Joskus kysytään, paljonko fysiikassa kyseenalaistetaan vallitsevia näkemyksiä, esimerkiksi kuinka paljon vaihtoehtoja yleiselle suhteellisuusteorialle mietitään.

Vastauksen antaminen on suoraviivaista. Kaikki hiukkaskosmologian tutkimus on ilmaiseksi saatavilla nettiarkistossa arXiv. Pikaisella vilkaisulla näkyy tämän viikon kolmen ensimmäisen päivän aikana ilmestyneen 37 suhteellisuusteorian tuolle puolen menevää artikkelia. Viikko ei ole poikkeuksellinen, joten vuosittain niitä ilmestyy varovaisesti arvioiden yli tuhat. On tosin vaikea päättää, minkä katsoo suhteellisuusteoriaa kyseenalaistavaksi tutkimukseksi, kahdesta syystä.

Ensinnäkin, fysiikassa on kaksi perustaa, suhteellisuusteoria ja kvanttikenttäteoria, erityisesti sen Standardimallina tunnettu sovellus. Nämä ovat keskenään ristiriidassa. Peruskäsitykseemme siis kuuluu tieto siitä, että jompikumpi teoria ei ole täysin oikein, ja yleisesti uskotaan, että molemmat ovat väärin. Kaiken hiukkasfysiikan, ja yleensä kvanttimekaniikan, LHC:stä virtapiireihin, voisi täten lukea suhteellisuusteoriaa kyseenalaistavaksi. Mielekkäämpää on toki laskea vain sellainen työ, jossa ehdotetaan vaihtoehtoja -tai oikeammin laajennuksia- suhteellisuusteorialle itselleen; ylläoleva luku 37 on saatu näin.

Tässä tullaan toiseen, oleellisempaan ongelmaan. Fysiikan tutkimuksessa on tärkeää syynätä tunnettujen asioiden yksityiskohdat perin juurin, mutta myös uusille alueille matkaaminen on sen erottamaton osa. Kosmologian keskeisten kokeellisten kysymysten --inflaatio, pimeä aine, pimeä energia, baryogenesis-- tutkimus vie suhteellisuusteorian ja Standardimallin ulkopuolelle, ja yhtenäisteoriat kuten säieteoria ovat jo lähtökohdiltaan täysin erilaisia kuin suhteellisuusteoria tai Standardimalli. Tunnettujen teorioiden laajentaminen on hiukkaskosmologian arkea, parinkymmenen artikkelin päivävauhdilla.

Ennemmin pulmana on se, että suuri osa työstä on turhan spekulatiivista. On totta, että spekulaatio tapahtuu enimmäkseen yhteisesti hyväksytyn alueen sisällä, ja sen ulkopuolelta on vaikeampaa tuoda ideoita yleiseen tietoon. Mutta nämä raamit ovat verrattomasti avarammat kuin pelkästään suhteellisuusteorian ja Standardimallin rajaama kokeellisesti varmennettu tieto.

Sen sijaan tutkimus ei kyseenalaista varmennettuja teorioita niiden pätevyysalueella. Malleja joissa maa on litteä tai yleinen suhteellisuusteoria ei vaikuta binääripulsarien kiertymiseen ei tarvitse vilkaista kahta kertaa: ne ovat ristiriidassa tunnettujen tosiseikkojen kanssa. Kun viikottain ilmestyy kymmeniä artikkeleita, vain uskottaviin kannattaa yleensä sijoittaa aikaa, eikä järjettömiin koskaan.

On oikeampaa puhua tunnetun tiedon laajentamisesta kyseenalaistamisen sijaan. Hieman tarkemmin voidaan sanoa, että tämänhetkiset teoriat ovat oikeassa nyt ja aina omalla pätevyysalueellaan, ainakin mitä tulee ennusteisiin. Uudet teoriat kertovat, mitä tapahtuu vanhan teorian rajojen ulkopuolella, ja samalla määrittävät edeltäjiensä pätevyysalueen. Teoria itsessään ei voi tietää, mihin kaikkeen se kelpaa, ainoastaan jokin ulkopuolinen voi antaa rajat.

Esimerkiksi suhteellisuusteoria määrää, että kun nopeudet ovat hitaita valonnopeuteen verrattuna ja gravitaatio heikkoa, Newtonin teoria toimii kelpoisasti, vaikka onkin perusteiltaan väärin. (Oikeastaan noiden kahden teorian suhde on kyllä monimutkaisempi kuin miltä päältä näyttää.) Suhteellisuusteorian runko on osaltaan vielä tarkemmin varmennettu kuin Newtonin teoria koskaan, eikä sitä voi pätevyysalueeltaan pois leikata -- uusia oksia kyllä varmasti versoo.

Kommentit (25)

Jp

Ostin juuri Brian Greenen kirjan Kosmoksen Rakenne (The Fabric of Cosmos), oletko Syksy mahtanut kyseiseen teokseen törmätä tai mitä mieltä Greenen työstä yleensä olet?

Alan Dorkin

Erittäin hieno ja syvältäluotaava blogi Syksyltä omaan substanssiinsa liittyen, ja ainakin näin maallikon näkökulmasta aihetta katsoen. Fysiikka on siis tieteenala, joka on kuin poluton maa, tai upottava suo ilman pitkospuita, jota edetään pieni askel kerrallaan, välillä astuen harhaan ja välillä onnistuen; välillä palaten takaisin ja sitten taas uudelleen yrittäen, usein sormi suussa. Näin minä ainakin itse asian luetuilta riveiltä ja rivien välistä ymmärsin.
Voi, kunpa kaikkien muidenkin tieteenalojen huiput joskus tunnustaisivat - kaiken tietonsa ja osaamisensa keskelläkin – miten hauras ja muuttuva ihmisen maailmankuva lopulta on!

Kiitos blogista ja Hyvää Joulua niin Syksylle, kuin muillekin foorumilaisille!

Pekka

Onko siis niin, että fysiikassa on nyt vain ja ainoastaan KAKSI teoriaa eli suhteellisuusteoria ja kvanttikenttäteoria, joiden molempien teorioiden paikkansapitävyys tai oikeellisuus omilla alueillaan on voitu osoittaa kokeellisesti ja havainnoilla varsin vakuuttavasti. Ovatko kaikki muut teoriat jotka näitä kahta yrittävät linkata toisiinsa siis enemmän tai vähemmän hypoteettisia hökötyksiä joiden paikkansapitävyydelle ei ole saatu mitään havaintoja? Jos olen ymmärtänyt oikein, niin jossain tilanteessa näissä kahdessa teoriassa tulee vastaan raja jolloin ko. teoria "leikkaa kiinni" eli johtaa nk. "nollalla jakamiseen", tällä tarkoitan sitä että yritetäänkö nyt siis löytää linkkiteoria sille miten nämä kaksi teoriaa saadaan pelittämään saumattomasti keskenään ilman epäjatkuvuuskohtia?
Jos kuvitellaan että suhteellisuusteoria ja kvanttikenttäteoria laitetaan molemmat omiin huoneisiinsa, niin pyritäänkö nyt näillä "hökötyksillä" avamaan ovi näiden kahden huoneen välillä, vai rakentamaan oma huone minne johtaa molemmista teorioista oma ovi ja yhdistää ne?
Oikein hyvää Joulua Syksylle, nautin todella paljon kun näin maallikkonakin voin ihmetellä tällaisia,

Lauri Gröhn

Eikö periaatteessa voisi olla mahdollista, että kaikkea maailmankaikkeuteen liittyvää ei voisi ilmaista matemaattisesti?

Tiedemies

Eikö periaatteessa voisi olla mahdollista, että kaikkea maailmankaikkeuteen liittyvää ei voisi ilmaista matemaattisesti?

Se, että jotain ei voisi ilmaista matemaattisesti ei oikeastaan tarkoita mitään, vaikka se kuulostaa kovin syvälliseltä. Matematiikka on symbolien käsittelemistä loogisesti. Jos maailmankaikkeudessa on jotakin säännönmukaisuutta, se voidaan ilmaista "matemaattisesti". Se, mikä ei ole säännönmukaista taas käyttäytyy jotenkin. Se, että ei tiedetä miten tämä jotenkin on, ei ole mikään este sen ilmaisemiseksi jollakin symbolilla.

On selvää, etä maailmankaikkeus käyttäytyy säännönmukaisesti jossakin mittakaavassa.

Alan Dorkin

Tiedemies kirjoitti muun muassa:
"Se, että jotain ei voisi ilmaista matemaattisesti ei oikeastaan tarkoita mitään, vaikka se kuulostaa kovin syvälliseltä. Matematiikka on symbolien käsittelemistä loogisesti."

Sain joululahjaksi Esko Valtaojan uusimman kirjan "Kosmoksen siruja". Sivulla 34 Valtaoja kirjoittaa:
"Maailmankaikkeus on, kaiken kaikkiaan, ymmärryksellemme sangen pimeä juttu.

Asiayhteydestä tuli mieleen vanha kasku, jossa kolme pikkupoikaa väittelee siitä, mikä on maailman nopein?
Ensimmäinen pojista totesi: "Valonsäde on maailman nopein; se kulkee Auringon ja Maan välimatkan 8:ssa sekunnissa."
Toinen naskaleista virkkoi: "Höpönhöpön! Ajatus on nopein; se liikkuu saman matkan sekunnissa."
Kolmas sanoi vakavana: "Pojat. Olette molemmat väärässä. Ruikkukakka on nopein: silloin ei ehdi edes ajatella mitään, kun se jo on housuissa!"

Ihmisen ongelma on aina ollut se, että "symbolit" ja niiden "käsitteleminen loogisesti" vaihtelee kultuurista riippuen.

Syksy Räsänen

Pekka:

Jos puhutaan teorioista, joita ei periaatteessa voi johtaa mistään toisesta kokeellisesti varmennetusta teoriasta, niin niitä on olemassa vain kaksi. (Tosin monia kokeellisesti varmennettuja teorioita ei ole käytännössä mahdollista johtaa Standardimallista ja suhteellisuusteoriasta lähtien - tästä kenties myöhemmin lissää.)

Yleinen suhteellisuusteoria ja kvanttikenttäteoria kurottuvat koskettamaan toisiaan inflaatiossa, ja sen ennusteilla on vahva kokeellinen tuki, ks. http://www.tiede.fi/blog/2009/04/07/maljan-jaljilla/ . Täysimittaisesta liitosta ei kuitenkaan voi puhua. Kaikki nämä kaksi kunnolla yhdistävät teoriat ovat tällä hetkellä spekulaatiota vailla kokeellista tukea.

Kysymys ei ole yhteyden rakentamisesta kahden tilan välille, vaan arkkitehtuurin uudelleen miettimisestä sen varmennetut piirteet säilyttäen.

Pekka

Kiitos Syksy taas vastauksesta, sun käyttämä termi arkkitehtuuri tässä yhteydessä antaa taas ainakin minulle uutta ajattelemisen aihetta. Ja taas tietty lisää kysymyksiä ja ihmettelyn aiheita kun seuraan blogiasi.
Oikein Hyvää Higgs-vuotta 2011 kaikille Syksyn blogia seuraaville,

Lauri Gröhn

Tiedemies:
"Jos maailmankaikkeudessa on jotakin säännönmukaisuutta, se voidaan ilmaista “matemaattisesti”.

Eikö tuo ole kehäpäätelmä?

Toisekseen, emergenssi muuten paitsi Enqvistin kvasiselittämänä on toistaiseksi melkoinen haaste. Emergenssi lienee todellinen ilmiö, mutta ei sisältäne tuota säännönmukaisuutta. Eikö periaatteessa voisi olla mahdollista, että kaikkea maailmankaikkeuteen liittyvää ei voisi ilmaista matemaattisesti?

Syksy: "Jos puhutaan teorioista, joita ei periaatteessa voi johtaa mistään toisesta kokeellisesti varmennetusta teoriasta, niin niitä on olemassa vain kaksi. "

Mikä mahtaa olla teorian ja todellisuuden suhde? Voisiko olla niin, että teoria ei kanna loppuun saakka? Entä jos CERN olisi maailmanhistorian kallein tieteellinen fiasko?

Alan Dorkin

Lauri Gröhn kirjoitti: "Entä jos CERN olisi maailmanhistorian kallein tieteellinen fiasko?"
No eihän se voi fiasko olla, koska CERN on ollut olemassa jo kohta 60 vuotta, ja Suomikin on ollut jäsenenä jo 20 vuotta. Tärkeitä tieteellisiä löytöjä ja tutkimuksia on tehty ja tehdään edelleen, vaikka Higgsin bosonia ei löytyisikään.
Tehdäänpä Uuden Vuoden ennustus: Itse veikkaan, että Higgs löytyy vuoden 2011 aikana. Mitäs te muut sanotte tähän?

Pentti S. Varis

"Joskus kysytään, paljonko fysiikassa kyseenalaistetaan vallitsevia näkemyksiä, esimerkiksi kuinka paljon vaihtoehtoja yleiselle suhteellisuusteorialle mietitään."

Kiinnostavimpia juuri yleisen suhteellisuusteorian kyseenalaistajia on Hagen Kleinert World Crystal -mallillaan

http://wapedia.mobi/en/World_Crystal

http://users.physik.fu-berlin.de/~kleinert/kleinert/?p=worldcrystal

"It is supposed to illustrate that curvature and torsion may arise from defects
and that the universe may have a short-distance structure
which may completely surprise us when we shall be able to do experiments at Planck distances."

Kleinertin mukaan Einsteinin painovoimateorian mukaiset avaruuden kaarevuusominaisuudet selittyvät Maailmankiteen kidevirheillä, jotka muistuttavat matemaattiselta rakenteeltaan esim. metallikiteissä väistämättä esiintyviä kidevirheitä: dislokaatioita yms. Herää ajtus, että kappaleen kiihdytys voisi merkitä tällaisten avaruuden perusrakenteiden jakautumista uudella, liike-energiana ilmenevänä kiihdytetyn kappaleen ominaisuutena ja jakauman muodostuminen itse voisi ilmetä massan hitausominaisuutena.

Tässä tuo ajatus on varsin keskeneräisenä, mutta Kleinertin teorian valossa, jos hitaus perustuisi samoihin avaruusobjekteihin (kidevirheisiin) kuin painokin, voitaisiin pohtia painon ja hitauden ekvivalenssin ongelmaa uudesta näkökulmasta..

Alan Dorkin

Olen tässä tykönäni pähkäillyt sellaistakin asiaa, että fyysikkona lienee melko helppo elää, koska ”haastajia” on kovin harvassa. Jos fyysikko esittää jonkin spesifisen oman substanssinsa teesin, kovin vähälukuinen on se joukko, joka edes yrittää olla eri mieltä asiassa.
Lisäksi fyysikko ”saa” olla väärässä ilman seuraamuksia. Syksy kirjoitti aiemmin, että ”jos LHC ei löydä Higgsiä, löydetään jotain uutta fysiikkaa”. Toisin sanoen laitetaan asiat siltä osin uusiksi. Kuvitellaanpa lääkäriä joka sanoisi: ”Tässä olen viimeiset kymmenen vuotta hoitanut potilaitani päin mäntyä, mutta pistetään homma nyt uusiksi.” Vankilassa viettäisi varmaan tohtoriparkamme koko loppuikänsä!
Kohtuus kuitenkin kaikessa, eli ei kai fyysikoilta voida vaatia enempää tietoa kuin mitä juuri nyt on olemassa. Tutkimus on tutkimusta; siltä ei voida edellyttää samaa ”ehdotonta” oikeassa olemista, kuin mitä useimpien muiden ammattialojen vaatimukset ovat. Silti olen sitä mieltä, että fyysikkona lienee helppo elää. Olenko kovin väärässä?

Marko Hamilo

Minusta tuo "jos LHC ei löydä Higgsiä, löydetään todella uutta fysiikkaa" ei kerro siitä että fysiikassa olisi joitenkin enemmän toleranssia väärässäololle kuin muissa tieteissä, vaan siitä, että LHC on vihdoin laite, jolla Higgs voidaan testata kunnolla. Siis niin että joko hypoteesi saa kunnolla tukea (Higgs löytyy) tai sitten nykyiset käsitykset menevät reippaasti uusiksi. Ei siis jäädä siihen epävarmuuteen, että kyllä se Higgs varmaan siellä on, mutta emme vain pysty sitä laitteillamme näkemään.

Vastaava testi lääketieteessä on kokeelliset hoidot, joiden vaikuttavuudesta ei jostain syystä ole kunnollista näyttöä. Sairauden patofysiologiasta on kuitenkin järkeviä hypoteeseja. Sitten joku keksii diagnostisen laitteen, jolla asioista voi päästä varmuuteen. Silloin lääkäri voi sanoa tuosta laitteesta kuten Syksy Higgsistä: kunhan vuoden keräämme potilasaineistoa, joko sairausmallimme varmistuu tai sitten menee lääketiede tältä osin uusiksi. Ei siis jäädä enää epävarmuuteen.

Alan Dorkin

Hyvä vastaus Markolta, mutta rohkenisin silti väittää, että "fysiikassa on enemmän toleranssia olla väärässä". Väitteeni tueksi kerron pari esimerkkiä (enemmänkin löytyy tarvittaessa):

Venäläinen fyysikko Juri Baryshev (joka on käynyt luennoimassa m.m. Turun yliopiston Tuorlassa) väittää, että kvanttikenttäteorian mukaan mustia aukkoja ei ole olemassakaan! Tällaisia vastavirtaan uimareita on toki muitakin, ja silti he nauttivat palkkaa normaaliin tapaan ja käyvät luennoimassa meidän maallikoiden päät pyörälle – ihan niin kuin vaikeuksia asioiden ymmärtämisessä ei olisi muutenkin. Kukaan ei puutu heidän tekemisiinsä, vaikka he edustavat kerettiläisyyttä yleiseen käsitykseen nähden. Fyysikkoina he nähtävästi ”saavat” olla väärässä.

Vielä parempi esimerkki on 1900-luvun legendaarinen brittifyysikko Fred Hoyle, joka nauttii edesmenneenäkin suurta arvostusta elämäntyönsä johdosta, vaikka oli täysin metsässä Universumin olemassaoloa ja syntyä koskevan teoriansa kanssa. Hoyle antoi alkuräjähdykselle pilkkanimen ”The Big Bang”, joka jäi elämään nasevuutensa vuoksi. Vaikka Hoyle olikin väärässä, se ei vaikuttanut hänen statukseensa juuri mitenkään, eli fyysikolla oli ”varaa” olla väärässä.

Syksy Räsänen

Alan Dorkin:

Valtaosa teoreettisen fysiikan tutkimuksesta on väärässä, jos tällä tarkoitetaan sitä, että osoittautuu, että se ei kuvaa todellisuutta. Miten muutenkaan voisi olla? Ei voi etukäteen tietää, mikä on oikea reitti kuljettaessa tuntemattomassa maastossa.

Fyysikkona olemisen "helppous" (eli se, kuinka hankalaa harjoittaa sellaista toimintaa, että saa jatkossakin olla yhteisön sisällä) määräytyy sosiaalisesta ympäristöstä, eikä ensisijaisesti teorioiden totuudellisuudesta - vaikka sillä onkin tärkeä rooli. Olen kirjoittanut asiasta monesti, ks. esim.

http://www.tiede.fi/blog/2010/10/31/havaintoarvojen-jakauma/

http://www.tiede.fi/blog/2010/07/19/ihmeiden-markkinat/

http://www.tiede.fi/blog/2009/01/25/totuuden-ovivahdit/

http://www.tiede.fi/blog/2008/04/30/turhuudesta/

Akateemiseen vapauteen muuten kuuluu se, että saa esittää kiistanalaisia väitteitä. Eikä fyysikkojen työtä arvioida pääasiallisesti julkisten lausumien vaan tieteellisten artikkeleiden perusteella.

Mitä mustiin aukkoihin tulee, mielestäni se mahdollisuus, että kvanttikenttäteoria estää niiden muodostumisen on kiinnostava ja varteenotettava.

Alan Dorkin

Kiitos Syksylle hyvästä ja kärsivällisestä vastauksesta. Toivottavasti minua ei nyt leimata palstahäiriköksi näiden pähkäilyjeni johdosta; tahdon vain herättää keskustelua. (Jos kommenttini eivät tuo palstalle mitään lisäarvoa, voin kernaasti poistuakin.)

Syksyn aiemmista blogeista voisi muuten vallan hyvin julkaista kirjan, niin mielenkiintoisia ne ovat. Menneitä kirjoituksia on hieman vaivalloista selata sähköisesti. Tai ainakin siihen pitää varata paljon aikaa. Sängyssä lukien asia hoituisi helpommin.

Vielä yksi ajatus mustista aukoista ja kvanttikenttäteoriasta. Mustien aukkojen olemassaolo on voitu jo välillisesti todistaa optisin havainnoin, eli on löydetty tähtiä, jotka kiertävät näkymätöntä pistettä. Jos nyt kvanttikenttäteorialla (tai jollakin muulla) kumotaan mustien aukkojen olemassaolo, millä selitetään tähdet, jotka kiertävät "ei mitään"? Olemme sitten samassa tilanteessa kuin kansansadun harakka: kun se sai nokkansa irti tervasta, sen pyrstö tarttui. ;-)

Syksy Räsänen

Alan Dorkin:

Havainnot eivät ole tuollaisia. Mustat aukot eivät ole näkymättömiä, eikä tehtyjä havaintoja voi yksikäsitteisesti tulkita mustiksi aukoiksi. Palaan kenties aiheeseen myöhemmin.

En oikein tiedä toimisiko kokoelma blogimerkintöjä sinällään kirjana. (Blogin arkisto on kyllä tosiaan hankalasti selattavissa.)

Alan Dorkin

Alan Dorkin kirjoitti: ”Mustien aukkojen olemassaolo on voitu jo välillisesti todistaa optisin havainnoin, eli on löydetty tähtiä, jotka kiertävät näkymätöntä pistettä.”

Syksy kirjoitti:
”Havainnot eivät ole tuollaisia. Mustat aukot eivät ole näkymättömiä, eikä tehtyjä havaintoja voi yksikäsitteisesti tulkita mustiksi aukoiksi.”

Tähtitieteen dosentti Esko Valtaoja kirjoittaa uusimmassa kirjassaan (Kosmoksen siruja, Ursa 2010, sivulla 59) seuraavasti:
”Tutkijat ovat jatkaneet Linnunradan keskustan havaitsemista (2000-luvulla) nyt erityisesti maailman suurimmilla VLT-teleskoopeilla. Keväällä 2002 yksi mustan aukon ympärillä kiertävistä tähdistä suhahti viidentuhannen kilometrin sekuntinopeudella aukon ohitse, vain kolme kertaa kauempaa, kuin Pluton ja Auringon välimatka. Lähes kahdenkymmenen vuoden havainnoista koostettu elokuva näyttää, kuinka kourallinen tähtiä tanssii näennäisesti tyhjän, pimeän avaruuden vimmaisesti kieputtamina; vakuuttavampaa todistetta mustan aukon olemassaolosta tuskin voi toivoa!”

En tiedä mikä on lopullinen totuus tässä asiassa, mutta maallikkona olen ymmälläni?

Syksy Räsänen

Alan Dorkin:

Näkymättömyys (eli läpinäkyvyys) ei ole sama asia kuin pimeys (eli se, että kohteesta ei nähdä tulevan valoa).

Monet ovat sitä mieltä, että mustat aukot on havaittu; mielestäni asiaa ei ole osoitettu. Palaan kenties asiaan myöhemmin.

Kiinnostunut

"Lauri Gröhn kirjoittaa:
25. joulukuuta 2010 kello 12.29

Eikö periaatteessa voisi olla mahdollista, että kaikkea maailmankaikkeuteen liittyvää ei voisi ilmaista matemaattisesti?"

Ainakin subjektiiviset tietoisuuden ilmiöt lienevät sellaisia joita ei voida matemaattisesti kuvata. Tästä on olemassa melko vahva filosofinen argumentti, jonka sisältö lyhyesti on seuraava:

Mary on neurofysiologi, jolla on käytettävissään kaikki fysikaalinen (matemaattisesti ilmaistavissa) oleva tieto aallonpituuksista ja siitä mitä aivoissa tapahtuu, kun näemme värejä. Hänet on kuitenkin pidetty vankina koko elämänsä ajan mustavalkoisessa huoneessa, ja hän ei ole milloinkaan itse nähnyt värejä. Eräänä päivänä hän pääsee vapauteen, ja näkee ensimmäisen kerran värejä. Tällöin, huolimatta täydellisestä matemaattis-fysikaalisesta tiedostaan, Mary saa uutta informaatiota värien näkemisestä: hän saa tuolloin ensimmäisen kerran tietää, miltä värien näkeminen tuntuu. Tämä todistaa sen, että kaikki informaatio ei ole matemaattis-fysikaalista informaatiota.

http://plato.stanford.edu/entries/qualia-knowledge/

Lauri Gröhn

Kommenttini liittyi oikeastaan vain tähän:

Syksy: "Ensinnäkin, fysiikassa on kaksi perustaa, suhteellisuusteoria ja kvanttikenttäteoria, erityisesti sen Standardimallina tunnettu sovellus. Nämä ovat keskenään ristiriidassa."

Eikö periaatteessa voisi olla mahdollista, että kaikkea maailmankaikkeuteen liittyvää ei voisi ilmaista matemaattisesti? Eli eikö tuo "ristiriita" voi olla ilmentymä matematiikan riittämättömyydestä? Jos tähän saakka on selvitty matematiikalla, ei siitä seuraa, että kaikki olisi kuvattavissa matematiikalla.

Toisekseen fyysikotkaan eivät pysty vastaamaan kysymykseen, mikä on teorian/mallin suhteen todelliseen maailmaan.

Esa Sakkinen

Syksy R: "Monet ovat sitä mieltä, että mustat aukot on havaittu; mielestäni asiaa ei ole osoitettu. Palaan kenties asiaan myöhemmin."

Olen samaa mieltä. Mustien aukkojen postuloiminen hypoteesiin pohjautuen ja sen jälkeen sitä tukevien havaintojen metsästäminen on pseudotiedettä. Nopeasti voi esittää vastaväitteen esim. että pitkässä mittakaavassa avaruuden topologia muuntuu siihen malliin, että energiatiheys mahtuukin konservatiiviseen "rypistyneeseen" geometriaan, eikä varsinaisia tapahtumahorisontteja pääse muodostumaan. Samoin voi torjua pimeän aineen ja --energiankin huuhaana.

Mielestäni havaintojen ja usein erityisesti aiempien onnistuneiden tieteellisten falsifioitujen saavutusten mahdollistamien menetelmien ja tutkimuslaitteiden avulla saatujen uusien havaintojen avulla tulee kärsivällisesti luoda kuvaavaa matematiikkaa ja sitä kautta löytää uutta todennettua teoriaa, uusia tutkimuslaitteita jne...

Onhan maasta kauimmiksi lähetettyjen objektien radoissakin havaittu anomalioita - pitäisi vain uskaltaa lisätä kosmologisia variaabeleita vakioimisen sijaan tms...

Tokihan arvaillakin saa, mutta kovin pitkällehän todellinen tieteen eteneminen ei voi sellaiseen perustua - nyt moniulotteiset hypoteesit vaikuttavat lähinnä matemaattisilta leikeiltä. Näkoalani on, että matemaattinen leikittely, josta voisi olla jossain vaiheessa hyötyä myös fysiikalle, voisi olla sellaista missä tutkitaan todellisuuden luonnetta alkeistapahtumien ja havaintoprojektioiden kanssa pelaillen: esim. miksihän ulottuvuuksia meille näyttäytyy vähintään kolme? tai mikä on sellinen alkukaikkeus, jossa on vain 2 erillistä komponenttia toinen toisensa sisässä määrittäen kaiken mitä on? ja entä kun komponentit lisääntyvät ja joutuvat muodostamaan kausaalisen kokonaisuuden? Nimittäin minusta kovin vähälle on jäänyt muut spekulaatiot kuin kaiken energian tiukasta paketista posahtanut alkuräjähdys jne...

Yhdenvertaisuuden ongelma - bl...

[...] on yleisen suhteellisuusteorian tärkeä ennuste. Monet ehdotetuissa yleisen suhteellisuusteorian laajennukset ennustavat erilaisten kappaleiden putoavan eri tavalla. Esimerkiksi joissakin maailmankaikkeuden [...]

Seuraa 

Maailmankaikkeutta etsimässä

Blogin päivittäminen on päättynyt.

Syksy Räsänen on teoreettinen fyysikko Helsingin yliopistossa. Syksy kirjoittaa kosmologiasta, hiukkasfysiikasta ja niiden tekemisestä, tai ainakin asioista sinne päin.

Teemat

Blogiarkisto