Mainitsin edellisessä merkinnässä, että (ainakaan hiukkaskosmologiassa) tieteellisiä artikkeleita ei enää lueta lehdistä, vaan suoraan netistä. Tieteellinen julkaiseminen onkin eriskummallinen ala.

Ensin artikkeli laitetaan nettiarkistoon arXiv, missä se on pysyvästi kaikkien luettavissa ilmaiseksi. On tavallista, että kollegat lähettävät artikkelin kirjoittajille sähköpostitse kommentteja, ja että kirjoittajat laittavat jonkun ajan kuluttua arXiviin uuden version jossa ne on otettu huomioon. (Valtaosa kommenteista on muotoa "viittaisitko minun julkaisuuni". Yksi syy on se, että hiukkaskosmologian artikkeleita ilmestyy nykyään melko paljon -noin sata päivässä- joten ei ole kummallista, jos joku jää huomiotta. Toisaalta viittaukset ovat monien tutkijoiden mielessä käypää valuuttaa.)

Tämän jälkeen artikkeli lähetetään johonkin lehteen julkaistavaksi, ja se käy läpi referoinnin. Nykyään on tavallista, että lehteen lähetetään vain artikkelin arXiv-tunnus, ja editori poimii artikkelin netistä. Artikkelia usein muutetaan refereiden raportin perusteella (tavallisin muutos on viitteiden lisääminen). Jos artikkeli hyväksytään, se oikoluetaan ja muutetaan lehden ladontaformaattiin. Tämä vaihe usein parantaa artikkelin kieliasua, lisää sen sisältöön virheitä ja mahdollisesti huonontaa taittoa. Artikkeli laitetaan sitten lehden verkkosivuille, mutta se on edelleen saatavilla arXivista, ja tyypillisesti kirjoittajat päivittävät arXiviin artikkelin julkaistun version.

Taloudelliselta kannalta on huomattavaa, että kustantajan suhteen artikkelien kirjoittajat tuottavat sisällön -ja nykyään myös taiton- ilmaiseksi ja refereet arvioivat artikkelin ilmaiseksi. (Editorit sentään saavat rahallisen korvauksen työstään.) Joissakin lehdissä kirjoittajat vieläpä maksavat kustantajalle artikkelin julkaisemisesta, ja joka tapauksessa tutkijoiden instituutit käyttävät paljon rahaa siihen, että kirjoittajat saavat lukea näitä samaisia julkaisuja kustantajan verkkosivuilta - julkaisuja, jotka ovat saatavilla arXivista ilmaiseksi.

Tieteellinen kustantaminen on siis tuottoisaa. Tutkijat antavat työn hedelmät ilmaiseksi ja kustantaja myy sadon takaisin sen kasvattajille suurella hinnalla. Kaupallisten kustantajien tieteelliset julkaisut eivät ole halpoja: yhden lehden vuositilaus voi maksaa yli 10 000 euroa, eikä ole tavatonta, että lehtiä saa tilata vain yhteen niputettuina. Niinpä esimerkiksi Elsevier-kustantamon vuosittaiset voitot lasketaan sadoissa miljoonissa euroissa. Tämä on hyvää bisnestä sille, joka voitot käärii, mutta kaikki kustannusalan yritysten taskuun menevät rahat ovat poissa tieteeltä.

Voi aiheellisesti sanoa, että voiton kiskominen tieteen kustannuksella (ja enimmäkseen julkisista varoista) on moraalitonta. Mutta mitä muuta voi odottaakaan? Suuryritykset eivät ole moraalisia toimijoita, ja niiden ainoa motiivi on voiton maksimointi. Paljon kiinnostavampi ongelma on se, miksi tutkijat ovat tässä leikissä mukana. Kukaan ei pakota lähettämään artikkeleita kaupallisiin julkaisuihin, ja refereenä toimiminen on täysin vapaaehtoista. Tutkijayhteisön tulee siis syyttää lähinnä itseään, kun sitä käytetään hyväksi.

Menneisyydessä lehdillä oli korvaamaton rooli tieteellisten tulosten kommunikaatiokanavana, arkistona ja laadun valvojana. Nykyään arXiv hoitaa ensimmäiset kaksi virkaa erinomaisesti, mutta laadun valvontaan ei ole kehittynyt lehtien referointiprosessia parempaa järjestelyä. Mutta referointi ei ole kallista. Osittain reaktiona kaupallisten kustantajien hinnoitteluun hiukkaskosmologian tutkijat perustivat ei-kaupallisen lehden Journal of Cosmology and Astroparticle Physics (JCAP) vuonna 2003. Lehti nousi nopeasti alan johtavaksi julkaisuksi, mutta sen tilaushinta on noin 90% halvempi kuin kaupallisten lehtien - vaikka JCAP, ainutlaatuisesti, maksaa refereilleen!

Vastaavia julkaisuja on syntynyt muitakin, joidenkin kaupallisten lehtien editorit ovat eronneet ja jotkut tutkijat (kuten minä) kieltäytyvät lähettämästä artikkeleitaan kaupallisille kustantajille, tai referoimasta niille. Kaupallisten tiedekustantajien toiminta saattaa siis olla pidemmän päälle uhattuna, mutta toistaiseksi niillä tuntuu menevän hyvin. Yksi syy on se, että monet tutkijat eivät tiedä, miten paljon varoja heidän oman instituuttinsa kirjasto upottaa lehtien tilaamiseen. Epäilen myös, että tilauksista vastaavat kirjastonhoitajat eivät ole tietoisia siitä, että juuri kukaan ei lue heidän tilaamiaan lehtiä. Jos rahat tulisivat yhteisestä budjetista, ja tutkijat päättäisivät itse, käyttääkö satojatuhansia tilauksiin vai johonkiin muuhun, kaupallisten lehtien tilaukset -ja artikkelien tarjonta niihin- putoaisivat nopeasti.

Viime aikoina on puhuttu paljon niin sanotusta "open access"-kustantamisesta. Ideana on se, että artikkelit olisivat lukijoille ilmaiseksi saatavilla kustantajien sivuilla. Tässä on kuitenkin kyse vain siitä, että joku muu kuin tilaaja laittaa rahat kustantajan taskuun siitä hyvästä, että tämä tarjoaa jotain, minkä voi saada kymmenen kertaa halvemmalla tai ilmaiseksi. Kustantamisen avainkysymys ei ole se, kuka maksaa, vaan mistä maksetaan, kuinka paljon ja kenelle.

Kommentit (13)

Petri

Mielenkiintoinen kirjoitus ja kieltämättä vähän typerältä se tuntuu, että joissain lehdissä saa esim. maksaa aika isoja summia extraa siitä että artikkeli sisältää värikuvia, vaikka loppupeleissä aika vähiin jäävät varmaan nykyään painomäärät pienemmissä lehdissä, mitä nyt ehkä kappale-pari lähetetään jokaisen yliopiston kirjastoon. Mutta ei siinä vielä kaikki, eräskin lehti laskuttaa 50$ jokaisesta värillisestä kuvasta _netissä!_, printtiversiossa hinta on 500$.
Sikäli pitää siis tunnustaa, että itsellä tosiaan on ~10 sivuinen paperi vetämässä ko. lehdessä, jossa sivuhinta on siis 95$...

Toisaalta sitten taas muutama isompi lehti kategorisesti hylkää kaikki artikkelit, jotka on ensin postattu arXiviin, eli lehdet voivat myös tietyllä lailla estää ihmisiä toimimasta kuvailemallasi tavalla. No, tai, aina voi valita haluaako CV:seensä esim. Science-paperin vai ei.

Kuitenkin aikana jolloin impact factoreita luetaan jumalan sanana on aika iso riski ruveta julkaisemaan papereita "ilmaislehdissä", joitten impaktit tietenkin ovat alussa aika alhaalla. Tietenkin, kuten JCAP:n kohdalla, asiaa helpottaa kovasti jos iso osa kenttää hyppää samantien uuden hevosen selkään, jolloin impaktikin nousee aika nopeasti ylös.

Muutoksen kuitenkin pitäisi lähteä tieteentekijöistä ja mitä isommasta alasta on kyse, sitä hitaammin mitään tapahtuu, jos tapahtuu ollenkaan.

Syksy Räsänen

Petri:

"Toisaalta sitten taas muutama isompi lehti kategorisesti hylkää kaikki artikkelit, jotka on ensin postattu arXiviin, eli lehdet voivat myös tietyllä lailla estää ihmisiä toimimasta kuvailemallasi tavalla. No, tai, aina voi valita haluaako CV:seensä esim. Science-paperin vai ei."

Artikkelin voi toki laittaa arXiviin vasta sen jälkeen, kun se on julkaistu. Ainakin joillekin Sciencen artikkeleillekin tehdään näin, en tosin tiedä mikä on Sciencen virallinen kanta moiseen. (Tähtitieteessä on ilmeisesti tavallista, että artikkelit laitetaan arXiviin vasta sitten, kun ne on hyväksytty julkaistavaksi - käytäntö, joka mielestäni vain laskee artikkeleiden laatua.)

"Kuitenkin aikana jolloin impact factoreita luetaan jumalan sanana on aika iso riski ruveta julkaisemaan papereita “ilmaislehdissä”, joitten impaktit tietenkin ovat alussa aika alhaalla."

Asiaa tuntemattomille tiedoksi, että Impact Factor (IF) on luku, jolla mitataan julkaisun merkittävyyttä. Se saadaan laskemalla, montako kertaa jonkin lehden artikkeleihin on viitattu vuoden aikana ja jakamalla lehdessä ilmestyneiden artikkeleiden määrällä. Ideana on se, että mitä enemmän johonkin artikkeliin on viitattu, sitä suurempi 'vaikutus' sillä on ollut tutkimuskenttään. Isomman IF:n omaavissa lehdissä julkaisemisesta saa enemmän meriittejä.

IF on ongelmallinen mitta mm. siksi, että korkeimman IF:n omaavat tieteen yleislehdet kuten Nature tai Science, ja niiden vuosittaiset viittaukset tulevat tyypillisesti enimmäkseen muutamasta korkean profiilin artikkelista. Näissä lehdissä julkaistu tyypillinen artikkeli ei siis välttämättä ole sen siteeratumpi kuin pienemmän IF:n omaava. Lisäksi viittaukset yleislehtiin eivät kerro tutkimuksen merkityksestä tietyn kentän sisällä, toisin kuin viittaukset alan erityisjulkaisuihin. (Puuttumatta nyt viittausten lukumäärän tuijottamisen muihin ongelmiin.)

Ja mitä kosmologiaan tulee, vaikkapa Naturessa julkaistut artikkelit ovat monesti aika yhdentekeviä, ilmeisesti koska niiden tulee olla niin varman päälle.

Olipa IF:stä mitä mieltä hyvänsä, JCAP (ja sen sisarlehti Journal of High Energy Physics, JHEP) tosiaan saivat korkean IF:n aika nopeasti. JCAPin tapauksessa asiaan varmaan vaikuttaa vuonna 1997 perustetun JHEPin menestys. Alla JCAPin ja JHEPin IF:it muutaman vuoden takaa verrattuna muihin hiukkasfysiikan ja kosmologian julkaisuihin.

Journal IF 2003 IF 2004 IF 2005

JHEP 6.854 6.503 5.944
Physical Review D 4.358 5.156 4.852
Nuclear Physics B 5.409 5.819 5.522
Physics Letter B 4.298 4.619 5.301
Euro Phy J C 6.162 3.209

JCAP 7.914 6.793
A & A 3.781 3.694 4.223
Class and Quant Grav 2.107 2.941 2.938
Astrophysical Journal 6.187 6.237 6.308
inter J Mod Phys D 1.507 1.500 1.225

Syksy Räsänen

Jaahas, blogipohja ei ymmärrä tabeja. Uusi yritys välilyönneillä:

Journal IF 2003 IF 2004 IF 2005

JHEP 6.854 6.503 5.944
Physical Review D 4.358 5.156 4.852
Nuclear Physics B 5.409 5.819 5.522
Physics Letter B 4.298 4.619 5.301
Euro Phy J C 6.162 3.209

JCAP 7.914 6.793
A & A 3.781 3.694 4.223
Class and Quant Grav 2.107 2.941 2.938
Astrophysical Journa 6.187 6.237 6.308
inter J Mod Phys D 1.507 1.500 1.225

Pekka

Voi tuota Syksyn huokausta...
Asiasta sen enempää ymmärtämättä tuntuu nyt siltä, että lehdet käyttää vaan hyväkseen niitä jotka haluavat kertoa maailmalle mitä ovat havainneet? Oman nimen saaminen esille on tietysti tärkeää, mutta aika epäilyttävää on jos lehdet pääsevät sillä rahastamaan? Ehkä kilpailu maineesta ja kunniasta, viittauksista puhumattakaan, on tiedeyhteisössä varsin ankaraa? Mistä kannattaa ja haluaa maksaa lehdelle maltaita?

MrrKAT

Minä näen lähiajan uhkana sen, että yliopiston ulkopuolisen opettajan, yrittäjän, harrastajan ym. mahdollisuudet seurata oikeaa tiedettä tuhotaan, jos nuo paperiset kirjastoversiot (mä lueskelen !) Science:stä ym menevät kokonaan sähköiseksi ja universityn tiukkailmeisen virkailijan salasanan taakse.(vrt. kirjastot 1970-luvun NL:ssä). Ja kenties sekin maksulliseksi.

Siis, ettei voi itse yksityisesti selata vapaasti. Sen jälkeen sanon että menee viimeinenkin periaatteellinen avoimuuslenkki tieteen ja kansan väliltä..

Tutkija

Täsmälleen tätä samaa olen myös biotieteiden alalla jo monta vuotta kauhistellut ja nyt post-doc kaudella olen huomannut miten aggressiivista ja härskiä toiminta on. Kirjoitin uuteen lehteen review-artikkelin, jonka jälkeen saman kustantamon kaikki bioalan nimikkeet pommittavat minua geneerisillä artikkeli- ja reviewpynnöillä.

Nimistä ja osoitteista päätellen kaikki kustantamon työntekijät on ulkoistettu Pakistaniin tai Intiaan, työvoimakulujen leikkaamiseksi. Paras yritys on ollut tämän uuden kustantamon eKirja-sarja, johon minulta pyydettiin

a) Keksimään sarja
b) Etsimään sille lukijakunta
c) Etsimään kirjoittajat ja antamaan heidän yhteystietonsa
d) etsimään co-editorit sarjalle
e) kirjoittamaan sisällyluettelo ja malli sisällöstä
f) etsimään instituutiot jotka ostaisivat sarjaa

JOS sarja julkaistaisiin, saisin 5 % sarjan voitoista. Täytyy sanoa että olen kuvitellut että juuri nuo mainitsemani työt ovat sellaisia, jotka ovat ainoita syitä edes kustantamojen olemassaoloon. Nyt nekin ollaan siirtämässä tutkijoille, ja kun painokulutkin jäävät pois, mikä estää ryhmiä perustamasta omia lehtiään? Tosin nythän monet tieteelliset seurat ovat siirtäneet omat lehtensä kustantamoille voittojen toivossa. Onkohan Suomen Akatemia tai OPM perillä miten sen rahoituksessa tuetaan ulkomaisten kustantamojen toimintaa?

Syksy Räsänen

MrrKAT:

Kuten sanoin, arXivissa kaikki artikkelit ovat ilmaiseksi kaikkien saatavilla. Siitä vain lukemaan osoitteeseen www.arxiv.org.

Paperiversiot vs. sähköiset versiot on sitten eri asia. Joidenkin yleislehtien kuten Sciencen tapauksessa on mielekästä painaa lehti. Erikoistuneiden julkaisujen kohdalla paperiversio on tarpeeton.

MrrKAT

Kokeilin satunnaisesti, esim.
J.Setiawan, Th.Henning et al: A young massive planet in a star-disk system.
Nature 451, 38-41 (3 January 2008). (Kyse on TW Hydraesta).
Ei löydy arxiv:sta vaikka jo yli vuoden vanha artikkeli..

Syksy Räsänen

MrrKAT:

Kaikki tahtitieteilijat ja astrofyysikot eivat laita kaikkia artikkeleitaan arXiviin. Tama on kiinni kirjoittajasta, ei kustannusmallista.

Syksy Räsänen

Tutkija:

"Nyt nekin ollaan siirtämässä tutkijoille, ja kun painokulutkin jäävät pois, mikä estää ryhmiä perustamasta omia lehtiään?"

Toimiva ratkaisu olisi ilmainen arkisto arXiv-tyyliin (joka hoitaa levityksen ja arkistoinnin), yhdistettynä virtuaaliseen lehteen (joka tarjoaa referoinnin ja laatuleiman). Ks. RIOJA-projekti, http://www.ucl.ac.uk/ls/rioja/.

Keppu

Hieman myöhässä kommentoin, mutta kuitenkin: mielenkiintoinen tapa kustantaa lehtiä on Berkeley Pressin 'Guest Access' -käytäntö, jossa kaikki julkaisut ovat vapaasti kaikkien ulottuvilla, mutta saadakseen artikkelin ruudulle on täytettävä pieni kaavake, joka lähtee oman (tiede)kirjaston henkilökunnalle. Kun tällaisia ilmoituksia tulee tarpeeksi, kustantajat toivovat kirjaston tilaavan ao. julkaisun - bepressin sivustolla tämän luottamukseen perustuvan käytännön todetaan toimineen hyvin vuodesta 2001 alkaen.

Mainittakoon, että If:eita en ole katsellut, mutta ainakin taloustieteessä editorit ovat erittäin arvovaltaisia.

Kauas puusta pudonneet - blogi...

[...] Kirjoitin muutama vuosi sitten siitä, kuinka tieteellinen julkaiseminen on eriskummallinen ala: kirjoittajat ja kirjoitusten arvioijat antavat työnsä kustantajalle ilmaiseksi ja kustantaja velottaa tutkijoilta suuria summia siitä, että he pääsevät käsiksi näin syntyviin julkaisuihin. Akateemisen maailman ulkopuolella vastaava menettely tuskin onnistuisi. Jotkut tiedeyhteisössä ovatkin lopettaneet yhteistyön kaupallisten kustantajien kanssa, ainakin erityisen ongelmallisiksi koetuissa tapauksissa. Silmätikuksi on noussut kustantamo Elsevier. [...]

Seuraa 

Maailmankaikkeutta etsimässä

Blogin päivittäminen on päättynyt.

Syksy Räsänen on teoreettinen fyysikko Helsingin yliopistossa. Syksy kirjoittaa kosmologiasta, hiukkasfysiikasta ja niiden tekemisestä, tai ainakin asioista sinne päin.

Teemat

Blogiarkisto