Juuri ilmestyneessä Tähdet ja avaruus -lehden numerossa 4/2010 on Anne Liljeströmin artikkeli pääasiallisesta tutkimuskohteestani, siitä miten rakenteiden muodostuminen saattaisi selittää maailmankaikkeuden kiihtyvän laajenemisen ilman pimeää energiaa.

Monesti toimittajat esittävät tutkijan fiksumpana kuin tämä onkaan, kenties kuvitellen kaikkien fyysikoiden olevan jotenkin nerokkaita. Taannoin Ylioppilaslehden toimittaja kysyi mikä on vahvuuteni tutkijana, ja vastasin, että kysyn tyhmiä kysymyksiä enkä usko kaikkea mitä ihmiset sanovat. Lehteen vastaus päätyi muodossa ”minusta tutkijan on tärkeää kyseenalaistaa annetut totuudet”. Olen myös törmännyt vastakkaiseen käytökseen, jossa toimittaja on itsepintaisesti ymmärtänyt fysiikan toistuvasti väärin ja kieltäytynyt edes lähettämästä artikkelin vedosta faktakorjausta varten.

Toisaalta voi hirvittää toimittajien työhön kuuluva siistiminen ja lyhentäminen, kun oman nimen alle saattaa päätyä tiedeyhteisössä voimakkaita tunteita herättäviä lausumia. Olen kerrankin ollut tyytyväinen siitä, että harva kosmologi lukee erästä hollantilaista tiedelehteä - olen jo unohtanut mikä lehti oli kyseessä, ja saattoipa se olla belgialainenkin, mutta muistan väreet lukiessani sanomisikseni laitettua kritiikkiä kollegoitani kohtaan. Tällaiset kokemukset auttavat kyllä suhtautumaan lukemiinsa haastatteluihin tietyllä suodattimella.

Enimmäkseen haastattelukokemukset ovat kyllä olleet hyviä, toisinaan toimittajien taito löytää valaisevia kysymyksiä jopa yllättää. Omaa alaa tietysti pitää selkeänä ja ymmärrettänä, vasta katsoessa muiden tieteiden menoja saa tunnun siitä, miten vaikeassa maastossa tiedejournalisti liikkuu. Tieteen keskeinen piirre on uuden etsiminen, joten siitä kirjoittaminen asiantuntevasti on haastavaa. (Mikä osittain selittää populaarien tiedeuutisten tavanomaisen harhaanjohtavuuden.) Tämän Tähdet ja avaruus -artikkelin kohdalla ei ollut ongelmia ymmärryksen tai yliarvostuksen suhteen, kenties toimittajan tiedetaustalla on osuutta asiaan.

Kommentit (16)

Tylsälläkin kynällä voi

Olen huomannut, että tavallisisten uutisten seasta löytyvät lyhyet tiedeaiheiset jutut on aina syytä ottaa vähemmän vakavasti ennen kuin on käynyt lukemassa uutisen paremmasta lähteestä.

Tiivistäminen ja kansantajuistaminen on vaikeaa puuhaa asiantuntijoillekin.

MrrKAT

Haastattelevalle toimittajalle kerroin miten täkäläisessä opettajakoulutuslaitoksesa oli luultu ja opetettu että kuun vaiheet johtuu maan varjosta kuussa. Toimittaja:-"Ai niinkö ?" (ja ilmeestä näin että ..voi ei..hänkin oli luullut niin tähän asti).

Pekka

Tämä Tiede-lehden artikkeli sinun mielenkiinnon kohteesta oli aivan äärettömän mielenkiintoinen, toivon hartaaasti että löydät jonkin matemaattisen vinkin syyllisen paljastamiseksi... Kun kaikki mahdoton suljetaan pois, niin se mikä jää jäljelle, olkoon kuinka uskomatonta ja ihmeellistä, on ratkaisu arvoitukseen,
Kaikkea hyvää sinulle, Keep on Trucking

Mikko

Täytyy kyllä tuohon Pekan kommenttiin sanoa että Sherlock Holmesin menetelmät eivät voisi olla kauempana siitä miten tiede toimii.

Jake2

Aika noloa, mutta itsekin fysiikan (!) gradua tehdessä törmäsin ensimmäisen kerran siihen että mistä kuun varjo todellisuudessa johtuu. No eihän fysiikalla ja tähtitieteellä toisaalta ole yhteistä välttämättä, kyllä sitä tosin muutaman kerran pohti että onpas sattunut outo yhteensattuna, kun maan varjo kuussa on läpimitaltaan täsmälleen sama kuin kuun varjo:D

Alan Dorkin

Jake2 kirjoitti:
"No eihän fysiikalla ja tähtitieteellä toisaalta ole yhteistä välttämättä, kyllä sitä tosin muutaman kerran pohti että onpas sattunut outo yhteensattuna, kun maan varjo kuussa on läpimitaltaan täsmälleen sama kuin kuun varjo:D"

Kysymys nro 1: Mitä muuta tähtitiede on kuin fysiikkaa ja matematiikkaa?

Kysymys nro 2: Eikö sekin ole "outo yhteensattuma", että *täydellisen* auringonpimennyksen aikaan Kuun varjo Maassa on täsmälleen sama kuin Kuun varjo? :D

Juha

Hei,
Eikös nämä hiukkasten väliset vuorovaikutukset ole satunnaismuuttujia? Mehän tiedämme, että kun satunnaismuuttujista kootaan riittävän iso havaintoaineisto (N), niin käytös on lähes determinististä. Näin siis esim. Maapallon ja Auringon välillä. Mutta mahtaakohan tuo N olla suhteellinen? Jos Aurigon vuorovaikutuskenttä hyvin kaukana on heikko, niin pitääkö tuo satunnaisuus huomioida noissa lvuorovaikuksen voimakkuuksissa?

pete

Toki tieteen ja teorian yhteen sovitus lieneen saavutus sinänsä.
Tuskin monikaan meistä lukijoista tietää kovin paljon edes fysiikasta.
Tiede tarvitsee fysiikkaa luettavassa muodossa.
Jokainen meistä on varmaan kriitinen luetun,omaksutun,vallitsevan,tieteen eri muodoissa.
Odotamme mielen kiinnolla uusia tieteen artikkeleita.

Syksy Räsänen

Juha:

Pääsääntöisesti en vastaa kysymyksiin, jotka eivät liity blogimerkinnän aiheeseen.

Pekka

Moi Mikko, moi Syksy,
yhdistettynä Sherlockin keinoon minkäkin mysteerin ratkaisemisessa tavoittelin myös "Occamin Partaveitsi" -periaatteen soveltamista näihin Syksyn ihmettelemiin mysteereihin liittyen pimeän energian oloon tai olemattomuuteen, toivon hartaasti että Syksy löytää selityksen tai vaihtoehdon pimeälle energialle koska mielestäni pimeä energia -olettamuksessa mennään aidan yli siitä kohtaa missä se on matalin.

kolki

Pidin ko. artikkelista. Olen ihmetellyt sitä, että alkuräjähdysteoriaan ja kosmologiaan liittyen, tutkijat etsivät pääasiassa jotain tuntematonta ainetta tai energiaa ja sivuuttavat yksinkertaisemmat teoriat kokonaan.

Artikkelista tuli sellainen kysymys mieleen, että olisiko pimeästä aineesta mahdollista päästä eroon jollain samankaltaisella tavalla?
Jossain lehdessä oli äskettäin esitetty kolme teoriaa pimeälle aineelle. Ajattelin sitä lukiessani, että voisiko pimeän aineen selittää niistä kahden yhdistelmällä.
Osan puuttuvasta massasta kattaisi ruskeat kääpiöt, jäähtyneet valkoiset kääpiöt ja muu "kylmä" aine joka on siirtynyt galaksin haloon.
Toinen teoria oli, että painovoima heikkenee etäisyyden kasvaessa enemmän, mitä nykyinen painovoimateoria sanoo.

Syksy Räsänen

kolki:

Pimeä aine ei voi koostua neutroneista ja protoneista, koska niiden määrä tiedetään, ja niitä on liian vähän. Erilainen gravitaatiolaki on mahdollinen vaihtoehto, mutta sellaisen teorian rakentaminen, joka selittäisi havainnot ilman pimeää ainetta on hyvin vaikeaa, eikä sillä (toisin kuin pimeällä aineella) ole teoreettista motivaatiota.

Pekka

Onko mahdollista, että kun katsotaan universumin suuria rakenteita, missä gravitaatio aiheuttaa massakeskittymiä sinne sun tänne, jolloin tyhjää avaruutta väkisinkin syntyy näiden välille, että maailmankaikkeuden "kiihtyvä" laajeneminen onkin havaintojen väärä tulkinta? En usko että Newtonin kaunista gravitaatiolakia tarvitsee muokata ja lisätä joku termi minkä avulla vetovoiman heikkeneminen etäisyyden kasvaessa muka jotenkin korjataan.
Keep on Trucking

Syksy Räsänen

Pekka:

Kyllä. On mahdollista, että rakenteiden muodostuminen aiheuttaa kiihtyvän laajenemisen, tai sen, että kiihtymistä ei tarvita selittämään havaintoja.

Petri M.

Kun puhutaan pimeästä energiasta, niin toisaalta onhan toisaalta olemassa valoisaa energiaa, fotoneita. Fotonien paine tietysti on positiivinen. Onko fotoneihin sitoutuneella energialla merkitystä laajenemisnopeuteen ja jos on, minkälaista? Joskus asiasta toisaalla kysyessäni olen kuullut sanottavan, että jos alkuräjähdyshetkellä universumin massa oli M(u), niin laajenemiselle ei olisi mitään merkitystä sillä, että osa tästä energiasta muuttui fotonien energiaksi, koska näiden välillä on ekvivalenssi.

Tähdet ja avaruus -lehden artikkelissa katsotaan, että newtonilaisessa fysiikassa ainakaan _massa_jakaumalla ei todella olisikaan väliä, mutta että suhteellisuusteoriassa massan jakautuminen voisi vaikuttaa laajenemiseen. Jos materian jakaumaa siis täydennetään valoisan energian massaekvivalentilla m=E(u)/c^2, missä E(u)=maailmankaikkeuden kaikkien fotonien energia, voisiko tämän energian jakaumalla olla mitään merkitystä rakenteen syntymiselle?

Myönnetään, että massan muuntuminen säteilyenergiaksi tapahtuu aina massan tykönä (esim. tähdet), mutta ei kai säteilyenergian ja massan sijainnille voi silti vetää yhtäläisyysmerkkejä, koska miljardeja vuosia sitten vapautunut fotoni on jo aika kaukana syntysijoiltaan ja itse syntysija voi puolestaan olla siirtynyt dynaamisista syistä niin, etteivät näiden fotonien sijainnit ole enää synnyttäjämassan suhteen avaruudellisesti symmetrisiä.

Jos fotonien energia ylipäätään otettaisiin suhteellisuusteoreettisissa laskelmissa huomioon, upotettaisiinko se kosmologiseen vakioon vai minne?

Syksy Räsänen

Pekka M.:

Fotonien energiatiheys muodostaa kokonaisenergiatiheydestä nykyään vain kymmenestuhannesosan, joten sen merkitys on mitättömän pieni.

Seuraa 

Maailmankaikkeutta etsimässä

Blogin päivittäminen on päättynyt.

Syksy Räsänen on teoreettinen fyysikko Helsingin yliopistossa. Syksy kirjoittaa kosmologiasta, hiukkasfysiikasta ja niiden tekemisestä, tai ainakin asioista sinne päin.

Teemat

Blogiarkisto