Miten kiikkustuoli voi auttaa joitakin sokeita näkemään?

Yhdysvaltain yleisradion, NPR:n, verkkosivuilla on mielenkiintoinen tarina naisesta, joka sokeutui aivohalvauksen seurauksena 29-vuotiaana. Nainen sokeutui täysin, mutta silti hänestä tuntui, että hän "näki" jotakin. Hän "näki" miten sade tippui taivaalta; miten höyry nousi kahvikupista; miten auto ajoi autotiellä hänen ohitseen. Hän ei nähnyt linjoja, valoja, värejä tai yksityiskohtia niin, että olisi kyennyt kertomaan, mitä hän milloinkin näki, mutta hänellä oli omituinen näkemisen tunne.

Nainen mainitsi näkemisen tunteesta häntä hoitaneille lääkäreille, jotka kuvasivat hänen aivonsa. Kuvaukset osoittivat, että hänen visuaalinen aivokuorensa oli tuhoutunut käytännössä kokonaan. Ei ollut mitään mahdollisuutta, että hän näkisi mitään. Hänen täytyi siis hallusinoida.

Hallusinaatiot eivät olleet kaukaa haettu selitys. Sokeat, jotka ovat aiemmin olleet näkeviä, voivat nähdä visuaalisia hallusinaatioita. Archives of Ophtahlmology julkaisi vuonna 1963 mielenkiintoisen tutkimuksen, jossa sokeille ihmisille annettiin LSD:tä. Tutkimuksessa havaittiin, että syntymäsokeat pois laskettuina suurin osa koehenkilöistä koki visuaalisia hallusinaatioita. Tapa, jolla he kuvasivat hallusinaatioitaan muistutti suuresti sitä miten näkevät ovat kuvanneet omia LSD:n synnyttämiä hallusinaatioitaan. Lisäksi hallusinaatiot olivat hyvin voimakkaita myös sellaisilla henkilöillä, jotka olivat olleet sokeita hyvin pitkään.

Vielä tunnetumpi esimerkki sokeiden tai sokeutuvien näkemistä hallusinaatioista on Charles Bonnetin oireyhtymä. Siinä ihmiset kertovat hyvin elävistä ja yksityiskohtaisista hallusinaatioista. Ne voivat olla yksittäisiä kuvia, kuten keskiaikainen linna tai sateenkaaren väreissä hohtava kirjolohi, tai kuvittaa kokonaisen maailman. Suurimmassa osassa tapauksia ihmiset ovat tietoisia siitä, että he hallusinoivat. He katsovat hallusinaatiota kuin kuvaa tai elokuvaa ja ymmärtävät, että sillä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Jotkut kertovat jopa saavansa nautintoa hallusinaatioiden katsomisesta. Eräässä tapauksessa sokea mies kykeni aiheuttamaan itselleen hallusinaatioita tietyillä ruoka-aineilla.

Bonnetin oireyhtymässä hallusinaatiot ovat täysin visuaalisia, eli niihin ei liity muita aistihavaintoja. Se kehittyy tyypillisesti tapauksissa, jossa ihminen menettää näkökykynsä silmän tai verkkokalvon ongelmien takia, mutta visuaalinen aivokuori säilyy ennallaan. Näin se voi aktivoitua joko itsestään tai siitä vähäisestä visuaalisesta informaatiosta, jota esimerkiksi rappeutuva verkkokalvo kykenee enää lähettämään. Miksi tämä prosessi sitten johtaa niin monenkirjaviin hallusinaatioihin onkin mielenkiintoinen kysymys. Toisaalta ääniharhat syntyvät samalla tavalla, auditorisen aivokuoren spontaanista aktivoitumisesta.

Päähenkilömme oli kuitenkin vaikea hyväksyä ajatusta siitä, että hän hallusinoisi. Kun satoi, hän koki näkevänsä sadetta. Kun hänellä oli kuuma kuppi kahvia edessään, hän koki näkevänsä siitä nousevan höyryn. Miten se olisi hallusinaatiota? Nainen kulki näiden kysymysten kanssa lääkäriltä lääkärille kunnes yksi ymmärsi mistä oli kysymys. Hän oli lukenut tapauksesta, jossa lääkäri George Riddoch oli tutkinut ensimmäisessä maailmansodassa aivovammoja saaneita sotilaita. Hän kuvasi kourallisen tapauksia, joissa miehet olivat muuten täysin sokeita, mutta he tunsivat sivusilmällä näkevänsä liikettä. Tila, joka on ilmeisen harvinainen, tunnetaan Riddochin oireyhtymänä.

Lääkäri antoi naiselle neuvon. Jos kyse oli Riddochin oireyhtymästä, sen voisi testata kiikkustuolissa. Koska nainen saattoi nähdä vain asioita, jotka olivat liikkeessä, ja kiikkustuoli laittoi koko maailman liikkeeseen, hän saattaisi nähdä vilauksen maailmasta. Neuvo toimi. Nainen koki, että hän onnistui hahmottamaan ympäristönsä uudella tavalla kiikatessaan edestakaisin. Myöhemmät aivokuvauksetkin osoittivat, että visuaalinen aivokuori ei ollut tuhoutunut kokonaan. Siitä oli säilynyt pieni nurkka – juuri se, joka on erikoistunut havaitsemaan liikettä.

Linkki NPR:n sivuille:
http://www.npr.org/blogs/health/2014/05/26/314621545/the-blind-woman-who-sees-rain-but-not-her-daughters-smile

X

Kommentit (2)

deezee
Liittynyt6.6.2011
Viestejä1643

Lainaus:
Kuvaukset osoittivat, että hänen visuaalinen aivokuorensa oli tuhoutunut käytännössä kokonaan. Ei ollut mitään mahdollisuutta, että hän näkisi mitään. Hänen täytyi siis hallusinoida.

Kuulisin mielelläni lääkäreiden selityksen sille, että jos hänellä ei ole visuaalista aivokuorta, millä hän silloin olisi generoinut nämä hallusinaationsa.

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1112

Sokeutuneella monet näköinformaatiota kuljettaneet aivosolut rupeavat vähitellen muuttumaan kuuloinformaatiota (tai luultavasti muitakin informaatiolaatuja) kuljettaviksi. Tämän perusteella voisi ajatella, että aivoissa on jo ennalta näköaisti-informaation lisäksi muuta informaatiota kuljettavia "moniaistisoluja". Tällöin ääniärsyke, esim. sadepisaroiden ropina, voisi laukaistessaan kuuloaistisolun tulituksen ärsyttää myös samassa solussa olevaa visuaalista ainesta ja aiheuttaa pisaroiden "näkemisen".

Kirjolohesta tuli mieleen, että olen itsekin nähnyt selkeän, uskomattoman upean loistavanvärisen kalan hallusinaation - unessa. Tuli mieleen, että unennäkö ei ehkä olekaan muuta kuin "hallittu hallusinaatio". Täytyy kuitenkin muistaa, että unilla on oikein selitettynä usein jokin viesti näkijälleen. Mutta niinhän voi olla joillakin varsinaisilla hallusinaatioillakin, uskoisin..

Hallusinaatioiden ja unien pohtiminen johtaa kuitenkin kysymään, missä ja miten elämykselliset aistikuvat ylipäänsä syntyvät ja miten ne ovat olemassa. Sama ongelma koskee tietysti myös "luonnollisia" aistikuvia, mutta niiden jokapäiväinen esiintyminen ei pinnallisesti ajatellen tunnu ongelmalta.

Kysymys jakaa tutkijat kahteen ryhmään, fysikalisteihin, jotka uskovat aistikuvien olevan vain hermotoimintaa ja vähän pienempään joukkoon toisinajattelijoita, jotka eivät voi uskoa, että "pelkkä" materian prosessi tai moodi voisi olla elämyksellinen.

Epäilen, että kaikki elämyksellisyyden ominaislaadun oivaltaneet  fysikalistit eivät kuitenkaan ole oikeita fysikalisteja. He antavat - ehkä aivan tiedostamattaan - fysiikan tutkimalle materialle fiktiivisen lisäominaisuuden, kyvyn olla elämyksellinen.

Visuaalisten hallusinaatioiden synty voisi perustua jotenkin myös verkkokalvolle tulleen näkökuvan monimutkaiseen käsittelyyn. Ensinnä noin 70 erilaista verkkokalvon neuronia suorittavat kuvan osittamisen noin kahteentoista eri osakoodiin, joista yksi voi olla vaikka kuvassa esiintyvät kulmat.  Alkuperäisestä kuvasta ositetaan aivoihin vietäväksi vain osa suuren osan kuvan elementtejä jäädessä aivoperäisen käsittelyn ulkopuolelle. Kuvasta ositettuja ja koodattuja kahtatoista osasisältöä kuljetetaan sitten aivoissa monimutkaisia reittejä pitkin (mikäpä aivoissa ei olisi monimutkaista?), jolloin suuri määrä "moniaistisoluja" saattaa aktivoitua ja  - jotenkin - aiheuttaa hallusinaatioita.

Loppujen lopuksi joutuu kuitenkin toteamaan, että ei ymmärrä - näin ainakin minun kohdalla tuntuu olevan. Mutta äärimmäisen kiinnostava ilmiö..

Seuraa 

Käsikopelolla

Jani Kaaro on tiedetoimittaja ja tietokirjailija, joka tekee havaintoja tieteen maailmasta ja sen liepeiltä. Jani odottaa lukijoilta vinkkejä mielenkiintoisista tutkimuksista ja toivoo myös yhteydenottoja tieteentekijöiltä, jotka haluavat esitellä omia töitään.

Teemat

Kategoriat