Vierailen pari viikkoa Britanniassa ja käyn muutamassa yliopistossa puhumassa työstäni, juttelemassa muiden tutkijoiden kanssa ja yleisesti selvittämässä mitä täällä päin tapahtuu. Fysiikan instituuteilla on tiettyjä ominaispiirteitä; Britannian vierailuilla tarvittava paikallinen taito on selvitä neljästä teemukillisesta iltapäivässä.

Erityisesti Oxfordissa oli kiinnostavaa vierailla. Olin siellä kolme vuotta kunnes siirryin CERNiin 2005, enkä ollut sen jälkeen tullut pistäytyneeksi. Pieniä muutoksia on tapahtunut kuudessa vuodessa: astrofysiikan kanttiinin ruoka on nykyään syömäkelpoista.

Hyvien instituuttien väliset erot eivät ole niin suuria kuin usein kuvitellaan. Oxfordin tutkijat eivät ole säännönmukaisesti parempia kuin kollegansa vaikkapa Sussexissa: tämä olisikin melko mahdotonta, kun useimmat pestit ovat lyhytkestoisia ja väki kiertää paikasta toiseen. Tietty suureellisuus on Oxfordissa kyllä kovin näkyvää, vaikkei tutkijoiden toimintaan juuri vaikutakaan. Itse en moisesta oikein perusta, mutta kenties siitä voi olla opiskelijoille sellainen hyöty, että hohdokkuuden kokemus motivoi ottamaan opinnot vakavasti ja pureutumaan asioihin tarmokkaasti.

Kommentit (0)

Seuraa 

Maailmankaikkeutta etsimässä

Blogin päivittäminen on päättynyt.

Syksy Räsänen on teoreettinen fyysikko Helsingin yliopistossa. Syksy kirjoittaa kosmologiasta, hiukkasfysiikasta ja niiden tekemisestä, tai ainakin asioista sinne päin.

Teemat

Blogiarkisto