Syyskuusta joulukuuhun on työpaikkahakemusten vuodenaika. Hakemuksia on erilaisia. Pyrkiessä paikkaan, josta päättävät suunnilleen oman alan tutkijat, esimerkiksi suoraan jonkin yliopiston kosmologiaryhmään, voi ajatella tutkimuksen sisällöllä olevan suuri merkitys. Mutta kun suuntaa hakemuksen jollekin paljon erilaista tutkimusta rahoittavalle taholle, vaikkapa kansalliselle tutkimusneuvostolle, huomio kääntyy vääjäämättä numeeriisiin tekijöihin: montako julkaisua on tehnyt ja montako kertaa niihin on viitattu toisissa tieteellisissä julkaisuissa. Lisäksi vaikuttavat suosituskirjeet, se vaikutelma mikä tutkimuksesta on tiedeyhteisön eri osissa muodostunut ja muut tekijät, joilla on tärkeä, mutta vaikeammin arvioitava rooli.

Osansa on myös tutkimussuunnitelmalla. Hiukkaskosmologiassa on vaikea sanoa, mitä tutkii vuoden kuluttua; sen pidemmälle arvioiminen on lähes mahdotonta. Julkaisujen luonnollinen aikaväli on joitain kuukausia, ja vasta jonkin asian selvitettyään tietää minne polku seuraavaksi johtaa. Hakemusten lukijat epäilemättä tietävät tämän yhtä hyvin kuin niiden kirjoittajatkin, joten pahimmillaan viisivuotiset (joskus yksityiskohtaiset) tutkimussuunnitelmat ovat jonkinlaista yhteistä fantasiaa. Ne eivät kuvaa sitä, mitä hakija tulevaisuudessa tutkii tai aikoo tutkia, vaan sitä, mitä hän tämänhetkisen käsityksensä perusteella voisi kuvitella tutkivansa - olettaen että hän tietäisi tulevat tutkimustuloksensa jo nyt, ja jättäisi vuosiksi huomiotta mahdolliset yllättävät havainnot ja teoreettiset edistysaskelet.

Tällaisen fiktion kirjoittamiseen käytetyt päivät ovat poissa tutkimukselta, mutta jotain hyödyllistä prosessissa on. Hakemuksissa pitää kirjoittaa omasta tutkimuksesta tavalla, joka aukeaa muillekin kuin alan asiantuntijoille. Tämä tarjoaa tilaisuuden tarkastella tutkimustaan ulkopuolisen näkökulmasta ja pysähtyä arvioimaan tekemistensä mielekkyyttä. Popularisoinnissa on samoja piirteitä, mutta koska hakemukset osoitetaan tiedeyhteisön jäsenille, ne voi kirjoittaa luontevasti, tarvitsematta yksinkertaistaa ja keksiä kiertoilmauksia. On terveellistä joutua laittamaan oma tutkimuksensa osaksi laajempaa kenttää, oikeuttamaan työnsä ja miettimään mitä haluaa tulevaisuudelta.

Kommentit (4)

Avaimen haltija

Kuvitellaan että joku tiedeyhteisön ulkopuolinen henkilö tulee ja kertoo miten maailmankaikkeus oikeasti toimii. Jos tutkijat ymmärtävät hänen olevan oikeassa, niin onko tutkijoiden edun mukaista että tämä uusi totuus pääsee julkisuuteen? Miten se vaikuttaisi esim. LHC:n toimintaan? Sittenhän ei olisi niin paljon tutkittavaa? Kuinka moni tutkija menettäisi työpaikkansa? Miten se vaikuttaisi tieteeseen ja tieteen rahoitukseen?

Pekka

Varsin hypoteettinen tilanne jos oikein luin ja ymmärsin kommenttisi... eikun hyvää jatkoa avaimen haltijalle, ja oikean lukon löytämistä...

Vapaus ja epävarmuus - blogit ...

[...] paikoista päätetään yleensä vain hakemusten ja suosituskirjeiden perusteella, pysyvien paikkojen tapauksessa on työhaastattelukin. Minulla on [...]

Työnhaaroja - blogit - Tiede.fi

[...] Fyysikon työnkaari on ollut muutenkin mielessäni suosituskirjeiden kirjoittamisen ja apurahahakemusten myötä, joten kirjoitan siitä [...]

Seuraa 

Maailmankaikkeutta etsimässä

Blogin päivittäminen on päättynyt.

Syksy Räsänen on teoreettinen fyysikko Helsingin yliopistossa. Syksy kirjoittaa kosmologiasta, hiukkasfysiikasta ja niiden tekemisestä, tai ainakin asioista sinne päin.

Teemat

Blogiarkisto