Kuva sarjakuvasta Nancy 1930-luvun lopulta.

Onko suuseksi eräänlainen rokotus?

Suuseksillä on pitkä historia. Ranskalainen antropologi Thierry Leguau on julkaissut aiheesta kirjankin, mutta valitettavasti se on toistaiseksi saatavissa vain ranskaksi. Siksi tuo  historia esitetään tässä vain ylimalkaisesti.

Ensimmäiset historialliset tiedot  suuseksistä ovat peräisin muinaisesta Egyptistä, jossa suhtautuminen seksuaalisuuteen oli avointa ja melko mutkatonta. Suuseksillä on oma roolinsa jopa keskeisessä Osiris ja Isis myytissä – Isis palauttaa Osiriksen takaisin eloon muovaamalla kuolleelle Osirikselle maagisen peniksen, ja puhaltaa tähän elämän peniksen kautta. Tapahtumaa esittävä kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa:

Vielä suuremman suosion suuseksi saavutti kuitenkin muinaisessa Kiinassa ja Intiassa, jossa siitä tuli ritualisoitu osa seksuaalista kanssakäymistä. Tätä helpotti se, ettei Kiinassa ja Intiassa ollut juurikaan seksuaalisia tabuja, mistä meillä edelleen on muistona koko maailman rakastama Kama Sutra.

Rooman valtakunnassa suuseksi oli vallankäytön väline. Rooma oli sotilaiden ja machojen valtakunta, ja siellä suuseksi oli tapa ylentää itsensä ja alentaa toinen. Jos mies tai nainen jäi kiinni esimerkiksi varkaudesta ylimyksen viljelmillä, ylimys saattoi komentaa varkaan polvilleen ja pakottaa tämän sovittamaan rikoksen suuseksillä.

On olemassa viitteitä siitä, että myös Inkojen valtakunnassa suuseksillä oli samanlainen valtasuhteita määrittävä merkitys.

Kristinuskon suhtautuminen suuseksiin on ollut kielteinen. Kristillisessä näkemyksessä seksi on liittynyt vain ja ainoastaan lisääntymiseen, ja kaikki mikä rajautui sen ulkopuolelle, oli tuhlausta. Sama negatiivinen asenne löytyy islaminuskosta, mutta toisista syistä. Muslimeille suu on elin, jolla lausutaan Koraanin pyhiä tekstejä, joten se ei saanut joutua kosketuksiin "likaisten" genitaalien kanssa.

Alkuperäiskansoista eskimot eivät tiettävästi ole harjoittaneet suuseksiä. He uskovat, että suuseksi imee heiltä voimat ja tekee heistä heikkoja. Länsimaisessa historiassa suuseksi on ollut kovimmassa kysynnässä 1700-luvun ranskalaisten aristokraattien parissa, kuten seuraavassa kuvassa.

Näistä tiedoista päätellen ihmiset ovat miettineet suhdettaan suuseksiin jo tuhansia vuosia, ja aikakaudesta ja kulttuurista riippuen se on ollut joko sallittua tai kiellettyä. Ei siis ihme, että jotkut tutkijat ovat alkaneet kysellä, olisiko suuseksillä jokin biologinen tarkoitus.

Viime vuonna Oaklandin yliopiston tutkijat ehdottivat, että suuseksi olisi menetelmä tunnistaa partnerin uskollisuus. Ajatuksena oli, että jos nainen olisi ollut uskoton, mies haistaisi tai maistaisi vieraan sperman antaessaan naiselle suuseksiä. He testasivat hypoteesia kyselytutkimuksessa, mutta sieltä ei teorialle tullut muuta tukea kuin se, että miehet antoivat naisille suuseksiä sitä innokkaammin, mitä enemmän he kokivat kilpailua toisten miesten taholta.

Mutta entäpä toisinpäin, nainen miehelle? Samat tutkijat selvittivät sitäkin, ja tulokset olivat nyt päinvastaiset. Jos naiset nimittäin kokivat joutuvansa kilpailemaan miehestään toisten naisten kanssa, sitä vähemmän intoa heillä oli antaa poikaystävälleen suuseksiä.

Eli teorialle ei löytynyt kovin painavaa tukea.

Toinen teoria on, että suuseksi olisi eräänlainen rokotus – tässä tapauksessa rokotus, jonka mies antaa naiselle. Tämä teoria lähtee siitä havainnosta, että suuontelolla on keskeinen rooli niin sanotussa adaptiivisessa immuniteetissa.

Kieli, nielu- ja kitarisat muodostavat niin sanotun Waldeyerin lymfaattisen renkaan. Niissä on paljon lymfaattista kudosta, jossa erilaistuneet immuunisolut, lymfosyytit, odottavat taudinaiheuttajia. Kun ne tunnistavat vaaralliseksi havaitsemansa pöpön, ne esittelevät sen B- tai T-soluille, jotka aloittavat
järjestelmällisen hyökkäyksen pöpöä vastaan.

Englantilaiset tutkijat tulivat ajatelleeksi, että mitä jos suuseksi auttaisikin suojautumaan seksissä tarttuvilta taudinaiheuttajilta. Tutkijoiden mukaan oraalisesti tapahtuva altistuminen johtaa voimakkaampaan immuunivasteeseen kuin vaginaalinen altistuminen. Jos nainen siis altistuisi taudinaiheuttajille oraalisesti, ja tämä laukaisisi voimakkaan immuunivasteen, pöpöjen mahdollisuudet päästä sisäsynnyttimiin heikentyisivät.

Englantilaisella sukupuolitautien klinikalla suoritetussa tutkimuksessa oli mukana yli 600 naista. Sen tulokset osoittivat, että naisilla, jotka olivat harrastaneet suuseksiä viimeisen neljän viikon aikana, oli pienentynyt riski sisäsynnytintulehduksiin. Yksittäisten sukupuolitautien tasolla suuseksin suojaava  vaikutus oli kuitenkin vaatimaton. Jos sillä suojaava vaikutus oli, se koski vain tippuria,  mutta ei klamydiaa tai mykobakteeri-infektiota.

Viimeinen tietooni tullut tutkimus koskee suuseksiä ja raskausmyrkytystä. Sen ajatuksena on, että tullakseen raskaaksi, naisen immuunijärjestelmän on opittava sietämään miehen siittiöitä. Jos näin ei tapahdu, naisen immuunisolut tekevät siittiöistä selvää, ennen kuin ne ehtivät munasoluun asti. Jos hylkimisreaktio alkaa, kun nainen on jo raskaana, seurauksena on raskausmyrkytys. Tosin tässä kohden täytyy sanoa, että raskausmyrkytyksen syistä ei ole yksimielisyyttä, mutta teoria hylkimisreaktiosta elää melko vahvana.

Hollantilaiset tutkijat spekuloivat vuonna 2000 julkaistussa tutkimuksessa, että suuseksin kautta naisen immuunijärjestelmä sopeutuisi miehen siittiöihin tehokkaammin kuin vaginaalisesti. Pienessä tutkimuksessa, jossa oli noin 40 raskausmyrkytystä sairastavaa ja saman verran kontrolleja, osoitettiin, että kontrolliryhmässä suuseksin harjoittaminen oli yleisempää.

Jos kohta voi olla totta, että naisen immuunijärjestelmä sopeutuu siittiöiden geneettiseen pränttiin nopeammin ja tehokkaammin oraalisesti, ei kuitenkaan ole mitään syytä epäillä, ettei näin tapahtuisi aikaa myöten myös vaginaalisesti. Australialaisessa tutkimuksessa havaittiin, että raskausmyrkytyksen riski lisääntyy, jos mies ja nainen ovat seurustelleet vain vähän aikaa ennen hedelmöitymistä tai jos nainen tulee raskaaksi nopeasti sen jälkeen, kun he ovat lakanneet käyttämästä kondomia. Tutkimuksessa laskettiin, että noin kolmen kuukauden altistuminen siemennesteelle vähentäisi raskausmyrkytyksen riskiä.

Mutta onko ylläolevassa mitään järkeä? Jos todella pitäisi paikkansa, että naisen immuunijärjestelmä vaatii kolmen kuukauden totuttelujakson uusiin siittiöihin,  se tarkoittaisi, että yhden yön suhteista alkaneiden raskauksien pitäisi tavallista useammin johtaa raskausmyrkytykseen. Tässä vaiheessa spekulaatiota voi vain sanoa, että uskokoon ken tahtoo.

En epäile, etteivätkö naisen immuunijärjestelmä ja siittiöt kommunikoisi monin eri tavoin molekylaarisella tasolla. Mutta todisteet siitä, että suuseksillä olisi jokin evolutiivinen merkitys, näyttävät olevan vielä hakusessa. Jos satutte tietämään jälleen kerran enemmän kuin minä, jaattehan tietonne täällä muillekin.

Tutkimus sisäsynnytintulehduksista: http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3639487/

Raskausmyrkytys: http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/10706945
(Tutkimus on pdf-dokumenttina Researchgatessa, josta sen löytää yksinkertaisimmin googlaamalla.)

Ps. Edelliseen postaukseeni liittyen, Sari Alaluusua lähetti Tieteen facebooksivuille linkin suussa hautovien monnien lisääntymisestä: Koiras hedelmöittää munat  laskemalla maitinsa suoraan naaraan suuhun. Kiitos tästä tiedosta.

Samoin muistin väärin miten päin hedelmälepakot suuseksiä harrastavat, eli oikea vastaus on, että naaras nuolee koiraan penistä parittelun aikana.

XX

Kommentit (8)

Neonomide
Liittynyt23.6.2005
Viestejä13269

Hyvä artikkeli! Fellaatiost tulee mieleen yli 10 vuotta vanha tutkimus opiskelijoilla, jossa suojaton suuseksi assosioitui parempaan mielialaan naisilla. NHS alla ei pitänyt tutkimuksesta, mutta vastaavia tuloksia on saatu myös kun on verrattu kondomivapaita ja kondomillisia vaginayhdyntöjä ja mielialaa.

 

http://www.nhs.uk/news/2012/08august/Pages/semen-oral-sex-helps-women-fight-depression-claim.aspx

Pretending to be certain about propositions for which no evidence is even conceivable—is both an intellectual and a moral failing. —Sam Harris

SamikoKu
Liittynyt12.7.2010
Viestejä5364

Juu, samaa mieltä. Hyvä kirjotus.

Bakteerit nyt on esillä aika monessakin asiassa. Suolistobakteereista on alettu nyt puhumaan paljonkin. En kuitenkaan usko että suuseksin merkitys bakteerien siirrossa olisi kuhean merkityksellinen tai siis ainakaan positiivisessa mielessä. Kurkusyöpä kai on yhdistetty niihin tapauksiin missä nainen on harrastanut suuseksiä useiden eri miesten kanssa. Itse uskoisin että myös niinsanotusti "syväkurkku" harjoituksilla saattaa olla merkitystä tulehduksissa ja syövässäkin.

Siis jos palataan ihan perusajatukseen -miksi suuseksi- niin sehän on sitä mitä mies vonkaa ja nainen antaa. Intiassa ja kiinassa naisen asema on ollut alistetumpi joten myös suuseksi yleisempää. Eskimoilla taas nainen on ollut arvossaan ja seksuaalinen käyttäytyminen muutoinkin vapaampaa vieraanvaraisuuspilun muodossa. Naisella siis on ollut mahdollisuuksia kieltäytyä siitä ja saada virkistystä itselleen silloin tällöin.

Itse näkisin että suuseksi voi olla joidenkin naisten keino pitää mies tyytyväisenä esim. Kuukautisten aikana tai silloin kuin seksi ei itseä niinsanotusti huvita. Tiettty monia variaatioita on ja vivahteita, mutta tässä yhdenmoista arvailua.

Mies puolestaan naisen tyydyttämiseksi valitsee keinon jolla saa varmimman lopputuloksen.
Joskus se on penis ja joskus oma suu, kieli ja huulet. Eli jos yhteiskuntarakenteessa tai miehessä itsessään on paine tyydyttää nainen niin mies valitsee siihen atomatick tehokkaimman keinon minkä itse hallitsee. Mies pyrkii tasaamaan fysiologisia eroja ja korottamaan omaa statusta keinolla millä hyvänsä.

Nopeesti funtsittuna noin.
Tietty vivahde-eroja on ja mikään ei ole mustaa tai valkoista vaan niiden miksiä, mutta tuommosia syitä itse näkisin suuseksin taustalla, sen lisäksi että se nyt vaan on yksinkertaisesti nautinnollista sekä saatuna että annetttuna.

Uskomalla tieteeseen voi olla vain hetkittäin oikeassa.
"Olet väärässä: Kirjoitusoikeutesi on peruttu."

Neonomide
Liittynyt23.6.2005
Viestejä13269

Tässä vielä tuoreempi tutkimus vaginayhdyntöjen ja naisten mielialan suhteen verrattuna kondominkäyttöön, kuten tässä (2010):

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19636695

Evoluutioselitys liittyisi varmaan parinmuodostuksen tiivistämiseen tai jotain. Ei ollut kortsut tai lampaatsuolet kai suosionsa huipulla vielä kivikaudella...

Pretending to be certain about propositions for which no evidence is even conceivable—is both an intellectual and a moral failing. —Sam Harris

Pohdiskeleva
Liittynyt27.2.2014
Viestejä273

Minullekin työntyi mieleen tuo että miehen sperma voisi toimia masennuslääkkeenä masentuneille naisille, liittyen johonkin tutkimukseen. jos nainen harrastaa seksiä miehen kanssa ilman E-pillereitä ja käyttävät kondomia, on tilanne täysin erilainen kuin jos hän käyttää E-pillereitä ja säännöllisesti annoksen spermaa? tosin E-pillereidenkin oln ilmeisesti todettu vaikuttavan mielialan isoihin vaihteluihin, saaden aikaan seksuaalista haluttomuutta?

Toivottavasti vain asiat / ajatukset riitelevät, ei ihmiset! :) Hyvää jatkoa kaikille! Minun kirjoitusoikeudet on taas poistettu, joten en voi ikävä kyllä jatkaa ajatusten vaihtoa. Miksi mode poistaa kirjoitusoikeudet, sitä en tiedä! Vapaa sana ei sikäli toteudu tiede.fi keskusteluissa! Joko hyväksyt nykyiset teoriat tai sitten sinut työnnetään täältä pois! Näin tää näyttäisi tällä hetkellä työntyvän tiede.fi keskusteluissa?

Tesseract
Liittynyt26.4.2012
Viestejä241

Vastaava päivä pitäisi ehdottomasti luoda myös naisille, mutta mikä olisi sen teema (spekseineen)? Nyt naiset - take the stage!

Rousseau
Liittynyt13.11.2009
Viestejä16844

Välttämättä ei ole niin että paljaaltaan paneminen olisi nautinnollisempaa sen vuoksi että saa jotain siemensoosia sisäänsä. Entäpä jos paljas penis yksinkertaisesti tuntuu paljon paremmalta ja liukuu paremmin ja helpommin eestaas kuin kumitettu? Esmes terskahan on silkinsileä ja koko penis kokonaisuudessaan varsin miellyttävästi muotoiltu. Ei sellaista kumia kai ole vielä keksittykään mikä saisi tuntuman aitoa vastaavaksi. Ja jos se kondomi vielä aiheuttaa jotain ärsytyksiä herkkäkroppaisimmille, niin tietenkään mieliala ei ole ylimmillään kutinan tai kirvelyn vuoksi. Jos vielä mies valittaa kesken aktin että meinaa irrota koko kumi niin sitten stressataan sitä että lirahtaako minne sattuu.

Vasektomia rules ok.

Herää kysymys että jos nainen on ihan kauheasti nuolemisen perään, että voisiko hänellä olla jotain piileviä lesbotaipumuksia? Helpompi fantasoida naisista jos mies nuolee siinä samalla? (Samaa voi tietysti ehdotella miehistäkin, eli jos fellaatio muodostuu tärkeämmäksi kuin yhdyntä, niin pyöriikö homofantasiat mielessä.)

Emotion Science
Liittynyt18.3.2008
Viestejä451

Suuseksin heikkoon suosioon on länsimaissa mitä ilmeisemmin vaikuttanut se, että täällä peseytyminen oli pitkään harvinaista. 1800-luvulla oli yleinen ongelma se, että niin naiset kuin miehetkin haisivat, koska peseytyivät niin harvoin. Peseytyminen on tyypillistä lähinnä seksityölälisille. Niinpä taidehistorijoitsijat tietävät, että jos maalauksen aiheena oli kylpevä nainen, niin kyseessä oli kurtisaani.

Nykyinen käytäntö, että käydään joka päivä suihkussa on suhteellisen tuore kehitysvaihe ihmisen henkilökohtaisen hygienian historiassa.

Arabimaissa taas suuseksin suosio on liitetty ympärileikkaukseen. Syynä katsotaan olevan se, että ympärileikkaus vähentää siittimen herkkyyttä, ja suuseksiä tarvitaan herättäämään miehinen sukuelin toimintaan.

Seuraa 

Käsikopelolla

Jani Kaaro on tiedetoimittaja ja tietokirjailija, joka tekee havaintoja tieteen maailmasta ja sen liepeiltä. Jani odottaa lukijoilta vinkkejä mielenkiintoisista tutkimuksista ja toivoo myös yhteydenottoja tieteentekijöiltä, jotka haluavat esitellä omia töitään.

Teemat

Kategoriat