Kesällä yliopistot hiljenevät. Ei ole luentoja pidettävänä eikä oppilaita ohjattavana, joten voi huokaista helpotuksesta ja keskittyä tutkimuksen tekemiseen.

Ihmiset ovat hiukkaskosmologian alalla melkein poikkeuksetta siksi, että haluavat toimia tutkijoina, ja tutkimus on tärkein meriittien lähde. Opettaminen nähdään harmillisena velvollisuutena, joka vie aikaa mielihalujen toteuttamiselta. Asenteeseen vaikuttaa sekin, että opetuksen sisältö ei yleensä liity luennoitsijan tutkimukseen. Tutkimus vaatii pitkälle kehittynyttä asiantuntemusta ja teknistä osaamista, joten graduun asti opetellaan työvälineitä: taitoja ei tyypillisesti voi käyttää tutkimukseen ennen väitöskirjaopintoja.

Niinpä vertaillessaan työpaikkojaan hiukkaskosmologit eivät puhu niinkään siitä paljonko palkkaa saa, vaan siitä paljonko opetusta joutuu antamaan.

Eräs kollegani kuitenkin kertoi näkemyksen, jonka mukaan opettamisesta on paljon hyötyä. Kun viimein pääsee tutkimuksen pariin, on huomattavasti tehokkaampi ja käy heti kiinni sen sijaan, että katselisi yhtälöitä tuntikaupalla pääsemättä toimeen. Hän sanoi, että oli pitänyt tätä potaskana, kunnes on nyt opetusvelvollisena huomannyt sen todeksi.

Enpä tiedä. Olen tyytyväinen siitä, että omat opetusvelvollisuuteni ovat toistaiseksi perin vähäiset. Mutta kesän kuumuudessa tarmokkuuden lähde, joka auttaisi näkemään oleellisen ei olisi pahitteeksi.

Kommentit (0)

Seuraa 

Maailmankaikkeutta etsimässä

Blogin päivittäminen on päättynyt.

Syksy Räsänen on teoreettinen fyysikko Helsingin yliopistossa. Syksy kirjoittaa kosmologiasta, hiukkasfysiikasta ja niiden tekemisestä, tai ainakin asioista sinne päin.

Teemat

Blogiarkisto