Olen loman keskellä työmatkalla Tuorlan observatoriossa Turussa. Valitettavasti jätin kamerani Geneveen, joten en voi ottaa kuvia teleskoopeista, optisesta laboratoriosta ja planetaariosta. Teoreetikkona minusta on vaikuttavaa nähdä kokeilijoiden työpajoja ja laitteita, olivat ne sitten sisäänpäin kääntyneitä kiihdyttimiä tai ylös suunnattuja kaukoputkia.

Joskus kokeiden ja havaintojen tekeminen tuntuu vakavammalta puuhalta kuin teoreettinen tutkimus. Siinä missä teoreetikko voi leikitellä ideoilla, edetä horjuva askel kerrallaan -virheet voi aina korjata seuraavassa artikkelissa- ja vaihtaa suuntaa mielensä mukaan, kokeellisessä työssä on vastuu laitteistoon käytetystä rahasta ja ajasta, eikä laitteiden kanssa toimiminen ole yhtä anteeksiantavaa erheiden suhteen kuin paperille raapustelu.

Matemaatikko Alain Connes välittikin eräässä CERNin seminaarissa näkemyksen, jonka mukaan teoreetikkojen ja kokeilijoiden erona on, että kokeilijat tarkistavat laskunsa kymmenen kertaa useammin. Tämä saattaa olla harhakuvitelma, joka liittyy siihen, että Connesin oma fysiikan tutkimus on hyvin teoreettista ja matemaattisesti edistynyttä. On helppo ihannoida niitä, jotka ovat aidan toisella puolella, tarpeeksi kaukana mutta näköetäisyydellä.

Kun kerroin Connesin väitteen eräälle tähtitieteilijöiden kanssa tekemisissä olevalle teoreettiselle kosmologille, tämä kysyi, enkö minä muka tarkista laskujani (tietysti, monta kertaa, koska en luota siihen, että olen tehnyt ne oikein). Hänen mielestään, jos jokin ero on olemassa, niin se, että käytännön tähtitieteilijät eivät osaa edes laskea. Eräs kvanttikenttäteoreetikkotuttuni, joka on puolestaan tekemisissä hiukkaskokeilijoiden kanssa, esitti voimakkaasti näkemyksen, että kaikilla aloilla on samanlainen laatujakauma: osa tekee hyvää työtä, valtaosa kelvollista mutta ei kummoista puuhaa ja jotkut silkkaa roskaa. Minusta tämä kuulosti hieman masentavalta - olin piristänyt itseäni ajattelemalla, että ainakin kokeilijat hoitavat asiat huolella. Kollegani kuitenkin lohdutti minua sen suhteen, mitä tulee kehnoon tutkimukseen, oli se teoreettista tai kokeellista: "Ajattele asiaa näin: nämä tyypit voisivat olla vastuussa autosi jarrujen korjaamisesta."

Kommentit (2)

penttinen

Totta tuo toisaalta on. Olen kadehtinut ystävääni, joka on teoreetikko. Hän ei tarvitse muuta kuin koneen, jolla kirjoittaa ja pääsee nettiin. Muutaman ohjelma koneelle ja paperia ja kynän. Halpahallin taskulaskin riittää aika pitkälle. Tiloiksi riittää toimistohuoneen kokoinen tila. Itse kun taas väänän protoja, tutkin, suunittelen ja mittailen, niin välillä 200 neliötäkin käy ahtaaksi. Sorvit, porakoneet, hitsauslaitteet, läppärit dataloggereineen, puuntyöstölaitteet mallinnusta varten, jne,jne. Vielä pc:t, joissa piirto-ohjelmat, laskentaan liittyvää sälää, jne. Rahaa on kiinni todella paljon. Ja vielä lämmityskustannukset, sähkölaskut, jne. Kyllä siinä tulee mietittyä tarkemmin, mitä tekee.
Mutta toisaalta herkullista on leikkiä. Ja silloin monesti syntyykin jotain uutta. Aikansa tutkii jotain ilmiötä, on ehkä päässyt määränpäähänsä. Sitten turhautuu ja alkaa pelleillä laitteilla tai ilmiöillä. Kokeilee omaa kanttiaan vaikkapa suurjännitteitä vastaan tai mielenosoituksellisesti huumorimielessä tankkaa dieselautonsa Lidlin rapsiöljyllä. Ja kas, sehän toimii :) hetken mielijohteesta tulikin kiinostavaa ajateltavaa. Sekä käytännön kokemusta.

Mutta silloin kun laskee/suunittelee laitetta, joka pitää teettää jossain muualla, niin tarkkaa tulee tehtyä. Ulkopuolinen työ maksaa..

Kiekkoja ja palloja - blogit -...

[...] refereenä on toiminut Chris Flynn Tuorlan observatoriosta ja kuulemani mukaan referointiprosessi on ollut poikkeuksellisen tarkka, joten ainakaan ilmeisiä [...]

Seuraa 

Maailmankaikkeutta etsimässä

Blogin päivittäminen on päättynyt.

Syksy Räsänen on teoreettinen fyysikko Helsingin yliopistossa. Syksy kirjoittaa kosmologiasta, hiukkasfysiikasta ja niiden tekemisestä, tai ainakin asioista sinne päin.

Teemat

Blogiarkisto