Olen Etelä-Afrikassa, viime viikolla workshopissa Stellenbosch-instituutissa ja tällä viikolla vieraana University of Cape Townissa ja AIMS-instituutissa. Kuusitoista vuotta sitten päättyneen aparthaidin perintö näkyy raastavana taloudellisena epätasa-arvona, mutta poliittisen vallan ja sosiaalisten suhteiden kohdalla muutos on suuri. Valkoiset vaikuttavat olevan sujut aparthaid-historiansa kanssa, ja yliopistopiireissä on ainakin pinnalta katsoen integroituneempaa kuin Saint Louisissa Yhdysvalloissa.

Fyysikot yleensäkin edustavat eri etnisyyksiä, ja ovat keskivertoa vähemmän ennakkoluuloisia ulkonäön tai kansallisuuden perusteella, kenties myös taipuvaisempia hyväksymään yhteiskunnan muutoksia. Osittain tämä johtuu tutkimusympäristöstä: ihmiset siirtyvät instituutista toiseen ja vierailevat eri puolilla, ja fysiikassa oppii arvioimaan ihmisiä heidän työnsä perusteella ulkoisten seikkojen sijaan. Tieteellisiä julkaisuja lukiessa ei välttämättä tiedä kirjoittajien synnyinmaata, etnisyyttä tai edes sukupuolta.

Osansa lienee myös fysiikan koulutuksella ja tutkimuksen tekemisellä, joka opettaa miten asioita analysoidaan eikä vain assosioida. Fysiikassa hahmottaa, mitä asian todistaminen tarkoittaa, ja vielä tärkeämmin, oppii että on mahdollista osoittaa vastaansanomattomasti jonkin olevan väärin. Opinnoissa ja tutkimuksessa tulee väistämättä eteen kohtia, jossa pitää hyväksyä, että oma vankka näkemys ei pidäkään paikkaansa, mikä johdattaa arvioimaan kriittisesti omia lähtökohtia ja muuttamaan ajattelua. Suhteellisuusteoriaan ja kvanttimekaniikkaan perehtyessä on pakko hylätä käsitykset maailman toiminnan perusteista ja omaksua kokonaan uusi käsitys todellisuudesta. Toisaalta kosketus kokeelliseen fysiikkaan tekee tuntuvaksi epävarmuuden keskeisen roolin tietämisessä.

Nämä juonteet toki sijoittuvat isompaan ympäristöön, ja ovat vain eräs tekijä muiden joukossa. Vapaasta ajattelusta on matkaa toisinajatteluun, annettujen vaihtoehtojen punnitsemisesta niiden viitekehyksen hylkäämiseen. Tässäkin tiedetausta voi auttaa, joskaan vaikutusta ei pidä liioitella: Einsteinin esimerkkiä vastaan voi nostaa Heisenbergin, joka ajautui valtavirran mukana syövereihin asti.

Yhteisönä fyysikot ovat varsin epäpoliittinen joukko, ja vähemmän aktiivinen kuin vaikkapa poliittisen tieteen tutkijat. Koska tutkimuksen sisältö ei ole lainkaan poliittista, sen muutkin puolet koetaan herkemmin politiikan ulkopuolisiksi. Rahoituksen ja instituutioiden suhteen ei kuitenkaan ole kyse tieteen politisoimisesta, vaan olemassaolevan politiikan hahmottamisesta ja tietoisten valintojen tekemisestä muiden viitoittamien polkujen seuraamisen sijaan.

Etelä-Afrikan tapauksessa yliopistojen osallisuus aparthaidiin muiden instituutioiden ohella -Stellenbosch oli aatteen eräs keskus- oli yleisesti hyväksytty, ja syynä kattavaan akateemiseen boikottiin. Israelin aparthaidin tapauksessa Etelä-Afrikkaa rajoitetumpi akateeminen boikottikutsu ei ole vielä saanut yhtä paljon tuulta purjeisiinsa kuin muiden alojen boikotit, ja tässä asiassa fyysikot tuskin tulevat olemaan edelläkävijöitä.

Kommentit (11)

Gc

"Fyysikot yleensäkin edustavat eri etnisyyksiä, ja ovat keskivertoa vähemmän ennakkoluuloisia ulkonäön tai kansallisuuden perusteella, kenties myös taipuvaisempia hyväksymään yhteiskunnan muutoksia. Osittain tämä johtuu tutkimusympäristöstä: ihmiset siirtyvät instituutista toiseen ja vierailevat eri puolilla, ja fysiikassa oppii arvioimaan ihmisiä heidän työnsä perusteella ulkoisten seikkojen sijaan."

Uskon, että tämän asenteen jakavat lähes kaikki koulutetut ihmiset. Kuitenkaan ei kannattaisi vetää kovinkaan suuria johtopäätöksiä muista kulttuureista pelkästään akateemisten norsunluukontaktien perusteella.

"Nämä juonteet toki sijoittuvat isompaan ympäristöön, ja ovat vain eräs tekijä muiden joukossa. Vapaasta ajattelusta on matkaa toisinajatteluun, annettujen vaihtoehtojen punnitsemisesta niiden viitekehyksen hylkäämiseen. Tässäkin tiedetausta voi auttaa, joskaan vaikutusta ei pidä liioitella: Einsteinin esimerkkiä vastaan voi nostaa Heisenbergin, joka ajautui valtavirran mukana syövereihin asti."

Kyllä Einsteininkin esimerkissä on tarpeeksi sulattelemista. Ainakaan hänen "Why socialism?" artikkelinsa http://www.monthlyreview.org/598einstein.php ei ole kesätänyt hyvin aikaa. Sosiaalitieteet eivät on luonnontieteitä lainkaan, mutta siltikään ei ole oikeutettua potkaista kansantaloustieteen alkeet roskakoriin, niin kuin Einstein tuossa artikkelissa tekee.
Eivät sosiaalitieteilijätkään niin alempitasoia ole, että aiheesen perehtymätön fyysikko voi vasemmalla kädellä kumota heidän teoriansa.

Alan Dorkin

Mielenkiintoinen kirjoitus Syksyltä, kerrassaan! Merkintäsi mukaan tarkoitit kai sitä, että fyysikot eivät käytännössä ole poliittisesti erityisen suuntautuneita. Vaan tarkoititko myös sitä, että heidän ei pitäisikään olla?
Esimerkiksi Einsteinin kirje presidentti Rooseveltille v. 1939 ei suinkaan yllyttänyt jenkkejä kehittämään omaa atomipommiaan, mutta hänen varoituksensa (Hitlerin mahdollisuudesta pommiin) oli paitsi voimakas poliittinen kannanotto, se myös tulkittiin siten, että USA käynnisti kuuluisan Manhattan-projektin, jonka toteuttajiksi kutsuttiin läntisen maailman silloiset johtavat fyysikot Robert Oppenheimerin johdolla.
Kun ensimmäinen koelataus räjäytettiin Los Alamosin autiomaassa v. 1945, sen teho yllätti jopa pommin rakentaneet fyysikotkin. Saksan uhka oli tuolloin jo väistynyt, mutta uuden pommin avulla haluttiin kostaa japanilaisille Pearl Harborin nöyryytys ja osallistuminen sotaan.
Kun Manhattan-projektin legendaariset fyysikot Oppenheimer, Fermi, Bohr ym. kuulivat suunnitelmista pudottaa pari atomipommia japanilaisten niskaan, he vastustivat hanketta ankarasti ja vaativat, että pommi on räjäytettävä Japanin hallitukselle pelotteena ja näytösluontoisesti erämaaolosuhteissa. Fyysikoiden vaatimuksia ei jostain syystä kuunneltu, mistä Hiroshima ja Nagasaki ovat surullisina esimerkkeinä.
Oppenheimer masentui siviilien niskaan pudotetuista pommeista niin, että hän sanoutui irti pommin jatkokehittelystä; tämän vuoksi häntä alettiin vakoilla kommunistien kätyrinä, mutta hänen lojaalisuuttaan ei kyetty osoittamaan kyseenalaiseksi.
Eivätkö nämä pari esimerkkiä todista sen puolesta, että fyysikoiden täytyy esittää tarvittaessa voimakkaitakin kannanottoja politiikan tienviitaksi ja ohjeiksi yhteiskuntien päättäjille. Koska fyysikot toteuttavat elämäntyötään (yleensä) yhteiskunnan verovaroilla, mielestäni heidän pitäisi jo lähtökohtaisesti olla poliittisesti suuntautuneita ja aktiivisia siinä suhteessa. Tällä tarkoitan lähinnä sitä aihesektoria, mikä sitoo po. ammattikunnan keksintöineen ja uusine löytöineen muuhun yhteiskuntaan.

Syksy Räsänen

Alan Dorkin:

Tapahtumat eivät menneet noin. Einstein kirjoitti ydinaseprojektin tehostamisesta (kirjeet voi lukea osoitteessa http://hypertextbook.com/eworld/einstein.shtml); vuonna 1945 Bohr oli jo lähtenyt Yhdysvalloista eikä tietääkseni esittänyt mitään vastalauseita ydinpommien käyttämistä vastaan (tuskinpa hän edes tiesi kohteista etukäteen, tästä tosin en ole varma); Oppenheimeria oli epäilty kommunistisympatioista jo ennen vuotta 1945, ja vuonna 1951 hän kannatti vetypommin rakentamista, ja niin edelleen.

Viimeisestä kappaleesta en ole eri mieltä, joskin valtaosa fyysikkojen työstä liittyy yhteiskunnallisiin asioihin hyvin epäsuorasti, eikä heidän poliittinen velvollisuutensa siten ole juurikaan erilainen kuin muiden yhteiskunnan etuoikeutettujen jäsenten. Kirjoitin hieman aiheesta merkinnässä http://www.tiede.fi/blog/2009/02/16/ammattimainen-omatunto/.

Alan Dorkin

Kiitos Syksylle napakasta vastauksesta! En ala väittelemään puutteellisilla historiantiedoillani arvostetun fyysikon kanssa, mutta siteeraan (kirjahyllystäni) Einsteinin omaa muistiinpanoa vuodelta 1945: ”En pidä itseäni atomienergian vapauttamisen isänä. Osuuteni oli epäsuora. *** Uskoin vain, että se on teoreettisesti mahdollista. *** Sen (ketjureaktion) keksi Hahn Berliinissä ja hän itse tulkitsi aluksi keksintönsä väärin. Lise Meitner löysi oikean tulkinnan paeten Saksasta saattaakseen tiedon Niels Bohrin käsiin.”

Mitä tulee Robert Oppenheimeriin, hän joutui yhtenä monista epäamerikkalaisuutta tutkineen HUAC-komitean uhriksi. Hänellä todistettiin olleen vakava suhde naiseen, joka oli ollut kommunistipuolueen jäsen, ja se riitti tuomion pohjaksi. Eli Oppenheimer menetti luotettavuusluokituksensa rakastumisen vuoksi, eikä loppuikänään päässyt enää tutkimaan omia salaisiksi luokiteltuja arkistojaan; siis hänet tuomittiin suomalaisten nykypoliitikkojen naisseikkailujen tapaan ilman todellista argumenttia!
HUAC-komitea oli vuonna 1938 perustettu Yhdysvaltain edustajainhuoneen komitea (House Un-American Activities Committee), jonka tehtävänä oli alun perin valvoa ulkomaalaisten agenttien toimintaa Yhdysvalloissa. Alkuaikoina komiteaa kutsuttiin usein ensimmäisen puheenjohtajansa Martin Diesin mukaan Diesin komiteaksi. Komitea tuli tunnetuksi antikommunistisista tutkimuksistaan, joita komitean vastustajat luonnehtivat noitavainoksi. Jos Oppenheimer kannatti v. 1951 vetypommin rakentamista, se johtui varmaankin siitä syystä, että Neuvostoliitto oli jo liittynyt ydinkerhoon pari vuotta aikaisemmin.

Hyvänä esimerkkinä HUACin vainoharhaisesta suhtautumisesta esim. kuuluisiin taiteilijoihin on seuraava linkki, jossa näkyvät nimet Charlie Chaplinista Orson Wellesiin:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Hollywoodin_musta_lista

Historian ”totuus” on usein riippuvainen siitä, kuka sen on kirjoittanut ja missä tarkoituksessa; Venäjällä (esimerkiksi) opetetaan historian tunneilla Mainilan laukauksista ihan erilaista totuutta, kuin mihin me suomalaiset olemme tottuneet ja totena pitäneet.

Alan Dorkin

Minua jäi hieman askarruttamaan Syksyn edellisen kommentin jälkeen se asia, voinko itse muistaa niin väärin eräitä fysiikan lähihistorian tapahtumia, kuin mitä edellä on kirjoitettu, vai muistaako Syksy jotakin väärin? Tämä kommenttini liittyy viimeisen blogin merkintöihin siltä osin, että kysymys oli rasismista, sionismi vs. Hitlerin kansallissosialismi, sekä vastakkainasettelusta kapitalismi vs. kommunismi.

Syksy siis kirjoitti:
”Tapahtumat eivät menneet noin. Einstein kirjoitti ydinaseprojektin tehostamisesta (kirjeet voi lukea osoitteessa http://hypertextbook.com/eworld/einstein.shtml); (Bohrin osuuden jätin tästä välistä pois, koska en pikahaulla löytänyt riittävästi aineistoa); Oppenheimeria oli epäilty kommunistisympatioista jo ennen vuotta 1945, ja vuonna 1951 hän kannatti vetypommin rakentamista, ja niin edelleen.”

Seuraavat sitaatit Einsteinista ovat W&G:n julkaisemasta Suomalaisesta tietosanakirjasta v:lta 1989:
”Einsteinille läheisiä kysymyksiä olivat sosiaaliset kysymykset, maailmanrauha ja sionismi” ; jatkoa: ”Sen jälkeen kun saksalaiset Otto Hahn ja Lise Meitner olivat todenneet uraani-235-isotoopin fissio-ominaisuudet, kehottivat Enrico Fermi, Leo Szilard ja Eugene Wigner yhdessä Einsteinia kirjoittamaan presidentti Rooseveltille kirjeen, miten kohtalokasta olisi, jos Saksa ehtisi edelle sotilaallisen käytön kehittämisessä.”
Ja Adolf pyynnöstä kirjoitti. Kollegat siis käyttivät tuolloin (v.1939) 60-vuotiasta Einsteinia hyväkseen, koska tällä oli jo siinä vaiheessa huomattava auktoriteettiasema alalla. Jos yleisen elämänkatsomuksen perusteella saa arvata, kirjekin oli jo valmiiksi kirjoitettuna, eli Adolfilta pyydettiin vain nimi paperiin. Pari muutakin kirjettä Einsteinin puolelta lähti, mutta vain ensimmäiseen vaivauduttiin vastaamaan USA:n hallituksen taholta; ensimmäinen kirje oli riittävä argumentti Manhattan-projektin käynnistämiseksi.

Robert Oppenheimer siteerasi Hiroshiman ja Nagasakin pommien jälkeen hindujen pyhää kirjaa, Bhagavad Gitaa sanoen: ”Minusta on tullut kuolema, maailmojen tuhoaja!”

Syksy kirjoitti: ”...ja vuonna 1951 hän (Oppenheimer) kannatti vetypommin rakentamista, ja niin edelleen.”

Suomalainen tietosanakirja kirjoittaa: ”…hän toimi Los Alamosin ydintutkimuskeskuksen johtajana vuoteen 1945 ja atomienergiakomission jäsenenä v:een 1953. Kun Oppenheimer asettui voimakkaasti julkisuudessa vastustamaan vetypommin kehittämistä, hänet turvallisuuspoliittisista syistä vapautettiin julkisista tehtävistä.” Toisin sanoen R.O. on ”kannattanut” vetypommin rakentamista vähän samalla tavoin, kuin Suomen Vihreä liitto hallituksessa on äänestänyt ydinvoiman ”puolesta”.
”Oppenheimerin tieteellisten ja maailmanrauhaa edistävien ansioiden johdosta hänelle myönnettiin Fermin palkinto v. 1963.”

Minun muistamani mukaan Oppenheimer itse erosi Los Alamosin johtajuudesta Japanin pommien jälkeen; jostain muusta lähteestä olen lukenut, että hänet erotettiin, koska hänellä oli suhde naiseen, jolla epäiltiin olevan kommunistitausta.

PS: En edellytä, että Syksy vastaisi tähän kommenttiini, mutta pyytäisin, että tämä kirjoitukseni julkaistaisiin tässä yhteydessä. Kiitos/A.D.)

Syksy Räsänen

Alan Dorkin:

Oppenheimer ensin vastusti ja sitten kannatti vetypommin rakentamista. Syihin puuttumatta, ei ole oikein sanoa, että hän "sanoutui irti pommin jatkokehittelystä" Hiroshiman ja Nagasakin tuhoamisen jälkeen.

Alan Dorkin

Syksy hallitsee nämä asiat satavarmasti paremmin kuin minä! Kiitos siitä, että sain osallistua dialogiin. Omasta puolestani voin lopettaa tämän aiheen seuraavaan, Oppenheimerin pari vuotta ennen kuolemaansa (1965) antamaan haastattelunpätkään:
Later he (Oppenheimer) told an interviewer:
“The whole damn thing [his security hearing] was a farce, and these people are trying to make a tragedy out of it. ... I had never said that I had regretted participating in a responsible way in the making of the bomb. I said that perhaps he [Kipphardt] had forgotten Guernica, Coventry, Hamburg, Dresden, Dachau, Warsaw, and Tokyo; but I had not, and that if he found it so difficult to understand, he should write a play about something else.”

(edellinen lainaus on wikista, vaikka Syksy ei pidäkään sitä luotettavana;-)
http://en.wikipedia.org/wiki/J._Robert_Oppenheimer

Alan Dorkin

Lueskelin vielä ajankulukseni Manhattan-projektin syntyvaiheita (eli etsin syitä sille, miksi atomipommi ylipäätään valmistettiin), ja löysin Enrico Fermin nimen alta Wikipediasta seuraavan tekstin:

“In August 1939 Leó Szilárd prepared and Albert Einstein signed the famous letter warning President Franklin D. Roosevelt of the probability that the Nazis were planning to build an atomic bomb.”
Tapahtui siis juuri siten, kuin tuossa edellä arvelinkin: Einstein vain allekirjoitti kirjeen, jonka joku muu oli laatinut. Eli tuon ajan fyysikot arvelivat (ilmeisen perustellusti), että USA:n hallitukselle lähetettävän viestin signeeraajaksi tarvitaan alan johtavan auktoriteetin karisma.

Leo Szilárdin nimen alta löytyi teksti:
“He hoped that the U.S. government would not use nuclear weapons because of their potential for use against civilian populations. Szilárd hoped that the mere threat of such weapons would force Germany and/or Japan to surrender. He drafted the Szilárd petition advocating demonstration of the atomic bomb. However with the European war concluded and the U.S. suffering many casualties in the Pacific Ocean region, the new U.S. President Harry Truman agreed with advisers and chose to use atomic bombs against Hiroshima and Nagasaki over the protestations of Szilárd and other scientists.”

Paradoksaalista mielestäni koko prosessissa on se, että samat fyysikot, tasan tarkkaan samat heppulit, jotka tutkimustensa, oivallustensa ja elämäntyönsä kautta olivat rakentamassa historian ensimmäistä ydinpommia, olivat lipunkantajina sen jälkeen varoittamassa koko muuta maailmaa ydinsodan kauhuista! Einsteinin ohella myös Niels Bohr kuului tähän ”rauhankyyhkyjen” joukkoon, vaikka en löytänytkään juuri sitä sanomaani, että Bohr olisi vastustanut pommin jatkokehittelyä vuoden 1945 jälkeen.

Paradoksaalista, jopa irvokasta, on mielestäni myös se tosiasia, että toistaiseksi ainoa valtio koko maailmassa, joka on käyttänyt ydinpommia pudottamalla sen siviiliväestön niskaan tuhoten kaksi suurta kaupunkia, Hiroshiman ja Nagasakin, on rauhan, vapauden, demokratian ja kansainvälisen yhteistyön lippulaivana itseään pitävä The United States of America!

zero-point

Teen hyppäyksen sivuraiteelle ja tiedustelen, mitä ajatuksia Syksyllä on nollapiste-energiasta (kentästä)?

Akateemista painoarvoa - blogi...

[...] kirjoittanut akateemikoiden moraalisesta vastuusta ja maininnut esimerkkinä Etelä-Afrikan. Luin nyt Lorraine J. Haricomben ja F.W. Lancasterin tutkimuksen Out in the Cold, joka käsittelee [...]

Seuraa 

Maailmankaikkeutta etsimässä

Blogin päivittäminen on päättynyt.

Syksy Räsänen on teoreettinen fyysikko Helsingin yliopistossa. Syksy kirjoittaa kosmologiasta, hiukkasfysiikasta ja niiden tekemisestä, tai ainakin asioista sinne päin.

Teemat

Blogiarkisto