ja saanut lähtöpassit ja paennut häntä koipien välissä.)

Dokumentissa sinne saapui nainen, psykologi, jolle myös aluksi vain naurettiin. Ei mennyt kuin viikko tai kaksi niin vankilan kovin roisto, johtajatyyppi, jo parkui murtuneena kalterien välissä ylimielisen omanarvontuntonsa menettäneenä: "I'm just followeer..just followerr.. nnyyh-byaah".
Tästä psykologi sitten saattoi alkaa parantaa häntä tai siis heitä..

Käsitin niin, että johtajaroisto oli luullut olevansa ainutlaatuinen luova joka menee omia polkujaan jne ja psykologi osoitti että hän menee ennustettavaa samaa latua, jota ed. johtajaroistokin meni. Jotenkin näin. Tämä oli isku.

 

Homeopatia-skandaali A-talkissa: https://www.youtube.com/watch?v=qXLTz5LhHMU

SamBody
Liittynyt3.5.2008
Viestejä5353

Lainaus:
Toisin sanoen, johtajat hyötyivät johtajuudesta ainoastaan jos niillä oli seuraajia ja seuraajat hyötyvät ainoastaan jos niillä oli johtaja. Miksi näin? Onko tässä jokin ryhmävalintaefekti?

Mullistava tutkimustulos! Siis sahapistiäisestä. Tai hetkinen...

Muurahaisia seuraamalla ja tutkimalla muuten saa selville sen että kommunismi toimii loistavasti, vieläpä ilman johtajia tai seuraajia. Siis muurahaisilla.

 

http://www.vapaakielivalinta.fi/
http://www.sananvapaudenpuolesta.fi/
Tunnustan poikkeavuuteni: perustan näkemykseni enemmän omaan ajatteluun kuin auktoriteetteihin.

SamikoKu
Liittynyt12.7.2010
Viestejä5364
MrKAT

Yksi dramaattinen seuraaja-oivallus on pakko mainita.

Kerran tv:ssä tuli dokumentti hyvin pahamaineisesta Etelä-Afrikkalaisesta vankilasta jossa kovia paatuneita roistoja yritettiin saada kuriin/parantaa. (Aiemmin uskovainen käännyttäjä oli yrittänyt ja saanut lähtöpassit ja paennut häntä koipien välissä.)

Dokumentissa sinne saapui nainen, psykologi, jolle myös aluksi vain naurettiin. Ei mennyt kuin viikko tai kaksi niin vankilan kovin roisto, johtajatyyppi, jo parkui murtuneena kalterien välissä ylimielisen omanarvontuntonsa menettäneenä: "I'm just followeer..just followerr.. nnyyh-byaah".
Tästä psykologi sitten saattoi alkaa parantaa häntä tai siis heitä..

Käsitin niin, että johtajaroisto oli luullut olevansa ainutlaatuinen luova joka menee omia polkujaan jne ja psykologi osoitti että hän menee ennustettavaa samaa latua, jota ed. johtajaroistokin meni. Jotenkin näin. Tämä oli isku.

 

 

Ihan hyvä viittaus. Maailma toimii juuri noin. Eli jokainen on tavalla tai toisella vaikutuksille altis ja poimii nitä ajatuksia jotka mätsää itselle. Sittten kehittää niitä mahdollisesti edelleen tai luo jotain aivan uutta.
Mutta homman pointtti on siinä että se henkilö toimii itsenäisesti. Kenenkään ei tarvitse sanoa sille että toimi. Vaikka se veis eteenpäin jonkun toisen jo aikasemmin keksimää toimien itsenäisesti ilman ohjeita tai kehoitusta ja pystyessään aktivoimaan muita tekemään niin silloinhan tuo henkilö ei ole seuraaja.
Eli tuo vakilankundikin oli murrettu ensin tavallaan valheella. Se oli kuitenkin johtaja jos muut seurasivat. Oikeassa elämässä johtajillakin on johtajat.

 

 

Uskomalla tieteeseen voi olla vain hetkittäin oikeassa.
"Olet väärässä: Kirjoitusoikeutesi on peruttu."

syytinki
Liittynyt18.8.2008
Viestejä7927
MrKAT
syytinki

Itsevarma asioiden "osaaminen" on ainakin Suomessa yleinen käytäntö ja vahingot sen mukaisia. Esim. pari tuttua tässä hiljan "luulivat tietävänsä, mutta eivät tienneet luulevansa". Saivat kenguru pyykinpesukoneen, kun eivät älynneet poistaa rummun kuljetussuojakiiloja.

Kuvasit samalla tätäkin foorumia täyttäviä denialisteja, jotka kieltää voin ja lihan sydäntautiriskit, kasvihuonekaasujen haitat.. 

Mutta ovatko he seuraajia vai johtajia ? Viittailevat usein tiettyihin blogeihin tai saarnaajiin (Heikkilä, Somppi) tai valikoituihin tiedejuttuihin).

 

Kantsii mainita myös psykedeliit. Tuolla on ketju, jonka otsikko väittää psykedeelien laajentavan tajuntaa. Muotoiltu itsestään selväksi totuudeksi. En muista oliko peräti Tiede -lehdestä.

Huvikseni totesin , että näyttö puuttuu ja koko väite haisee huumefriikkien propagandalta. Siitäpä alkoi vannominen ja tajunnan laajennus.