Aloitin fysiikan tekemisen kymmenen vuotta sitten, ryhtyessäni väitöskirjatyöhön Helsingissä vuoden 2000 alussa. Silloin kymmenen vuotta saattoi tuntua pitkältä ajalta. Tohtorin tutkinnon saamista kutsutaan valmistumiseksi, mutta se on vasta alku. Tutkimus on jatkuvaa oppimista ja uuden selvittämistä.

Tutkijan aikajänne on lyhyt: artikkeleita pitää julkaista jokunen vuodessa, ja paikka vaihtuu parin vuoden välein. Vaikka mielessä pitäisi pidemmän aikavälin tavoitteita, ei haastavampiin tutkimuskohteisiin tarttuminen välittömien meriittien keräämisen keskellä ole aina helppoa.

Joskus kuulee puhuttavan sellaisesta suunnitelmasta, että kulkisi alkuvaiheessa helppoja reittejä pysyäkseen mukana leikissä, ja siirtyisi oikeasti kiinnostavien ongelmien pariin vasta pysyvän paikan turvallisesta huomasta. Mutta päivittäisen ajattelun ja toiminnan muuttaminen monien vuosien jälkeen on vielä vaikeampaa kuin sen tekeminen riskien keskellä, enkä tiedä onko kukaan tällaisessa strategiassa todella onnistunut.

Väiteltyäni vuonna 2002 olen ollut Oxfordin hiukkasteoriaryhmässä (vaikka enpä minä siellä hiukkasia juuri tutkinut), CERNin teoriayksikössä ja Geneven yliopiston kosmologiaryhmässä. Eräs vaihe tuntuu päättyvän, kun palaan kesäkuussa jokuseksi vuodeksi Helsinkiin fysiikan laitokselle.

Kaikki näiden vuosien aikana tehty ei ole arvokasta, mutta olen tyytyväinen siitä, miten olen saattanut keskeisen tutkimusaiheeni (rakenteiden muodostumisen vaikutus maailmankaikkeuden laajenemiseen) alkuun ja edennyt sen parissa. Ei ole vielä selvää kuinka hyödylliseksi tämä suunta osoittautuu, mutta tutkimusta ei voi ohjata tieto päämäärästä, vaan päätökset tehdään polun joka haarassa. Pitäisin mielelläni ohjenuorana pianisti Glenn Gouldin sanoja:

"The purpose of art is not the release of a momentary ejection of adrenaline but rather the gradual, lifelong construction of a state of wonder and serenity."

Kommentit (2)

nakki

"Epähyödylliset" tutkimukset ovat tärkeitä ja niitä tekevät tiedemiehet kunnioitettavia. Valita tutkimuskohteensa siten, että tulos saattaa päätyä unohdettuihin arkistoihin, on hyvä valinta. Joku toinen jossain vaiheessa kuitenkin tutkisi samaa aihetta. Nyt saamme senkin tiedon (faktan maailmankaikkeudesta tai tiedon ettei tähän tutkimushaaraan kannata käyttää kauheasti aikaa) aikaisemmin paljastettua. Sillä em. toisella tieteilijällä on nyt suurempi todennäköisyys löytää "hyödyllinen" tutkimusaihe.

Kunnioitukseni kaikille tylsää/peruskauraa/mälsää/hyödytöntä/jne tutkimusta tekeville.

Syksy Räsänen

Selvennettäköön, että viittaan hyödyllisyyteen tieteenalan, eli kosmologian, sisällä. Tässä mielessä aihe ei ole missään nimessä hyödytön, mutta sen hyödyllisyyden aste on vielä epäselvä. Se voi vastata tärkeisiin kysymyksiin, tai vain olla keskeisten oletusten tarkistamista, joka ei sinällään kerro mitään merkittävää, mutta on välttämätöntä muun tutkimuksen asettamiseksi vakaalle pohjalle.

Eri asia on sitten kosmologian hyödyllisyys yleisemmin; aiheesta ks. http://www.tiede.fi/blog/2008/01/22/laskukone-ja-sateenkaari/

Seuraa 

Maailmankaikkeutta etsimässä

Blogin päivittäminen on päättynyt.

Syksy Räsänen on teoreettinen fyysikko Helsingin yliopistossa. Syksy kirjoittaa kosmologiasta, hiukkasfysiikasta ja niiden tekemisestä, tai ainakin asioista sinne päin.

Teemat

Blogiarkisto