Tutkijan rooliin liittyy erityisiä moraalisen vastuun muotoja. Osa koskee tutkimuksen tekemistä ja esittämistä, esimerkiksi tulosten raportoiminen totuudenmukaisesti, plagioinnin välttäminen ja rehellisen kuvan antaminen työstä suurelle yleisölle. Laajemmin tieteilijällä on vastuuta tutkimuksen yhteiskunnallisista seurauksista, sekä osuus oman yliopiston tai tutkimuslaitoksen toimintaan yhteiskunnassa. Voidaan myös sanoa, että koska tutkijat (erityisesti pysyvän työpaikan saatuaan) ovat erityisen etuoikeutettuja ja vapaita yhteiskunnan jäseniä, heidän harteillaan on suurempi vastuu siitä, mihin vapauttaan käyttää.

Tiedeyhteisön määrittelevä tekijä on tutkimuksen tekeminen hyväksyttyjen normien mukaisesti, joten tiedeyhteisön sisällä käytävä keskustelu etiikasta liittyy enimmäkseen tutkimuksen tekemiseen, ei sen vaikutukseen. (Jotkut alat, kuten lääketiede, ovat toki poikkeuksia.) Tiedeyhteisön jäsenillä, jotka pitäisivät alan eettisten sääntöjen rikkomista (vaikkapa havaintojen väärentämistä) jyrkästi tuomittavana ei tyypillisesti ole mitään ongelmaa inhimilliseltä kannalta moraalittomien projektien suhteen - tai ainakaan asia ei kuulu heidän rooliinsa tutkijana. Päin vastoin, laajemman eettisen vastuun ottaminen katsotaan epäammattimaiseksi. Kuten Jeff Schmidt kirjassaan Disciplined Minds kartoittaa, asiantuntijan hyveenä pidetään teknisten tehtävien pätevää suorittamista niiden tarkoitusta kyseenalaistamatta.

Fyysikoiden vastuusta puhuttaessa tulee mieleen esikuvallisia hahmoja kuten Einstein, Sakharov tai Rotblat. Näiden moraalinen toiminta on kuitenkin jäänyt mieleen siksi, että se on poikkeuksellista. Tässä suhteessa yleisesti ihailtu Richard Feynman on tyypillisempi tieteilijä. Hänellä oli edellämainittujen tiedemiesten lailla osansa ydinpommien kehittämisessä, mutta toisin kuin he, Feynman ei koskaan ottanut askelta ydinaseiden tuhoisuuden hahmottamisesta poliittiseen toimintaan. Itseasiassa Feynmanin hauskoissa omaelämänkerrallisissa kirjoissa (joita suosittelen vilpittömästi) on melko vähän minkäänlaisia moraalisia elementtejä. Onkin mielenkiintoinen kysymys, olisiko Feynmania julkisuudessa nostettu kyseenalaistavan itsenäisen neron ikoniksi, jos hän olisi ollut poliittinen toisinajattelija.

On helppo arvioida menneisyyttä ja sanoa, mitä jonkun muun olisi pitänyt tehdä tai olla tekemättä. Paljon vaikeampaa on tehdä jotain moraalisesti mielekästä, eli arvioida sitä, miten pitäisi itse toimia nykyään. Useimpien fyysikoiden työhön ei liity merkittäviä yhteiskunnallisia seurauksia, ja moraaliset kysymykset ovat epäsuorempia. Mennäkö konferenssiin, jossa annetaan palkinto fyysikolle, joka on myös tunnettu sotarikollinen? Onko oikein, että oma laitos edistää tutkijoiden yhteistyötä hirvittäviä asioita tekevän armeijan kanssa? Onko väärin ottaa rahaa samalta armeijalta itse? Asioista voi olla mitä mieltä tahansa, mutta niihin puuttumista ei katsota hyvällä. Yalen yliopistossa politiikkansa takia ongelmiin joutunut antropologi David Graeber tiivistää seuraavasti:

"One thing that I've learned in academia is no one much cares what your politics are as long as you don't do anything about them. You can espouse the most radical positions imaginable, as long as you're willing to be a hypocrite about them. The moment you give any signs that you might not be a hypocrite, that you might be capable of standing on principle even when it's not politically convenient, then everything's different.

[...]

If you want to make an issue of labor conditions in Soweto, great, you're a wonderful humanitarian; if you want to make an issue of labor conditions for the janitors who clean your office, that's an entirely different story."

[Kysymys: minulla ei ole tapana suomentaa englanninkielisiä lainauksia - pitäisikö? Laittakaa kommentteja.]

Konkreettinen esimerkki selventänee asiaa. Etelä-Afrikan edesmennyt aparthaid on yleisesti tuomittu, ja sen haukkuminen on harmitonta. Sen sijaan tällä hetkellä olemassaolevan Israelin aparthaidin kritisoiminen saattaa viedä lähi-idän tai holocaustin tutkijan ongelmiin (esimerkeiksi tarjottakoon Joseph Massad ja Norman Finkelstein). Tilanne on erityisen vakava, jos esittää että yliopiston pitäisi tehdä jotain omaan toimintaansa liittyvää, kuten vetää sijoituksensa pois Israelista tai vastata palestiinalaisten Etelä-Afrikan malliseen boikottikutsuun.

Asia on tietysti toisin, mitä tulee valtavirtassa uiviin näkemyksiin. Valtaapitäviä vastaan toimiminen leimataan poliittiseksi ja siten tutkijan työn parissa epäasialliseksi, kun taas hallitsevan politiikan tukeminen on neutraalia.

Kommentit (11)

MrrKAT

Tämäkin lauseenosa "tällä hetkellä olemassaolevan Israelin aparthaidin kritisoiminen" on sinulta jo niin rohkea kannanotto että nostan bittihattuani (viuh).

Markus

Ihmisten ja kulttuurin tutkijana kohtaan toisinaan tilanteita, joissa sovinnaisuutta rinnastetaan eettisyyteen; epäsovinnaisten asioiden tutkimista pidetään jotenkin moraalittomana. Esimerkiksi kun tutkitaan prostituoituja ilman tuomitsevaa lähtöoletusta tai kun rahapelaamista tutkitaan ilman addiktionäkökulmaa. Epäsovinnaiset havainnot koitetaan sivuuttaa, haastateltavien käyttämät kirosanat pudotetaan "täytesanoina" litteraateista ja virallisuus hallitsee.

Itsekin olen saanut konferenssipaperista haukkuja siitä, että siteerasin haastateltavan epäeettisenä pidettyä toimintaa. Vertaisarvion mukaan minun olisi pitänyt keskustella huolestuttavan toiminnan etiikasta ja kritisoida sitä, vaikka paperin aiheena oli keskustella siitä miten ja miksi ihmiset toimivat tietyissä tilanteissa.

Olen hyvin huolissani ns. poliittisen korrektiuden hivuttautumisesta ihmistieteiden alalla. Jos haastateltavat niin sanovat, tutkijan pitää paperissaan todeta että heroiinista tulee hetkeksi hyvä olo ja että keski-ikäinen suomalaismies kutsui haastattelussa ulkomaalaisia "vitun nekruksi".

Uran kannalta se tosin ei ole aina viisas veto. Yliopistolla tunnelmat voivat olla vapaat, mutta jos tekee tutkimustaan vaikka suuryrityksen tutkimusyksikössä, voi tulla PR-osastolta sanomista. Paperitkin voivat jäädä matkalle, jos amerikkalainen arvioitsija on sitä mieltä että paperi ei ollut "asiallinen".

Luonnontieteilijöillä ei taida olla näitä ongelmia?

Syksy Räsänen

Markus:

Luonnontieteissä tutkimuksen kohteet ovat niin kaukana inhimillisestä elämästä, että tällaisia ongelmia ei ole, mitä sisältöön tulee. (Ainakaan hiukkaskosmologiassa ja läheisillä alueilla - vaikkapa genetiikassa tilanne voi olla jo toinen.) Esitystavan suhteen (esimerkiksi siinä, millä tavalla kritisoi muiden tekemisiä) kysymyksiä tietysti nousee. Asiasta on kirjoittamaton standardi, joka on hyvin sisäistetty ja jota noudatetaan varsin uskollisesti.

(Mielestäni nämä esitystapaa koskevat säännöt ovat muuten enimmäkseen mielekkäät ja asianmukaiset. Joitakin kummallisuuksia kyllä on - esimerkiksi viittaamista itseensä yksikössä pidetään ylimielisenä ellei omaa korkeaa statusta yhteisössä, normaali käytäntö on kirjoittaa itsestään monikossa.)

Risto

Kiitos tästä, ja aiemmistakin jutuistasi.

Näkisin että ongelma on myös yleinen, ei vain tieteen piirissä. Melkein jokaisella typaikalla, tai kaupassa käydessä joutuu ottamaan kantaa saman tyyppisiin asioihin. Ostanko isrealilaisia vai egyptiläisiä tomaatteja, ostanko tonnikalaa. Ostan tai en, asioin kaupassa jossa niitä myydään. Ostopäätös taitaa olla marginaalinen monessakin mielessä.

Hurskas kristitty, jolla on taipumusta fundamentalismiin, joutuu äkkiä saman tapaisiin ongelmiin. Jopa kirkon sisällä, kuten Nokian karismaattisen liikkeen kohtalo osoittaa.

Missä määrin yksilön moraaliin perustuva toiminta saa ja voi olla ristiriidassa muiden moraalin kanssa. Mielestäni, ymmärtääkseni ei ole olemassa yleispätevää moraalia. Ei ole periaatteita joilla voisi tehdä moraalista "matematiikkaa". Meistä jokainen siis joutuu tämän ratkaisemaan omalta osaltaan, toiminnassaan.

Tietyissä asioissa sitten oma tai yleinen kynnys ylittyy ja ihminen tekee tietoisen ja päättäväisen(?) moraalisen päätöksen. Toimii ehkä jopa hetkellistä etuaan vastaan. Tämän tyyppinen kehityskulku on johtanut nykyiseen maailmaan. Onko se hyvä vai huono, sitä en osaa sanoa. Muutaman kymmenen vuoden vaihtelevien töiden ja moraalisten kannanottojen ja valintojen jälkeen osaan ehkä sanoa, että ihan kaikkia ongelmia en pysty ratkaisemaan, ainakaan välittömästi. Tai ainakaan minä en pysty.

samuli penttinen

Harvoin lueksin kenenkään blogia, mutta nyt sen tein. Koitin ymmärtää jotain oleellista kirjoituksesta. Mieleeni jäi suunilleen seuraavat asiat, jotka herätti hieman tunteita ja kysymyksiä. Miksi yliopiston palkkalistoilla olevan tutkijan, tms. täytyy miettiä moraalia? eikö ole itsestään selvää, jotta asioita ei vääristellä? Onko kilpailu niin kova, jotta ollaan valmiita vääristelemään totuutta? Tästä jatkoajatuksena tulee mieleen, jotta mikä on tavoite. Onko se yksilön mahdollisimman suuri julkisuus, menestyminen ja nobelin palkinto, tms. Vai onko se puhtaasti intohimo tieteeseen? Itse olen hieman kallistunut siihen ajatteluun, jotta yliopistoporukoissa motiivi ja päämäärä saattaa olla syvemminkin epäeettinen. Siis mikäli oletetaan, jotta tieteen tekeminen on tarkoitettu koko yhteiskunnalle epäitsekkäin tarkoitusperin.

Eettisyyskin on jaettava muutamaan lohkoon. Tekstissäsi vilahteli klassinen suhteellisuusteorian johdannainen: Ydinase. Otetaanpa esimerkki: joukolle lapsia annetaan kasa kiviä järven rannalla. Suurin osa heittää niitä järveen ihaillen veden loiskahdusta. Mutta aina mahtuu joukkoon joku, joka heittää kivellä kaveriaan. Vastuu on tämän ilkityön tekijällä, ja hänen perimässään. Ei hänellä, joka antoi kivet. Tällä tarkoitan myös sitä, että jos tutkijan eettiset periaatteet ovat pohjimmiltaan kunnossa, hänen työnsä on tarkoitettu hyvään käyttöön. On sitten aivan eri asia se, että huonolla itsetunnolla varustettuja kateellisia puolinarsisteja kiinostaa pitää yllä salamyhkäistä verhoa, sekä tarve osoittaa muille valtaansa ja korkeaa asemaansa käyttämällä tiedettä /koulutustaan hyväkseen.

Ja mitä tulee ammattimaiseen itsetuntoon, ammattietiikkaan. Keksijänä ja tutkijana arvostan suuresti rehellisyyttä, avoimuutta, intohimoa ja yhteistyötä. Ja olen huomannut jotta heillä, jotka oikeasti jotain keksivät itse, eli eivät varasta, kopioi, tms muuta kepulipeliä harrasta, ei ole huolta siitä että joku muu varastaisi, tms. He eivät ole kateellisia. Sillä heillä onkin asiaan intohimo ja kyvyt.

Niin, tuli mieleen sanonta: Tyhjät tynnyrit ne eniten kolisee.

Syksy Räsänen

samuli penttinen:

Tutkimusyhteisö koostuu ihmisistä, joten siinä nousee esiin eettisiä kysymyksiä niinkuin kaikissa ihmisyhteisöissä. En sanoisi akateemisten tutkijoiden olevan muita ihmisiä moraalittomampia.

Suhteellisuusteorian rooli ydinaseiden kehityksessä ei ollut keskeinen, niitä ei voi kutsua suhteellisuusteorian johdannaiseksi.

Mainitsemani fyysikot -Einstein, Sakharov, Rotblat, Feynman- olivat tarkoituksella osallisina ydinaseiden valmistuksessa, he eivät pelkästään tehneet sinällään neutraalia tutkimusta, jota joku muu olisi sitten käyttänyt tavalla, jota he eivät tarkoittaneet.

Matti Pitkänen

Tutkimusetiikkaan kuuluu myös älyllinen rehellisyys ja eettiset normit täyttävä käyttäytyminen tiedeyhteisön muita jäseniä kohtaan. Tämä merkitsee ennenkaikkea sitä että asiantuntijaroolia ei käytetä väärin. Ja jos näin tapahtuu yhteisöön kuuluvien uskallusta reagoida välittömästi ilman pelkoa zombittamisesta.

Valitettavasti teoreettisen fysiikan tutkimusetiikka näissä suhteissa on retuperällä sekä Suomessa että kansainvälisesti. Tämän ovat saaneet kokea hyvin konkreettisesti allekirjoittanut kuten myös monet muut joilla on esittettävänään teoria joka kyseenalaistaa vallitsevan teoreettisen hegemonian: tässä tapauksessa M-teoria ja super-säiemallit. Jo 90-luvulla arXiv.orgissa vakiintui sensuuri, joka sulki pois toisinajettelijoiden kontribuutiot ilman sen kummempia perusteluja. Puhumattakaan mahdottomuudesta julkaista mainstreamiin kuulumattomia töitä niinkutsutuissa respektaaleissa julkaisuissa.

Itse olen erityisesti Suomessa joutunut asiantuntijavallan härskin väärinkäytön kohteeksi ja voin sanoa olevani täysin lainsuojaton ammatillisessa mielessä. Kuluneiden 31 vuoden aikana olen rakentanut yhtenäisteorian - yleistys säiemalleista, johon päädyin jo ennen super-säievallankumousta vuonna 1984 -, johon liittyvä massiivinen aineisto on esitetty http://tgd.wippiespace.com/public_html/index.html kotisivullani. Edelleenkin minun on mahdoton saada minkäänlaista taloudellista tukea työlleni.

Huono etiikka tuottaa yhteisön, jonka ainoaksi tavoitteeksi jää lopulta korruptoituneen valtarakennelman säilyttäminen sellaisenaan. Neuvostoliiton loppuaikojen vanhusvalta ja markkinatalouden tämänhetkinen rappio ovat tästä hyviä esimerkkejä. Teoreettisen fysiikan puolella se, että ainoa hyväksytty teoria on M-teoria, on esimerkki samasta. Jopa M-teorian johtavat gurutkin myöntävät teorian olevan kykenemätön ennustamaan ja selittämään. Viimeiset vuodet on jopa markkinoitu visiota jonka mukaan pitää tulkita tilanne -ei teorian kehnoutena- vaan todellisuuden peruspiirteenä. Vielä muutamia vuosikymmeniä tällaisessa tilanteessa teoria olisi ajat sitten palattu juurille ja alettu miettiä mikä meni pieleen.

Matti Pitkänen

http://tgd.wippiespace.com/public_html/index.html.

Syksy Räsänen

Matti Pitkanen:

Hiukkaskosmologian sosiaalisessa ymparistossa tosiaan on ongelmallisia piirteita, jotka vaikuttavat tutkimuksen tekemiseen ja arvostukseen (kirjoitin aiheesta merkinnassa http://www.tiede.fi/blog/2008/05/12/tavoitteista/). Mita saieteoriaan tulee, mielestani sen sosiaalinen arvostus hiukkaskosmologien keskuudessa on liian korkealla suhteessa sen saavutuksiin fysiikan alalla (olkoonkin, etta saieteoria on ilmeisesti antanyt matematiikalle paljon). Aiheesta kiinnostuneille voin suositella Lee Smolinin kirjaa "The Trouble with Physics" ja Peter Woitin kirjaa "Not Even Wrong" (jalkimmaisella on myos samanniminen blogi, http://www.math.columbia.edu/~woit/wordpress/).

Mutta ei ole totta, etta "ainoa hyvaksytty teoria" olisi saieteoria, etta arXivissa vallitsisi "sensuuri, joka sulk[ee] pois toisinajattelijoiden kontribuutiot", tai etta valtavirran ulkopuolista tutkimusta olisi mahdotonta saada julkaistua valtavirtalehdissa. Oman kokemukseni mukaan hiukkaskosmologien yhteiso suhtautuu yleisesti ottaen avoimesti ja kiinnostuneesti uusiin ideoihin, jotka ovat fysikaalisesti mielekkaita ja jotka esitetaan ymmarrettavalla tavalla.

Samuli Penttinen

Pitipä vielä kirjoittaa.

Kylläpä se niin tahtoo on, jotta "valtavirran ulkopuolista tutkimusta" ei hyväksytä. Ja plagiointia tapahtuu. Yksi asia, joka tekee pakotteen tähän, on pelko. Pelko joutua naurunalaiseksi. Toinen on raha. Ja Rahoittajien pelko joutua naurunalaiseksi. Ja se, joka määrittelee naurunalaisuuden, on vallalla oleva yhteisö.

Olen itse aikanaan hakenut ihan järkevään projektiin rahaa tunnetulta suomen valtion pyörittämältä teknologian edistämisinstanssilta. Vastaus on negatiivinen, koska en ole yliopiston riveissä. Projektin aihe oli kunnianhimoinen kansainvälisestikin. Rahoitin itse. Yliopisto kerkesi jo plagioimaan, mutta heillä ei riittänyt tieto-taito. Ja kerkesin julkistamaan. On jotenkin omituista, jotta jouduin miettimään lakimiehiä, ja patenttisuojauksia tämän maan yliopistoa vastaan.

Hauska tunnetumpi esimerkki tästä on vaikkapa tuo pallosalama. Jokunen vuosi sitten jokin yliopistoporukka sai mediatilaa, kun olivat saaneet aikaiseksi pallosalaman. Harrastajaporukassa ilmiö oli tullut esiin jo 10 vuotta sitten.
Tuntuu, kuin vallalla olevassa tieteen kehdossa kuljettaisiin ehkä opitusti laput silmillä, kuten ravihevoset.
Harrastajaporukalla on nykyisin internet, jota kautta saavat julkisuuteen kokeilunsa. Siinä ei ole sensuuria, tai muutakaan, ja on kiva katsella tieteen kehittymistä avoimesti. Harrastajaporukalla tarkoitan tässä niitä, jotka tekevät päivätyönsä muussa ammatissa, kuten minä ennen.

Oma ammattietiikkani ei salli plagiointia, tai maineen ja kunnian nappaamista.

Ja onhan hyvin yksinkertaista psykologiaa tämä: ne jotka pelkää eniten, haluavat käyttää valtaa ja alistaa. Uusi horjuttaa minää: Tulee pelko.

Btw, minkä lähteen mukaan Einstein on ollut kehittämässä ydinasetta motiivinaan sota? Ymmärrän kyllä hänen mielenkiinon teoriaansa.

Syksy Räsänen

Samuli Penttinen:

"Btw, minkä lähteen mukaan Einstein on ollut kehittämässä ydinasetta motiivinaan sota? Ymmärrän kyllä hänen mielenkiinon teoriaansa."

Einstein kirjoitti Rooseveltille ja kehotti Yhdysvaltoja valmistamaan ydinpommin. (Einsteinin osallistuminen varsinaiseen ydinasetta koskevaan tutkimustyohon oli aarimmaisen vahainen.)

Akateemista painoarvoa - blogi...

[...] kirjoittanut akateemikoiden moraalisesta vastuusta ja maininnut esimerkkinä Etelä-Afrikan. Luin nyt Lorraine J. Haricomben ja F.W. Lancasterin [...]

Seuraa 

Maailmankaikkeutta etsimässä

Blogin päivittäminen on päättynyt.

Syksy Räsänen on teoreettinen fyysikko Helsingin yliopistossa. Syksy kirjoittaa kosmologiasta, hiukkasfysiikasta ja niiden tekemisestä, tai ainakin asioista sinne päin.

Teemat

Blogiarkisto