Fysiikassa totuus ja kauneus kietoutuvat toisiinsa ainutlaatuisella tavalla. Totuus tarkoittaa tässä sellaista asiaintilaa, joka vallitsee maailmassa, ja kauneus viittaa tiettyjen esteettisten kriteerien täyttymiseen.

Fysiikan teoriat on kirjoitettu matematiikan kielellä, joten niiden estetiikan hahmottaminen perustuu matemaattisten rakenteiden tuntemukseen.
Mitä tarkemmin on paneutunut matematiikkaan, sitä syvemmin osaa arvostaa fysiikan kauneutta. Oppiessaan lisää löytää uusia tasoja tuntemissaan teorioissa, ja näkee, miten ne sijoittuvat osaksi matemaattista maisemaa, jonka muotoja ne heijastavat.

Matemaattisen kauneuden tavoittelu on fysiikassa osoittautunut hyödylliseksi totuuden löytämisessä. Mutta erilaisilla matemaattisilla rakenteilla on oma, eriävä estetiikkansa, eikä niitä kaikkia ole realisoitu luonnossa. Fysiikan kannalta merkitystä on vain niillä rakenteilla, jotka vastaavat havaittua todellisuutta. Ei riitä, että arvostaa kauneutta, vaan pitää omata oikeanlainen estetiikan taju. Asiat, jotka tietty estetiikka hylkää vastenmielisinä, voivatkin toisten esteettisen standardien mukaan olla perin viehättäviä.

Esimerkiksi Newtonin gravitaatioteorian yhtälöt on yksinkertaista kirjoittaa siten, että ne ilmaisevat suoraan sitä, mitä havaitaan. Einsteinin yleinen suhteellisuusteoria on tällä tavalla ilmaistuna rumaa ja epäluontevaa. Suhteellisuusteorian luonnollisessa kielessä, differentiaaligeometriassa, huomio kiinnittyy siihen, miten suureet muuntuvat vaihdettaessa sitä tapaa, miten aika-avaruutta kuvataan, ja välitön yhteys havaintoihin on taka-alalla. Tällä tavalla kirjoitettuna yleinen suhteellisuusteoria on koristelemattomassa syvällisyydessään suurenmoinen, kun taas Newtonin teoria näyttäytyy kankeana rampana.

Esteettisten kriteerien muuttaminen sen mukaan, miten hyvin ne johtavat totuuteen, on kuitenkin vaikeaa. Siitä mikä on totta, voi vielä muuttaa mieltään, mutta on vaikeaa olla pitämättä kiinni käsityksestään kauneudesta. Chandrasekhar, eräs viime vuosisadan merkittävimpiä astrofyysikoita, on viitannut anekdoottiin, jonka mukaan Beethoven sanoi 47-vuotiaana "nyt viimeinkin tiedän miten säveltää". Chandrasekharin mukaan yksikään yli 40-vuotias fyysikko ei olisi enää valmis muuttamaan käsitystään siitä, minkä ohjenuoran mukaan tehdä fysiikkaa. Eräs hankala piirre on se, että fysiikan teorioiden kauneus ei ole seurausta fysiikan laeista, vaan se on niiden syy, toisin kuin havaitun maailman kauneuden kohdalla. Kauneus on tutkimuksen lähtökohta, ei sen tulos.

Tiettyyn kauneuden käsitteeseen takertuminen mahdollistaa vahvat päätelmät, mikä on monesti toiminut hyvin. Fysiikka on kuitenkin historiallisesti kehittynyt parhaiten silloin kun kauneus ja totuus ovat kulkeneet rinnakkain, ja estetiikkaa on muokattu tiiviissä vuorovaikutuksessa havaintojen kanssa.

Nykyään kauneus on saanut yliotteen: hiukkasfysiikassa Standardimalli ja gravitaation puolella yleinen suhteellisuuteoria toimivat niin hyvin, että havainnot eivät ole pystyneet kertomaan, minne päin polku kulkee niiden tuolla puolen. Niinpä yhtenäisteorioiden kehittäminen perustuu enimmäkseen samoihin esteettisiin kriteereihin, jotka ovat tuoneet tänne asti. Tuttua kauneuskäsitystä äärimmilleen jatkamalla on Standardimallin päälle on rakennettu supersymmetrinen standardimalli, suhteellisuusteorian päälle supergravitaatioteoria, ja nuo kaksi nivoutuvat yhteen supersäieteoriassa - nimiä, joista kunkin selittäminen vaatisi usean merkinnän.

Mikäli nämä teoriat osoittautuvat tosiksi, niin kyseessä on yksi esteettisen päättelyn ("puhtaan ajattelun", sanoisi joku) suurimpia saavutuksia, joka sopii asettaa yleisen suhteellisuusteorian ja fysiikan ulkopuolisen älyllisen maailman kehittyneimpien mestariteosten rinnalle. Mutta näitä hienoja rakennelmia suunniteltaessa ei ole konsultoitu luontoa kuin nimeksi, ja voi olla että tämä hubris vertautuu ennemmin Einsteinin myöhäisiin töihin, joissa hän yritti rakentaa kaiken teoriaa, ennen kuin kaikkea siihen tarpeellista oli vielä havaittu.

Näistä teorioista saattaa löytyä vihiä LHC:ssä. Se olisi merkittävä osoitus siitä, että fyysikkojen vanhan puutarhan tapaan vaalima kauneuskäsitys on realisoitu luonnossa. Mutta voi myös olla, että tuttu opas ei autakaan tästä eteenpäin, ja tarvitaan uudenlaista silmää. Asiat ovat kauniita tai rumia sen mukaan, mistä viitekehyksestä niitä katselee, ja vain kokemus voi kertoa, mikä on sekä todellista että kaunista.

Kommentit (15)

Avaimen haltija

Jos eläisit 1500 luvulla ja sinulle opettaisiin maakeskinen malli, niin haluaisitko ennemmin ymmärtää maakeskisen mallin kokonaisuudessaan mallin matematiikan kanssa vai haluaisitko ymmärtää totuuden eli Aurinkokeskisen mallin ilman matematiikkaa?

Onko mukavampaa ymmärtää nykyisen fysiikan vajavainen selitys sille miksi esim. vesi jäätyessään rikkoo putken vai haluaisitko ennemmin ymmärtää totuuden siitä että jäätyvä vesi saa energiansa putken rikkomiseen atomien ( Atomit = jatkuvasti räjähtäviä runsauden sarvia joista riittää koko ajan energiaa joka säteilee pois päin laajenevista atomien ytimistä) ytimistä. Niin että tuo energia joka tulee koko ajan räjähtävistä atomien ytimistä ohjautuu suurimmaksi osaksi viereisiin vesimolekyyleihin silloin kun veteen ei tule järjestelmää häiritsevää energiaa veden ulkopuolelta, jolloin laajenevat vesimolekyylit jaksavat töniä toisiaan pois päin toisistaan voimakkaammin kuin silloin kun vesi on noin 4 asteista, kunnes laajenevat vesimolekyylit "holviintuvat" eli lukkiutuvat laajenemaan vieri vieressä?

Haluatko ennemmin olettaa tilan laajenevan jotenkin ihmeellisesti jota ihminen ei voi ymmärtää vai haluaisitko ennemmin ymmärtää miten koko ajan vähemmän tiheäksi energiaksi muuttuva energia liikkuu jo olemassa olevassa tilassa pois päin siltä alueelta jossa ns. alkuhumaus tapahtui kolmiulotteisesti?

Jos näkyvän maailmankaikkeuden energia liikui pois päin joltakin tietyltä alueelta jo silloin kun näkyvän maailmankaikkeuden aine ja tähdet syntyivät, niin miten nopeaa näkyvän maailmankaikkeuden energia voi liikkua jo olemassa olevassa tilassa suhteessa aikaamme? Voiko aikamme olla niin hidasta että kaikki näkyvän maailmankaikkeuden energia liikkuu pois siltä alueelta jossa se nyt on, yhdessä hetkessä ja seuraavassa hetkessä pois siltä alueelta jonne hetkeä aikaisemmin siirryimme jne?

Pekka

Syksy kirjoittaa:
"Eräs hankala piirre on se, että fysiikan teorioiden kauneus ei ole seurausta fysiikan laeista, vaan se on niiden syy, toisin kuin havaitun maailman kauneuden kohdalla. Kauneus on tutkimuksen lähtökohta, ei sen tulos".
Voisitko Syksy hieman vielä avata tätä lausetta, luulen ymmärtäväni mitä tarkoitat ja kuitenkaan ehkä en?
Joskus mietin ja ihmettelen, miten ihmeellisen harmoniselta luonto näyttää, "riitasointuja" ei juurikaan esiinny. Tätä vasten olisi hassua, jos luontoa kuvaavat fysiikan teoriat ja niiden esitysmuodot olisivat jotenkin "risuisia" tai vaatisivat satoja sivuja yhtä yhtälöä varten..

Syksy Räsänen

Pekka:

Nykyfysiikan teorioita rakennetaan tiettyjen symmetrioiden pohjalle: teorian pitää säilyä samanlaisena jossain muunnoksissa. Esimerkiksi vaikkapa mikään suunta ei saa olla erikoisasemassa, joten yhtälöiden pitää säilyä samanlaisena kun avaruutta kierretään mielivaltaisen akselin ympäri.

Luonnossa esiintyy myös tällaisia symmetrioita, ja nämä ovat ymmärrettävissä seurauksena joidenkin lakien symmetrian perusteella. Teorioiden symmetria ei sen sijaan (tyypillisesti) selity millään syvemmällä syyllä, vaan on itsessään perustavanlaatuisin mahdollinen lähtökohta. Ei siis ole mitään rationaalista keinoa verrata eri teorioiden kauneuskäsityksiä, paitsi laskemalla millaisia ennusteita havainnoille niistä seuraa, ja vertaamalla siihen mitä nähdään.

Varoittava esimerkki harhaanjohtavasta kauneuskäsitteestä on se, että pitkään pidettiin itsestäänselvänä, että luonnonlait eivät erota oikeaa ja vasenta toisistaan. Vasta 1950-luvulla kiistatta havaittiin että näin ei olekaan: maailma ja sen peilikuva käyttäytyvät eri tavalla mitä tulee niinkutsuttuihin heikkoihin vuorovaikutuksiin.

Pekka

Juuri tämä maailman ja sen peilikuvan erilainen käyttäytyminen onkin jäänyt ihmetyttämään... ja joskus mietin että voisiko nyt havaittavaa maailmaa edes "olla olemassa" jos sen peilikuva käyttäytyisikin symmetrisesti? Tätä on liian vaikea miettiä, tulee vaan päänsärky. Tämän blogin aihe on todella mielenkiintoinen, sillä on harvinaista nähdä sanat "kauneus", "teoria", "fysiikka" ja "luonnonlaki" samassa yhteydessä suomenkielellä kirjoitettuna! Itse kaipaan vielä sanaa "harmonia" samaan kasaan.. no tässähän se tuli kirjoitettua. Itse toivon että LHC antaa havaintoja mitkä potkaisevat jalat alta ja pakottavat katsomaan ja tulkitsemaan maailmaa joltain ihan uudelta kannalta, mitä se sitten voikaan olla. Harmoniaa...

Esko

"yhtenäisteorioiden kehittäminen perustuu enimmäkseen samoihin esteettisiin kriteereihin"

Syksy - tässä on nyt vaarana esteettisyyden ylikorostuminen. Käsittääkseni
teorioiden kehittämisessä ovat kuitenkin olleet tärkeimpänä tekijänä tekniset syyt eivätkä esteettiset syyt: ristiriitojen (anomalioden) estäminen, teorian toiminta oikeilla skaaloilla, oikeissa (suurissa) dimensioissa, oikealla matalaenergiarajalla jne., jopa tarve saada aikaan kontakti kokeellisiin asioihin.
Nämä tekniset syyt asettavat niin vahvoja reunaehtoja että esteettisille asioille jää vähemmän liikkumavaraa. Esim. 10 dimensiotahan ei ole esteettinen valinta vaan tekninen kompromissi.

Muuten olen kyllä kanssasi samaa mieltä.

Syksy Räsänen

Esko:

Tekniset kriteerit (eli teorian matemaattinen rakenne) ovat tietysti välttämätön reunaehto, samoin kuin sopusointu havaintojen kanssa. Mutta estetiikalla mielestäni on suuri merkitys (varsinkin nykyään), koska on monia erilaisia rakenteita, eivätkä havainnot osaa vielä kertoa eroa niiden välillä.

Esimerkiksi supersäieteoriaa voi muotoilla muissakin kuin kymmenessä ulottuvuudessa. Tarvitaan vain jotain, mikä tuottaa sopivan central chargen ja estää anomaliat. Se voi olla ylimääräisiä ulottuvuuksia, tai jotain muuta, jolla ei ole geometrista tulkintaa (kuten Gepner-malleissa, ellen väärin muista). Ylimääräiset ulottuvuudet ovat ainakin säieteorian tavallisessa muotoilussa yksinkertaisin (ja siis esteettisesti miellyttävin) vaihtoehto. Voi kuitenkin olla, että säieteorian jossain tulevassa muotoilussa joku toinen vaihtoehto näyttäytyisikin luonnollisempana.

Teorian kompaktifikaatioiden kohdalla estetiikka on vielä tärkeämpi ohjenuora (esimerkiksi Calabi-Yau valitaan sen takia, että säilytetään supersymmetria - vaikka supersymmetriasta ei ole mitään havaintoja, eikä se nähdäkseni ole välttämätöntä).

Hieman laajemmin, ei ole mitään teknistä vaatimusta tai havaintoa, joka sanoisi, että kvanttigravitaatioteorian pohjana pitäisi olla Lorentz-invariantti teoria 1-ulotteisista säikeistä. Esimerkiksi Loop Quantum Gravityssä on aivan erilainen esteettinen lähtökohta.

Eri asia on sitten se, että fyysikon arkipäivän toimissa tekniset seikat ovat paljon enemmän esillä kuin estetiikka. Estetiikkaan liittyviä valintoja tehdään harvoin, laskemista paljon.

Pekka

Hitto, nyt meni ihan yli mun ymmärryksen, et suinkaan Syksy lähde snobbailemaan...
Minunkaan mielestäni kvanttigravitaation takana ei tarvitse olla Lorenz-invarianttiteoria 1-ulotteisista säikeistä!! Myös: Loop Quantum Gravity on tosiaan aivan erilainen esteettiseltä kannalta!!
Olen samaa mieltä totuuden ja kauneuden kietoutumisesta toisiinsa, se missä nämä kaksi eroavat pitäisi soittaa kelloja teoriitikkojen mielissä.

Syksy Räsänen

Pekka:

Eskon (joka on teoreettinen fyysikko) kommentti oli tekninen eika populaari, joten vastasin siihen samoin. Luonnollisestikaan kommentti tai vastaus eivat kokonaisuudessaan avaudu alaa tuntemattomille.

Pekka

No, näin minä arvasinkin, heh... Eipä silti, mielenkiintoista lukea joskus ammattislangia, mistä maallikko ei tosiaan ymmärrä sanaakaan. Huomaa hyvin millainen tarve on Syksyn tapaisilla ammattilaisilla, jotka hieman raottavat fysiikan esirippua meille taviksille, kiitos siitä!

Petri

Oletko, Syksy, lukenut James W. McAllisterin kirjan "Beauty and Revolution in Science"? Pidin kovasti, suosittelen lämpimästi kaikille, jotka ajattelevat, että tieteen vallankumoukset ovat jonkin yksittäisen neron saavutuksia. :)

Symmetrioiden esiintyminen on tähän asti saavutetuissa mittakaavoissa/energioissa monesti ollut synonyymi kauneudelle, koska symmetrioihin pohjautuvat mallit ovat olleet melko menestyksekkäitä. Nyt tehdään mallin teoreettisia (ja spekulatiivisia) ekstrapolaatioita energia-alueelle, joka ei ole kiihdytinteknologialla edes saavutettavissa. Eikö voida pitää vähemmän kauniina sitä, että havainnot selittävien vapausasteiden mahduttamiseksi malliin täytyy postuloida mm. super-partnereita, JOS symmetria halutaan edelleen pitää ensisijaisena kauneuden mittarina?

Kumpi olisi kauniimpaa, löytää syy epäsymmetriaan ja luopua superpartnereiden postuloimisesta vai roikkua symmetriavaatimuksessa kiinni ja pitää mallissa postuloidut oliot? Todellisuudessa tietysti epäsymmetrian syytä tai kuvaus ei tietenkään ole (vielä?) löydetty.

Syksy Räsänen

Petri:

Ei, en tunne tuota kirjaa.

Supersymmetriassa ja sen vaihtoehdoissa on toistaiseksi (kun kokeellista varmennusta suuntaan tai toiseen ei vielä ole) kyse erilaisista kauneuskäsityksistä. Voi ajatella, että yksinkertaisinta on lisätä pienin mahdollinen määrä uusia symmetrioita, riippumatta siitä, kuinka monimutkaisia niiden seuraukset ovat (supersymmetrian tapauksessa suuri määrä uusia hiukkasia). Toisaalta voi pitää yksinkertaisimpana lisätä teoriaan pienin mahdollinen määrä uusia hiukkasia, välittämättä siitä, mikä niiden alkuperä on.

Omasta mielestäni hiukkasfysiikan Standardimallin supersymmetristä laajennusta ei tee rumaksi se, että siinä on suuri määrä uusia hiukkasia (superpartneri jokaiselle tunnetulle hiukkaselle, plus pari ylimääräistä Higgsin hiukkasta), vaan se, että supersymmetria pitää rikkoa, koska muuten nämä superpartnerit olisi jo havaittu. Asia on siis niin, että jos otetaan mukaan supersymmetria, niin silloin on yksi epäsymmetria lisää selitettävänä, ei toisin päin.

Esko

Hei taas, ajattelin hieman jatkaa. Miten tulkitsette sanan "esteettinen"? Itse
ajattelen että esteettisin teoreettinen rakennelma on sellainen joka mahdollistaa yhtäaikaisen selityksen mahdollisimman moneen ongelmaan mahdollisimman vähin lisäoletuksin. Mielestäni tällöin
esteettisyys ei enää ole täysin subjektiivinen käsitys. Tässä on tieteen ero taiteeseen, jossa esteettisyys on henkilökohtaisempaa. Esimerksi olisi mahdollista keskustella Syksyn mainitsemista vaihtoehtoisista teorioista ja vertailla niiden esteettisyyttä em. kriteerin mukaan. (Tosin eri ongelmien
painoarvoilla onkin sitten variaatiota ;-) )
Toisekseen, siinä että työssä tehdään valintoja myös esteettisten kriteerien mukaan ei tietenkään ole sinällään mitään ihmeellistä. Näin toimitaan varmaan useimmissa ammateissa, tosin esteettiset kriteerit ja sallittu liikkumavara
vaihtelevat. Erityisesti esimerkkejä löytyy yhtä hyvin myös kosmologiasta ;-)

Syksy Räsänen

Esko:

"Itse ajattelen että esteettisin teoreettinen rakennelma on sellainen joka mahdollistaa yhtäaikaisen selityksen mahdollisimman moneen ongelmaan mahdollisimman vähin lisäoletuksin."

Kiitos jatkokysymyksestä!

Tämä on minustakin merkittävä osa estetiikkaa fysiikassa, mutta ennemmin kuin sanoisin, että ennemmin kuin poistaa subjektiivisuutta, se muuttaa estetiikan roolia.

Ensinnäkin ei ole selvää, mitä mahdollisimman vähäiset lisäoletukset tarkoittavat. Olisikin parempi puhua mahdollisimman vähäisistä oletuksista, vertaamatta niitä aiempaan. Esimerkiksi yleinen suhteellisuusteoria romuttaa Newtonin teorian perusoletukset kokonaan, ja korvaa ne uusilla oletuksilla, jotka ovat aivan erilaisia. Näistä oletuksista toki seuraa melkein samat ennusteet kuin Newtonin teoriasta (mitä Aurinkokunnan liikkeisiin tulee). Mutta eikö olisi vähemmän uutta oletettu, jos olisi vaikkapa ottanut mukaan kuvaan näkymättömän ainekeskittymän (jonka jakauma on tarkkaan säädetty halutulla tavalla) selittämään Merkuriuksen perihelin kiertymisen Newtonin teorian puitteissa? En kuitenkaan pitäisi tätä elegantimpana ratkaisuna kuin suhteellisuusteoriaa.

Sanoisin jopa, että fysiikan kehitykselle on oleellista se, että estetiikkaa ei mitata muutoksen määrässä aiempaan.

Toisekseen, vaikka tarkastelisi vain oletusten määrää vertaamatta aiempaan, ei ole selvää, miten oletusten määrä pitäisi laskea.

Esimerkiksi Standardimallin minimaalisessa supersymmetrisessä laajennuksessa (MSSM) on kaksi lisäsymmetriaa (supersymmetria ja R-pariteetti), niiden vaatimat ylimääräiset Higgsin hiukkaset, ja supersymmetrian rikkovat parametrit. Shaposhnikovin et al. nuMSM-mallissa lisätään Standardimalliin vain kolme oikeakätistä neutriinoa, ei mitään uusia symmetrioita. Mallista saadaan ulos pimeä aine ja baryogenesis, mutta uusien neutriinojen massoilla (tai Higgsin massalla) ei ole mitään selitystä. (Yhden massa on 10 KeV, ja kahdella pitää olla lähes sama 100 MeV:in massa.)

Kumpi malli on esteettisempi? Joku voisi sanoa, että nuSSM, koska uusia parametreja on vähemmän, toinen taas pitää MSSM:stä vaikkapa siksi, että katsoo sen kytkeytyvän paremmin yhtenäisteorioihin.

(En malta olla mainitsematta vielä selkeämpää esimerkkiä. Jokunen vuosi sitten (taisi olla 2004 tai 2005) esitettiin minimaalinen Standardimallin laajennus. Lisätään yksi singletti pimeäksi aineeksi, vakuumienergia pimeäksi energiaksi, skalaarisingletti inflatoniksi, jne., ilman mitään teoreettista motivaatiota tai yhteyttä eri osien välillä Mielestäni tästä on esteettisyys kaukana.)

Tämä johdattaakin kolmanteen ongelmaan "maksimiselitys minimioletuksilla"-arvotukseen. Estetiikkaa käytetään ohjenuorana muotoiltaessa ja verratessa teorioita, jotka *saattavat* selittää havaintoja, mutta usein (varsinkin nykyään) asia ei ole selvä ennen kuin pitkän tutkimuksen ja kokeiden jälkeen. Säieteoria vs. loop quantum gravity on tietysti äärimmäinen esimerkki, mutta voi kysyä vaikkapa että mitä havaintoja MSSM selittää? Pimeän aineen - muuta en oikein keksi (kytkinvakioiden yhtyminen korkeilla energioilla on kiintoisa teoreettinen argumentti, mutta en kutsuisi sitä havaintojen selittämiseksi). Esteettisiä arvioita siis tehdään usein jotta löydettäisiin teoria, joka selittää havainnot, ei pelkästään vertaamaan tunnettuja teorioita.

Estetiikalla on toki muunkinlaisia rooleja fysiikassa (esimerkiksi symmetrioiden käyttö ylipäänsä).

H

Tässä hieman pohdintoja asiasta maallikon näkökannalta keskittyen nimenomaan kaavojen ja teorioiden kauneuteen tai kauneuttomuuteen.

matematiikka tai teoria itsessäänhän ei voi olla kaunista ilman sen perimmäisiä johteita
eli Syksyn mainitsemaa matemaattista maisemaa. Jollei sitten numeroiden ja kirjainten kiekurat jo itsessään miellytä silmää.
Matemaattinen maisemahan on olemassa, tietyltä osin myös havaittavissa, tiesimme sitten sen kaavat ja teoriat tai
emme. Sen kauneuden ymmärtäminen matemaattisessa ja fysikaalisessa mielessä tietysti tapahtuu vasta kun
tunnetaan aihetta pidemmälle ja ymmärretään niistä juontuvat kaavat.

Teorioissa ja kaavoissa kyse on kuitenkin ennemmin taideteoksen, joka havaitaan
maailmankaikkeutena, tulkitsemisesta ja selittämisestä.

Tämän perusteella se ei siis olisi itsessään kaunista vaan kauneuden tulkki.
Jos itse kaavoja taas ajattelee kauniina ovat ne kuitenkin vain johteita ja heijastuksia itse asiasta josta juontavat.

"Eräs hankala piirre on se, että fysiikan teorioiden kauneus ei ole seurausta fysiikan laeista, vaan se on niiden syy,
toisin kuin havaitun maailman kauneuden kohdalla. Kauneus on tutkimuksen lähtökohta, ei sen tulos."

Kauneudenhan ei tarvitse olla havaitun maailman kohdalla tutkimuksen lähtökohta, jos ajattelee viitekehykstä. Tässä tapauksessa, se voitaisiin mielestäni
fysikaalisten kaavojen kautta, ymmärtää nimenomaan tuloksena.
Tätä en ymmärtänyt: Miksi fysiikan teorioiden kauneus olisi niiden syy, eikä ole seurausta fysiikan laeista?

"Mikäli nämä teoriat osoittautuvat tosiksi, niin kyseessä on yksi esteettisen päättelyn (”puhtaan ajattelun”, sanoisi joku) suurimpia saavutuksia..."

Vaikka luontoa ei olisikaan konsultoitu näissäkään teorioissa, perustuvat ne kuitenkin varmasti faktoihin,
joka tekee niistäkin kauneuden kannalta mielestäni vain välillisen tulkin. Se, missä määrin tutkittavassa faktassa itsessään
on kyse kauneudesta, on sitten katsojan silmässä tai tässä tapauksessa ehkäpä ajatuksessa.

Itse näkisin asian niin että matematiikan ja fysiikan kaavat ja teoriat voivat olla parhaimmillaan erittäin loistavavia kauneuden tulkkeja, silloin kuin
ne pystyvät asiansa ilmaisemaan mahdollisimman ymmärrettävässä muodossa, eli varmaankin usein karsitusti.

Ne voivat olla myös huonoja tulkkeja ja helposti jättää kauneuden näkymättömiin, jos esittävät asiansa jollain tapaa virheellisesti, liian monimutkaisesti tai ristiriitaisesti.
mutta on väärin puhua siitä itsessään kauniina.

"Asiat ovat kauniita tai rumia sen mukaan, mistä viitekehyksestä niitä katselee, ja vain kokemus voi kertoa, mikä on sekä todellista että kaunista."

Olen samaa mieltä ja tässä teoriat ja kaavat auttavat laajentamaan viitekehystä, eivät luomaan itse asiaa ja sen kauneutta.

Litteän maailman selitys - blo...

[...] kuvaa sitä mikä on mahdollista, fysiikka tutkii sitä mikä on maailmassa toteutunut. Harhaluulo siitä, että todellinen avaruus on euklidinen, murtui suhteellisuusteorian myötä [...]

Seuraa 

Maailmankaikkeutta etsimässä

Blogin päivittäminen on päättynyt.

Syksy Räsänen on teoreettinen fyysikko Helsingin yliopistossa. Syksy kirjoittaa kosmologiasta, hiukkasfysiikasta ja niiden tekemisestä, tai ainakin asioista sinne päin.

Teemat

Blogiarkisto