Kuva: Seppo Ronkainen.

Jyväskylän ja Oulun yliopistojen dosentti Ilpo Kojola pohtii, onko elinvoimainen susikanta mahdollinen.

”Se kuuluu Suomen luontoon, mutta ei tälle paikkakunnalle.” Tämä mielipide toistuu sudesta puhuttaessa. Hukat jolkottavat Lounais-Suomen kulttuurimaisemissa, tappavat metsästyskoiria Itä-Suomen saloilla, tekevät vahinkoa porotokissa. Sudet näyttävät aina olevan enemmän tai vähemmän väärällä alueella.

Vuonna 2005 laadittiin Suomen susikannan hoitosuunnitelma. Sen vähimmäistavoite kahdestakymmenestä vuotuisesta pentueesta eli noin 200 sudesta ei ole osoittautunut realistiseksi. Vuonna 2006 susia oli 250–300, mutta lukumäärä lähes puoliintui vuosina 2007–2009.

Jos kysymyksessä olisi itsenäinen populaatio, tapahtumaa voisi kuvata yhdeksi jyrkimmistä kookkaan nisäkkään kannanromahduksista, joita eläintieteen historia tuntee. Viime vuosina lukumäärä on pysytellyt 150:n tuntumassa. Laiton pyynti poistaa suurimman osan Suomessa elävien susien lukumäärän vuotuisesta kasvupotentiaalista.

Globaalisti susi ei ole uhanalainen eläinlaji. Hukat ovat hävinneet tiheän asutuksen tieltä, mutta suden alkuperäisestä elinalueesta on vielä jäljellä noin 67 %. Yhteislukumäärä hipoo kahtasataatuhatta, mutta on syytä muistaa, että kaikkien pottia jakavien alalajien tai populaatioiden tilanne ei ole ruusuinen. Euroopassa häviämisvaarassa on Etelä-Espanjassa elävä Sierra Morenon pieni esiintymä, jolla ei ole yhteyksiä muihin susikantoihin.

Susi runsastuu Euroopassa. Se on hiljattain vallannut takaisin vanhoja EU-maita Ranskaa ja Saksaa. Näissä maissa on tällä hetkellä enemmän susilaumoja kuin Suomessa. Suomen sudet kuuluvat viime vuonna julkaistun geneettisen analyysin mukaan itäeurooppalaiseen kokonaisuuteen, jossa elää tuhansia yksilöitä.

Suomessa perimän monimuotoisuutta heikentää lukumäärän vähentyminen ja vaatimaton yksilönvaihto itäisen suurpopulaation kanssa. Rajaliikenne itärajalla on hiljentynyt, Karjalan tasavallassa susien määrä on vähentynyt hirvikannan alamäen seurauksena. Suomen susien geneettinen monimuotoisuus on nykyisin pienempi kuin 1990-luvulla, vaikka susia oli tuolloin vähemmän. Meikäläiset sudet eivät kuitenkaan muodosta itsenäistä populaatiota, mikä on otettu huomioon uhanalaisuuden ja elinvoimaisuuden arvioinneissa.

Vuoden 2005 kannanhoitosuunnitelman mukainen susien levittäytyminen läntiseen Suomeen toteutui, kun kasvava määrä itäisiä laumoja tuotti nuoria susia vaeltamaan muualle maahan. Itäisimmässä Suomessa laumojen määrä väheni, mutta läntiseen Suomeen oli ehtinyt pesiytyä susia alueelle, missä pentueita ei ollut syntynyt yli sataan vuoteen.

Susi on nopeaoppinen ja tottuu ihmisen läsnäoloon. Syntyi pihasusiongelma. Vaikka suden käyttäytyminen on yksilöllistä, ihmisasutuksen lähellä liikuskelun määrä on ensisijaisesti yhteydessä asutuksen tiheyteen lauman reviirillä. Pantasusien paikannukset osoittavat, että suuri valtaosa susista välttelee asutusta. Maaseutuasutuksen pirstomissa maisemissa sudenjälkien öinen ilmaantuminen asuinrakennusten lähelle on kuitenkin vääjäämätöntä.

Susi yllättää, sillä synnyinlaumastaan itsenäistyneet nuoret sudet voivat jolkottaa mihin tahansa Suomessa. Taival taittuu pääasiassa yöllä ja se on noin 15 kilometriä vuorokaudessa. Pariutuminen tapahtuu muitta mutkitta ja seuraavana vuonna alueella on pentuelauma. Tarinat ihmisen suorittamista siirroista elävät myös meillä, vaikka Suomessa ei tietääkseni ole siirtoistutettu ainuttakaan sutta. Tuorein ilmiö on leimata Suomen sudet risteymiksi, vaikka kansainvälisesti arvostetut laboratoriot ei ole tätä ongelmaksi havainneet.

Susikonfliktia pahentaa suomalaisten susien voimakas taipumus tappaa metsästyskoiria. Sudelle tarjolla olevan saaliin määrä vaikuttanee sen käyttäytymiseen. Laumojen määrään suhteutettuna sudet tappavat koiria enemmän Suomessa kuin Ruotsissa, missä hirvitiheys on 3-5 kertaa suurempi kuin Suomen susireviireillä. Luontaista saalista on Lounais-Suomen valkohäntäpeura-alueen ulkopuolella susille niukasti, kun vertailukohdaksi otetaan vaikkapa Baltia tai Ruotsi, Keski- ja Etelä-Euroopan maista puhumattakaan. Koira ei ole ravintona hirven korvike, mutta olisi täysin loogista, että sudella on suurempi motiivi poistaa koira saalistusalueeltaan, kun luontaista saalista on vähän. Susi ei voi tietää, että koiraa ruokkii ihminen.

Kannanhoidon kokonaiskuvaan on syytä istuttaa sekä saaliseläinkantojen merkitys että alueen ihmistoimintojen luonne ja intensiteetti. Ongelmallisesti käyttäytyvän tai toistuvasti vahinkoa aiheuttavan suden tappaminen ei ole tappio susikannan suojelulle. Tekeillä oleva uusi kannanhoitostrategia on rakentumassa osin eri pohjalle kuin vuoden 2005 suunnitelma. Se pyrkii ottamaan tarkasteltavaksi yksiköksi susiparien ja -laumojen reviirit sekä työkaluksi kanssakäymisen reviirien alueella elävien ihmisten kanssa.

Kommentit (0)

Seuraa 

Kutsuvieras

Virkeitä ajatuksia vierailevilta tutkijoilta.