Palasin eilen konferenssista PONT d'Avignon ( http://ipht.cea.fr/Images/Pisp/pontavignon2008/index.html ), joka pidettiin paavien palatsissa - tai oikeammin sanottuna entisen paavien palatsin nykyisessä konferenssisiivessä.

Hiukkasfysiikan ja kosmologian tapaamisissa harvemmin saa tietoonsa mitään kovin uutta. (Olenpa muuten väsynyt kirjoittamaan "hiukkasfysiikka ja kosmologia" - vast'edes käytän ilmaisua hiukkaskosmologia.) Joskus koetulosten julkistaminen ajoitetaan isoon konferenssiin, mutta tämä on poikkeuksellista. Uudet tieteelliset artikkelit luetaan netistä päivittäin, ja kun jotain merkittävää tapahtuu, kaikki tietävät sen nopeasti. Pikemmin konferenssit auttavat järjestelemään valmiiksi tunnettuja asioita.

Tyypillisesti osa puheista on katsauksia joihinkin osa-alueisiin (esimerkiksi pimeän energian mallit, neutriinot, gravitaatiolinssit) ja toisissa puhujat esittelevät omaa työtään jonkun tietyn ongelman parissa. Puheiden näkökulma on minusta usein tärkeämpää kuin niiden informaatiosisältö.

Katsaukset auttavat laittamaan tuloksia oikeaan viitekehykseen ja hahmottamaan yhteyksiä asioiden välillä. (Ainakin parhaimmillaan, kuten Avignonissa - turhimmillaan ne toistavat kaikkien tuntemaa dogmaa.) Puhujan omaa työtä esittelevien puheiden suhteen on häkellyttävää huomata, kuinka paljon helpompaa on tehdä arvio työstä puheen kuin tieteellisen julkaisun perusteella. Puheista näkee selvemmin, mitä kohtia tekijä ei ymmärrä kunnolla, mitä epävarmuuksia työssä on ja mikä osa on propagandaa. (On tietysti vaarana sekoittaa tulokset ja niiden esitystapa.)

Puheiden eräänä tarkoituksena on myös puhujan tai tämän oppilaiden mainostaminen työpaikansaamismielessä, oppilaiden kohdalla toisinaan avoimesti.

Mainitut puolet on helppo nähdä yhdessäkin konferenssissa käymällä. Minulta kesti kuitenkin jonkun aikaa hahmottaa konferenssien sosiaalinen merkitys. Tutkijapaikat ovat yhdestä kolmeen vuoteen, jokusen tällaisen jälkeen saa tyypillisesti neljän tai viiden vuoden paikan ennen lopullista tavoitetta, pysyvää työpaikkaa, jonka mahdollisuus häämöttää kaukaisuudessa.

Jatkuvan muuttamisen takia tutkija eroaa kollegoista ja ystävistä vuosittain, ja tuttavapiiri hajoaa ympäri maailmaa. Konferenssit ovat lähes ainoita tilaisuuksia, joissa tapaa useampia vanhoja tuttuja kerralla. Ne lievittävät eroamisten yksinäisyyttä, ja konferensseilla on myös keskeinen rooli uusien yhteistyösuhteiden muodostumisessa.

Teoreetikkojen tieteelliset kollaboraatiot syntyvät spontaanisti, tutkijoiden puhuessa, väitellessä ja yrittäessä ymmärtää toisiaan. Prosessi on melko sattumanvarainen: useimmiten keskustelut eivät ole tieteellisesti kovin hyödyllisiä, mutta toisinaan saa yllättäviä ideoita ja syntyy yhteistyötä.

Ilman tällaista vuorovaikutusta on paljon vaikeampaa edetä tutkimuksessa. On kovin helppoa vakuuttaa itsensä siitä, että on ymmärtänyt asiat oikein, ja on hankalaa nähdä uusia suuntia ilman kysymyksiä ja kritiikkiä.

Kommentit (3)

Tarkkailija

Syksy kirjoitti m.m:

”Jatkuvan muuttamisen takia tutkija eroaa kollegoista ja ystävistä vuosittain, ja tuttavapiiri hajoaa ympäri maailmaa. Konferenssit ovat lähes ainoita tilaisuuksia, joissa tapaa useampia vanhoja tuttuja kerralla. Ne lievittävät eroamisten yksinäisyyttä, ja konferensseilla on myös keskeinen rooli uusien yhteistyösuhteiden muodostumisessa.”

Miten itse olet kokenut tämän jatkuvan muuttamisen vaikuttaneen tähänastiseen yksityiselämääsi? Onko se rikastuttanut ystäväpiiriäsi, vai oletko kokenut sen ”köyhdyttäneen” entistä reviiriäsi?
(Tietenkään sinun ei välttämättä tarvitse vastata näin henk.koht. kysymykseen.)

Loppukommenttina voin mainita erään YK-tehtävissä elämäntyönsä tehneen (nykyisin yli 60-vuotiaan) tuttavani lausahduksen: ”Taloudellisesti kannattava elämä minulla on ollut, mutta todellisia ystäviä minulla ei ole.”

Syksy

Tarkkailija:

Kotimaasta muuttaminen ja useassa maassa eläminen on kulttuurilliselle ymmärrykselle hyväksi. Olen toki tutustunut ja ystävystynyt uusiin ihmisiin, mutta näen ystäviäni harvoin, ovatpa he Suomessa tai muualla. Elettyäni 5-6 vuotta poissa Suomesta tunnen oloni hieman vieraantuneeksi käydessäni siellä, mutta en ole vielä asettunut muuallekaan: en ole kotona missään.

Vapaus ja epävarmuus - blogit ...

[...] ainoastaan -tai ollenkaan- niiden henkilöiden kanssa, jotka sattuvat olemaan samassa paikassa. Konferenssit ja vierailut toisissa tutkimuslaitoksissa ovatkin yhtä tärkeitä kuin paikallisen instituutin [...]

Seuraa 

Maailmankaikkeutta etsimässä

Blogin päivittäminen on päättynyt.

Syksy Räsänen on teoreettinen fyysikko Helsingin yliopistossa. Syksy kirjoittaa kosmologiasta, hiukkasfysiikasta ja niiden tekemisestä, tai ainakin asioista sinne päin.

Teemat

Blogiarkisto